5v narttu kissamme ( ottettu eläinsuojelusta 2v siten) pissaa koko ajan muualle kuin hiekka astiaan. Muut tarpeet toki tehdään sinne minne pitääkin.
12v kollialla ( ollut meillä aina) ongelmaa ei ole
Hiekka laatuakin on vaihdetu ja ei apua
Olisiko jollain jotain vinkkiä asiaan
pissa ongelma
8
217
Vastaukset
- hmmmmm1
virtsakiviä? onko koko 2v tehnyt näin?
- pirho77
on oikeastaan silloin tällöin on ollut taukoja
- venl4
Meillä myös vähän saman tapainen ongelma. Otettiin miehen kanssa luovutusikäinen maatiais kollikissa. Alkuun muutamat pissit saattoi vahingossa eksyä laatikkoon mutta pääasiassa kaikkialle muualle (hiekkalaatu samaa kun mistä pentu otettiin). Tosin koitettu myös monet muut hiekkalaadut mutta ei ole auttanut. Makuuhuoneeseen laitettu toinen hiekkalaatikko auttoi siten että enää ei tarvitse olla jatkuvaan makkarin nurkkia luuttuamassa ja ongelma on pysynyt kylppärissä. Lempi pissipaikkoja on suihkun lattiakaivo, saunan nurkka ja käsienpesuallas vessassa. Kaikenlaista on jo koitettu mutta mikään koulutuskaan asiaankun pentu oli pieni ei ole auttanut (nyt n.8 kk ikäinen). Kaikki neuvot ja vinkit kelpaa ja niistä olisin kiitollinen. :)
- lisätietoja
Onko tutkittu pissanäytteestä ettei ole kiteitä tai kiviä? jos ei ole niin se ihan ensimmäisenä. Mitä hiekkoja on ollut kokeilussa....merkkejä ja laatuja? Millainen on hiekkalaatikko...katollinen vai ei? ja missä laatikko sijaitsee, onko enemmän kuin yksi laatikko?
Mikä ruokavalio...merkit ja laadut, kuivaruoka, märkäruoka, raaka liha?
- Sfinx yli vuoden
Kannattaa laimentaa etikkaa veteen ja suihkuttaa kohtaa johon kissa pissaa. Ei pitäisi kauaa enää sen jälkeen pissata.
- murkale
Ensimmaiseksi taytyy tarkistaa ettei kissalla ole virtsakivia tai -tulehdusta. Taman voi tarkistaa elainlaakari virtsanaytteesta jne. (Paallepain katsomalla tata ei voi pois sulkea.)
Kuinka monta vessaa teilla on? Kaksi kissaa tarvitsee 3 vessaa. Vessat tulisi siivota paakuista vahintaan kerran paivassa. Kannattaa kokeilla eri hiekkoja mutta yleensa kissat pitavat eniten paakkuuntuvasta hajustamattomasta hiekasta.
Jotkut kissat eivat tykkaa kopallisista vessoista eli kannattaa tarjota ainakin yksi avonainen vessa. - Eevushka
Mitä voi tehdä, kun perheessä on kaksi kissaa ja koira?
. Kissat tulivat ensin kaksi vuotta sitten ja koira vuosi sitten.
Kissat ovat neljä- ja kolmevuotiaat sisarpuolet ja koira on nyt vuosi ja neljä kk,kultainennoutaja .Kissat on leikattu.Kaikki ovat narttuja.
Vanhempi kissa on mielestään joukon johtaja ja koira yrittää saada myös vähän enemmän huomiota kissoilta ja kiskoo välillä vanhempaa kissaa karvoista, mutta ei pure. Kissa ei lähde karkuun eikä läpsi tassuilla, välillä vähän rääkäisee
. Puutun aina tilanteeseen ja kiellän koiraa sekä otan kissan syliini ja rauhoittelen tilannetta.
Ongelma on se, että kissat ovat alkaneet pissata kaikkiin paikkoihin missä koira on nukkunut , sen patjalle, sohvalle, minun sänkyyni ja jopa sohvan alle lattialle.
Yleensä ne pissivät aina omiin vessoihinsa, jotka ovat kylppärissä ja käytän kuivikkeena puupellettiä, koska paakkuntuvat kissanhiekat tarttuvat ikävästi märkään lattiaan kylppärissä.
Muuten kissat ja koira ovat ihan terveitä.
Mitä pitäisi tehdä? Onko kellään neuvoja tai tietoa vastaavista tilanteista?- tutkintaa...
Aina ensimmäisenä se pissanäyte pitää tutkia. Stressi aiheuttaa myös virtsavaivoja ja pissan panttaaminen lisää kiviriskiä.
Kissoilla pitää olla mahdollisuus päästä koiran ulottumattomiin ja niille on taattava rauha. Jos se ei onnistu, niin sitten koira tai kissat uuteen kotiin. Stressi laukaisee myös muitakin sairauksia oireisiksi joten jatkossa niitäkin voi alkaa ilmenemään.
Vaihda se pelletti pois, vaikka sinusta se on hyvä ei se kissojen mielestä ehkä olekaan. Jos kissat ei pelletistä tykkää, ne alkaa pantata pissaamista ja se aiheuttaa virtsavaivoja (kiteitä, kiviä ja tulehduksia). Pelletti on kristallihiekkojen kanssa yksi vaivojen aiheuttajista, moni on ne joutunut vaihtamaan paakkuuntuvaan hiekkaan. Kylppäri ei muutenkaan ole se paras hiekkalaatikon paikka koska on kostea ympäristö. Kissanhiekat ottaa ilmastakin kosteuden niin hiekkaan kuin pellettiinkin ja se alkaa helposti haisemaan kissan nenään. Vaikkei omistaja sitä huomaa, kissa kyllä haistaa epämiellyttävän hajun ja jättää laatikon käyttämättä.
Pehmeisiin paikkoihin pissaaminen viittaa yleensä kipuihin. Kissa pyrkii sillä välttämää kipua, että pissapaikka on pehmeä. Tahallaan ne ei koiran petipaikkaan tee, eli eivät ajattele että "kun koira kiusaa, teenpäs tuohon sen pedille pissat". Kissalla ei ole loogisen ajattelun kykyä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san1932430- 581325
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621187Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661137Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1871078Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731059- 971049
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221038Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58985Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153982