hiiva?

Mulla on ollut jo pitkään kutinaa alapäässä. Lisäksi punoitusta ja nirhaumia. Kävin kokeissa ja hiivaa ei todettu eikä mitään muutakaan ja lääkäri epäili, että saan hankaumia alushousuista (koska ratsastan jne.). Lääkäri määräsi minulle nirhaumiin Sibicort-voidetta, jota käytin kuuriluontoisesti 2 viikkoa. Ostin myös saumattomat alushousut. Aluksi se auttoikin, mutta sitten kutina ja punoitus tuli takaisin. Olen pessyt nyt päivittäin vedellä ja laittanut Ceridal öljyä sekä Bebanthenia, mutta kutina ei oikeastaan helpotu. Punoitus rauhoittuu vähän rasvojen ansiosta. Lisäksi kutina pahenee aina ennen menkkoja ja sitten lakkaa kokonaan kuukautisten ajaksi. Kutina ei siis tunnu ollenkaan emättimen puolella vaan ulkopuolella.. Mietin että voiko tämä olla hiivaa vaikka testeissä ei mitään näkynytkään vai mitä mä teen? Neuvoja kaivataan kipeästi!
p.s. Ei ole mahdollisuutta sukupuolitauteihin..
298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mulla on samalainen vaiva,olen kätttänyt pevisone nimistä voidetta,joka auttoi kutinaa ulkosynnytimillä ja oli poissa pitkään ja alkoi uudestaa sain uuden repeptin voidetta, mutta ei auttanut enään. Kävin testeissä ei hiivaa eikä sukupuolitauteja. Olisi kiva saada tähän kutinaa joku syy ja hoito. Ei oiken saa apua gynegologiltakaan vaan joutuu maksaa kalliit hinnat niistäkin käynneistä.

Äänestä

tietääkö kukaan mitä voisi olla? neuvoja edelleen kaivataan...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nimetönnainen kirjoitti:

Mulla on ollut jo pitkään kutinaa alapäässä. Lisäksi punoitusta ja nirhaumia. Kävin kokeissa ja hiivaa ei todettu eikä mitään muutakaan ja lääkäri epäili, että saan hankaumia alushousuista (koska ratsastan jne.). Lääkäri määräsi minulle nirhaumiin Sibicort-voidetta, jota käytin kuuriluontoisesti 2 viikkoa. Ostin myös saumattomat alushousut. Aluksi se auttoikin, mutta sitten kutina ja punoitus tuli takaisin. Olen pessyt nyt päivittäin vedellä ja laittanut Ceridal öljyä sekä Bebanthenia, mutta kutina ei oikeastaan helpotu. Punoitus rauhoittuu vähän rasvojen ansiosta. Lisäksi kutina pahenee aina ennen menkkoja ja sitten lakkaa kokonaan kuukautisten ajaksi. Kutina ei siis tunnu ollenkaan emättimen puolella vaan ulkopuolella.. Mietin että voiko tämä olla hiivaa vaikka testeissä ei mitään näkynytkään vai mitä mä teen? Neuvoja kaivataan kipeästi!
p.s. Ei ole mahdollisuutta sukupuolitauteihin..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu