Kesäinen halkosavotta osa 8 (a,b,c,d)

henryxavier

a)

Ville tuli aamuyhdeksältä ja traktorin perässä oleva klapikone päästiin testaamaan. Kokeneena antoi meille ohjeita siitä, että mitä laitetaan mihinkin uraan ja homma alkoi toimia siihen malliin, että meille ei moneksi tunniksi töitä riitä.

Vieläkin Ville pikkuisen luimisteli, kai vanhan morkkiksensa kourissa, ja kun Jape kävi asioillaan, kuiskasi mulle, että et kai vaan mennyt kertomaan Japelle siitä, mitä oli tehnyt. No en ollut kertonut. 
"Oletteks te? Kai tekin ootte toisianne helliny?” -uskalsi sentään kysyä.
"No ihan vähän" -valehtelin sujuvasti. Jos se, miten hellin Japea eilen on vähän, niin sitten niin.
"Mä en oo kenenkään kanssa tehny mitään yli vuoteen  ja se Sami on ainoo jonka kanssa oon ollu. Siis niinku lähemmin. Ja ku se kuoli, niin ei mulla ees seisonu moneen kuukauteen"-tunnusti Ville.
"Ja nykyäänkö seisoo?”
"Jatkuvasti, ja kun muistelin sitä mitä tein sulle, niin vemppasin illalla ja vielä tänä aamunakin. Samin kanssa saatettiin joka päivä keksii jotain jänskää. Mulla on ikävä sitä" -haikali Ville.

"Nyt Ville me ei murehdita menneitä. Kunhan saadaan tää halkohomma pakettiin, niin juhlitaan savotan päättymistä ja tiedä mitä keksitään. Pitäiskö hakee kuitenkin olutta tai lonkeroo illaks. Nyt ei enää ole krapulaakaan, niin vois maistuu saunan aikana ja jälkeen" Mietin mielessäni, että kerranhan sitä vaan eletään ja sopiva määrä alkoholia saattaisi laukaista illalla tunnelmaakin.
"Mä voin käydä kylillä kun te jäätte pinoamaan nää puut, mut halotaan nyt ne kaikki ja vien sit sirlkkelin ja muut työkamat pois. Lonkerlookos otan?..." -nyt alkoi Villekin jo innostua.

"Mitäs Jape sä sanot, kun vähän puhuttiin tuossa Villen kans, että se hakis illaks lonkkuu tai olutta. Joko sulle maistuis?" -kysyin Japelta, kun se tuli ihmettelemään, miksi myllyt ei laula.
"Mä kyllä päätin, ettei koskaan enää, mutta siitä on jo niin kauan, että kyllä nyt jo maistuu ja eiks Ville tuu meidän kanssa saunomaankin. Ja nyt tosiaan ilman uikkareita tällä kertaa" - Jape virnuili.
"Emmä tänään tarltte uikkarleita ku emmä enää teitä jännitä. Mulla vaan on joskus jäykistyny väärlässäkin paikassa ja sitä on aika vaikea piilottaa sillo" -tunnusti tuo hevosmela.
"Meidän seurassa saa jäykistyäkin" -möläytti Jape. Minua huvitti suuresti hänen vilpittömyytensä.


Ville kertoi viipyvänsä pitkälle iltapäivään reissussaan ja me hoideltiin sillä aikaa klapit pinoihin ja suojattiin sateelta ne, mitkä eivät mahtuneet katokseen. Menimme järveen huuhtomaan purut ja pölyt pois ja mielihyvän aaltoja koimme varmaan kumpikin siitä, ettei enää tarvitse kuunnella sirkkelin vinkumista.

Noustessamme järvestä laiturille, Jape pysähtyi tikkaiden alaosaan ja sanoi: "Pitäiskö sun kuitenkin nousta nyt ensin"?
"Kyllä se mulle sopii" -sanoin jo toiveikkaana ja siirryin seisomaan tikkaille.
"Kiipee ylös vaan Make. Mä vaan varmistin, ettet taas tee mulle kestoerkkua" -sanoi Jape ja nosti mut pyllystä laiturille.

Jäimme istumaan laiturin penkeille pyyhiskelemään vesiä iholtamme...
"Eiks olekin kiva kun ei tartte uikkareita täällä maalla? Muutenkaan ei tartte välittää naapureista."
"Joo, no onhan se, kun kaupungissa joutuu olee aina housut jalassa" -tuumi Jape.

Pyyhkeet vyötäisillä istuimme vastakkaisilla penkeillä ja päätin antaa ajankuluksi Japelle vähän nähtävää.
Aukaisin pyyhettä: ”Vilkaises tänne”... Muutamilla pyyhkeen hieraisuilla olin saanut jortikkaani reilun annoksen verta ja se kurkotteli komeasti kohti aurinkoa.
"Ei helevetti sentään. Joko taas? Sulla taitaa seisoo koko ajan. Sellaisen olen tässä tällä viikolla pannu merkille" -hämmästeli Jape ja huomasin hänenkin hierovan pyyhkeensä päällistä.
"Älä koske siihen, enkä mäkään koske omaani. Eikä toiseen saa koskea. Katotaan vaan, kauanko ne jaksaa seistä"- ehdotin ja avasin pyyhkeen kokonaan.
"Mut sulla on etumatkaa ku se seisoo noin jo valmiiks" -tuumi Jape avaten itsekin pyyhkeensä ja koskemattomuussäännöstä piittaamatta, jynssäsi kalunsa kunnolla pystyyn.

Varsinainen kaksintaistelu alkoi. Ei ihan miekkailua vielä kuitenkaan.
Aurinko lämmitti kullejamme ja katselimme toistemme vehkeitä mielenkiinnolla, odottaen romahdusta. Sitä ei tullut vaan pelit pysyivät hyvin ylhäällä. Kaikessa yksinkertaisuudessaankin, tilanne oli hyvin kiihottava. Ja sen huomasi Japekin.
"Sulla valuu taas touhuu" -hän huomautti.
Esinestettäni valui vartta pitkin kiveksille ja siitä ruusunnuppuani kohti. Kohotin vähän peppuani...
"Haluisitko tulla levittämään sitä mun napille" -kysyin. Kysymykseni ei vähentänyt kiimaliman eritystä. Pikemminkin se lisäsi sitä.
"Vaikka pyöritellä sormella liukunestettä mun koloon" -maalailin vielä.
"Joo. Ehottomasti haluun...Mut ei me tässä voida. Mennään saunaneteiseen niin mä voin vaikka panna sua" -nyt oli Japekin jo niin kiimassa että.
"Vai että panna. Ootkos ketään koskaan pannu?"
"No en oo, sen tiiät, mutta jostain se on aloitettava. Mennään, mennään jo"
Pudotin pyyhkeen laiturille ja olin lähtevinäni saunaa kohti. Jape nousi innoissaan jo ylös...

15

3393

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • b)

      "Sori Jape. Säännöt on sääntöjä...Ei kosketuksia", sanoin, käännyin ympäri ja loikkasin laiturin päästä järveen... Jape jäi puristelemaan muniaan laiturille.
      Noustuani pintaan huusin: "Jape! Koita kestää iltaan. Voi tulla lystiä..." 
      Pian molskahti toinenkin seisovakullinen järven huomaan.

      "Sinä vítun kiusaajasika. Tahallas kiihotit mua. Nyt kýrpää pakottaa ja se ei meinaa millään hellittää. Pitäs vetää turpaan sua" -uhosi Jape puoliksi leikillään.
      "Peppuunhan sun piti vetää, mut älä huoli. Asioilla on tapana järjestyä. Ville on muuten homo" -yllätin Japen.
      "Täh. Ihan totta? Voi jeesus kun sais koittaa sen aisaa" -innostui Jape.
      "Kröhömm. Eikös meidän pitäny olla niin ku yhdessä toistemme kanssa. Ja sinä Villen haruksia mietit"? -kiusasin piruuttani minä vuorostani.
      "Ai niin. Mutta jos porukassa"?
      "Sitäpä ei tiedä mutta nyt hilaa perseesí laiturille ja mennään keittää kahvit".

      Ja niin teimme.




      Ville karautti mönkijällään pihaan viiden maissa ja raahasi reppunsa tupaan.
      "Nää kylmään ja äkkiä" - tuumas ja alkoi purkaa oluita ja lonkeroita repustaan.
      "Otit sitten molempia. No ihan hyvä. Onpahan mistä valita. Paljon makso?" kysyin ja aloin etsimään lompakkoani.
      "Mun piikkiin tällä kertaa. Join viimeks teidän juomia, niin se on mun huki ny" - Ville sanoi. No kyllä sekin ratkaisu meille ohutlompakkoisille kelpasi

      "Ei noita lämpimänä juo Erkkikään. Mitäs keksitään ennen ku nuo jäähtyy? -huolehti jo Japekin.
      "Eiköhän käydä järvellä vaikka ihan vaan soutelemassa. Laitetaan sauna lämpiämään ennen lähtöö" -ehdotin.

      Se sopi pojille ja kävimme kääntämässä lasikuituveneen oikein päin ja otimme airot seinustalta. Jape ja Ville laittoivat venettä lähtökuntoon kun minä pistin tulet kiukaan alle.

      "Ja sit mennään" -huusin työntäessäni veneen irti laiturista. Jape asettui soutajan paikalle ja minä pidin perää Villen istuessa kokassa. Jape veteli airoilla vähän miten sattui.
      "Ei tuosta sun soutamisesta tuu kyllä hevonvittua" -annoin palautetta.
      ”Näytäs Ville vähän mallia tuolle onnettomalle. Kun vaihdatte paikkaa, älkää tippuko järveen".
      Ville asettui soutamaan ja kyllä näki, että tämä kaveri on soutanut ennenkin. Vene lipui mukavaa vauhtia vastarantaa kohti ja minä pidin kurssia pienillä melan liikkeillä. Jape nojaili kokassa Villen selän takana ja piti kättään vedessä piirrellen kuvioita veden pintaan. Nautimme rauhallisesta menosta ja jututkin olivat vähissä.

      En voinut olla välillä vilkuilematta soutajan muhkeaa pullotusta ja sen katselun vaikutukset huomasi Villekin.
      "Ei kai sulla vaan ota eteen Make? -kysäisi Ville suupielet virneessä.
      "Kyllä sillä ottaa. Sillä ottaa koko ajan" - huusi Jape kokasta.
      No enpä erityisen nolona ollut, vaikka shortsini pullistelivat melkoisen uhkaavasti, mutta jouduin kuitenkin kääntämään kullini mahaa vasten.
      "Olisit vaan laittanut tuulettumaan kalusi. Ei täällä ketään ole kattomassa" -Ville ehdotti ja alkoi soutaa hitaammin.
      "Emmä kehtaa. Jos tulee vaikka lokki ja nokkasee mun madon poikasilleen vielä" -jarruttelin ehdotusta.
      "Tules Make sä soutamaan, niin mä tuun istuu siihen. Tiedä vaikka seisokkiskin laskis soutaessas" -ehdotti Ville.
      Vaihdoimme paikkoja Villen kanssa ja istuttuaan alas, otti Ville melan ohjatakseen venettä.
      "Ota Ville housustas se isompi mela kätees, niin kyllä mä pidän veneen kurssissa" -ehdotin puoliksi leikilläni. Takaani kuului askeleita, kun Jape hiipi matalana keskituhdolle viereeni istumaan tuumaten: "Tämän melan minäkin haluan nähdä."
      "Kehtaanko. Jos te nauratte?" epäröi Ville vielä, vaikka selvästi näki, että häntäkin asia kiihottti.
      "Kyllä me ennemminkin itketään kateudesta, kuin nauretaan. Ota housut pois ja näytä meille oikein kunnon kullí."

      Airojen liike lakkasi ja Japen kanssa odotimme vesi kielellä suurta ilmestystä.
      Ville nosti kankkujaan ja työnsi shortsit ja alkkarit yhdessä mytyssä veneen pohjalle. Puolilötkö makkara ylettyi lähes puolireiteen ja Ville otti sitä juuresta kiinni posket hehkuen.
      Suonikas varsi alkoi pullistua lupaavasti ja Ville veti hitaasti esinahan taakse, paljastaen meille muhkean mansikan. Minun teki välittömäst mieli poimia tuo mehevä marja suuhuni, mutta annoimme Villen kuitenkin esitellä kaluaan rauhassa.

