Ruotsin tunti oli alkamassa. Ainoa syy tunneille osallistumiseeni oli vain sen opettajan, Irman, muhkea takalisto, jota aina sain ihailla. Eikä hänen rinnoissaankaan moitittavaa ollut, olivathan ne aika isot ja onnekseni hän käytti aika ajoin paitaa, joka oli juuri sopivan tiukka jolloin hänen nänninsä saattoivat paistaa paidan läpi. Hieroin pulpetin alla säkkejäni ja mietin mitä ihanimpia fantasioita. Tunti oli loppumassa ja kaikki pakkasivat tavalliseen tapaan tavaroitaan reppuihin. Irma kuitenkin pyysi minua jäämään vähäksi aikaa luokkaan. Muiden poistuttua ja Irman suljettua luokan oven, hän sanoi nähneensä missä käteni olivat tunnin aikana. Hän kysyi hennolla äänellä: "haluatko minua?". En tiennyt mitä vastata, vaikka todellisuudessa tietenkin halusin. Juuri kun olin aukaisemassa suutani, hän repäisi kauluspaitansa levälleen ja hänen rintansa avautuivat silmieni eteen kuin saluunan ovet. Hän tarttui käsiini, ohjasi toisen rintoihinsa ja toisen jalkoväliinsä. Samalla hän alkoi riisua housujani, ja lopulta otti käteensä juhlakunnossa olevan pamppuni. Hän imi sitä kuin monni, ja tunsin kädessäni kuinka pillun seutu kostui. Hänellä oli mukanaan kondomi, jonka hän länttäsi mukaani, ja silloin alkoivat juhlat. Panin häntä takaa kuin hepokatti lähetyssaarnaaja asennossa pulpetin päällä, ja hän huohotti kuin hengästynyt lehmä. Hieroin samalla pillua ja nuolin rintoja. Vaihdoimme asentoa ja nuolin hänen persettään jonka jälkeen tuikkasin jähmeän peniksen suoraan kakkoseen. Lopulta ilmoitin olevani laukeamassa ja sen jälkeen mälli lensi kuin se kuuluisa lentävä lehmä. Hän vielä tarttui kaluuni ja halusi tämän tapahtuvan uudelleen. Pukeuduimme ja jäin odottamaan seuraavaa tuntia.
Kommenttia? :D
ruotsin tunti
panoirma
2
2021
Vastaukset 2
Jatkoa tarinaan.
- Jatkoa odottaa
Hyvä tarina. Tietenkin jatkoa odotellessa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1202452Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401622Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6531066- 106993
- 71972
- 98926
- 48885
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk81749Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik33736- 71718