Osaisko joku sanoa miten tällaisissa tilanteissa menetellään.. Eli olen raskaana ja lapsen pitäisi syntyä parin kuukauden päästä. Lapsen isä tietää tulevasta kääröstä ja olen isä-ihmisen tuntenut nyt noin vuoden. Ei olla yhdessä, eikä koskaan oltu, raskaus ei ollut suunniteltu, mutta lapsi on kuitenkin nyt jo todella toivottu. Isä sanoo että haluaa olla lapsen elämässä mukana ja puhuu yhteishuoltajuudesta (ja myös seuruslusta/hänen luokseen muuttamisesta, mutta joka ei minua paljoa lämmitä). Menee melkein paniikkiin kun puhun yksinhuoltajuudesta ja elatusmaksuista, sanoo ettei ole muka varaa, vaikka on töissä toisin kuin minä. Mies käyttää todella rankasti alkoholia, on käyttänyt koko sen ajan kun ollaan tunnettu. On todella ailahtelevainen, välillä haluaa seurustella, kaikki on ihanaa, hän on jättänyt alkoholin ikuisiksi ajoiksi jne, ja sitten yhtäkkiä muuttuu taas takaisin ahdistuneeksi, hiljaiseksi, viinasta tulee taas se elämän tarkoitus eikä hänestä saa mitään irti..
Ja oon nyt miettinyt että en ihan totta uskaltaisi yhteishuoltajuutta tällaisen ihmisen kanssa ottaa. En ole koskaan pystynyt häneen luottamaan ja vielä vuodenkin jälkeen tuntuu etten häntä tunne. Välimme ovat todella kiusalliset, vaikeat ja oudot olleet aina, ja vielä enemmän nyt raskauden aikana kun ei kumpikaan tiedä oikein mitä ajatella. Isyyden mies on halunnut omasta tahdosta sitten tunnustaa kun sen aika on, ja se käy mullekin.
Mutta miten sitten tämä yksinhuoltajuus tällaisessa tilanteessa? Olenko "oikeutettu" sen saamaan kun lapsi syntyy periaatteessa vain minulle, kun ei olla kimpassa miehen kanssa? Miten sitten, voiko mies taas vaatia yhteishuoltajuutta ja voiko siitä tulla sitten hirveä huoltajuuskiista joka menee oikeuteen asti? Se on se viimeinen tilanne mitä haluaisin, haluan lapselle kyllä isän ja tapaamisoikeudet jne, mutta en täyttä päätösvaltaa kaikkeen koska eihän lapsi edes asu hänen kanssaan. Eikä pientä vauvaa voi heitellä vanhemmalta vanhemmalle käsittääkseni muutenkaan ainakaan ensimmäiseen vuoteen/kahteen? Ja pelottaa että mies alkaa sitten hankalaksi ihan kiusallaan käytännönasioissa jos yhdessä kaikesta pitäisi päättää.. Kun häntä en tosiaan niin hyvin ole vieläkään oppinut tuntemaan että tietäisin.
Jos jollakulla jotain tietoa miten tämmöset asiat yleensä menee, niin kertokaa, pliis! Voi sitten jotenkin varautua tulevaan, Ja tuossa oli aika yksityiskohtaisesti selitetty tilanteemme, mutta vain siksi jos siellä olisi joitain kohtia jotka vaikuttaisi vaikka yksinhuoltajuuden saamiseen yms.
Ja oon nyt miettinyt että en ihan totta uskaltaisi yhteishuoltajuutta tällaisen ihmisen kanssa ottaa. En ole koskaan pystynyt häneen luottamaan ja vielä vuodenkin jälkeen tuntuu etten häntä tunne. Välimme ovat todella kiusalliset, vaikeat ja oudot olleet aina, ja vielä enemmän nyt raskauden aikana kun ei kumpikaan tiedä oikein mitä ajatella. Isyyden mies on halunnut omasta tahdosta sitten tunnustaa kun sen aika on, ja se käy mullekin.
Mutta miten sitten tämä yksinhuoltajuus tällaisessa tilanteessa? Olenko "oikeutettu" sen saamaan kun lapsi syntyy periaatteessa vain minulle, kun ei olla kimpassa miehen kanssa? Miten sitten, voiko mies taas vaatia yhteishuoltajuutta ja voiko siitä tulla sitten hirveä huoltajuuskiista joka menee oikeuteen asti? Se on se viimeinen tilanne mitä haluaisin, haluan lapselle kyllä isän ja tapaamisoikeudet jne, mutta en täyttä päätösvaltaa kaikkeen koska eihän lapsi edes asu hänen kanssaan. Eikä pientä vauvaa voi heitellä vanhemmalta vanhemmalle käsittääkseni muutenkaan ainakaan ensimmäiseen vuoteen/kahteen? Ja pelottaa että mies alkaa sitten hankalaksi ihan kiusallaan käytännönasioissa jos yhdessä kaikesta pitäisi päättää.. Kun häntä en tosiaan niin hyvin ole vieläkään oppinut tuntemaan että tietäisin.
Jos jollakulla jotain tietoa miten tämmöset asiat yleensä menee, niin kertokaa, pliis! Voi sitten jotenkin varautua tulevaan, Ja tuossa oli aika yksityiskohtaisesti selitetty tilanteemme, mutta vain siksi jos siellä olisi joitain kohtia jotka vaikuttaisi vaikka yksinhuoltajuuden saamiseen yms.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sinulla on yksinhuolto lapsen syntyessä. Yhteishuollosta voi tehdä sopimuksen isyyden tunnustuksen yhteydessä, mutta jos sopimusta ei tehdä, sinulla säilyy yksinhuolto, sen voi tehdä milloin tahansa myöhemminkin. Sopimus edellyttää molempien vanhempien suostumusta. Jos et halua yhteishuoltoa, isän on vietävä asia oikeuden päätettäväksi. Asumisella tai tapaamisilla ei ole merkitystä huoltomuodosta päätettäessä.
Isyyden tunnustuksen yhteydessä kannattaa tehdä elatusapusopimus.
Kyllä lakiin pitäisi saad aikaan muutoksia, jo lähtökohdallisesti lapsen syntymän jälkeen isällä ei ole samoja oikeuksia kuin äidillä!!
Oikeuksia on, mutta kyllähän tilanteita on erilaisia. Ja kyllähän se äiti on (yleensä) se läheisempi vanhempi, ainakin vauvaiässä. Ei siis pitäisi olla lähtökohtana että riippumatta tilanteesta, oikeudet jälkikasvuun olisi automaattisesti samat. Vaan toimitaan ja päätetään asioista aina tilanteen mukaan.
Okei. Tämä selvensi jo asiaa!
Kiitos!
Oikeuksia, mutta ei velvollisuuksia. Niin se kävi meilläkin. Tosin meillä lapsi oli suunniteltu. "Isukki" läks lätkimään jo alkuraskaudesta. Nyt laps koht vuoden ja kiinnostaisikin tavata lasta, menee asia nyt siis oikeuden kautta. Yksinhuoltajuus on minulla ja pysyy, hyvä niin. Täällä usein meuhkaa jotkut siitä että isällä ei ole oikeuksia ja muuta kuraa. Niiiiiiiin.. Siis asiathan ei ole aina niin mustavalkoisia, plus ne on tilannekohtaisia. Meidän tilanteessa toivoisin että kaikenmaailman päättäjät tajuaisivat lapsen parhaan. Mut niinhän sitä annetaan narkkivanhemmallekkin tapaamisoikeus vaikka äiti olisi yksinhuoltaja. Että näin!