Tomumaja

Mites ihmiset on hommanneet hautaamisensa jos käy niin että on mitä hauata ?
Minut palottellee oppillaat harjoituskappaleena, kunhan ottavat varaosia, jos on kelvolllisia.
Lopputuhkattaanja sirotellaan mehtään.
Edellyttäen tietysti jotta tahtoani noudatettaan.

Eniten minua kiinnostaa mihin ateistit haluaa kuopattavan ?
Kelpaako kirkkomaa, vai mikä on sopiva paikka ?

1

54

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • En ole vielä hommannut mitään tomumajani varalle. Rakkaalleni olen kertonut toiveeni hautaamisen suhteen, mutta mitään testamenttia en ole tehnyt. Oletan eläväni, en ikuisesti, mutta vielä pitkään. Ehtiihän tuota :-o
      Mahdollisia elinluovutuksia en ole toistaiseksi harkinnut. Asialla ei pitäisi olla väliä, mutta toistaiseksi ajatus on tökkinyt ilman mitään rationaalista perustetta.

      Tahtoisin että tuhkani siroteltaisiin minulle tärkeään paikkaan, metsään, erään pyhän lähteen läheisyyteen. Paikka on minulle usealla tavalla merkityksellinen ja olen myös istuttanut sinne puun itselleni ja rakkaalleni.

      Hätätilassa kirkkomaakin kelpaa, mutta sinne hautaaminen ei ole toiveeni.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      0
      3850
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      43
      3442
    3. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      56
      3177
    4. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      34
      3038
    5. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      16
      3028
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2820
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      44
      2470
    8. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      39
      2381
    9. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      2235
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      1999
    Aihe