Opintotuki

Onko reilua, että vanhempien tulot otetaan huomioon kun opiskelija hakee opintotukea? Jos vanhempien tulot ovat yli 40 900 € vuodessa nii opiskelija ei todellakaan saa minkäänlaista opintotukea! Mutta tuollaista päätöstä tehdessä ei olekaan otettu huomioon sitä ettei kaikkien vanhemmat kustanna omalle lapselleen asioita joita hän tarttisi. Onko se reilua?
6752
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Niin mietipä sitä, että joissakin perheissä vanhemmilla on oikeesti tosi pienet tulot ja heillä ei ole varaa tukea lapsiaan. Onko se reilua? Eiköhän näissä kaikissa tällaisissa urputuksissa ole valinnoista kysymys. Mitäs jos alkaisit tekemään asioita porukoittes avuksi tai karsisit tarpeitasi tai menisit sitten itse töihin hankkimaan tienestiä...Ja eiköhän se riitä, että sulla on katto pään päällä, murkinaa leuan alla, vaatteita ja mahdollisuus opiskeluun ja sitä kautta mahdollisuus siihen, että teet sitten itse elämässäsi lapsillesi helpomman tien..

Äänestä
  • Omilla vanhemmillani on suht hyvä elintaso ja he voisivat tukea minua taloudellisesti melko paljonkin mikäli haluaisivat, mutta enpä ole heiltä muuta saanut kuin synttäri- ja joululahjat ja samoin poikaystäväni jolla on 5000 € opintolainaa! Toisaalta, minulla on paljon kavereita, joiden vanhemmat ovat paljon köyhempiä, mutta esim. maksavat lapselleen 200 € /kk "elämiseen". Onneksi itse olin juuri täyttänyt 20, kun muutin opiskelemaan ja vanhempien tulot ei vaikuttanu. Täytyy myöntää, että aika perseestä on systeemi!

    Äänestä

  • tepa kirjoitti:

    Omilla vanhemmillani on suht hyvä elintaso ja he voisivat tukea minua taloudellisesti melko paljonkin mikäli haluaisivat, mutta enpä ole heiltä muuta saanut kuin synttäri- ja joululahjat ja samoin poikaystäväni jolla on 5000 € opintolainaa! Toisaalta, minulla on paljon kavereita, joiden vanhemmat ovat paljon köyhempiä, mutta esim. maksavat lapselleen 200 € /kk "elämiseen". Onneksi itse olin juuri täyttänyt 20, kun muutin opiskelemaan ja vanhempien tulot ei vaikuttanu. Täytyy myöntää, että aika perseestä on systeemi!

    Ajatelkaapas että jos teidän vanhemmat menettäisi työpaikkansa ja tulot tippuisivat. Nimittäin noilla täteillä ketkä niitä rahoja myöntää on tapana katsoa vanhempien tulot siltä vuodelta ku ne on suurimmillaan. Periaatteessa nehän pitäisi ottaa edelliseltä verotuskaudelta mutta meillä ainakin kävi niin että mun opintotuet riippuu äitini 4 vuotta vanhoista tuloista koska ollaa nvÄhän paskamaisia. Että miettikää ennen ku valitatte.

    Niin että Minäh. Onko sulla varaa valittaa? Harmittaako ku ei ole just uusinta kännykkää mitä markkinoilta löytyy...? mieti kaksi kertaa ennen kun seuraavan kerran valitat. Kävitkö edes kesällä töissä ja säästitkö yhtään rahoista vai pistitkö ihan turhaan menemään?

    Äänestä

  • Jennilöinen kirjoitti:

    Kesätöistä saadut rahat riittävät juuri ja juuri opiskeluun tänä vuonna. Jos ensi vuonna en saa töitä niin siihen jää opiskelut. Vanhempani ovat eronneet ja äitini on uusissa naimisissa. Oikeilla vanhemmillani on suht pienet tulot, mutta isäpuoleni takia en saa opintotukea.

    Äänestä

  • opiskelija kirjoitti:

    on se niin perseestä että isäpuolen tulot lasketaan mukaan. Ei mun isäpuli vaan maksannu mulle penniäkään kun asuin kotona! ja miks se maksais, ei me ollaa edes sukua.

    Äänestä

  • tepa kirjoitti:

    Omilla vanhemmillani on suht hyvä elintaso ja he voisivat tukea minua taloudellisesti melko paljonkin mikäli haluaisivat, mutta enpä ole heiltä muuta saanut kuin synttäri- ja joululahjat ja samoin poikaystäväni jolla on 5000 € opintolainaa! Toisaalta, minulla on paljon kavereita, joiden vanhemmat ovat paljon köyhempiä, mutta esim. maksavat lapselleen 200 € /kk "elämiseen". Onneksi itse olin juuri täyttänyt 20, kun muutin opiskelemaan ja vanhempien tulot ei vaikuttanu. Täytyy myöntää, että aika perseestä on systeemi!

    hyvä antaa vähästä, paha ei paljostakaan...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

minäh kirjoitti:

Onko reilua, että vanhempien tulot otetaan huomioon kun opiskelija hakee opintotukea? Jos vanhempien tulot ovat yli 40 900 € vuodessa nii opiskelija ei todellakaan saa minkäänlaista opintotukea! Mutta tuollaista päätöstä tehdessä ei olekaan otettu huomioon sitä ettei kaikkien vanhemmat kustanna omalle lapselleen asioita joita hän tarttisi. Onko se reilua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu