Tuholaiset

Päästin masentuneena asuntoni todella pahaan kuntoon. Nyt olen alkanut siivoilemaan kerran viikossa, mutta kotonani asuu silti ilmeisesti jotain tuholaisia.
Sänkyni patjalla oli kaksi noin sentin mittaista riisiä muistuttavaa pätkää. Onko ne jotakin toukkia/kuoria? Mitä sängylle pitäisi tehdä? Myös sokeritoukkia olen nähnyt muutaman. Eräänä päivänä kuitenkin järkytyin pahanpäiväisesti, sillä jonkunlainen ruskeahko koppakuoriainen käveli lattiallani. Saattoiko se olla turkiskuoriainen ja ne pötköt mahdolliesti sen nahkoja?

Mitä tässä pitäisi tehdä, että pääsen noista kokonaan eroon ja voin alottaa puhtaalta pöydältä?
1288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hei, tuholaisia saattaa tulla asuntoon riippumatta asunnon siisteydestä, tosin ne lisääntyvät nopeammin jos ruokaa eli orgaanista jätettä lojuu lattioilla ja kaapeissa. Ne saattavat olla esimerkiksi ulkoa tulleita vyöihrakuoriaisia, riesakuoriaisia tai museokuoriaisia.

Siivoa ensin kaikki jäte pois, kannattaa putsata kaapit ja lattiat ensin tarpeeksi vahvalla pesuaineella, ja sitten siivoilla varsinkin kaapit ja listanvierustat säännöllisesti imuroimalla ja pyyhkimällä alkuun useean kertaan viikossa, jotkut lajit saattaa saada pois näinkin.

Jos tämä ei auta, tilaa tuholaistorjunta ja pari kolme myrkytyskertaa kahden viikon välein pitäisi auttaa. Talon välikatolta ja räystäiden alta kannattaa siivota ampiaispesät ym. pois ja tuhota myös linnunpesät jos niitä löytyy. Jos näkyy rakenteissa hiirenpapanoita, niiden häätöön pitää myös tilata ammattilainen.

Kunhan jaksat pitää sitkeästi siisteyttä yllä ja käytät ammattilaisten apua, pääset kyllä eroon näistä. Tsemppiä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mari_1990 kirjoitti:

Päästin masentuneena asuntoni todella pahaan kuntoon. Nyt olen alkanut siivoilemaan kerran viikossa, mutta kotonani asuu silti ilmeisesti jotain tuholaisia.
Sänkyni patjalla oli kaksi noin sentin mittaista riisiä muistuttavaa pätkää. Onko ne jotakin toukkia/kuoria? Mitä sängylle pitäisi tehdä? Myös sokeritoukkia olen nähnyt muutaman. Eräänä päivänä kuitenkin järkytyin pahanpäiväisesti, sillä jonkunlainen ruskeahko koppakuoriainen käveli lattiallani. Saattoiko se olla turkiskuoriainen ja ne pötköt mahdolliesti sen nahkoja?

Mitä tässä pitäisi tehdä, että pääsen noista kokonaan eroon ja voin alottaa puhtaalta pöydältä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu