ÄKI lukio

Äänekosken lukio taas loistaa MTV3:n lukiovertailussa sijalla 295, taitaa lukioon mennä sellainen porukka joka ei muualle pääse vai onko vika opetuksessa tai jossain...
1134389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 113

Vanhimmat

Äken lukioon menee paikkakunnan nuoret useassakin tapauksessa täysin olosuhteiden pakosta, kun pappa ei suostu betaalaamaan opiskelua ja asumista toisella paikkakunnalla. Ja melkein kaikki halukkaat taidetaan opinahjoon hyväksyä, eli siksi hajontaa esim. kirjoitusten arvosanoissa on melkoisesti. Löytyy A:ta ja B:ta ihan eri tavalla kuin vaikkapa SYK:ssa (Hgissä) jonne nuoret oikeasti kilpailevat pääsevänsä ja jonne valikoituu ikäluokan älykköjä.

Jokainenhan voi tietysti miettiä myös syitä opetuksen tasoon tai lähinnä sen heijastumiseen lukiovertailussa. En usko että Äken lukio on mikään opetusuran huipennus opettajankaan näkökulmasta....eli tuskin on tunkua niille työpaikoille. Jos oppilaat ovat keskitasoa (ja todisteiden valossa jopa huonompia) sama taitaa vaivata opetustakin....

Äänestä

Mutta kyllä Äänekosken lukiossakin on niitä, joilla oli peruskoulun päästötodistuksessa kaikki arvosanat kiitettäviä...

Äänestä

Ihan samanlailla Äänekosken lukiosta ylioppilaat pääsevät opiskelemaan lääkikseen tai kauppakorkeaan kuin vaikka Ressun lukiosta. Vertailut ovat vain lukuja, jotka eivät todellakaan kuvasta todellisuutta.

Äänestä

Äänekosken lukio ei ole mikään erityisen hyvä opinahjo. Korkeintaan tavallinen.

Opet ovat oikeasti aika kirjava joukko, reksi on outo, oikeasti. Mukana vissiin jossain politiikassakin. Erikoista.

Äänestä

Itse olen kauppikseen sieltä päässyt ja hyvänä pidin, muista en toki tiedä

Äänestä

Äänekosken lukio on kuulemma homeessa. Usealle oppilaalle puhjennut siellä astma.

Äänestä
  • Kuulin että joillekin lukioon aikoville on suositeltu muuta kuin Äänekosken lukiota rakennuksen huonon kunnon takia.

    Äänestä

Koko Äänekoski on homeessa, nimittäin viherhomeessa, kun kaiken maailman sumiaislaiset juntit ovat päässeet määräilemään miten asioita pitää hoitaa syrjäseutujen hyväksi.

Äänestä

Äänekosken lukio oli paras! Ihana kotoinen tunnelma, oman ikäluokkamme kanssa tunnettiin kaikki toisemme ja oli todella ikimuistoiset 3 vuotta! Suositttelen, opettajat ihan huippuja :)

Äänestä
  • Kauanpa kesti poistaa "Hiskinmäen koulu" plakaatti koulun seinältä, nyt siellä lukee vain Äänekosken lukio, odotin että Tani olisi ollut heti vuodenvaihteen jälkeen roikkumasssa kyltistä ja repimässä sitä alas. R.I.P. Hiskinmäen koulu.

    Äänestä

No tuo ei kyllä olisi ollut ihmekään henkilöltä, joka suoltaa omaa vihreää politiikkaansa koulunsa keskusradiosta lähes päivittäin oppilaille. Tällaista ainakin lapseltani olen sieltä kuullut...

Äänestä

Olisipa kiva ihan mielenkiinnosta päästä vaikka vain hetkeksi opiskelemaan Äänekosken lukion uusiin isoihin tiloihin! Omaan aikaani tilat nimittäin jaettiin yläasteen kanssa ja lukiolla oli käytössä oikeastaan vain yläsiipi ja pari hassua homeelle haisevaa luokkaa kivikoulusta ja muista siivistä.

Nythän siis kaikki rakennukset ovat lukion eikä tiloja tarvitse jakaa. Varmasti myös tunnelma on aikuistuneempi ja sivistyneempi kun ei niitä tupakkanurkalla pärrääviä mopopoikia ja amikseen meneviä kovistyttöjä enää ole! Enemmän varmaan sellaista amerikkalaishenkistä high school/college-meininkiä.

Äänestä
  • Unohdit "Tainola" mainita trendisanan kansainvälisyys, itse en kyllä kovin hehkuttaisi tuota amerikkalaishenkisyyttä.

    Äänestä

Äänekoskella amerikkalaishenkisyyttä.... buahahaaa, tukehdun kahviini just nyt.

Äänestä

Äänekoskella on ollut amerikkalaishenkisyyttä 70-luvun puolivälistä lähtien, kun Huima palkkkasi ensimmäisen jenkkinsä Miken.

Äänekoski on tiellä, jossa isomahaiset sumiaislaiset isännät ajalevat suolahtelaisilla kökkötraktoreilla pitkin kyliä sen ajan, kun eivät tuvissansa piereskele, palvo Kekkosta ja laske hehtaaritukiaan.

Näille junteille on ihan sama, vaikka Äänekoski hukkuisi homeeseen, kunhan syrjäseutujen EU-sosiaaliavut tulevat heidän omille tileilleen.

Äänekoski on vastuuttomien junttiluureiden vallassa.

Äänestä

onkohan nimimerkki Makikkialla lääkitys ihan kohdallaan ?

Äänestä
  • Lääkitystä minäkin epäilen.
    Äitini opetti ollessani pieni, ettei kaikki ole niin kuin puusta katsoen näyttää.
    Tässä tapauksessa tehtaan varjossa kasvaneet voisivat laskeutua puusta alas.
    Joka tapauksessa aivan naurettavuuksiin menee makikkian kommentit. Ne eivät ole tästä maailmastakaan.

    Äänestä

Äänekosken lukio tuntuu olevan vihreässä homeessa aina rakennuksesta rehtoriin asti. Opiskelijat oireilevat talossa ja rehtori vain istuskelee tyytyväisenä kopissaan ottamatta mitään kuuleviin korviinsa. Aivan älyttömäksi mennyt touhu tuolla uuden rehtorin aikana.

Äänestä
  • Tuokaa tällaisia epäkohtia julkisuuteen, esim. politiikan puhuminen oppilaille on kiellettyä. Kaikenhan piti olla niiiin hienosti kun lukio pääsi omiin HULPPEISIIN tiloihinsa.

    Äänestä

Äänekoski ahmi pienet naapurinsa täysin pureskelematta. Ei olisi pitänyt.

Nyt talous närästää ja on suolivaivoja. Äänekoskelta on päässyt märkä pieru ja housut on tahrittu jotain sumiaisten vanhoja virheitä korjaillessa.

Ennen suvaitsevainen, edistyksellinen ja eteenpäin pyrivä paikkakunta on muuttunut nuhruiseksi kepulaiseksi kirkonkyläksi. Junttimaisuudesta on tullut normi.

Vientiteollisuudesta häviää vähätkin työpaikat, ja rahaa yritetään nyhtää siitä, että nostelemme takkia toistemme niskan. Meidät on painettu siltaan - Äänekoski ei tästä enää nouse.

Äänestä
  • makikkialle
    Etkö ole saanut lääkitystä kohilleen? sori vaan kaikkien suomalaisten puolesta

    Äänestä

Nythän lukio lähtee väistötiloihin, ainakin jos on ÄKSään uskominen.

Äänestä

Taso on säilynyt.

Äänestä

Kymmeneen vuoteen ei kertakaan kahdensadan parhaan joukossa. Onko vika opetuksessa vai oppilaissa?

Äänestä
  • Näkyihän siinä listassa muitakin keskisuomalaisia kuntia jotka ottaa oppilaan kuin oppilaan ja aika hyvillä sijoituksilla.

    Äänestä

  • Jos lasketaan 1o vuoden keskiarvo niin onko lukiomme Suomen Huonoin?

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Jos lasketaan 1o vuoden keskiarvo niin onko lukiomme Suomen Huonoin?

    Vast: Viiden huonoimman joukossa.

    Mutta vain sairaat ovat asiasta huolestuneita.

    Äänestä

Olisiko aika vaihtaa johto?

Äänestä
  • Ainakin lukiolaisten kannattaa harkita lukion vaihtamista. Kyseessä on tulevaisuus.

    Äänestä

Karstulan lukio on usein hyvillä sijoituksilla. Meillä ollaan aina heikoimpia.

Äänestä

Ennen yli 100 hakijaa nyt 75 samalla ysien määrällä.

1Äänestä

Johtava kuraattori: Lukiolaisten pahoinvoinnista ei saa puhua. Näkyykö kirjoitusten tuloksissa. Kyllä!

Ovat äänekoskelaiset ylpeitä yhdestä Suomen huonoimmista lukiosta?

Äänestä
  • On sulla jutut 😂😂😂 joita olet pari vuotta täällä jauhanut. Hei nyt oikeesti otat ne lääkkeesi!

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    On sulla jutut 😂😂😂 joita olet pari vuotta täällä jauhanut. Hei nyt oikeesti otat ne lääkkeesi!

    Meinaatko, että selvinpäin Äänekosken lukion toilailuja kestä? Ei ihme, että kouluterveyskyselyn mukaan meidän lukiolaiset voivat huonosti.

    Oletko itse Jaana?

    Äänestä

Muutaman vuoden päästä lukion opiskelija määrä on puolet nykyisestä. Silloin voidaan kysyä, miksi aikanaan ei tehty mitään.

Äänestä

yhteen kirjoitettuna...

Äänestä

On annettu määräys, että kouluterveyskyselyn tuloksista ei saa puhua!

Äänestä

Ota lääkkeet 😂😂😂

Äänestä
  • En minä tarvitse, mutta tiedätkö kuinka moni lukiolainen ottaa? Eikä taida olla outuo opettajanhuoneessakaan? Näin tiput visertävät.

    Äänestä

Esimieskuraattorin mukaan asialle ei tarvitse tehdä mitään vaan asiasta on vaiettava.

Onko käsittänyt oikein tehtävänsä?

Äänestä
  • Lääkkeet pitää ottaa JOKA aamu! Yritä pitää mielessä 🤭

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Lääkkeet pitää ottaa JOKA aamu! Yritä pitää mielessä 🤭

    Mitäpä Mira muuta?

    Kuulemma eivät muissa kunnissa tottele sinua vaan nauravat.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Mitäpä Mira muuta?

    Kuulemma eivät muissa kunnissa tottele sinua vaan nauravat.

    Kuka Mira? Sukunimi?

    Äänestä

Täällä yritetään taas viedä fokus muualle. Äänekosken lukion tulevaisuus on kaikille tärkeä. Nyt sen suhteen asiat eivät ole kunnossa. Sen näyttää hakijamääräkin. Ehdotan radikaalia tekoa vaihdetaan rehtori ja aletaan tehdä hommia nuorten hyväksi. Pikkupolitikointi on viemässä meitä metsään.

Äänestä
  • Ensin olit pari vuotta Koulunmäen rehtorin kimpussa ja nyt olet pari vuotta mustamaalannut lukion rehtoria. Nilkki mikä nilkki. Mene hoitoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Ensin olit pari vuotta Koulunmäen rehtorin kimpussa ja nyt olet pari vuotta mustamaalannut lukion rehtoria. Nilkki mikä nilkki. Mene hoitoon.

    Häh?

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Ensin olit pari vuotta Koulunmäen rehtorin kimpussa ja nyt olet pari vuotta mustamaalannut lukion rehtoria. Nilkki mikä nilkki. Mene hoitoon.

    Jos on kykenemätön hoitamaan tehtäviään niin vaihtoon kiitos.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Jos on kykenemätön hoitamaan tehtäviään niin vaihtoon kiitos.

    Sulla ei ole lääkitys kohdallaan. Työtön reppana-ope.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Sulla ei ole lääkitys kohdallaan. Työtön reppana-ope.

    Tuohon se menee, kun faktoihin ei pystytä asiallisesti vastamaan. Oletko Mira kuraattori? Tyyli on sama.

    Äänestä

Jotenkin tätä ketjua lukiessa tulee mieleen, että lukio niittää sitä mitä on kylvänytkin. Turha jatkossa itkeä leikkauksia.

Äänestä

Tällaista tämä taitaa olla täällä elävässä elämässäkin että kielteiseen palautteeseen vastataan haukkumalla.Kotona mietitään miten olisi voinut sanoa vielä ilkeämmin ja tuo jotenkin tarttuu kuulijaan ja ihmetellään miksi täällä asukkaat ei pysy.

Äänestä

Toivon mahdollisimman monelle opettajalle potkuja!

Äänestä

Luotaantyöntävä savolaispersoona täällä jatkaa sairasta mussuttamistaan, jota teki Koulunmäen koulun johdon suuntaan pari vuotta.

Äänestä
  • Mitäpä Mira muuta?

    Onko ratkaisu nuorten pahoinvointiin vielä asiasta keskustelun kieltäminen?

    Äänestä

Olen muuten sitä mieltä, että nykyisellä johdolla lukiolle käy huonosti.

Äänestä
  • Olen muuten sitä mieltä, että opiskelijahuollon johto on vaihdettava.

    Äänestä

Sairasta täällä suomi24:ssä nimettömänä haukkua vuosia milloin minkäkin koulun/oppilaitoksen toimintaa/johtoa 😵‍💫 No meitä on moneen junaan ja osa jää jo asemalle...

Äänestä
  • Kova olet sinäkin Mira takanapäin haukkumaan.

    Äänestä

Täytyykö olla sairas huolehtiakseen nuorten hyvinvoinnista?

Äänestä

Oli miten oli lukion hakijamäärä tippui nyt on tulossa luokkaan 80 opiskelijaa, kun muutama minnekään muualle pääsemätön valitaan.

Miksi meidän nuoret eivät hae omaan lukioon?

Äänestä

Luulisi henkilökuntaa kiinnostavan oman työpaikan säilyttäminen. Muutaman vuoden päästä osa ei jatka. Silloin on turha itkeä.

Äänestä

Miksi Poke vetää ja lukio ei?

Äänestä

Äänekosken lukioon sisään pääsee kuuden keskiarvolla , kaikki sisään ja on lukioiden kirjoituksissa loppupäässä aina keväisin.

Äänestä
  • Sama koskeen mm. Karstulan lukiota ja se on monena vuonna hyvin sijoittunut.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Sama koskeen mm. Karstulan lukiota ja se on monena vuonna hyvin sijoittunut.

    Ja Kinnulaan näkyy pääsevän vähän huonommatkin mutta aika korkealla kiikkunut tilastossa.

    Äänestä

Parhaat menevät oikeisiin lukioihin.

Äänestä

hys hys

Äänestä

Hullulla halvat huvit. Monta vuotta haukkua milloin minkäkin koulun johtoa.

Äänestä
  • Joku luonnesairas opettajan koulutuksen saanut työtön purkaa pahaa oloaan täällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Joku luonnesairas opettajan koulutuksen saanut työtön purkaa pahaa oloaan täällä.

    Onko tuo luonnesairas mahtanut tehdä ne tilastotkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Joku luonnesairas opettajan koulutuksen saanut työtön purkaa pahaa oloaan täällä.

    Mira hyvä sinun mielipiteesi tiedetään, mutta vaikenemalla asiat eivät parannu.

    Äänestä

Syksyllä tulee uuden terveyskyselyn tuloksen. Lyön vetoa, että ne pimitetään.

Äänestä

Kutosen keskiarvolla sisään!

Äänestä

Aikoinaan kun kirjoitin ylioppilaaksi niin kevään kirjoituksissa koulumme reputusprosentti oli 47. (47%)
Syksyllä sentään muutamat lisää läpäisivät kirjoitukset.
Ei tainnut siihen aikaan olla valtakunnallisia koulujen sijoituslukuja ainakaan julkisesti käytössä mutta olettaisin että sijoitus on ollut jossain viiden huonoimman joukossa koko maan vertailussa ellei peräti viimeinen.
Tuskin yksikään niistä opettajista on enää elossa joten heidän ei tarvitse enää hävetä!

Äänestä
  • Olisko kyseessä ollut Suolahden Yhteiskoulu joskus 60-luvun alussa ja rehtorina "Tiitsö"?

    Äänestä

Lukion häirikköopettaja täällä paskoo omaan pesäänsä. No hänet tiedetään jo aika laajasti. Haukkuu liikuntatunnilla oppilaitaan.

Äänestä
  • Mira hyvä älä arvaile vaan sano kuten aina tästä ei saa puhua.

    Äänestä

  • Kamalaa, kun joku on huolissaa Äänekosken ja eteenkin nuorten tulevaisuudessa. Pahalaatuista häiriköintiä.

    Äänestä

Onko sekopää liikunnanopettaja sama henkilö kuin luotaantyöntävä savolaispersoona?

Äänestä

Miksi liikunnanopettaja vaikeni yhtäkkiä? Henkilöllisyys selvisi. Ollut myös "Koulunmäkikeskustelujen" takana.

Äänestä
  • Mira hyvä sinun tehtäväsi on edistää nuorten hyvinvointia ei koettaa keksiä jotain kirjoittajaa. Varsinkin, kun se menee pieleen. Luuletko, että tilanteesta ei ole huolissaan kaikki ajattelukykyiset.

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Mira hyvä sinun tehtäväsi on edistää nuorten hyvinvointia ei koettaa keksiä jotain kirjoittajaa. Varsinkin, kun se menee pieleen. Luuletko, että tilanteesta ei ole huolissaan kaikki ajattelukykyiset.

    On sulla sairaat jutut 😵‍💫

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    On sulla sairaat jutut 😵‍💫

    Millaisen ihmisen miesletä nuorten tilanteesta huolestuminen on sairasta?

    Mitä siinä Mira on sairasta?

    Äänestä

Rehtori ja johtavakuraattori vaihtoon. Kiitos

Äänestä

Jyväskylän lukioissa voi olla tilaa?

Äänestä

Moniko perui paikan`?

Äänestä

Monelle opettajalle alkaa yksi viimeisistä lukuvuosista.

Äänestä

Häirikkö liikunnanopettaja palannut näköjään lomilta 😵‍💫

Äänestä
  • Vastaavakuraattori jaksaa syyttää syyttömiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Vastaavakuraattori jaksaa syyttää syyttömiä.

    Kuramoottorin ratkaisu nuorten pahoinvointiin: Siiä on vaiettava.

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Kuramoottorin ratkaisu nuorten pahoinvointiin: Siiä on vaiettava.

    siitä kai? Olen kuullut saman. Poken paremmat luvut ovat kuulemma väärä tulos.

    Äänestä

Toivottavasti häirikkö liikunnanopella ei ole vakipaikka.

Äänestä
  • Kauhea taakka työyhteisölle ja pomolle

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Kauhea taakka työyhteisölle ja pomolle

    Joo hirveetä, jos joku vaatii huolehtimaan nuorista. Pääkuraattorin mukan heistä ei tarvitse välittää.

    Äänestä

Koulun aloittaa rapiat 160 nuorta eli kymmeniä vähemmän mitä esim. kevään päättävä ikäluokka oli. Rahassa se tietää jatkossa valtiolta miljoonia vähemmän.

Jatkossa lukiolla ja yläkoululla on yhteisiä opettajia ja osa saa katsella muita hommia.
Toista yläkoulurakennusta ei tarvita.

Äänestä

Onko kuraattori ylpeä toiminnastaan?

Lukiohakijamäärä romahti.

Äänestä

Karmea tapaus tämä täällä mustamaalaava liikunnan opettaja. Haukkuu kuulemma oppilaitaankin 😵‍💫 Jos on vain sijainen, ei ole mitään mahiksia saada vakipaikkaa.

Äänestä
  • Onko opiskelijahuollon tehtävä edistää nuorten asiaa vai yrittää peitellä asioita?

    Koeta vaan saada huomio täällä olemattomaan henkilöön, koska et halua/osaa tehdä asialle mitään. Häpeä.

    Äänestä

Äänekosken on jostakin keksittä 5 - 10 miljoonaa pitääkseen koulut pystyssä. Kuka uskaltaa avata pelin?

Äänestä
  • Vastaan itse yksi yläkoulu kiinni ja 20% opettajista pihalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Vastaan itse yksi yläkoulu kiinni ja 20% opettajista pihalle.

    Ota nyt ne lääkkeet!

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Ota nyt ne lääkkeet!

    Lukiolaisten pahoinvoinnille ei tehdä mitään. Siitä ei saa edes puhua. Kuraattori ja lehtori

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Lukiolaisten pahoinvoinnille ei tehdä mitään. Siitä ei saa edes puhua. Kuraattori ja lehtori

    Sinulla tuntuu olevan pahoinvointia 🤮

    Äänestä

Ei töiden tekeminen ole tärkeää. Tärkeää on edustaa mahtavana VIRKAA.

Äänestä

Opiskelijamäärä tipahtaa, mutta asioiden parantamisen vaatiminen on sairasta?

Voipi olla, että lähitulevaisuudessa työnsä menettävä opettaja vielä miettii...

Äänestä
  • Miten saisi talon myytyä?

    Äänestä

Paljonko olet valmis maksamaan lisää veroja, että koulut ja opettajat jatkavat.

Hallitusohjelman mukaan kuntien valtionosuuksia leikataan, joten mistä saadaan puuttuvat miljoonat?

Äänestä
  • Kuinka tyhjiä tilojen pitää olla ennen kuin päättäjät tekevät jotain?

    Äänestä

Nykyinen rehtori jää historiaan lukion alasajajana.

Äänestä
  • On paljon helpompi huutaa asian esillenostajia sairaiksi kuin nostaa takamusta tuolilta jotain tehdäkseen.

    Äänestä

Pian tulevat uuden tutkimuksen tulokset. Arvatkaa näkyykö niitä julkisuudessa.

Äänestä

Jos olet reipas nuori opettaja niin kannattaa aloittaa työpaikan etsiminen muualta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaikki niiiin hyvin kirjoitti:

Äänekosken lukio taas loistaa MTV3:n lukiovertailussa sijalla 295, taitaa lukioon mennä sellainen porukka joka ei muualle pääse vai onko vika opetuksessa tai jossain...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu