Toive hoitopaikka

Minkälainen on lapsen hyvä päivä hoitopaikassa? Mitä se sisältää? Minkälainen on hyvä hoitopaikka, tädit ja päivän toiminta? Toive aukioloaika?
2362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minkälainen on lapsen hyvä päivä hoitopaikassa?
Hän hymyilee säteilevästi jo ennenkuin äiti tai isä tulee paikalle. Kertoilee kuinka hauskaa hänellä on ollut koko päivän (hyvää ruokaa, askartelua, leikkimistä jne.)

Mitä se sisältää?
Sopivan suhteen hoitajan huomiota ja yksilöllistä leikkimistä. Jokin "erikoinen" tuokio on aina hauskaa (askartelu, tai vaikka lettuja jälkiruokana..)

Minkälainen on hyvä hoitopaikka,
Sellainen johon lapsi jää mielellään.

tädit
Täti joka tuntuu luetettavalle myös äidin ja isän silmään, mutta erityisesti johon lapsi voi turvautua jos tuntee olonsa uhatuksi. Ja minä itseasiassa pidän meidän hoitotädissä myös siitä että hän uskaltaa sanoa jos jotain puuttuu (kurahanskat..) ja millaisia tavaroita koskakin tarvittaisiin.

ja päivän toiminta?
Pääasia on mielestäni rutiinit. Että ne pysyvät samana joka päivä. Mielestäni on hyvä kun ollaan ulkona (kunhan nyt ei kauhealla pakkasella/vesisateella).

Toive aukioloaika? Silloin kun päivähoitoa tarvitaan =) Meidän hoitajan luo saa viedä lapsen vähän varemminkin, kunhan ilmoittaa ajoissa. =)

Äänestä

Toivoisin että lapseni viihtyisi hoitopaikassa. eli jos hän lähtee sinne mielellään eikä ole loppuun uupunut kotiin tullessa, hoitopaikka on hyvä. Ei ole niin tärkeää määrittää pilkuntarkasti ohjelmaa ja toimintaa, tärkeintä ovat alalle sopivat ja ns. tervejärkiset hoitajat.

Toinen toive olisi pieni jousto hoitoajoissa. Tavallinen päiväkoti menee kiinni viideltä. Iltahoitoa järjestävä päiväkoti vaatii hoitoajat KAKSI viikkoa etukäteen. Niistä ei siten saa lipsua yhtään.
Jos hoitoajat eivät ole tiedossa kaksi viikkoa etukäteen lapset heitetään ulos kello viideltä!?? Kyse on sentään puolipäivähoidosta, koska haluan olla oman kohta kolmevuotiaan lapseni kanssa enemmän kuin pari tuntia päivässä.
-Täytyy sanoa että olen hiukan pettynyt kuullessani nämä säännöt.
Minä kun olin ennen lapsia tottunut joustamaan omissa työajoissani, tekemään työni loppuun ja lähtemään sitten. Nyt se ei enää käy.
Joustoissa olisi kyse puolesta tunnista tuntiin, ei sen enemmästä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


L.H kirjoitti:

Minkälainen on lapsen hyvä päivä hoitopaikassa? Mitä se sisältää? Minkälainen on hyvä hoitopaikka, tädit ja päivän toiminta? Toive aukioloaika?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu