Ruotsin-Suomen mustalaisten historia

simo

Romanivainoilla ja joukkomurhaamisilla Hitlerin aikana on ideologiset juurensa vuosisatojen aikana syntyneessä rasistisessa käsityksessä romaneista . Rasistisluontoinen suhtautuminen omaa myös Suomessa pitkät perinteet.

Romaniheimojen saapuessa 1000-luvun Eurooppaan, eurooppalaiset kuvittelivat että heillä ja juutalaisilla olisi yhteinen alkuperä. Erotukseksi katsottiin ainoastaan se, että romanien katsottiin luoneen itselleen kristittyjen vainojen pelossa uuden kielen. Tämä käsitys kumottiin vasta 1700-luvulla.

1800-luvun alkupuolen kirjallisuus romantisoi romanielämää. Mutta olennainen osa 1700-luvun vainojen perintöä siirtyi 1800-luvulla tehtyyn tieteelliseen tutkimukseen. Kirja nimeltään "Geschichte der Zigeuner, ihrer Herkunft, Natur und Art" (1835) kirjoitti romaneista:

"Kuka olisi saattanut aavistaa näiden rääsyisten varkaiden joukkion saapuessa Saksaan, että sellaisten irtolaisten jälkeläiset eivät tulisi neljän vuosisadan kuluttua olemaan yhtään sen parempia kuin esi-isänsä."

Kirjoittajan mukaan mustalaiset olivat "ihmiskunnan roskaväkeä", joka oli saapunut Eurooppaan kuin "Jumalan rangaistuksesta". Kirjoittajan mielestä keskiajan suuret ruttoepidemiat olivat romanien ja juutalaisten syytä. Hän yhdisti kummatkin etniset ryhmät toistensa kanssa ulkonäön puolesta. Hänen mukaansa molemmat olivat työtävieroksuvia, kieroja ja epärehellisiä. Romanit olivat hänelle varkaita ja juutalaiset kauppasivat varastettua tavaraa.

Näiden negatiivisten stereotypioiden sitkeähenkisyyden osoittaa suomalaisten sanakirjojen tarjoama kuva. Suomalainen tietosanakirja vuodelta 1914 on tätä mieltä mustalaisista: "Elantonsa m. hankkivat kerjäämällä ja varastamalla, petollisella eläintenpuoskaroimisella ... yms. työllä... Henkiset, varsinkin taiteelliset lahjat ovat vähäiset... Tupakkaa polttavat ahkerasti sekä miehet että naiset, vieläpä lapsetkin. Puku on tavallisesti repaleinen...heidän asuntonaan on teltta,... . Yleisestä poiketen Suomen m. ovat siistimpiä ja paremmin puettuja kuin muut heimolaiset." Otavan suuri tietosanakirja kertoo vielä vuonna 1962 tällaista: "Säännöllistä työtä m. yleensä karttavat." Elämää leirinuotion ympärillä

Maailmassa on arviolta noin 10-13 miljoonaa romaania, joista Suomessa asuu likimain 6 000. Romaneilla eli kansankielellä sanottuna mustalaisilla on takanaan pitkä ja värikäs historia. Tarina kertoo, että ensimmäiset havainnot Suomessa esiintyvistä mustalaisista on jo vuodelta 1540.

Kuten laulutkin sen kertovat, niin mustalaisia on kautta aikojen luonnehdittu liikkuvaksi kansaksi. He ovat tietoisesti halunneet elää irrallaan muusta väestöstä.

- Olemme tummia heimoltaan ja kulkijoita luonnoltaan. Levottomien esi-isiemme elämä on pyörinyt puhtaasti hevosten ja leirinuotion ympärillä.

- Liikkuvasta elämäntyylistä huolimatta heimomme on kuitenkin aina ollut tarkka perinteistä ja niiden kunnioittamisesta. Osa näistä perinteistä elää edelleen, .



Vainottu kansa

Leirinuotion ympärillä ei ole aina ollut yhtä rauhallista. Mustalaiset ovat kautta aikojen olleet toinen toistaan "rajumpien vainojen kohteena."

"Esimerkiksi" 1500-luvulla polttoroviot paloivat täysillä, sillä mustalaisia alettiin hävittää sekä tulella että miekalla .

Sama hävityslinja jatkui vuonna 1637, jolloin kuningatar Kristiina määräsi kaikki Ruotsi-Suomessa tavattavat mustalaiset hirtettäviksi.

Preussin Fredrik Wilhelm ei kohdellut heitä vuonna 1727 yhtään paremmin. Hän määräsi kaikki miespuoliset Ruotsi-Suomessa hirtettäviksi, ja naisilta ja lapsilta leikattiin toinen korva.
Myös toinen maailmansota oli myllerryksen aikaa mustalaisille ja heidän kulttuurilleen. Kolmannen valtakunnan rotuoppien seurauksena n. 100 000 mustalaista murhattiin.

16

1073

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asiaa

      mitäpä lisäämistä,muutakuin: TAIPUU,VAAN EI TAITU! Tsemppiä vaan kaaleet edelleen.

    • mä vaan

      Romanivainoilla ja joukkomurhaamisilla Hitlerin aikana on ideologiset juurensa...... aivan, mutta herra Hitlerillä oli myös vaikeuksia suhtautua romaneihin. Sillä hän tunnusti sen, että romanit olivat Arjalaisia, mutta nimenomaan perinteet ja juuret pitkin vuosisatoja ajoivat siihen tulokseen, että romanien arjalaisuuskaan ei ollut esteenä joukkotuholle. Ensin tietysti kaikki puoliveriset oli tarkoitus tuhota, mutta sitten kun tuhoamin alkoi sillä ei ollut mitään merkitystä oliko puoliverinen tai aivan täysimustalainen. (hitler lausui joskus; aito mustalainen on kuin ylväs susi kukkulalla, mutta puoliverinen on kuin räksyttävä rakkikoira) Rakkikoirat ovat justiin niiä jotka kehtaavat varastaa vanhuksilta tai vehkeillä toista mustalaista vastaan. Suomalaisissa sanakirjoissa on kyllä huonot arvostelut mustalaisista pitkin historian, mutta ei suomalaisiakaan pidetty yhtään sen parempana maailmalla. Onko vanha tiede sitten niinkuin sanonta "ei savua ilman tulta" vai oliko vain suuri tietämättömyys vallalla maailmassa kun puhutaan suomalaisista tai kun puhutaan suomalaisten tietosanakirjojen asennoitumisesta mustalaisiin. No mustalaisten kohdalla tietysti asiat ovat olleet paljon vaikeammat sisältäen jopa hirttämisiä jne. Mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Jotain kaunista tai hyvää. Vaikka nyt tuntuu hienolta voi käydä aika huonosti molemmille, jos nyt puhutaan romaneista ja suomalaisista. Suomi on niin pieni maa, että sodassa se on kuin suupala joillekin suurimmille. Nato poikineen auttaa vai!! niin ei tiedä, mutta ei tässä mustalaisillekaan ole aivan lähivuosina mitään tuhoamisleirejä rakentamassa vaikka osa suomalaisista niin haluaisikin tehdä. Aina näyttää molempien tulevaisuuden....

      • ahistaako sua

        hienoa että olet noin kiinnostunut mustalaisten historiasta,mutta laitappa vähän positiivisempaa kirjallisuustietoa mitä olet tutkinut.olisi sitä mukavampikin lukea.


      • simo
        ahistaako sua kirjoitti:

        hienoa että olet noin kiinnostunut mustalaisten historiasta,mutta laitappa vähän positiivisempaa kirjallisuustietoa mitä olet tutkinut.olisi sitä mukavampikin lukea.

        mää vastan ihan ok kaaleiten tavalla


      • Mä vaan
        simo kirjoitti:

        mää vastan ihan ok kaaleiten tavalla

        varmaankin se kun suomalaisia pidetään mongolikansan jälkeläisinä ja muutenkin epäsosiaalisinä ja jne... vanhoissa tietosanakirjoissa ja yleissessa mielipiteessä menneinä aikoina samaan aikaan kun maailmassa tehtiin romanikansalle rikoksia. Siitä tulevaisuudesta vielä. Kumpi kansa on jumalankämmenellä arvokkaampi. Saa vain arvailla sitä, mutta romanikansan halveksiminen ei tuota kun sille henkilölle tai yhteisylle vaikeuksia. Yleinen siunaus on silloin pannassa. Näin ne uskovaiset ajattelee, jos ei ajattele silloin niillä on iso paksu side silmillä. No uskonto on nykyisin menettänyt arvokkuutta ainakin uskovaisten silmissä. Uskomattomat nyt pitävät uskonto aina hullutuksena, mutta jos uskovaiset ei osaa kuin katsoa televisiota niin vaikea niiden on mitään maailmassa olevaa tosiasiia. No brooken naimisiin meno on paljon tärkeämpi tapahtuma kuin maailmanrauha, kun se ei vielä kosketa meitä jokapäiväisesssä elämässä.


      • en tilaa

        oletko sama Simo vuosien takaa ? Kysyy O O.


    • Tutkimuksen tulos

      Me Suomalaiset olemme maailman onnellisin kansa.

      • tutkimus totta

        No, se on hyvä asia kun noin ajattelet. Myö mustalaiset ollaan kanssa vähän onnellisia.


      • Mankkaanesko Mirkku

        Kyllä vain, ja siitä viestittävät maailman kärkijoukossa olevat itsemurhatilastot.

        t. Mirkku


    • kuulkaa niityjen kui

      Pajonko hitler tappoi sakkasalaisia siviilejä ja lapsia, julistamalla ettei tässä sodassa ole siviilejä. Noissa massiivisissa länsivaltojen pommituksissa mitkä aiheuttivat tulimyrskyjä, niissä venäläisien tytkistökeskityksissä Berliniin, mitkä aiheuttivat ilmastollisia muutoksia. Kuolli paljon, kuolli, pajon, paljon.

    • Tutkimuksen tulos

      Kuka on syyllinen sotaan.Kaikki kiltit ihmiset jotka eivät tee mitään estääkseen hullun johtajan aikeet.Jos perääntyy niin saa perääntyä loppuelämänsä.

    • Anonyymi

      On syytä muistaa, että ei Aatu ollut se joka homman aloitti

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvää iltaa!

      Mikä on päivän viisaus?
      Ikävä
      84
      1265
    2. Arvaa mitä mies

      Aion pilata elämäsi totaalisesti. Kyllä, totaalisesti.
      Ikävä
      56
      1211
    3. Mies mä oon ihan helppo

      Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...
      Ikävä
      32
      1132
    4. Olet onnellinen sinkku

      Näin se on nähtävä.
      Ikävä
      57
      1097
    5. Mies olen aika erakko nykyään

      Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä
      Tunteet
      39
      844
    6. Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?

      Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.
      Maailman menoa
      121
      729
    7. Haittaako jos

      kaivattusi käy tosi usein pissalla ja/tai kakalla?
      Ikävä
      25
      655
    8. Hyvää yötä

      Janne niminen mies🥰
      Ikävä
      12
      477
    9. Eikös se mene niin että Jumala loi maailman ihmisille eikä päinvastoin

      joten saatana yrittää vääristää ja jota nyt vouhotetaan??? https://keskustelu.kaksplus.fi/threads/bovaer-tutkimuksissa-
      Maailman menoa
      89
      467
    10. Puuilo pittäis tulla Haapaveelle

      Kaikki perskatti menee ylivieskaan ja ei Haapaveelle! Miksi ? Ylivieskaan on tullu monet liikkeet ja lissää tullee. Mitä
      Haapavesi
      38
      346
    Aihe