TALVIVAARA, NYT REPESI !

Emäsaukkosekosi

13

372

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tämä on niin käsittämätöntä, että hiljaiseksi vetää.

      Tämän aamun Kainuun Sanomista luin, että kajaanilainen kaupunginvaltuutettu Silja Keränen on sanonut Vihreiden puoluekokouksesa mm. näin."Talvivaara on Kainuulle myös positiivinen asia tuhannen työpaikan myötä."

      Työpaikatko ovat Vihreiden tärkeämpi ideologia kuin luonto ja ihmisten terveys? Siksikö he ovat hiljaa?
      Työpaikkoja tulee ja menee, mutta saastutettu luonto ja menetetty terveys eivät mahdollisesti koskaan palaa eikä uusiudu.
      Vihreät ovat alkaneet toimia periaatteitaan vastaan.

    • Patoallas Nuakseen?

      Talvivaaran vesienhallintajohtajan suusta:

      -Yhtiö on myös miettinyt lähialueen järvien patoamista ja ottamista varastointikäyttöön, mutta pitää vaihtoehtoa hankalana muun muassa siksi, että osa niistä sijaitsee kaivosalueen ulkopuolella ja niiden ranta-alueet ovat yksityisomistuksessa.


      Jormasjärveä tarkoittaa .... siis kun omistaa järven rannat, saa käyttää sitä jätealtaana mielensä mukaan (tietenkin Kainuun ÄLYn avustuksella).

    • potti on jaettu

      http://yle.fi/uutiset/talvivaaran_nykypaastot_vasta_esinaytosta/6658624

      Kaivosalueella olevaa valtavaa sulfaattimäärää Vidqvist selittää aiempien vuosien virheellisillä ratkaisuilla ja liian pienellä ulos laskettavien vesien kiintiöllä. Yhtiöllä on varastoituna miljoonia kuutiometrejä sulfaattipitoista vettä kipsisakka-altaassa, patojen takana ja erilaisissa altaissa. Myös metallientuotannon sydän, liuoskierto on aivan täynnä.
      - "Prosessiin on aiemmin johdettu laimeita vesiä, jotka ovat nostaneet prosessin kokonaisvesimäärää. Loppuneutraloinnista tulleita suolapitoisia vesiä on kipsisakka-altaat ja avolouhos täynnä. Tämä vesien johtaminen on mennyt väärään suuntaan monen vuoden ajan."

      Siis todellakin, nyt tuli vihdoin tunnustus, vesitase on perustunut kokonaisuudessaan jätevesien varastointiin kaivosalueelle (tosin valveutuneet kansalaiset talvivaaralaisten lisäksi ovat tienneet sen jo pitkään).

      Tällaisella vesitasevääristelyllä vuotoineen saatiin muutaman vuoden toiminta-aika, että rahastus voitiin viedä riittävän pitkälle.

      Nyt on alkamassa mielenkiintoinen pesänselvittelyn jakso Talvivaarassa, lopullinenko?

      P.S
      Onko liuotinkierto edelleen täynnä liian mietoa "bioliuotinta"?
      Spekulaatio: kiertoon vaihdettiin talven aikana uudet "öljyt" ja 2013 Q2 näyttääkin ennätyshyvää nikkelisaalista ja tuotannon kolminkertaistamista varten voidaan ryhtyä kerjäämään uutta rahapottia. Näinhän se menee?
      Jos ei, niin konkurssi on selviö.

      • raqwa

        Millainen pesänselvittely Talvivaarassa alkaa ja milloin?


    • "Haluaisin todella tietää onko uraanin rikastus käynnissä kun veden käyttö niin rajua?"

      Vastaus: Uraanin rikastus on koko ajan käynnissä. Se tahtuu noissa liuotuskasoissa, joissa muutkin metallit rikastetaan. Se on siis tapahtunut alusta lähtien, vaikkakin ilman lupia.
      Veden valtava käyttö johtuu juuri noista valtavista rikastuskasoista, joita positiivisen mielikuvan luomiseksi bioliuotuskasoiksi sanotaan.

      Löysin kainuun sanomien palstalta tällaisen viestin. Siinä on meille koko saasteiden kirjo.

