Heippa.
Luin tuossa Jenny Kangasvuon otsikossa mainitun artikkelin teoksesta Seksuaalinen Ruumis (2006), ja jäin pohdiskelemaan biseksuaalisuutta ja identiteettejä.
Lainaan tässä tekstistä vähän katkelmia:
"Dikotomisessa sukupuolijärjestelmässä biseksuaalisuus ei ole vakavasti otettava identiteetti. Identiteetin etsijä pyrkiikin päättämään, onko oma olemus homo- vai heteroseksuaalinen."
"Haastateltavien lesboidentiteetin murruttua [yllärin heteroihastuksen- tai suhteen myötä] sitä ei korvannut vahva ja monoliittinen biseksuaalinen identiteetti vaan virtaava ja muuttuva identiteetti, joka liikkuu lesbouden ja biseksuaalisuuden välillä."
"Annan mukaan biseksuaalisuudesta puhuttaessa joutuu aina torjumaan ennakkoluuloja, jotka hän kokee 'hirveen epämiellyttäviksi'. -- Valtakulttuurissa biseksuaalit ajatellaan usein myönteisesti trendikkäinä tai seksuaalisesti aktiivisina, mutta homo- ja lesboyhteisössä käsitys muuttuu kielteisiksi ennakkoluuloiksi. Lesboyhteisön näkökulmasta biseksuaalit ovat heteronaisia, jotka tekevät trendikkäitä seksikokeiluja oman sukupuolensa kanssa mutta eivät pyr toimimaan muuten lesboyhteisössä. Haastateltavieni mukaan lesbot pitävät biseksuaaleja uskottomina: binaisiin ei kannata sotkeentua, ellei halua särkeä sydäntään, sillä binaisten ajatellaan lopulta hylkäävän naisystävänsä ja palaavan heteroseksuaalisiin suhteisiin. --Biseksuaalisuus nähdään leikkinä, ei identiteettinä."
(Tuohon viimeiseen kappaleeseen huom.: tekstissä ruodittiin laajemmin sitä, kuinka haastateltavat binaiset ovat joustavasti identifioituneet lesboksi/bisseksi.)
Hei millaisia ajatuksia nämä pätkät ja ajatukset teissä toisissa herättävät? Oletteko bi-naisina tai -miehinä kokeneet jonkinlaista "SETA-paikattomuutta" tai viiteryhmättömyyttä?
Koetteko, että sanalla biseksuaali on nihkeä sosiaalinen kaiku lesbo-/homopiireissä, käytättekö sitä harkiten?
Mihin oikeastaan identifioidutte? Vai identifioidutteko? Puuttuuko bisseiltä joviaali bissejen yhteisö?
Luin tuossa Jenny Kangasvuon otsikossa mainitun artikkelin teoksesta Seksuaalinen Ruumis (2006), ja jäin pohdiskelemaan biseksuaalisuutta ja identiteettejä.
Lainaan tässä tekstistä vähän katkelmia:
"Dikotomisessa sukupuolijärjestelmässä biseksuaalisuus ei ole vakavasti otettava identiteetti. Identiteetin etsijä pyrkiikin päättämään, onko oma olemus homo- vai heteroseksuaalinen."
"Haastateltavien lesboidentiteetin murruttua [yllärin heteroihastuksen- tai suhteen myötä] sitä ei korvannut vahva ja monoliittinen biseksuaalinen identiteetti vaan virtaava ja muuttuva identiteetti, joka liikkuu lesbouden ja biseksuaalisuuden välillä."
"Annan mukaan biseksuaalisuudesta puhuttaessa joutuu aina torjumaan ennakkoluuloja, jotka hän kokee 'hirveen epämiellyttäviksi'. -- Valtakulttuurissa biseksuaalit ajatellaan usein myönteisesti trendikkäinä tai seksuaalisesti aktiivisina, mutta homo- ja lesboyhteisössä käsitys muuttuu kielteisiksi ennakkoluuloiksi. Lesboyhteisön näkökulmasta biseksuaalit ovat heteronaisia, jotka tekevät trendikkäitä seksikokeiluja oman sukupuolensa kanssa mutta eivät pyr toimimaan muuten lesboyhteisössä. Haastateltavieni mukaan lesbot pitävät biseksuaaleja uskottomina: binaisiin ei kannata sotkeentua, ellei halua särkeä sydäntään, sillä binaisten ajatellaan lopulta hylkäävän naisystävänsä ja palaavan heteroseksuaalisiin suhteisiin. --Biseksuaalisuus nähdään leikkinä, ei identiteettinä."
