Heipsan!
Olen hankkimassa itseleni koiraa. Muutin juuri pienkerrostaloon, jossa lemmikit sallitaan, mutta silti mietin itselleni rauhallista ja hiljaisempaa koiraa, josta löytyy vauhtia tarpeen tullen. Bedlingtoninterriereistä olen lukenut paljon, mutta niiden pentuja on ilmeisesti aika vähän saatavilla? Kenelläkään omistajalla vinkata keltä voisi pennuista kysellä?
Olen myös miettinyt tarpeelliset hoitopaikat ja kysellyt niitä. Miesystävälläni on koira allergiaa, mutta bedlingtonit ei ilmeisesti sitä allergiaa aiheuta niin paljoa?
Kertokaa lisää rodusta!
Bedlingtoninterrieri
1
529
Vastaukset
- pahama
Suomen Bedlingtonkerhon sivuilta kannattaa lukaista ja kasvattajilta kysellä tulevia pentueita.Odotusaikaa saa varata mitä luultavimmin.
Meillä Bedu ollut kaksi vuotta ja kovin tykätään,mies on kestänyt hyvin(ei ole allergia vaivannut oman koiran kohdalla.)Koira ei saa tulla sänkyihin eikä sohville,mutta pariin nojatuoliin kyllä,jotta saa toista sylissäkin pitää.Säännöllinen trimmaus ja varsinkin kylminä talvina vaatetta,tossuja pidetään kun yli -10 astetta.
Yleensä tulevat hyvin toimeen toisten koirien kanssa ja ainakin meidän kastroitu uros oikein odottaa kavereita lenkillä.
Kasvattaja sanoi silloin aikoinaan,että pentukoiran suu,nuolaisu voi ärsyttää allergikkoa ja näin meillä ainakin kävi.
Onnea ihanan koiran "metsästykseen"!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain2339160Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1483340Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja
Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve32760- 1702242
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha1031881Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1741806Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1811696- 1391361
SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918
kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,601347Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa
Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..1161119