Uusinta mamuilua !

Poliisi tutkii, pahoinpideltiinkö kolmea ihmistä Helsingissä heidän suomalaisuutensa takia.
Erikoiset pahoinpitelyt sattuivat Mäkelänrinteen uintikeskuksen maastossa tiistaina aamupäivällä noin kello 10–11.30.

Ensimmäinen uhri oli parikymppinen nainen. Rikoskomisario Mikko Halme Helsingin poliisista kertoo, että tyttö oli ollut nurmikolla istuskelemassa, kun kaksi ulkomaalaista miestä tuli keskustelemaan hänen kanssaan.

Naista jututtaneet miehet olivat täysin yllättäen sylkeneet naisen päälle.

– Nuori nainen siirtyi muualle ja samat kaverit tulivat taas luokse puolen tunnin kuluttua. Tällä kertaa tyttöä lyötiin kasvoihin nyrkillä eikä oltu edes puhuttu mitään, Halme kertaa tapahtumia.

Naisen yritettyä poistua paikalta, hänen pyöräänsä oli käyty kiinni, mutta nainen oli selvinnyt riuhtaisemalla kulkuneuvon itselleen.


Seuraavilta uhreilta kysyttiin suomalaisuudesta


Noin tunnin kuluttua ilmeisesti samat miehet olivat lähestyneet puistonpenkillä istunutta viisikymppistä naista. Häneltä oli kysytty englanniksi: ”Oletko suomalainen?”.

– Kun nainen vastasi myöntävästi, toinen miehistä potkaisi naista jalkaan. Mitään muuta keskustelua ei käyty, Halme ihmettelee ja kertoo miesten poistuneen paikalta.

Viisikymppinen nainen soitti paikalle poliisit. Poliisit eivät kuitenkaan ehtineet paikalle, ennen kuin miehet iskivät kolmannen kerran.

– Nyt uintikeskuksen edessä istuneelta 75-vuotiaalta mieheltä kysyttiin, oletko suomalainen. Tämän jälkeen toinen miehistä löi vanhaa herrasmiestä kasvoihin ja toinen potkaisi miestä.

Mies kaatui potkun ja lyönnin seurauksena, mutta vammat jäivät suhteellisen vähäisiksi.

Epäilettekö, että uhrien suomalaisuus oli tekojen motiivina?

– Sitä täällä parhaillaan selvitellään kuulusteluissa. Pikkaisen erikoinen juttu, kun ei ollut minkäänlaista muuta kanssakäymistä tai riitaa. Kysytään että oletko suomalainen ja sitten lyödään.

Halme ei kerro tässä vaiheessa kuulustelujen sisällöstä.

Miehet ovat syntyneet 1966 ja 1976. Halmeen mukaan miehet eivät ole olleet ainakaan näkyvästi päihtyneitä tekohetkellä.

6

195

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 2+3

      Eläimet vauhkoontuvat hellekiimassa.

    • o.dirlewanger

      karkostus käyntiin.poltettu ois aatun aikana tuommoset apinat.aatu oli oikeassa.äö alempi ja ei niitä ihmisiksi voi luokitella.verorahoilla pröystäillään vaan täällä,naisia raiskataan ja eletään kuin afrikassa.siellähän ne asuu paskasta tehdyissä majoissa.ugandasta jos ovat niin idi aminillaki jäi hommat puolitiehen.

      • kumpi parempi

        joo, mutta Suomessa asutaan homeessa


      • velka seinän sisällä
        kumpi parempi kirjoitti:

        joo, mutta Suomessa asutaan homeessa

        My sweet home!


    • ↗↘↷↱↯↺↪↗

      Uusinta pennailua!

    • veneetön

      Suota kuokkimaan helteeseen moiset sankarit.
      sitten paluumatkalle ihan mihin tahansa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      50
      1178
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      825
    3. 68
      732
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      725
    5. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      704
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      688
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      615
    8. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      585
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      9
      540
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      508
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      500
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      472
    13. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      469
    14. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      463
    15. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      434
    16. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      427
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      421
    18. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      35
      404
    19. Kaduttaako kun jätit vastaamatta

      Vai oliko tarkoitus satuttaa?
      Ikävä
      34
      404
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      35
      399
    Aihe