      "Onks kukaan kehunu tuota sulle itelles?" -kysyi Jape vierestäni käheällä äänellä.
      Ville silitteli peliään rauhallisin liikkein...
      "Ei tätä ole nähnyt ennen teitä kuin yksi tässä kunnossa. Onks tää sit iso teiän mielestä? Samilla oli sellainen normaali 18-19 senttinen ja sekin oli ihan kiva" -kertoili Ville.
      "Víttu Ville! Ei 18-19 senttinen ole mikään sellainen normaali. Sehän on jo valtava. Ei meillä kummallakaan ole ees sellaista" -kerroin totuuksia Villelle.
      "Ai jaa, ku emmä oo kunnolla nähny ku sen yhen ja oli se pienempi tosiaan. Pitäskö pistää tää takas housuun?" -kysyi Ville ja alkoi nostamaan housuja veneen pohjalta.
      Minulla kävi mielessäni, että niinpä. Lakanan allahan ei ollut valoja toissa yönä, mutta jos et nähnyt, niin ainakin suussasi tunsit. Ajatus sai hymyn huulilleni.

      • henryxavier

        c)

        Jape kohotti itseään keskituhdolta:
        "Saanks mä vähän koittaa sitä ennen ku paat piiloon?
        Toppuuttelin moiset ajatukset:
        "Nyt ei jätkät koitella yhtään mitään. Ei me täällä veneessä aleta mitään koittaan, mut katotaan, jos rannassa sit jotain keksitään" -sanoin siitäkin huolimatta, vaikka itseänikin kiihotti ajatus kokeilla Villen aisaa.
        "Alapas soutaa sitten rantaan ja vähän äkkiä, ennen kuin tuo Villen seisokki laskee"- pyysi Jape huolissaan.
        "Ei hätää pojat. Kyllä se nousee tarlpeen tullen uudestaan, mut voidaan kyllä mennä jo takas rlantaan, kun saunaankin varlmaan täytyy lisätä puita" ehdotti Ville järkeenkäyvästi.

        Soutaminen oli hiukan tuskaista jäykän kalun painaessa mahaani, mutta ei ollut helppoa Villenkään tunkea omaansa takaisin housuihin.
        Jape siirtyi takaisin paikalleen, hänkin pidellen etumustaan sen oloisena, että pehmeää ei ollut sielläkään.
        Sen verran matka takaisin omaan rantaan kesti, että erektioni oli laskenut ja Villekin sai jo vetoketjun kiinni shortseistaan rantaan päästyämme.

        Vein puita saunalle ja lisäsin niitä jo lähes sammuneeseen tulipesään poikien käydessä hakemassa saunajuomaa ylätalolta. Mielessäni pyöri, että mitähän tästäkin tulee, kun jo pelkkä veneily on tuollaista.
         

        Ehdimme tempaista pari lonkeroa laiturilla ennen saunan valmistumista ja Ville lupasi käydä tekemässä taas tuoreen vastan.
        Sanoin Japelle puoliääneen miettimääni asiaa: ”Mitähän sitä tästäkin illasta vielä tulee. Nyt jo kutkuttaa siihen malliin, että on varmaan vaikeeta olla normaalisti saunassa”
        ”Totta puhut. Pientä seisokinalkua tuntuis jo olevan mullakin ja kohta kun housut tippuu, niin tiedä mitä alkaa tippuu ja keneltä” -viittasi Jape erääseen jo tuttuun tiputtelijaan.
        ”No ei sen väliä, ku vaan kaikki tiedetään missä mennnään. Katotaan miten hommat etenee ja jos Ville antaa tai haluaa että sitä hyväillään, niin eiks me voida sitä vähän jeesiä, ku on ollu kauan ilman toista ihmistä?”-pohdin.
        ”No totta kai kaveria pitää auttaa” -innostui Japekin.

        Ville tuli tuoreen vastan kanssa ja siirryimme saunalle peräkkäin. Seurailin poikien riisumista ja tottahan se Jape puhui. Selvästi hänellä oli extraverta kalussaan, mutta se roikkui kuitenkin vielä maata kohti.
        Villen kumartuessa työntämään sandaalejaan penkin alle, katsoin takaapäin suoraan jalkojen väliin. Aikamoiset perunat sillä roikkui karvaisissa säkeissä jalkojensa välissä ja pitkä letku melko rentona niiden pottujen edessä.
        Ville oli huomattavasti karvaisempi kuin me, ja hänen pakaroitaan sekä reisiään peitti tummat karvat melko sakeana. Tuohon viidakkoon kun saisi machetensa laittaa heilumaan, pyörähti mielessäni ja kullini kasvoi saman tien kolmanneksen.

        Ville tuli lauteille viereeni istumaan ja Jape istui tuttuun tapaan vastapäätä. Sauna oli juuri sopivan kuuma ja rauhallinen löylynheitto ei laittanut saunojia kumaraan. Juttu alkoi luistaa jo melkoisella vauhdilla ja välillä meinasin ihan unohtaa, että saunoin kahden komean miehen kanssa.
        Se muistui mieleeni, kun Ville kurkotti löylyämpärille ja hänen karvainen reitensä osui minun reiteen. Tätä tapahtui muutaman kerran ja pelini alkoi värähdellä ja pienin nykäyksin se nousi pystyyn.
        Se ei jäänyt Japelta huomaamatta ja hän katsoi asiakseen valaista siitä myös Villeä...
        ”Vilkaisepas Ville vierees. Sinne on noussut torni ihan hiljattain”.
        ”Katos kehveliä. Kuis se tuolleen” -naurahti Villekin, vaikka varmaan arvasi kiehnäämisensä olevan seisokkini syyn.
        ”No mulla seisoo herkästi. Eiks se oo vaan hyvä asia. Kyllä aika hoitaa liiat seisottelut” -maalailin tulevaisuuden kauhukuvia.
        ”Joo. Jos seisoo niin seisoo, mutta ei kai sen tartte yksin seistä. Eiköhän Ville tehdä seuraa ja laitetaan tornia kaveriks” -ehdotti Jape ja 10 sekunnissa oli hiplannut itselleen kunnon seisokin.
        Vilkaisin Villen suuntaan ja hänkin veteli jo pitkillä vedoilla kalunsa vartta ja se näky oli kyllä mahtava. Siinä löylynheitot unohtuivat, kun jäimme Japen kanssa tuijottamaan täyteen mittaan kasvavaa Villen mahtiasiaa.

        Silitin Villen karvaista reittä ja kehuin: ”On se kamala ilmestys. Onks teidän kaikilla miehillä tuollaiset. Isälläs ja veljelläskin?”
        ”No on tää isoin meiän porlukasta, mutta ei niilläkään ihan pienet ole” -kertoi Ville kehuista ja lonkerosta punoittavin poskin.
        ”Haluuks Make koittaa sitä?

        Ai että halusinko?


      • henryxavier kirjoitti:

        c)

        Jape kohotti itseään keskituhdolta:
        "Saanks mä vähän koittaa sitä ennen ku paat piiloon?
        Toppuuttelin moiset ajatukset:
        "Nyt ei jätkät koitella yhtään mitään. Ei me täällä veneessä aleta mitään koittaan, mut katotaan, jos rannassa sit jotain keksitään" -sanoin siitäkin huolimatta, vaikka itseänikin kiihotti ajatus kokeilla Villen aisaa.
        "Alapas soutaa sitten rantaan ja vähän äkkiä, ennen kuin tuo Villen seisokki laskee"- pyysi Jape huolissaan.
        "Ei hätää pojat. Kyllä se nousee tarlpeen tullen uudestaan, mut voidaan kyllä mennä jo takas rlantaan, kun saunaankin varlmaan täytyy lisätä puita" ehdotti Ville järkeenkäyvästi.

        Soutaminen oli hiukan tuskaista jäykän kalun painaessa mahaani, mutta ei ollut helppoa Villenkään tunkea omaansa takaisin housuihin.
        Jape siirtyi takaisin paikalleen, hänkin pidellen etumustaan sen oloisena, että pehmeää ei ollut sielläkään.
        Sen verran matka takaisin omaan rantaan kesti, että erektioni oli laskenut ja Villekin sai jo vetoketjun kiinni shortseistaan rantaan päästyämme.

        Vein puita saunalle ja lisäsin niitä jo lähes sammuneeseen tulipesään poikien käydessä hakemassa saunajuomaa ylätalolta. Mielessäni pyöri, että mitähän tästäkin tulee, kun jo pelkkä veneily on tuollaista.
         

        Ehdimme tempaista pari lonkeroa laiturilla ennen saunan valmistumista ja Ville lupasi käydä tekemässä taas tuoreen vastan.
        Sanoin Japelle puoliääneen miettimääni asiaa: ”Mitähän sitä tästäkin illasta vielä tulee. Nyt jo kutkuttaa siihen malliin, että on varmaan vaikeeta olla normaalisti saunassa”
        ”Totta puhut. Pientä seisokinalkua tuntuis jo olevan mullakin ja kohta kun housut tippuu, niin tiedä mitä alkaa tippuu ja keneltä” -viittasi Jape erääseen jo tuttuun tiputtelijaan.
        ”No ei sen väliä, ku vaan kaikki tiedetään missä mennnään. Katotaan miten hommat etenee ja jos Ville antaa tai haluaa että sitä hyväillään, niin eiks me voida sitä vähän jeesiä, ku on ollu kauan ilman toista ihmistä?”-pohdin.
        ”No totta kai kaveria pitää auttaa” -innostui Japekin.

        Ville tuli tuoreen vastan kanssa ja siirryimme saunalle peräkkäin. Seurailin poikien riisumista ja tottahan se Jape puhui. Selvästi hänellä oli extraverta kalussaan, mutta se roikkui kuitenkin vielä maata kohti.
        Villen kumartuessa työntämään sandaalejaan penkin alle, katsoin takaapäin suoraan jalkojen väliin. Aikamoiset perunat sillä roikkui karvaisissa säkeissä jalkojensa välissä ja pitkä letku melko rentona niiden pottujen edessä.
        Ville oli huomattavasti karvaisempi kuin me, ja hänen pakaroitaan sekä reisiään peitti tummat karvat melko sakeana. Tuohon viidakkoon kun saisi machetensa laittaa heilumaan, pyörähti mielessäni ja kullini kasvoi saman tien kolmanneksen.

        Ville tuli lauteille viereeni istumaan ja Jape istui tuttuun tapaan vastapäätä. Sauna oli juuri sopivan kuuma ja rauhallinen löylynheitto ei laittanut saunojia kumaraan. Juttu alkoi luistaa jo melkoisella vauhdilla ja välillä meinasin ihan unohtaa, että saunoin kahden komean miehen kanssa.
        Se muistui mieleeni, kun Ville kurkotti löylyämpärille ja hänen karvainen reitensä osui minun reiteen. Tätä tapahtui muutaman kerran ja pelini alkoi värähdellä ja pienin nykäyksin se nousi pystyyn.
        Se ei jäänyt Japelta huomaamatta ja hän katsoi asiakseen valaista siitä myös Villeä...
        ”Vilkaisepas Ville vierees. Sinne on noussut torni ihan hiljattain”.
        ”Katos kehveliä. Kuis se tuolleen” -naurahti Villekin, vaikka varmaan arvasi kiehnäämisensä olevan seisokkini syyn.
        ”No mulla seisoo herkästi. Eiks se oo vaan hyvä asia. Kyllä aika hoitaa liiat seisottelut” -maalailin tulevaisuuden kauhukuvia.
        ”Joo. Jos seisoo niin seisoo, mutta ei kai sen tartte yksin seistä. Eiköhän Ville tehdä seuraa ja laitetaan tornia kaveriks” -ehdotti Jape ja 10 sekunnissa oli hiplannut itselleen kunnon seisokin.
        Vilkaisin Villen suuntaan ja hänkin veteli jo pitkillä vedoilla kalunsa vartta ja se näky oli kyllä mahtava. Siinä löylynheitot unohtuivat, kun jäimme Japen kanssa tuijottamaan täyteen mittaan kasvavaa Villen mahtiasiaa.

        Silitin Villen karvaista reittä ja kehuin: ”On se kamala ilmestys. Onks teidän kaikilla miehillä tuollaiset. Isälläs ja veljelläskin?”
        ”No on tää isoin meiän porlukasta, mutta ei niilläkään ihan pienet ole” -kertoi Ville kehuista ja lonkerosta punoittavin poskin.
        ”Haluuks Make koittaa sitä?

        Ai että halusinko?

        d)

        Hyvä kysymys, tosin turha...

        Kyllä halusin ja niin halusi myös Jape, joka pudottautui lattialle ja tuli meidän puolelle saunaa.
        ”No siitä vaan sitten, jos kerta mieli tekee” -lausahti Ville ja nojasi taaksepäin jättäen meille vermeensä hoideltavaksi.
        ”Onkin aikaa, ku siihen on koskenut muu kuin oma käsi” -vielä jatkoi.

