Jos puhutaan tästä meidän kotoisasta evankelis-luterilaisesta kansankirkostamme, niin arvotonhan se on. Kansan reaktioiden pelossa se ei uskalla ottaa kantaa yhtään mihinkään vaan väistelee ja välttelee kipeitä ja vähemmänkin kipeitä kysymyksiä. Mitä kirkko oikeastaan pelkää? Jäsenkatoa? Vähemmistökirkoksi vajoamista? En ymmärrä! Kansankirkon olemassaolo ei ole mikään itseisarvo, josta on pidettävä kynsin ja hampain kiinni ja jota on puolustettava henkeen ja vereen. Jos kansa ei hyväksy kirkon kannanottoja ja äänestää jaloillaan, niin so what? Ei kirkko kokonaan katoa; se vain kutistuu ja menettää turvatun valta-asemansa. Sellainenkin olisi kuitenkin parempi kirkko kuin tämä nykyinen, mauton ja hajuton byrokratialaitos, jonka tärkein tehtävä tuntuu olevan oman olemassaolonsa turvaaminen.
Arvostan ortodoksista ja katolista kirkkoa sen takia, että ne uskaltavat olla asioista jotakin mieltä, eivätkä ole heti rähmällään, kun joku vähän pullikoi vastaan.
0Äänestä
müsli-mies
Oli joo hyvä kirjoitus. En nyt liiemmin kommentoi tuota kirjoituksen filosofista pohdiskelua sisältävää sisältöä koska olen siitä jotakuinkin samaa mieltä, vaan sen sijaan tekee mieleni jakaa toinen samantyyppinen tarina omalta kohdaltani.
Keskikokoisessa suomalaisessa kaupungissa sattui vastaavanlainen tapaus. Olin bussissa matkalla keskustasta omaan turvalliseen lähiööni, bussissa vain pieni pyöreä kuski ja muutama kanssamatkustaja, joista yksi oli tolkuttomassa tuiterissa. Hän huuteli säädyttömiä juttuja ja raivosi kuskille välillä hyvin uhkaaviakin kommentteja; matkustajiin ei kilahdustaan kohdistanut. Muut matkustajat olivat naisia, jotka pälyilivät ikkunoista ulos kuin eivät olisi huomanneetkaan koko mekastusta.
Kuuntelimme tuon minua isokokoisemman juopon ördäystä minuuttitolkulla, ja jos matkustamossa olisi ollut lapsia, olisin varmasti ottanut tilanteessa osallistuvamman roolin, mutta nyt vain kuuntelin jähmettyneenä. Mitä minun pitäisi tehdä? Yrittää puhua henkilölle, jonka laisen tiedän jo aikaisemmasta kokemuksesta olevan varsin epäkiitollinen järkeistettävä? Mitä sanoisin? Miten yrittäisin vakuuttaa ihmisen, jonka mieli ei ole nyt kovin vastaanottavainen? Mihin kannattaisi vedota juuri nyt, juuri tässä?
Jos tilanne eskaloituu käsirysyksi, niin miten menettelen? Olen harrastanut monia budolajeja, ja kävin skenaarioita läpi päässäni, jotta käyttäisin mahdollisimman vähän väkivaltaa mutta olisin silti tilanteen hallitsevana osapuolena. Rangaistusasteikko nimittäin kovenee, jos käyttää itsepuolustustaitoja väärin tai liiallisesti. Ja se mikä on väärin tai liiallisesti, on mitä suurimmassa määrin tulkintakysymys. Yritänkö horjuttaa juoppoa nopealla potkulla polvitaipeeseen? Kuinka voin käyttää bussin penkkejä ja tankoja suojautumisessa? Voisinko tehdä yllätyksen tarttumalla käytävän pystytangoista ja potkaisemalla otsaan? Ehkä vähän liikaa jo... Jos hänellä on puukko niin kuinka suunnitelmani muuttuu kussakin skenaariossa? Olisiko minulla yleensäkään mitään mahdollisuuksia, vai kontraisiko hän minun selvyyteni ja nopeuteni raa'alla voimalla ja hullulla raivolla? Tätä kaikkea mietin.
