Tornado.. .

. ..suomi.. .
467
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minulla on nyt takana kahden vuoden suhde. Hyvin monimutkainen ja järjetön sellainen. Ensimmäiset puoli vuotta menivät taivaissa, sillä meidän välillä oli heti aivan uskomaton yhteys ja kipinät sinkoilevat, kun päästään toistemme lähelle. Tämä pätee niin hyvässä, että pahassa. Toinen puoli vuotinen oli minulle henkilökohtaisesti hyvin vaikeaa aikaa ja samalla suhde alkoi rakoilla. Miehestä paljastui puolia jotka olivat siihen mennessä jääneet piiloon. Tai olin ennemminkin ollut sokea. Hänen juomisensa oli makuuni aivan liian runsasta. Tai oikeastaan se oli hänen ainuita tapojaan käsitellä asioita. Sitäkin suuremmiksi ongelmiksi osoittautuivat vaikea peliriippuvuus, velkaantuminen ja kaikista näistä ja muistakin ongelmista syntynyt jatkuva valehtelu. Etenkin se valehtelu. Ehdimme tietenkin välissä rakastuneina muuttamaan yhdessä asumaan.

Kauaa ei kuitenkaan mennyt, kun huiman riidan päätteeksi pakkasin tavarani, hankin oman asunnon ja muutin pois. Miesystäväni romahti totaalisesti ja seurauksena oli tietenkin lupauksia tuoda tähdet ja kuut taivaalta. Hetken jo tahdoin uskoa, että asiat järjestyvät, kunnes paljastui taas uusia valheita.
Olin aivan äärettömän vihainen(mm.nimissäni oli otettu pikavippejä). Valheita valheita valheita.

Oli kevät ja tässä vaiheessa pistin välimme pääasiallisesti poikki(lopulta mies lakkasi lähettelemästä minulle jatkuvasti anelevia viestejä) ja järjestin oman elämäni. Valmistuin koulusta, luin jatko-opintojen pääsykokeisiin, työkuviot olivat kohdallaan, aloin uida, vietin paljon aikaa ystävieni kanssa, sain uusia ystäviä ja olo oli tasapainoinen. Näin kunnes tuli kesä ja sekaannuin häneen uudestaan. Viha alkoi laantua ja kesken jääneet selvittämättömät asiat häiritsivät.
Halusin tavata. Lopputulos oli se, että aivan kuin alussa niin nytkin hullaannuimme toisiimme totaalisesti. Aluksi kyse oli nautinnosta, mutta meidän välillemme liittyi myös muita vahvoja tunteita. Se onko kyse rakkaudesta on minulle mysteeri. Ainakin kemioilla on valtava merkitys, se mies on minulle kuin huumetta! Jo pelkkä tuoksu saa minut hulluksi. Syntyi paljon ristiriitaisia tunteita, halusin olla hänen kanssaan, mutta tiesin etten voinut luottaa häneen eikä siinä olisi mitään järkeä. Aloin kuitenkin taas haluamaan uskoa, että kaikki järjestyy.

Eivät ne kuitenkaan järjestyneet. Syksyn tapahtumia olivat mm. seuraavat: minulle selvisi, että tämä mies oli ehtinyt tavata toisen naisen. Aluksi luulin kyseessä olevan vain tapailua, mutta pian selvisi heidän seurustelevan. Syntyi mustasukkaisuutta ja mieli meni entistä sekaisemmin. Tilannetta ei parantanut mm.kuvioihin paukahtanut klamydia. Emme kuitenkaan pystyneet olemaan erossa toisistamme. Otimme muutaman kerran voimakkaasti yhteen. Myös poliisit ovat käyneet rauhoittamassa tilanteen. Sen jälkeen ”suhteemme” oli hetkittäin jäähyllä, mutta pian löysimme taas toisemme sylikkäin. Mieleltäni muutenkin epävakaana/herkkänä reagoin moneen tilanteeseen kohtuuttoman voimakkaasti. Talveen mennessä halusin tilanteeseen jonkin ratkaisun. Ajoin miehen nurkkaan ja hänen oli tehtävä päätös; minä tai se toinen nainen. Teknisesti minä kyllä olin se toinen nainen, vaikka olinkin kuvioissa ensin. Valinta en ollut minä, mies kertoi tarvitsevansa aikaa miettiä. Olin tilanteesta ahdistunut, surullinen, pettynyt ja mieli oli sekava. Alakulo varjosti myös muuta elämää, oli hyvin vaikea päästää irti. Mies otti kuitenkin minuun etäisyyttä eikä auttanut kuin elää tilanteen kanssa. Olin jo aiemmin yrittänyt tavata muita miehiä ja niin yritin nytkin. En kuitenkaan pystynyt ihastumaan kehenkään ja seurauksena ainoastaan satutin muita. Toivoin ajan kulun rauhoittavan tilannetta ja aloin taas uida jne.

