Mistä töitä tällaiselle?

vasta-alkaja

Hei, päätin avautua tänne koska minua huolettaa se, millaista työtä voisin tulevaisuudessa tehdä. Olen valmistumassa merkonomiksi vuoden sisällä ja toiveissa olisi joku toimistotyyppien työ. Ongelmani on se, että en ole oikeastaan lainkaan ulospäinsuuntautunut ihminen, eikä minulla ole mitään erityisiä taitoja, joilla erottautua muista hakijoista. Perus Officen hallitsen ja siinäpä se sitten oikeastaan onkin. Onko minun turha haaveilla minkäännäköisistä toimistotöistä, vaaditaanko niissä nykyään ulospäinsuuntausuutta, ja erikoisempi taitoja, kuten hyvää kielitaitoa. Ja vielä, liittyykö toimistotöihin yleensä asiakaspalvelua. Olisikohan minulla mitään mahdollisuuksia löytää suht. helppoa ja vaatimatonta työtä, jossa pääsisin alkuun pelkällä maalaisjärjellä. Kiitos kommenteista

2

272

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jdudt62

      Toimistotyöntekijä on todella vanhentunut käsite, eikä tällaisille henkilöille löydy juuri töitä.

      http://yle.fi/uutiset/naissa_ammateissa_tyollistyt_takuulla/6441997

      Merkonomin tutkinto on muutenkin suhteellisen arvoton tutkinto tutkinto tänä päivänä, ellei sulla ole jotain tiettyä juttua mitä teet, esim. myyt hyvin tai olet tilinpäätöstaitoinen. Toi pelkkä Officen hallitseminen ei oikein riitä mihinkään..

      Masistelu sikseen! Kouluttaudu lisää tai ala yrittäjäksi! Suomessa on tänä päivänä aivan liian vähän yrittäjähenkisyyttä. Kaikki haluavat vain varman mukavan työpaikaikan, joita ei ole tarpeeksi.

    • kissinen

      Mitä jos kävisit jotain lisäkursseja :) Esimerkiksi laskuttajan työ voisi olla työtä josta pitäisit? Voisit esimerkiksi miettiä jotain harjottelujaksoa yrityksessä missä pääsisit tekemään laskuttajan töitä ja saisit kokemusta joka auttaa muissa työhaastatteluissa :) Tai koulut tai työkkäri järjestää myös koulutuksia esim laskuttajaksi! Esimerkki :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      266
      3323
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      21
      1843
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      24
      1499
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      82
      1359
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1038
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      994
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      62
      809
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      756
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      687
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      51
      656
    Aihe