Mietteisiin uppoutuessani kuski pysäytti auton ja soitti poliisille. Avasi takaovet, ja naiset paria lukuun ottamatta kävelivät ulos. Juoppo kieltäytyi liikkumasta. Emmin tovin josko tohtisin lähteä jatkamaan matkaa kävellen nyt kun kotikaan ei ollut enää kuin parin minuutin päässä. Vai pitäisikö jäädä odottamaan poliisia ja varmistua siitä että mitään vakavaa ei tapahdu niiden minuuttien aikana kun poliisi matkaa paikalle? Kysymyksiä, kysymyksiä.
Päätin lähteä. Monen päivän ajan tunsin huonoa omaatuntoa. En ole ihan varma että mistä, koska luultavasti olin vain omassa päässäni nostanut tämän triviaalin tapahtuman jotenkin suureksi sankaritarinaksi, jossa minä luovutin vaikka olisi ollut mahdollista ansaita taputukset muutamalta matkalaiselta. Tai vahingonkorvaussyyte käräjäoikeudelta. Tai murtunut nenä ja kylkiluu juopolta.
Summarum, olen ollut kirjoittajan kanssa samassa tilanteessa, mutta minä en uskaltanut.
0Äänestä
näin kävi
Kaveri teki näin. Oltiin komennuksella Helsingissä ja asuttiin Rastilassa matkailuautossa. Mentiin sinne yöbussillla muutaman oluen (vain muutaman, painettiin hommia kai yhteen yöllä) jälkeen ja bussissa pari 15-17 vuotiasta kaveria, kaljupäätä ryhtyi solvaamaan maahanmuuttaja taustaista kuljettajaa.
Istuttiin siinä edessä ja nämä jo häiritsitsivät kuljettajan ajoa. Kaveri painoi pysäytysnappia, bussi pysähtyi, kaveri ilmoitti, että pentujen pysäkki on tässä. Ei ne ymmärtänyt heti mutta 196 cm ja 120 kiloa lihaa nosti ne ulos bussista, yksi toisessa kainalossa toinen toisessa ja jalat ilmassa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olipa todella hyvä kirjoitus!
On kyllä kumma, jos kirkko ei osaa ottaa kantaa edes siihen, onko itsetyydytys syntiä vai ei. Kirkko on todella arvoton.
Kirkko on selkärangaton löysä koiran läjä.
Näkyy ja haisee, mutta ei tee mitään.
Jos puhutaan tästä meidän kotoisasta evankelis-luterilaisesta kansankirkostamme, niin arvotonhan se on. Kansan reaktioiden pelossa se ei uskalla ottaa kantaa yhtään mihinkään vaan väistelee ja välttelee kipeitä ja vähemmänkin kipeitä kysymyksiä. Mitä kirkko oikeastaan pelkää? Jäsenkatoa? Vähemmistökirkoksi vajoamista? En ymmärrä! Kansankirkon olemassaolo ei ole mikään itseisarvo, josta on pidettävä kynsin ja hampain kiinni ja jota on puolustettava henkeen ja vereen. Jos kansa ei hyväksy kirkon kannanottoja ja äänestää jaloillaan, niin so what? Ei kirkko kokonaan katoa; se vain kutistuu ja menettää turvatun valta-asemansa. Sellainenkin olisi kuitenkin parempi kirkko kuin tämä nykyinen, mauton ja hajuton byrokratialaitos, jonka tärkein tehtävä tuntuu olevan oman olemassaolonsa turvaaminen.
Arvostan ortodoksista ja katolista kirkkoa sen takia, että ne uskaltavat olla asioista jotakin mieltä, eivätkä ole heti rähmällään, kun joku vähän pullikoi vastaan.
Oli joo hyvä kirjoitus. En nyt liiemmin kommentoi tuota kirjoituksen filosofista pohdiskelua sisältävää sisältöä koska olen siitä jotakuinkin samaa mieltä, vaan sen sijaan tekee mieleni jakaa toinen samantyyppinen tarina omalta kohdaltani.
