Kevään lämpöaalto sattui sopivasti vapaiden kanssa samaan aikaan. En pidä rusketusraidoista, pidän tasaisen kauniista pinnasta. Olin tottunut aiemmin omalla pihallani makailemaan viltillä tai aurinkotuolilla yläosattomissa tai kokonaan nakuna. Nyt tilanteeseen toi oman jännitteensä naapuriin aloitettu talonrakennus. Paljonkaan en ollut tottumuksiani muuttanut, raksamiehiä jos häiritsi estottomuuteni niin ei kai se minun vikani olisi ;)
Iltapäivän lämmössä makailin vatsallani ja olin lähes unessa kun havahduin askeliin pihanurmella. Käännähdin ja vierelläni minua tapitti "myyntimies Mynttinen" kädessään asiakirjasalkku. Ilme oli kiusoitteleva ja katse oli suunnattuna paljaaksi sheivaamaani jalkoväliin ja vuoroin pystyihin rintoihini.
Myyntitykin olemus oli nuorekas ja lihaksikas.
Nousin hitaasti ja pyysin häntä ojentamaan penkiltä pyyhkeen johon kietouduin.
Hieman punehtuen hän esittäytyi turvalaitefirman edustajaksi ja pyysi saada katsoa talomme lukitus ja hälytinasioiden nykykunnon.
Johdatin hänet eteiseen jossa näytin hälyttimen sijaitsevan. Kurkotin ylöspäin ja samalla pyyhe tipahti yltäni. Kumarruin nostamaan sitä kun jo tunsin kouran koskettavan takaapäin kosteaa pilluani.
Myyntimiehen ajoitus oli nappi koska olin jo ulkona ollut vähällä onanoida, ajatukset olivat seksissä koko ajan. Nappi lensi myös Mynttisen shortseista kun aloimme lempiä seinää vasten rajusti. Oli tainnut seistä jo ulkona kun kovin kovaa patukkaa oli tarjolla. Kevyesti tukistaen hän painoi päätäni, tunsin läpsäisyn pepulla ja Mynttisen työntyvän minuun takaapäin ahnaasti.
Nautimme kiihkeän hetken toisistamme, kova myyntitykki ja antelias nuorirouva.
"Mä poikkean ens viikolla, katotaan tarkemmin tarjousta" huikaten; poistui Mynttinen.
Ja sopivasti poistuikin, mieheni ajoi pihaan 5 min päästä ja kysyi kävikö täällä joku kaupparatsu kun sellainen teipattu auto tuli kaarteessa vastaan.
Just tossa yks tyyppi kävi.
Annoin sun käyntikortin, saa soitella sulle kun ei mua tollaset hälytinasiat niin
kiinnosta, miestenjuttuja.
Ootpa sä kulta ruskettunu tänään :)

Vastaukset 5
Vanhimmat
Hyvä hyvä :) Jatka ihmeessä! Tuntui vain pieneltä pintaraapaisulta :o
Tää oli upeeta! Jatkoo ja pian.
oit vatsallee mutta silti munttinen katto sun pilluu ja pystyi rintoi, outoo tai jotai
Täysi huora olet, tai lutka oikeastaan kun et ottanut edes maksua, anna sun miehen puhelin numero niin kerron mikä saasta sä olet
Mä en kyl ainakaan ostas mitään myyntimieheltä, joka kirmailee asiakirjasalkku kädessä ja sortsit jalassa. Pikkasen vois olla koominen näky :)