Mikä siinä oikein on, että joka ikinen päivä takkuaa? Eikö teillä riitä ammattitaitoa, vai onko viitseliäisyydestä kiinni?
Lisää tehoa!!!
???
29171
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Myykää itseänne vähemmän, kun siitä saadut rahat riittäis vaikka nokian ostamiseen!
t. avaaja
Hei,
palveluissa on ollut viime aikoina teknisiä haasteita, jotka ovat muun muassa hidastaneet palvelua ja estäneet ajoittain sen käyttöä. Olen pahoillani, jos tästä on aiheutunut sivulle merkittävää haittaa. Vakuutan samalla, että vikojen syitä selvitellään täydellä teholla.
Terveisin,
Piia
Suomi24
Viime aikoina?
Ja taas jumii kahta kauheemmin, kun opiskelijat pääsivät lomille ja spämmäävät varsinkin maailmanmenoa-palstalle kaikkea roskaa urakalla...ko. palsta on yleensä aina ensimmäisenä tukossa ja alkaa tulemaan vikailmoituksia.
"Olemme aiemminkin kertoneet, että peukutussysteemi ei ole aukoton. Tietysti toivomme, että fiksut ihmiset käyttäisivät sitä oikein. Jos joku kuitenkin kokee tarpeelliseksi manipuloida systeemiä, emme voi sitä estää. Muut keskustelijat käyttäköön omaa harkintaansa arvioidessaan annettuja peukutuksia.
Mukavaa alkanutta viikkoa!
Terveisin,
Elina
Suomi24"
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11506008/#comment-61820008
Aika jumissa toi maailmanmenoa-palsta, rulla jää pyörimään jopa ilmoita asiattomasta viestistä kohtaa klikatessa.
Edelleen.
"kun opiskelijat pääsivät lomille ja spämmäävät varsinkin maailmanmenoa-palstalle kaikkea roskaa urakalla."
Siellä on lisäksi myös rasistit ja ns, "maahanmuuttokriitikot" nyt spämmimässä, moderointia ei näytä olevan näkynyt iltaseitsemän jälkeen...
Tuli jo tälläkin palstalla, tää tuttu ilmoitus:
>Service Temporarily Unavailable
The server is temporarily unable to service your request due to maintenance downtime or capacity problems. Please try again later.
Tulee viestejä tuplina ja näkyi tuolla eilen olevan kuuttakin samanlaista avausta peräkkäin.
umissa ja hidastelee taas, kaksi minuuttia meni kun klikkasi maailmanmenoa-palstaa, pääsy sinne. Kesti kuusi minuuttia ilmoittaa yksi rasistinen viesti asiattomaksi, suhteellisen hidasta.
Jaha, se hidastelee tämäkin palsta, jäi rulla pyörimään. Ei paljon kannata ylläpidon ihmetellä, jos ihmiset eivät viitsi ilmoitella asiattomista viesteistä. 19.40
Ja taas jäi rulla pyöriin, yritetä uudestaan part II. 19. 45
Tuli tää maailmanmenoa-palstan vakio ilmoitus.
Service Temporarily Unavailable
The server is temporarily unable to service your request due to maintenance downtime or capacity problems. Please try again later.
Täällä näköjään joutuu odottaman laskutehtävää...
Surkeaa on vieläkin hidastelee tuolla palstoilla. Varsinkin maailmanmenoa-palstalla. Tämäkin palsta oli välillä aivan jumissa.
Aivan juntturassa, rulla pyörii siellä sun tällä, tämänkin avaamiseen meni kymmenkunta minuuttia.
tästä ketjusta klikkaamalla murupolun "Suomi24 kysy ja auta kohtaa" ja ylläri ylläri tuli ilmoitus:
>Service Temporarily Unavailable
The server is temporarily unable to service your request due to maintenance downtime or capacity problems. Please try again later.
Palstat aivan juntturassa, kuinkahan kauan tuollaisen ongelman korjaus oikein kestää?