        Hikeä valui silmiini ja saunan kuumuus ei ollut mielestäni paras paikka tulevalle puuhalle:
        ”Onkohan täällä vähän liian kuuma tällaseen hommaan. Mitäs jos mentäis vaikka tuonne eteisen puolelle?” -ehdotin.
        Se sopi hyvin kaikille ja istutettiinkin Ville saunaneteisen penkille ja sanottiin, että sen ei tarvitse tehdä muuta kuin olla.

        Villen istuttua penkille ja levitettyä jalkansa levälleen, tarttui Jape empimättä heti kalun varresta kiinni ja veteli siitä muutaman kerran kokeeksi.
        ”Voi herranjestas millanen jötkö. Koitas Make tuosta”
        Tartuin parruun ja siinä riitti hyvin tilaa meidän kummankin kädelle ja siliteltiin ja vempattiin sitä aluksi aika rauhallisesti.
        ”Kai sitä saa maistaakin?” -kysyin.
        ”Ei saa vaan pitää”-opasti Ville.

        Olimme vähällä lyödä päämme yhteen, kun molemmat kumarruimme kohti tuota muhkeaa elintä. Sopu sijaa antaa ja tuolle kullille mahtui hyvin kaksikin hellijää.
        Japen imiessä pulleaa terskaa, otin minä haltuuni karvaiset kiivit ja varren alaosan, nuoleskellen niitä parhaani mukaan. 
        Villellä ei ollut pahaa sanottavaa toimistamme. Itse asiassa hänellä ei ollut mitään sanottavaa, jos ei pieniä huokailuja sellaisiksi lasketa.
        Vaihdoimme paikkoja ja Japen jo imemä, suolaisen kiimaliman ja syljen liukastama terska, tuoksui tosi kiihottavalta. Tuo tuoksu oli sellainen, että tiesin omankin kullíni tihkuvan sitä nuuhkiessani.
        Vedin sieraimieni kautta tuota kiimailmaa keuhkoihini, mutta kieleni kaipasi myös makuja.
        Avasin suuni ammolleen ja otin herkullisen mansikan niin syvälle suuhun, kuin se vain yökkäämättä meni. Pidin sitä siellä jonkin aikaa, alkaen sitten liikuttaa päätäni ylös alas.
        Japen hieroessa parrun vartta ja minun imiessä tattia, alkoivat Villen olot käydä tukalaksi ja hän murahtikin kohta tulevansa.
        ”Eiköhän nuolla tää kahta puolen pehmeäksi” -ehdotin Japelle.

        Asetin Japen käden Villen kiveksille lisänautintoa antamaan. Itse hyväilin karvaisia reisiä samalla, kun laitoimme huulemme ja kielemme molemmin puolin Villen kalua ja aloitimme nuolemisen juuresta kohti kärkeä. Päästyämme herkän nupin luokse, suutelimme nopeasti keskenämme pienen suolaisen suudelman, jonka jälkeen jatkoimme Villen kiihottamista. Ponnistelumme saivat palkkansa, kun Ville nosti itseään kaarelle antaen syöksyjensä tulla kasvoillemme.
        Jatkoimme parrun nuolemista ja hyväilyä vielä jonkin aikaa sateen loputtuakin. Ville otti meitä pään takaa kiinni ja kiitti kauniisti:
        ”Emmä muistanukkaan miten ihanalta se tuntuu, kun joku imee ja nuolee kullía. Kiitos pojat. Miten mä voin korvata tään?”
        ”Kai sullekin kullí maistuu? -kysyin.
        ”Tottahan toki. Pitäishän sun se tietää. Mä voin imee teitä molempia jos tahotte” -lupasi Ville.
        ”Multa taitaa kyllä tulla jo” -sanoi Jape ollen laukeamaisillaan.
        Tartuin Japen kalun juureen ja puristin niin paljon kuin jaksoin.
        ”Mitä víttua. Ai saaatana ku sattuu. Mitä sä oikein meinaat? -karjui Jape.
        ”Ei ollut lupaa laueta. Vieläkö meinaa tulla?” - olin hieman vahingoniloinen kun huomasin Japen veltostuvan.
        ”No ei meinaa tulla, saakeli. Tuleekohan enää koskaan? -noitui Jape ja piteli kaluaan.
        ”Tuo on vanha kikka. Luin joskus, että se auttaa, jos meinaa tulla liian aikaisin ja sä meinasit. Täytyyhän meidän säästää jotain Villellekin”