(Tuohon viimeiseen kappaleeseen huom.: tekstissä ruodittiin laajemmin sitä, kuinka haastateltavat binaiset ovat joustavasti identifioituneet lesboksi/bisseksi.)
Hei millaisia ajatuksia nämä pätkät ja ajatukset teissä toisissa herättävät? Oletteko bi-naisina tai -miehinä kokeneet jonkinlaista "SETA-paikattomuutta" tai viiteryhmättömyyttä?
Koetteko, että sanalla biseksuaali on nihkeä sosiaalinen kaiku lesbo-/homopiireissä, käytättekö sitä harkiten?
Mihin oikeastaan identifioidutte? Vai identifioidutteko? Puuttuuko bisseiltä joviaali bissejen yhteisö?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Bi-seksuaalina naisena koen, että muista suuntautumiseni on negatiivista, varsinkin lesbopiireissä. Olen teinistä asti tiennyt, että ihastun/kiinnostun ihmisestä, en miehistä tai naisista. Silti tulee joskus tunne, että saa olla perustelemassa ja selittelemässä.
Yksi pidempi suhde miehen kanssa takana, josta myös lapsi ja pari kertaa seurustellut naisen kanssa. Kun kerron menneisyydestäni lesbopiireissä, on kuin odotettasiin, että milloin "se ottaa taas miehen" tai "kohta se taas pettää". Mitä ihmettelen paljonkin, koska jokainenhan meistä on erilainen. Ja kai se pesunkestävä lesbokin voi pettää??
Todellakin enemmän suvaitsevaisuutta.
Luulisi lesbojen ymmärtävän erilaisena elämisen ilot ja kirot!
Älkää ihmeessä syyllistäkö ja karsinoidu.
Helppoahan on olla omissa mehuissa, yhdenmoisessa porukassa mutta
eipä taida yksikään joukkue olla aivan homogeeninen.
Aina on niitä albinoja joukossa. Valitettavasti erilaisuutta kartetaan lesbojenkin joukossa.
Kyllä lesbokin pettää, eivät he sen parempia ole. Olen miettinyt onkohan heillä alitajunnassa jonkinlainen miesviha tai syrjintä ja myös jonkinlainen miehen kaipuu.
En lähtis sanomaan, että miehen kaipuusta on kyse. He eivät yksinkertaisesti tykkää miehistä romanttisella tasolla. Silti välillä itseäkin mietityttää miksi niin hirveä tarve oikein vihata tai halveksia miehiä.
Aloittajalle: Kyllä sitä välillä ehkä liiankin usein pitää puolustaa itseään lesbo porukoissa. Kyllä se joskus ottaa päähän, kun moni heistä olettaa etten ole tosissaan. Että haen vain itseäni tai että olen oikeasti hetero. Toisaalta minulle se on ihan sama mitä he ajattelevat minusta tai ylipäätänsä biseksuaaleista. Sellaista se elämä joskus on:)
Lesbo on käsitteenä liian jyrkkä tai graavi, jopa vähän raflaava. Sille on annettu luontaisen kehityksen poissulkeva merkitys. Bi on jotenkin inhimillisemmän oloinen termi. Se jättää tilaa elämälle.
Kuvittelisin että kyseessä voi joidenkin kohdalla ollapuhtaasti pelko että nainen lähteekin miehen matkaan mielummin, toisissa lesbosuhteissa todella toiset ovat ottaneet suojelevamman roolin ja haluavat pitää huolta perheestään/naisestaan ja varmasti tälläisten kohdalla käy itsetunnolle ja on olemassa pelko siitä. Luulen että toisille ei ole eroa että lähteekö muija toisen naisen vai miehen matkaan mutta toisille lesboille jotka miesten kanssa ei ole koskaan ollut on tämä vaihtoehto aivan tuntematon uhka! sillä heillä ei ole mitään kokemusta asiasta.
Olen nuori bi ja käyn psykiatrilla. Olen jutellut psykiatrini kanssa siitä että olen bi ja olen siitä aivan varma (psykiatrini on tietoinen siitä). Silti hänki jatkuvasti huomauttelee siitä että olen vielä nuori ja minusta saattaa vielä tulla hetero. Se on kamalan ärsyttävää, mutta kaikista ärsyttävintä on se kun sanotaan että se voi olla vain sellainen nuoruusajan kokeilu!
Myönnän kyllä että saatan joskus myöhemmin kiinnostuneempi miehistä, mutta voi myös olla että käännyn kokonaan naisten puoleen tai en tee kallistusta kummallekkaan puolelle. Tämän takia tälläinen huomauttelu on ärsyttävää!