Palstalla pääsi tähän vaiheeseen:
>Haluamme varmistaa ettet ole roskapostirobotti. Kirjoita kenttään numeroilla oheisen laskun tulos. Jos numerot vaikuttavat epäselviltä, saat kuvaa klikkaamalla näkyviin uuden laskutoimituksen.
Sen alla sitten luki "Varmistuskuva", ei tullut numeroita eli lakutehtävää, vaan siihen jymähti ja pysähtyi.
Sieltä kun klikkasi sitten pois, tuli tuttu ilmoitus:
>Service Temporarily Unavailable
The server is temporarily unable to service your request due to maintenance downtime or capacity problems. Please try again later.
Maailmanmenoa-palstalla kun yrittää ilmoittaa asiattomastas viestistä jää rulla pyörimään siihen klikkauskohtaan, aivan on jumissa sielläkin.
Melkein yllätyin ...juuri tuli tälläinen ilmoitus kun yritti maailmanmenoa-palstalle:
Proxy Error
The proxy server received an invalid response from an upstream server.
The proxy server could not handle the request GET /debate/3353.
Reason: Error reading from remote server
Hei,
moderaattorit käsittelevät käyttäjien tekemiä ilmoituksia ympäri vuorokauden jokaisena viikonpäivänä.
Terveisin,
Piia
Suomi24
@suomi24
montako vuotta saadaan odottaa että palvelut toimivat ympäri vuorokauden jokaisena vikonpäivänä????
" palvelut toimivat ympäri vuorokauden jokaisena vikonpäivänä"
Älä unta nää ;-)
Ei ihme, että täältä häviäis kaikki käyttäjät, kun sivut ei aukee. Ei ole koko päivä aikaa odotella. :/
Jatkuvasti sama vika. Kumma, että nykyaikana ei saada tämmöstä pelittämään.
Maailmanmenoa-palasta taas ihan jumissa, muille palstoille jo pääsee, mutta mm-palstalle pyrkiessä rulla vain pyörii. Sitten tuli tämä:
Proxy Error
The proxy server received an invalid response from an upstream server.
The proxy server could not handle the request GET /debate/3353.
Reason: Error reading from remote server
Hidasta se on tälläkin pallstalla saada vieassti palstalle, viisi minuuttia piti odottaa laskutehtävän numeroita ja nekin vaihtuvat...
Ei Suoli24:ää ilman joka päiväistä jumitusta.
Hei,
tuo saamasi virheilmoitus kertoo siitä, että palvelussamme on ollut tekninen ongelma. Ongelmien taustoja selvitellään yhdessä palveluntarjoajan kanssa ja ne pyritään ratkaisemaan mahdollisimman pian.
Terveisin,
Piia
Suomi24
eli @suomi24:n tuntien korjaaminen vie vuosia, eikä se mitään auta kun keksivät uusia virityksiä jotka poikivat jalehmivät uusia virheitä ja ollaan samassa suossa...
Nyt se hidastelu taas alkaa, ensimmäisenä sen havaitsee Maailmanmenoa-palstalla, jonne pääsy vaikeutuu ja hidastuu kuten juuri nyt tapahtui, pääsyyn palstalle meni minuutin verran kun plastan nimeä klikkasi, noin se aina alkaa, hetken voi välillä olla nopeampi ja sitten hidastelu tihenee kunes nuo ilmoitukset alkavat taas.
Näinhän se meni ja tutumpi ilmoitus taas:
>Proxy Error
The proxy server received an invalid response from an upstream server.
The proxy server could not handle the request GET /debate/3353.
Reason: Error reading from remote server
Tuosta "debate/3353" kohdasta tietää, että yritys on ollut mennä Maailmanmenoa-palstalle, mutta se ei onnistunut.
Tämäkin palsta taas hidastelee ja laskutehtävän tulokin kesti aika pitkään.