MtF ja FtM - minkä ikäisinä prosessiin lähdetään?

Onko transnaisten ja transmiesten välillä suuriakin eroja tuon ikäluokan osalta, milloin prosessiin lähdetään? Ainakin transmaskuliinisten puolella tuntuu, että yhä nuorempia ja nuorempia (alle 18-vuotiaita) on hakeutunut aktiivisesti tutkimuksiin, ja yläikäraja alkaa olla siinä 30 vuoden paikkeilla, minkä ikäisinä porukka tutkimuksiin hakeutuu. Mitkä kaikki asiat vaikuttavat tähän, muunkin kuin transidentiteetin esilletulon ajankohdan lisäksi? Lähinnä mietin ulkoisia tekijöitä.

Olen ymmärtänyt, että vuosia takaperin, kun transihmisten hoidot olivat vielä lapsen kengissä Suomessa, ensimmäiset lähtivät niihin melko vanhoina, tyyliin eläkepäivillään. Kuinka tilanne on muuttunut vuosien varrella?
14220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Perhesuhteet vaikuttavat varmaan aika paljon. Ainakin itse en voinut nuorena ajatellakaan hoitoon hakeutumista saati asian esille tuontia sillä isäni olisi tappanut minut.

Muuten samoilla linjoilla kanssasi. Vanhemmat transihmiset ovat päässet prosessiin jo, niin nyt lähinnä nuoret hakeutuvat tutkimuksiin.

Äänestä
  • 1980 luvun alussa tehtiin transtutkimuksia lapinlahden sairaalassa.

    Äänestä

  • muita ?? kirjoitti:

    1980 luvun alussa tehtiin transtutkimuksia lapinlahden sairaalassa.

    1970 luvun alussa tehtiin transtutkimuksia lähinnä itsetutkisteluna.

    Äänestä

  • muita ?? kirjoitti:

    1980 luvun alussa tehtiin transtutkimuksia lapinlahden sairaalassa.

    1940 luvulla syntyi eläkeläisiä.

    Äänestä

  • eläkeläisten tutkija kirjoitti:

    1940 luvulla syntyi eläkeläisiä.

    Varsinkin vuosikymmenen lopussa. Hahhaha.

    Äänestä

  • muita ??? kirjoitti:

    1970 luvun alussa tehtiin transtutkimuksia lähinnä itsetutkisteluna.

    2040-luvulla alkaa kolmas maailmansota.

    Pitäs varmaan jo alkaa asentaa kameroita.

    Äänestä

sanoisinpa että eläkeläiset lähtee eläkeiässä ja nuoremmat nuorempina. Paskamummoilta lähtee pökäle ja pukeutuminenkin on hyvin samanlaista kuin muillakin samanlaisilla.

Äänestä

Itse olisin enemmän kiinnostunut siitä, miten on mahdollista että nimenomaan nuoret hankkivat usein hormoneita pimeästi ennen tutkimuksia ja vanhemmat harvoin. 18-20-vuotiaalla ei yleensä ole taloudellisista syistä mahdollista valita asuinpaikkaansa vapaasti, ja piirejä joissa voi päästä sisäpiiriin mitä kautta voi niitä saada on vain Helsingissä. Transmiehille tietysti helpompaa kun voi ostaa samoja steroideja mitä urheilijat käyttävät, niitä saanee yhtä helposti kuin kannabista syrjäisemmälläkin kylällä. Mutta transnaisilla ei pitäisi olla muuta mahdollisuutta kuin joko tuo sisäpiiriin pääsy tai sitten henkilökohtainen tilaaminen ulkomailta joka on hyvin epäluotettavaa. Se osa tuosta ikäluokasta jolla on sellaisia erityistaitoja joilla niitä pystyisi valmistamaan itse, hakkeroitumaan apteekin koneelle luomaan itselleen sähköisen reseptin tai murtautumaan apteekkiin lienee alle promille (niiden taitojenhan pitäisi olla jo valmiina, koska niiden oppimiseen menee kuukausia, eikä sillä hetkellä kun sellainen mahdollisuus käy mielessä aloitettu opettelu johda mihinkään koska sitä ennen saa jo viralliset), ja todennäköisyys että tämä taituruus osuu yksiin transsukupuolisuuden kanssa on olematon.

Äänestä
  • Ei ole mitään sisäpiiriä tai mitään ihmeellistä salaisten agenttien taitoja vaativaa hormonien hankitaa... Yksinkertaisesti: käydään Tallinnassa.

    Äänestä

  • uoiuioh kirjoitti:

    Ei ole mitään sisäpiiriä tai mitään ihmeellistä salaisten agenttien taitoja vaativaa hormonien hankitaa... Yksinkertaisesti: käydään Tallinnassa.

    Sekään ei ole mahdollista alaikäiselle.

    Miksi virosta saa tuoda lääkkeitä joihin suomessa vaadittaisiin resepti mutta ei asetta (saa siellä yhtä helposti kuin USAssa)? Saisko jonkun oikeusoppineen selvityksen tähän?

    Äänestä

  • AlienIndie kirjoitti:

    Sekään ei ole mahdollista alaikäiselle.

    Miksi virosta saa tuoda lääkkeitä joihin suomessa vaadittaisiin resepti mutta ei asetta (saa siellä yhtä helposti kuin USAssa)? Saisko jonkun oikeusoppineen selvityksen tähän?

    Käy Virossa lääkärillä jolta pyydät reseptin, sitten apteekin kautta kotiin. (Viro on EU maa niin virolaiset lääkärit ovat "EU lääkäreitä" joiden reseptit ovat päteviä täällä.)

    Mutta joo. Ei alaikäiselle ole oikein minkään hankkiminen mahdollista, jos ei oo rahaa, jos ei netistä uskalla tilata, jos ei oo aikuista hakijaa.

    Äänestä

  • fhjhkytkytj kirjoitti:

    Voihan sitä yrittää tilata netistä, kunhan varautuu siihen että rahat menee ja lääkkeet jää tulliin, sakko vielä kaupan päälle. Sitten vaan tekemään uutta tilausta jos vaikka lipsahtaisi tullipostista läpi.

    Äänestä

aina löytyy joku tyhmä alieninside joka jakaa auliisti omia nappejaan muille.

Äänestä
  • Olisitko valmis menemään sanomaan narsistien uhrien tukipalstalle jotain tuollaista?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ftm myös kirjoitti:

Onko transnaisten ja transmiesten välillä suuriakin eroja tuon ikäluokan osalta, milloin prosessiin lähdetään? Ainakin transmaskuliinisten puolella tuntuu, että yhä nuorempia ja nuorempia (alle 18-vuotiaita) on hakeutunut aktiivisesti tutkimuksiin, ja yläikäraja alkaa olla siinä 30 vuoden paikkeilla, minkä ikäisinä porukka tutkimuksiin hakeutuu. Mitkä kaikki asiat vaikuttavat tähän, muunkin kuin transidentiteetin esilletulon ajankohdan lisäksi? Lähinnä mietin ulkoisia tekijöitä.

Olen ymmärtänyt, että vuosia takaperin, kun transihmisten hoidot olivat vielä lapsen kengissä Suomessa, ensimmäiset lähtivät niihin melko vanhoina, tyyliin eläkepäivillään. Kuinka tilanne on muuttunut vuosien varrella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu