Yritin peruuttaa pikavipin ja käyttää 14 päivän peruutusoikeutta.
Minulle sanottiin, ettei minulla ole siihen mahdollisuutta. Sillä kyseinen firma on muuttanut laina- ja tilinluottosopimukset ehtoja vuonna 2012 niin, että kyse on jatkuvasta tilinluottosopimuksesta. Näin ollen kyseisen sopimuksen voi irtisanoa 14 päivän kuluessa, mutta esim. 2013 vuonna otettuja pikavippejä ei voi perua, koska sopimus on solmittu 2012.
Sanoin, että pikavipit rinnastetaan etämyyntiin ja etämyynnissä on 14 päivän peruutusoikeus olemassa aina siitä hetkestä kun luotto on myönnetty.
Eikä sitä voida kiertää sopimusehdoin, sillä kyse on laista.
Sanoin, että Suomen lain lisäksi myös finanssivalvonta on ottanut kantaa asiaan.
"Kuluttajasuojalain mukaan etäluotto, jollaiseksi myös pikaluotot määritellään, voidaan peruuttaa 14 päivän kuluessa."
Hän edelleen vetosi siihen, että kyse on jatkuvasta ja se on solmittu x.x.2012.
Noh sanoin vieväni asian kuluttaja-asiamiehelle sillä jos tällä tavalla pikavippifirmat voisivat vastauitaan kiertää, niin sitä tekisi varmasti kaikki pikavippifirmat.
Mielipiteitä? Tietääkö kukaan kumpi meistä väärässä asiakas vai kyseinen pikavippifirma?
On sitten muuten ensimmäinen ja viimeinen kerta kun lähden tähän mukaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.