Jossain vaiheessa... Kuvitelkaapa mitä teidän muutenkin bittien ympärille pakkomielteisesti kietoutuneelle elämällenne tapahtuu kun parrakas poliisisetä tulee yleisavaimella kesken aamu-unien tupaan ja kantaa koneen pois niin että maa järisee ja seinät kaatuvat. Sitten kun asia viedään oikeuteen (tässä vaiheessa kiinnijääntiä ja rangaistusta ei voi enää estää), levy-yhtiöt vaativat teiltä vähintään miljoonatason korvauksia ja teitä ei päästetä pakenemaan maasta minnekään ennenkuin olette nuo maksaneet. Ulosottomiehestä tulee vakituinen asiakas kotiovellanne ja ehkä levy-yhtiöiden agentitkin käyvät kiristämässä välillä kuin huumevelkojat. Lopulta kuolette korkojen kera kasvaneihin velkoihin uponneina ja myös lastenne elämä on pilalla, sillä tuollaiset velathan periytyvät...
Miettikää hyvät ihmiset, ennenkuin menette lataamaan muutaman euron tähden. Menkää töihin ja hankkikaa rahaa, jolla voitte ostaa, samalla tuette piratismin vastaista työtä ja artistien uran jatkumista.
Lataamisesta jää yleensä kiinni!
7
538
Vastaukset 7
- hkl3
heh heh Lataaminen ei ole rikos suomessa vieläkään vaikka teoston märkä uni.Ja todellakin voi ladata ilman jakamista sillä YouTubestakin saa musaa ja piellä vaivalla saa musavideon muutettua mp3 muotoon jolloin on musakipale valmiina ja ilmaisena.mitään torretteja ei siis kannata käyttää niistä voi tulla tuomio.
- owowow
Youtubesta convertimella väännetty musiikki kuullostaa pahalta kun liitutaulun narina.
- Ei lähteviä tietoja
Torrenttejakin voi ladata niin, ettei samalla jaa mitään. Ainakin uTorrentissa voi lähtevät slotit määritellä nollaksi, jolloin omalta koneelta ei lähde maailmalle muuta kuin ohjelmaa käyttävien koneiden keskinäisiä kutsuja. Loisimistahan tämä tietenkin on, mutta ei rikollista, ja toiseksi paras tapa salattujen verkkojen jälkeen.
- Demes
Velat periytyvät :D
- Ei suomessa
Niin.
- Ota asioista selvää.
1. Omaan käyttöön saa ladata! mutta ei jälleenmyyntiin taikka lainaamiseen eikä jakamiseen. Toiseksi =VELAT EI PERIYDY ENÄÄN... Missä luolassa olet asunut, tuo laki on muutettu. 3. Varmasti jäät kiinni ennen pitkään jos lataat jotain suomalaista torrenteista (Eli suomalaiset biisit,elokuvat,ohjelmat) tässä tapauksessa suomalaisia biisejä voit ladata youtubest ihan huoletta. 4. En usko että poliisi tulee ilmoittamatta aamulla sinun ovestasi sisään yleis avaimella, (1. Tarvii koti etsintäluvan 2. Poliisilla kestäisi aika kauan saada etsintä lupa oikeudesta 6kk-24kk. 3. En tunne ketään joka ois oikeasti pidätetty koneelle ladatuista ohjelmista tai saati sitten oikeuteen.) Se on kyl erijuttu se jos lataat leffoi tai musiikkii ja jakelet sitä ympäriinsä/myyt.
---- You just got owned from 17 year old kid. ---- Niinpä.
Jos oot ensimmäinen joka laittaa nettiin jotain uutuusmatskua niin riski jäädä kiinni kasvaa huomattavasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401872Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101270- 991011
- 102888
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88884- 62716
- 32612
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.68508Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku12495- 78491