Keskikokoisessa suomalaisessa kaupungissa sattui vastaavanlainen tapaus. Olin bussissa matkalla keskustasta omaan turvalliseen lähiööni, bussissa vain pieni pyöreä kuski ja muutama kanssamatkustaja, joista yksi oli tolkuttomassa tuiterissa. Hän huuteli säädyttömiä juttuja ja raivosi kuskille välillä hyvin uhkaaviakin kommentteja; matkustajiin ei kilahdustaan kohdistanut. Muut matkustajat olivat naisia, jotka pälyilivät ikkunoista ulos kuin eivät olisi huomanneetkaan koko mekastusta.
Kuuntelimme tuon minua isokokoisemman juopon ördäystä minuuttitolkulla, ja jos matkustamossa olisi ollut lapsia, olisin varmasti ottanut tilanteessa osallistuvamman roolin, mutta nyt vain kuuntelin jähmettyneenä. Mitä minun pitäisi tehdä? Yrittää puhua henkilölle, jonka laisen tiedän jo aikaisemmasta kokemuksesta olevan varsin epäkiitollinen järkeistettävä? Mitä sanoisin? Miten yrittäisin vakuuttaa ihmisen, jonka mieli ei ole nyt kovin vastaanottavainen? Mihin kannattaisi vedota juuri nyt, juuri tässä?
Jos tilanne eskaloituu käsirysyksi, niin miten menettelen? Olen harrastanut monia budolajeja, ja kävin skenaarioita läpi päässäni, jotta käyttäisin mahdollisimman vähän väkivaltaa mutta olisin silti tilanteen hallitsevana osapuolena. Rangaistusasteikko nimittäin kovenee, jos käyttää itsepuolustustaitoja väärin tai liiallisesti. Ja se mikä on väärin tai liiallisesti, on mitä suurimmassa määrin tulkintakysymys. Yritänkö horjuttaa juoppoa nopealla potkulla polvitaipeeseen? Kuinka voin käyttää bussin penkkejä ja tankoja suojautumisessa? Voisinko tehdä yllätyksen tarttumalla käytävän pystytangoista ja potkaisemalla otsaan? Ehkä vähän liikaa jo... Jos hänellä on puukko niin kuinka suunnitelmani muuttuu kussakin skenaariossa? Olisiko minulla yleensäkään mitään mahdollisuuksia, vai kontraisiko hän minun selvyyteni ja nopeuteni raa'alla voimalla ja hullulla raivolla? Tätä kaikkea mietin.
Mietteisiin uppoutuessani kuski pysäytti auton ja soitti poliisille. Avasi takaovet, ja naiset paria lukuun ottamatta kävelivät ulos. Juoppo kieltäytyi liikkumasta. Emmin tovin josko tohtisin lähteä jatkamaan matkaa kävellen nyt kun kotikaan ei ollut enää kuin parin minuutin päässä. Vai pitäisikö jäädä odottamaan poliisia ja varmistua siitä että mitään vakavaa ei tapahdu niiden minuuttien aikana kun poliisi matkaa paikalle? Kysymyksiä, kysymyksiä.
Päätin lähteä. Monen päivän ajan tunsin huonoa omaatuntoa. En ole ihan varma että mistä, koska luultavasti olin vain omassa päässäni nostanut tämän triviaalin tapahtuman jotenkin suureksi sankaritarinaksi, jossa minä luovutin vaikka olisi ollut mahdollista ansaita taputukset muutamalta matkalaiselta. Tai vahingonkorvaussyyte käräjäoikeudelta. Tai murtunut nenä ja kylkiluu juopolta.
Summarum, olen ollut kirjoittajan kanssa samassa tilanteessa, mutta minä en uskaltanut.
Kaveri teki näin. Oltiin komennuksella Helsingissä ja asuttiin Rastilassa matkailuautossa. Mentiin sinne yöbussillla muutaman oluen (vain muutaman, painettiin hommia kai yhteen yöllä) jälkeen ja bussissa pari 15-17 vuotiasta kaveria, kaljupäätä ryhtyi solvaamaan maahanmuuttaja taustaista kuljettajaa.
Istuttiin siinä edessä ja nämä jo häiritsitsivät kuljettajan ajoa. Kaveri painoi pysäytysnappia, bussi pysähtyi, kaveri ilmoitti, että pentujen pysäkki on tässä. Ei ne ymmärtänyt heti mutta 196 cm ja 120 kiloa lihaa nosti ne ulos bussista, yksi toisessa kainalossa toinen toisessa ja jalat ilmassa.