Työskentelen kiireisessä paikassa asiakaspalvelijana. Päivän mittaan tapaa jopa satoja ihmisiä. Useimpien kanssa joutuu keskustelemaan pitempään ja tietysti olla niin niin kohtelias. Jatkuva "melu" rasittaa. Energinen taustamusiikki sekoitettuna loputtomaan puheensorinaan väsyttää ja iltaisin tarvitsen hiljaisuutta. Vaikka haluaisin kuunnella musiikkia, en jaksa, koska 8 tuntia mölyä on kertynyt nuppiin ja aivot lepäävät kuullessaan mahdollisimman vähän. Vasta lauantain iltapäivinä alkaa tulemaan fillis, että voisi kääntää cd-soittimen nupin kaakkoon ja laittaa jotain kunnon electro housea ja tekstata tytöille olisivatko lähdössä ulos. Välillä harkitsen työpaikan vaihtoakin, kun uupumus ei tuppaa hellittämään. Tuskin taustamusiikkia pääsee minnekään karkuun tänä päivänä (ellei libristiksi mene), mutta puhekakofonian saisi kadotettua monissa toimistoissa.
Vastaukset 4
- häiriintynyt.
Taustamusiikki haittaa kaupoissa ainakin minua. Kun pitäisi keskittyä valitsemaan jotain, josta pitää lukea tekstiteitoja, niin monta kertaa olen joutunut luopumaan koko ostoksesta kun en ole voinut keskittyä. Musiikki tulee kaupoissa niin kummallisena ja kuulostaa todella pahana.
- melua liikaa
Minä olen ainakin niin hiljaisuuden ystävä, että olen aivan haltioissani kun onnistun joskus vielä löytämään kaupan tai kahvilan jossa ei soiteta musiikkia eikä kuuluteta yhtään mitään. Tai ainakin musiikki on oikeesti taustamusiikkia ja hiljaista sellaista.
Kauppakeskukset on useimmiten ihan hirveitä laitoksia, monesti jo parkkihallissa ulisee ja kaikuu betoneista selkäpiitä karmiva musiikki heti aamusta.
Lisäksi lauantait on joskus niitä kauhupäiviä, kun kauppakeskuksessa järjestetään "ohjelmaa" (vierailevia julkkiksia yms). Yritän vältellä, tai ainakin käydä hyvissä ajoin aamulla sapuskat ostamassa, ennen kuin päivän kissanristiäiset ehtii alkaa.
Usein käy kyllä mielessä että työntekijöillä ei ole tätä valinnanvapautta, siellä on vaan oltava alttiina mikrofoniin kailotetuille puheille/musiikille ja kovaäänisille kuulutuksille. Seurataankohan näissä edes melutasoa millään tavalla?- karkotusmusiikkia
Yhdessä kaupassa on AINA sama kauhea musiikki, (käyn siellä joskus kerran parissa kuukaudessa, korvia pidellen) sääliksi käy henkilökuntaparkoja, vai ovatko he tulleet kuuroiksi.
- Aina liikaa
Olen aina ollut herkkä melulle. Oli se sitten lähtöisin mistä tahansa elollisesta tai elottomasta. Pitkään jatkunut melu ja toistuva kovempi melu saa stressaantumaan ja kertyy nuppiin, kuten aloittaja hyvin asian ilmaisi.
Ja tulen siitä hyvinhyvin räjähdysaltiiksi.
Illan tullen pidän hiljaisuudesta, enkä siedä televisiota tai radiota isolla, saati molempia auki mölyämässä.
Pakko saada rauhoittua ennen nukkumaanmenoa ilman meteliä.
Nautin kyllä musiikista joskus isoillakin voluumeilla, mut vain hyvästä musasta.
Puhekakofoniasta se,,, että jotkut ihmiset kykenee siihen ihan yksistäänkin,, ne vaan tuo sen tullessaan. Kääk.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43925
- 95878
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19765- 116711
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80648- 43611
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45590- 19576
- 46568
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔33568Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke19532- 33513
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66499- 25482
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44476Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok105458- 34457
Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132450- 44434
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi6421