kertokaa kokemuksia hotelli primerasta ja sen all inclusivesta.
hotelli Primerasta (all inclusive) kokemuksia?
Turkkiin
2148
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Aurinkomatkojen matkatoimistomyyjä kehui hyväksi hotelliksi ja että ruoka on hyvää, oli kuulemma lomaillut itse kyseisessä hotellissa.
Ollaan lähdössä kesäkuussa sinne.
Olimme viime elokuussa primerassa. Hotelli oli hintaansa nähden ok (meillä oli tarjousmatka n. 400€/hlö). Meitä oli matkassa kolme aikuista ja yksi puolitoista vuotias lapsi. Majoituimme kaksioon, jossa piti olla keittovarustus. Ainoat keittiöön viittaavat asiat oli kuitenkin vain jääkaappi ja muutama lasi kaapissa. Pyynnöstä meille toimitettiin irtosähköhella, kattila, haarukoita yms. Näitäkin odotettiin kokonainen päivä ja kysyessä asiasta uudestaan, tarvikkeet tuotiin huoneeseen. Lapsen takia halusimme, että meillä on mahdollisuus "kokata" itsekin ruokaa.
All incl. oli ihan hyvä, mutta loppuviikosta jätimme kyllä ruokailuja väliin, koska samat ruoat alkoi vähän tympiä. Yhden kerran oli grilli-ilta, jolloin kokki paistoi pihalla erilaisia lihoja. Niistäkin osa loppui kesken.... Meidän seurueesta kaikki sairastuivat ripuliin. Johtuiko hotellin ruoista vai mistä, en tiedä. Apteekin rohdoilla ripuli taittui kolmessa päivässä. Onneksi tyttö parani kahdessa päivässä.
Allasalue on melko pieni ja siksi heti aamusta lähes kaikki aurinkotuolit varattu. Allasbaarista sai hakea juomaa niin paljon kuin jaksoi juoda.
En ehkä menisi uudestaan samaan hotelliin, jos pitäisi maksaa normihinta. Mielestäni ihan perushotelli.