Kesäisen sään innoittamana ja vapaapäivän kunniaksi päätin lähteä testaamaan kaupungin uutta salia. En ole mikään himotreenaaja, mutta muutaman vuoden säännöllisen epäsäännöllisellä treenaamisella olen saanut hankittua itselleni mukavan kropan. Salilla minulla on tavallisesti kaverini Mika, mutta se on lähteny vaimonsa kanssa lomamatkalle, joten päätin lähteä yksin kattelemaan uusia kuvioita. Sali on toisella puolen kaupunkia, joten aloin kerätä kamppeitani ja tarkistin bussiaikataulut. Nakkasin päälleni shortsit ja t-paidan ja nappasin treenikassin mukaan.
Bussia odotellessa katselin ohimeneviä ihmisiä, sekä miehiä että naisia. Olen hieman yli kolmekymppinen, sutjakka ja vaalea miehiinpäin kallistuava bi-mies. En oikein tiedä itsekään, mihin lokeroisin itseni. Pysäkillä katseeni tarrasi erityisesti ohitseni rullaluistelevaan paidattomaan mieheen. Erityisen hekumallisen näystä teki hänen pyöreä, kireiden shortsien alla liikkuva takamus. Seurasin kun mies luisteli ohitseni ja lopulta katosi katukuvasta. Alkoi panettamaan. Mietin jo, että pitäisikö palata kotiin runkkaamaan. Samalla bussini kääntyi pysäkilleni ja nousin siihen.
Bussimatkalla ajattelin rullaluistelijaa. Hänen hiestä kiiltävää paljasta ylävartaloaan, mukavaa hymyä, aurinkolaseja ja lyhyttä tukkaa. Uppouduin ajatuksiini, ajattelin miehen menevän kotiinsa ja ottavan pyöreää persettään verhoavat shortsit jalastaan. Kuvittelin olevani polvillaan miehen edessä ja haistelevan miehekästä, hien, munan ja kiiman hajujen sekoitusta. Kuvittelin laskevani miehen bokserit hitaasti, odottaen että hänen kulli ponnahtaa puoli kovana kun saan housut laskettua. Haaveilin siitä, millainen karvoitus miehellä olisi. Miltä hänen kulli maistuisi ja tuntuisi kun se kovenisi pikkuhiljaa suussani.
Havahduin kesken haaveilujani todellisuuteen. Olin melkein mennyt ohi pysäkistäni. Nousin bussista seisokkiani salikassillani peitellen. Seisokki laantui juuri ennen kun saavuin salin ovelle. Ehkä tämä tästä. Kotiin päästyäni aion runkata kunnolla ja kehitellä fantasiaani rullaluistelijasta. Nyt aion alkaa treenaamaan.
Minulla oli vuorossa penkkipäivä. Se ei ole koskaan ollut mikään suosikkini, varsinkaan silloin kun olen yksin salilla. Minusta on aina hirveän vaikeaa pyytää jotakuta treenaajaa varmistamaan kun nostetaan penkistä. En tiedä mistä se johtuu, ehkä olen ujo tai jotain. Tein muutaman lämmittelynoston pienillä painoilla. Lisäsin painoja ja samalla seurasin salilla olevia ihmisiä, tarkkailin lähelläni treenaavia, että ketä kehtaisin pyytää varmistamaan kun sitä tarvitaan. Kaikki näyttivät keskittyvän omaan suoritukseensa niin, etten kehtaisi ketään pyytää. Tein seuraavan sarjan. Kevyeltä tuntuu. Laitoin tankoon lisää painoja ja kokeilin uudestaan. Nyt jo tuntuu, Seuraavan tarvitsisin jonkun varmistajaksi.
Nousin ylös penkiltä ja katselin ympärilleni. Samalla näin mustaan t-paitaan ja mustiin shortseihin pukeutuneen hyvin timmikuntoisen miehen lähestyvän minua.
- Hei olen Jouni, toimin täällä personal trainerina, mies esittäytyi. Näytit siltä, että tarvitset apua noiden painojen kanssa. Sopiiko että varmistan, ettei tule vahinkoa?
Olin häkeltynyt tästä miehestä. Hän oli tumma ja noin nelikymppinen. Fysiikka hiottu huippuunsa ja se näkyi. Leveät hartiat, pullottavat hauikset. Jounilla oli ilkikuriset silmät ja hymykuoppa poskessa.
-Joo toki, sain soperrettua. Just olin siinä pisteessä, etten olis ehkä itsekseni pärjännyt.
Jouni asettui penkin taakse ja minä menin penkille makaamaan. Otin kiinni tangosta ja katsahdin ylös. Silmäkulmasta näin Jounin shortsien etumuksen pullotuksen ja ajatus rupesi taas laukkaamaan. Koitin keskittyä nostoon ja sainkin muutaman toiston tehtyä. Jouni joutui auttamaan neljännessä toistossa joka samalla jäi viimeiseksi.
-Hieman tuntui olevan liikaa painoa, Jouni sanoi. Oletko täällä ensimmäistä kertaa, voin näyttää vähän paikkoja?
- Niin taisi olla, sain sanottua. joo, olen ensimmäistä kertaa, mutta enköhän minä tastä eteenpäin pärjää. Kiitos vaan kovasti.
-Mikä sun nimi on?
-Tomi, vastasin hääkeltyneenä.
-Mukava tavata Tomi, Jouni vastasi ja hymyili minulle.
Katsoin Jounin palaavan työn pariin ja ajattelin, että siinä on mies makuuni. Jouni on varmaan kymmenen vuotta minua vanhempi, mutta se vain lisää kiinnostustani. Enkä kyllä nähnyt sormustakaan hänen sormessa. Taas lisää runkkumatskua kun pääsen kotiin.
Personal trainer osa 1
eka tarina
0
303
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1674950Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621565- 121529
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211421Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91163Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.951037Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit42977Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249298925- 153827
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279747