      • R. Happo

        H2O ,ta 5,5 milj kuutioo H2So4 312 ktn........siinäpä litku jolla mineraalit irtoo :(


    • Aamun koitus

      perse repesi

      • "Talvivaaran kaivososakeyhtiön tuotantojohtaja Harri Natunen kritisoi ympäristöministeriön toimintaa marraskuisen kipsisakka-altaan vuodon hoitamisessa.

        Hänen mukaansa jatkuva arvostelu lisäsi paineita, ja apua ministeriöstä tarjottiin vasta, kun vuoto oli saatu hallintaan.

        – Kritiikin aika on vasta ongelman ratkaisemisen ja osallistumisen jälkeen.

        Natunen kertoo, että Talvivaarassa on otettu opiksi marraskuisesta vuodosta. Talvivaarassa aiotaan parantaa muun muassa työntekijöiden kriisitiedotusta.

        Harri Natunen osallistui tiistaina Kuopion hiippakunnan hiippakuntavaltuuston kokouksen yhteydessä järjestettyyn Luonto, ihminen ja työ -seminaariin. Seminaarissa pohdittiin luonnon, elinkeinotoiminnan ja ihmisarvoisen elämän yhteensovittamista."

        Miten tämä Talvivaaran touhu voi olla näin lapsellista ja ristiriitaista!! - ulkopuolisten olis pitänyt tulla avuksi eikä arvostella. Miten ulkopuoliset voi tietää, jos kaivosyhtiö ei tiedä itsekään. On siellä lähdetty soitellen sotaan. Eikä ole suunniteltu loppuun asti, kun ollaan tumput suorina vahingon tapahduttua.

        Ja arvostella saisi vasta jälkeen päin!!! Eli vahingon sattuessa olla ihan hiljaa!!!

        Täysin käsittämätöntä kommentointia pörssiyhtiöltä. Vika on aina ulkopuolisissa, ei itsessä. Miksi sellaista sanotaankaan????


    • joko vesipula vaivaa

      Talvivaaran suoritusporras kyllä osaisi tehdä hommat oikein ja järkevästi, pitkäkestoisuuden ja kestävän kehityksen mukaisesti, mutta ahnas johtoporras "säädättää" ja "säästättää" ja laittaa lopuksi säästyneet varat "sateelta suojaan".

      Lopultahan koko kupru maksatetaan veronmaksajilla, kelläs muilla?

    • On tämä uskomatonta!

      Emäsaukollahan on näköjään kanssasisar!

      http://siljakeranen.fi/blogi/henkilo/

      http://www.kainuunetu.fi/fi/0bee1139-7b60-4dba-9293-1de59d0df629/0a56dfde-3d06-4643-8c19-8a33c7ec1ce0

      ...

      " Jokien vedenlaadun turvaaminen

      Vesienhoidon tavoitteena koko EU:ssa on saavuttaa pinta- ja pohjavesien vähintään hyvä tila vuoteen 2015 mennessä. Samalla hyvälaatuisten vesien tila ei saa heiketä. Joissakin tapauksissa ympäristötavoitteiden saavuttamista on pidennetty vuoteen 2021 tai 2027."

      Hyvin on Talvivaaran sidosryhmät pomotettu, ympäristön vesistöjä saa Talvivaaara tuhota ihan mieleisekseen... ainakin vuoteen 2027, ilman että mikään taho puuttuu asiaan.

    • Talvivaaran ahneet ja tyhmät johtajat tuhoavat koko kainuun matkailuelinkeinon.

    • bier

      Sälli lentää!!!

    • potut tykkää myös

      viikonlopuksi ennustettu hyviä jäteliemien sekoitussateita, muuttuu ne asiat näköjään posetiiviseen suuntaan Talvivaarassakin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      701
      3628
    2. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      72
      1133
    3. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      50
      1122
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      73
      909
    5. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      94
      872
    6. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      51
      727
    7. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      94
      717
    8. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      32
      700
    9. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      53
      698
    10. Onko sinulla vihan tunteita

      Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.
      Ikävä
      121
      686
    Aihe