        ”Nyt uimaan ja lonkerolle”. -ehdotin. ”Jatketaan myöhemmin, kunhan Ville toipuu. Vai mitä Ville?”
        ”Justiinsa niin. Kyllä mä tästä äkkiä toivun. Lähetääs järlveen” -tuumi Ville ja lähti edeltä vielä turvoksissa oleva jötkö heiluen.
        ”Sori Jape. Vieläks sattuu? -pyysin anteeksi kaverilta.
        ”Ei enää, mutta säikähdin niin saatanasti vaan” -lausahti Japekin jo leppyneenä.
        ”Sepä oli tarkoituskin, senkin velttomulkku. Nyt järveen siitä”


    • hai-87

      Siis tää on jotain Nii-in mahtavaa!! Ilolla sekä innolla lukee ja odottaa jatkoa :)

    • Pallotyttö

      KYLLÄ !! SÄ OOT KIRJOTTAJANA KUNINGAS!!! Mä oon naispuolinen henkilö ja tykkään lukee poikien leikeistä . Taas on pöksyt märkänä kiimasta! KIIIIIITOOOS!

      • Oho ;)
        Kiva, Pallotyttö, että tykkäät ja ihan noin paljon :D

        Yksikään poika tai mies ei ole ilmoittanut minkäänlaisesta liikkeestä puntissaan. Ei edes tarinaa lukiessa tulleesta kusiseisokista...:D
        Plussaakin on kommentoijat saaneet enemmän kuin tarinan kirjoittaja, mutta onneksi ei ole moitittukaan.
        Ekat 100 lukijaa tuli tälle postille kyllä pikaisesti eli alle vuorokaudessa. Houkuttelee jatkamaan ;)


    • james stond

      Kyllä täältäkin tulee kommenttia, että tosi hyvä tarina, en malta oottaa jatkoa!
      Olis hauska jos Jape ja päähenkilö söpöstelis kahdestaan jossain vaiheessa myös :P

    • Tykkään

      Pian lisää!!!

      Kiitos!!!

    • ex nettiriippuvainen

      Ensin hajosi kannettava sitten tuli ongelmia netin kanssa kun suomi24 -sivusto ei jostain syystä toiminut..... Kuukauden päivät meni jotta sain tämän ongelman ratkottua, työkoneella tarkistin emailin mutta kyllä tämä on luksusta kun pääsi vihdoin viimein tämän palstan kimppuun!! Ja mitä löysinkään ;) Tämä halkosavotta -tarina(t) sulatti sydämeni näin kesän kynnyksellä! Vieläkin olen aivan täpinöissäni lukemastani... Hyvää/Aurinkoista sekä oikein rattoisaa kesää kaikille!!!

    • mahtavaa tex.

      Kylä täälä kostui ja oli pakko vetää - kun luin koko jutun. Hienosti kirjoitettu, eikä kiroiltukkaan lähes ollenkaan.

      Toivottavasti kirjoitat lisää ja teet tästä pitkän ja yllätyksellisen tarinan KIITOS!!!!

    • Pallotyttö

      Jatka, jatka oi KIRJOTTAJIEN KUNINGAS täällä haluaa tyttö taas tortun kostuketta!!!

      • henryxavier

        Voit varata pyyhettä tai puhaltimia loppuviikoksi. To tai pe tulee uutta.

        Kiitos kaikille muillekin kommentoijille. Ette te niin ujoja olleetkaan :D

        Mukavaa kesää...


    • Pallotyttö

      Ootko sä tarkotuksella ottanu nimimerkiksi amerikkalaisen koripalloilijan nimen ,vai oliko pelkkä sattuma???
      Odottelen innolla loppuviikkoa!!

      • Myönnän kyseisen nimen/nimimerkin olevan eräänlainen vahinko ja alitajunnan tuote. Kyseistä koripalloilijaherraa en muistanut/tiennyt olevan olemassakaan.

        Jatko-osat viimeistelyä vailla ;)


    • mahtavaaaaa tex.

      Täällä pyyhkeer ja puhaltimet valmiina :) ja kikkeli kipeänä odotetaan jatkoa!

      Mukavaa kesää Sinullekkin ja kirjoita ihmeessä, kun osaat!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      49
      1857
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      165
      1658
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1388
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      239
      1333
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      211
      1252
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      332
      1147
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1145
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1096
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      314
      1067
    10. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1057
    Aihe