Äänestä
  • Sitten hän otti taas yhteyttä. Hän kertoi ihania asioita; ikävä oli valtava, hän rakasti minua kaikkein eniten, lupasi kaiken järjestyvän ja puhui jopa avioliitosta ja perheen perustamisesta. Olin myyty. Hänen sylissään oli yhtä taivaallista kuin aina ennenkin. Asiassa oli kuitenkin suuri mutta. Hän oli asunnottomaksi jäädessään ehtinyt muuttamaan yhteen naisystävänsä kanssa. Sain kuulla lupauksia erosta ja siitä kuinka hän palaisi luokseni. Minun täytyisi vain olla kärsivällinen ja odottaa hänen hoitavan asiat omalla tavallaan. Mitään ei kuitenkaan tuntunut tapahtuvan. Tilanne raastoi minua voimakkaasti, mutta hän lupasi olla koko ajan tukenani. Kunnes yhtenä päivänä hän ei ollutkaan. Useamman päivän jälkeen olin jo todella vihainen ja kärsivällisyyteni petti. Otin yhteyttä hänen naisystäväänsä mikä oli ehdottomasti kielletty. Olin oikeastaan tehnyt sen jo aiemminkin edellisenä vuotena, mutta mies onnistui silloin luikertelemaan tilanteesta valheilla. Hän on todella taitava valehtelija ja pahinta tässä on se, että olen koko ajan ollut siitä tietoinen. Minut oli leimattu hulluksi exäksi joka valehtelee ja vainoaa eikä osaa päästää irti. Nainen uskoi silloin miestä(mme) ja vaikka minulla nyt oli kiistattomia todisteita ei hän halunnut uskoa minua. Miksi olisikaan, mies oli luvannut hänelle samat unelmat kuin minullekin, niistä ei helpolla halua luopua.

    Epäilys oli kuitenkin kylvetty hänen huomanneen yhteenmuuton myötä myös muita ongelmia. Mies oli nyt työtön, eli hänen rahoillaan, joi paljon eikä tuntunut antavan vastauksia hänen kysymyksiinsä. Mietittyään asiaa hän halusi tavata. Lopultakin hän uskoi minua! Oli sanoinkuvaamattoman helpottavaa tulla kuulluksi ja uskotuksi. Minulla ei ollut tarvetta valehdella mistään ja kerroinkin vain ja ainoastaan totuuden mikä ei ollut kaunista kuultavaa. Paljastin lukemattomia valheita joista hänellä ei ollut ollut aavistustakaan. Tai hän oli halunnut sokeasti uskoa muuta, aivan kuin minäkin. Nyt hän kuitenkin todella uskoi minua ja seurauksena heitti miehen ulos kodistaan ja mm.levitti tiedon eteenpäin ja julkisesti nolasi hänet totaalisesti miehen perheen ja kaikkien ystävien edessä. Eläköön facebook.

    Mitä sitten tapahtui? Tietenkin otin miehen luokseni. Olin sillä hetkellä sairas ja korkeassa kuumeessa enkä edes jaksanut miettiä asioita, halusin vain hänet lähelleni. Uskoin kuitenkin pystyväni järjestämään kaikki asiat kunhan paranen. Olin kertoessani totuuden käytännössä vienyt mieheltä kaiken, naisen joka elätti häntä, asunnon, ystävät ja lisäksi saanut perhesuhteet rakoilemaan, miehellä ei olisi muita vaihtoehtoja kuin järjestää uutta elämää minun kanssani. Hän oli tilanteesta hyvin sekaisin, sillä asiat eivät menneet niinkuin hän olisi halunnut. Minulle hän oli vihainen, mutta vakuutteli rakkauttaan. Minun maatessa vuoteessa kuumeessa hän yritti pelastaa mitä pelastettavissa olisi. Hän viestitteli toisen naisen kanssa ja he kävivät asioita läpi, nainen halusi selityksiä ja koitti ymmärtää tilannetta. Lopulta vain parin päivän jälkeen mies lähti hakemaan tavaroitaan naisen luota. Hän tuli kyllä takaisin samana iltana, mutta vain jättääkseen minun avaimeni. Jäin yksin kuumeeni kanssa. En ole tässä tekstissä lainannut hänen muita lukemattomia minulle lähettämiään viestejä, mutta seuraava on niin absurdin naurettava(sille olen aidosti nauranut), että se on pakko liittää tähän:
    ”Tajusin yllättäen ihan oikeasti kuin taktisesti olet pelisi pelannut. Pelannut pohjan mun elämältäni. Käsittämätöntä ihmiseltä kuka sanojensa mukaan rakastaa mua. Luulisi sun siis haluavan mulle kaikkea hyvää”

    Äänestä

  • Copypaste69 kirjoitti:

    Sitten hän otti taas yhteyttä. Hän kertoi ihania asioita; ikävä oli valtava, hän rakasti minua kaikkein eniten, lupasi kaiken järjestyvän ja puhui jopa avioliitosta ja perheen perustamisesta. Olin myyty. Hänen sylissään oli yhtä taivaallista kuin aina ennenkin. Asiassa oli kuitenkin suuri mutta. Hän oli asunnottomaksi jäädessään ehtinyt muuttamaan yhteen naisystävänsä kanssa. Sain kuulla lupauksia erosta ja siitä kuinka hän palaisi luokseni. Minun täytyisi vain olla kärsivällinen ja odottaa hänen hoitavan asiat omalla tavallaan. Mitään ei kuitenkaan tuntunut tapahtuvan. Tilanne raastoi minua voimakkaasti, mutta hän lupasi olla koko ajan tukenani. Kunnes yhtenä päivänä hän ei ollutkaan. Useamman päivän jälkeen olin jo todella vihainen ja kärsivällisyyteni petti. Otin yhteyttä hänen naisystäväänsä mikä oli ehdottomasti kielletty. Olin oikeastaan tehnyt sen jo aiemminkin edellisenä vuotena, mutta mies onnistui silloin luikertelemaan tilanteesta valheilla. Hän on todella taitava valehtelija ja pahinta tässä on se, että olen koko ajan ollut siitä tietoinen. Minut oli leimattu hulluksi exäksi joka valehtelee ja vainoaa eikä osaa päästää irti. Nainen uskoi silloin miestä(mme) ja vaikka minulla nyt oli kiistattomia todisteita ei hän halunnut uskoa minua. Miksi olisikaan, mies oli luvannut hänelle samat unelmat kuin minullekin, niistä ei helpolla halua luopua.

    VASTAA

    Ilmoita asiaton viesti

    tyttönen
    26.2.2013 11:57
    -4
    Sulje
    Myöhemmin hän kertoi tajunneensa todella rakastavansa eniten tätä toista naista ja haluavansa korjata heidän välinsä. Parin päivän jälkeen kuulin heidän palanneen yhteen. Hän oli vakuuttanut nyt heränneensä todellisuuteen ja kaiken jatkossa muuttuvan paremmaksi.

    Tämä koko tarina on jotakin aivan käsittämätöntä. Olen koko ajan tuntenut itseni äärettömän typeräksi, syytä on ollutkin. Olen kärsinyt suhteen aikana lukemattomia kertoja, tuntenut itseni petetyksi, satutetuksi ja arvottomaksi. Olen ollut vihainen, surullinen ja ahdistunut. Niitä kaikkia tunteita tunnen myös tällä hetkellä, samoin koen itseni hylätyksi ja tässä tilanteessa huonommaksi kuin se toinen nainen. Tämä on täysin järjetöntä! Tiedostan, että mies on suoraan sanottuna totaalisen ***** jätkä. Hän valehtelee ja manipuloi jatkuvasti, ei ota vastuuta teoistaan ja kohtelee ihmisiä täysin arvottomina. Paitsi silloin, kun se palvelee hänen omia tarkoitusperiään. Kuitenkin hän on saanut minut uskomaan, että hänellä ei ole hyvä olla. Luulen sen osuuden olevan totta. Hän kärsii ahdistuneisuushäiriöstä ja paniikkihäiriöistä. Hän ei hallitse juomistaan eikä pelaamistaan ja on sotkenut perusasiat elämässään täysin. Sitä on jatkunut jo ainakin vuosikymmenen eli koko hänen aikuisikänsä. Hänellä ei ole kykyjä käsitellä tunteitaan eikä ajatuksiaan. Ainut minkä hän kunnolla osaa on valehtelu ja kyky saada naiset rakastumaan itsensä. Jos jonkun kanssa asiat menevät liian solmuun niin hän siirtyy seuraavaan. Hän ei ole klassisen komea, ennemminkin vekkulilla tavalla suloinen ja kuitenkin sopivan raamikas. Pörröisten hiustensa kanssa hän on vastustamaton ja tietää miten saada nainen syttymään. Muuta hänellä ei ole.
    Kaiken jälkeen minä siis mielestäni ymmärrän häntä! Ja tämän ymmärryksen avulla kuvittelen voivani auttaa häntä voimaan hyvin tukemalla, rakastamalla ja kannustamalla eteenpäin elämässä. Ajattelen hänen voivan aloittaa alusta, oppia kohtaamaan itsensä ja olemaan rehellinen. Voisiko se olla mahdollista? Teen töitä hoitoalalla ja siihen minä todella haluan uskoa. Uskoa siihen, että ihmisillä on mahdollisuus muuttua, korjata asiat ja rakentaa itselleen hyvä elämä, mitä se sitten kunkin kohdalla tarkoittaakin.
    Asiakkaideni elämät eivät tule kovin lähelle itseäni, sillä niihin minulla on terve etäisyys ja mm. siksi olen hyvä työssäni. Tämä suhde sen sijaan täyttää koko mieleni ja kuten aiemmin sanoin, se on kuin huumetta. Ja siitä on aivan uskomattoman vaikeaa päästä irti. Ajattelen tiedostavani suurimman osan asioista joita tähän suhteeseen ja sen tuottamiin tunteisiin liittyy. Silti en pysty lupaamaan hänen mahdollisesti joskus taas ilmestyessään ovelleni käännyttäväni hänet pois.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_9121059 kirjoitti:

. ..suomi.. .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu