Asekaapin

Tuota noin, mahtaakohan kukaan tietää mistä löytyis edes jonkinnäköisiä piirustuksia asekaapista. Lukkolaite, saranat ym rakenne tulisi varmasti paremmin selville yksityiskohtaisista piirustuksista kuin pelkistä kaapin ulkopuolelta otetuista kuvista. Helpottais näin ollen kyseisen kaapin tekemistä, koska ei tarttis keksiä kaikkea ihan heti uudelleen. Yritin tosta Kuukkelilta katella muttei sieltä löytyny oikein mitään kunnollista.
71891
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tuota juttua olen istekkin laskeskellut ja päätynyt, että ostamalla saa asekaapin paljonkin halvemmalla, kuin itse rakentamalla.

Mutta, jos sinulla on sille erikoisvaatimuksi ja sinne on mahdutettava muutakin, kuin haulikko, niin sitten on rakennettava itse.

Oma ideani on, että makuuhuoneen kulmassa komerorivin viimeisenä olisi 50 senttinen tyhjä tila ja se olisi ollut mielekäs täyttää asekaapilla, niin pohdin syvällisemmin asiaa.

Toinen syy miksikö asekaappi kannattaisi valmistaa itse on ettei noin huonoa kaappia itse tekemällä saakkaan, kuin mitä kauppamiehet meille tarjoaa.
Miksi niissä pitää olla yhtähuonot lukot, kuin lentolaukuissa, ei tuollaiset montaa vuotta kestä ja sitten aseet pysyy kaapissa ja joudut rikkomaan kaappisi itse.
Poikkeuksen väittämääni tekee tietenkin runsaasti ylihintaiset kaapit.

Laki ei määrää metallista asekaappia aseitten säilytyspaikaksi, se voi olla puuta, tiiltä tai vaikka lastulevyä.

Omani väliaikaiskaapin hankin romulasta, entisen sähkökaapin. Tuurilla löysin siistin ja siihen kiinnitin raksit ja riippulukko lukituksen.
Palvelee tehtävässään mainiosti, eikä maksanu, kuin 30 euroa lukko.

Äänestä

parempi ku ostaa kaapin einemaksa paljoa ei ole järkeä tehä!!!!!!

Äänestä
  • että asekaappi on lopputyöni ammattikoulussa, joten ei siihen voi mennä ostamaan kaupasta tehdasvalmisteista kaappia ja alkaa väittämään sitä sitten oma tekeleeksi :-)

    Äänestä

  • niin... kirjoitti:

    että asekaappi on lopputyöni ammattikoulussa, joten ei siihen voi mennä ostamaan kaupasta tehdasvalmisteista kaappia ja alkaa väittämään sitä sitten oma tekeleeksi :-)

    Se on sitten eriasia, kun sinulla on hyvä syy valmistaa kaappisi oppilastyönä.

    Teekki se sitten kunnolla.

    Käy kaupan kaapista kopioimassa sarana ja lukitussalpasysteemit.
    Valitse riittävän vahna levy, josta lähet kanttaamaan. Ohuesta tehdessä on ongelmana rakenteitten veteleminen hitsatessa
    ( lämpövääntyily ) ja näin kaapista ei tule siisti, tai joudut paklaamaan.

    Saranoihin bronssihelat ja rasvanipat.

    Kaapin tietenkin mitoitat omien tarpeittesi mukaan ja kuten ensin kirjoitin siellä voi säilyttää muutakin arvotavaraa, kuin haulikkoa.

    Lopuksi hiekkapuhallus, pohjamaalaus ja laadukas pintamaali.

    Välihyllyt voi olla vaikka puuta / vaneria ja niiden on huvä olla siirreltäviä.

    Laadukkat asekaapit painaa nykyisin 150 kiloa ja ei pidä säikähtää, vaikka siitä tulisi tuntuvasti painavampikin.

    Ihan kuriositeettinä kerron. Olen nähnyt asekaapin, joka oli valmistettu kotipajassa 250x250 RHS putkesta ja menetteli....

    Äänestä

Tuo edellinen linkki antoi valaistusta materiaalivahvuuksiin. Kampalukitus lienee parempi kuin tappilukitus. Valmistajien sivuilta löytyy joitain kohtakuvia, joista voisi olla apua, esim.
http://www.corrotech.fi/ASEKAAPIT/asekaapit.html

Äänestä
  • hyvistä linkeistä ja vinkeistä. Osa tosta oli kyllä jo entuudestaan tuttua, mutta oli siinä paljon uuttakin. On se vaan vahvaa oltava toi itsetehdyn asekaapin levyt jos sen haluais tehdä normien mukaan. Taitaa koulun koneet hajota kun 5 millistä levyä rupeaa taittelemaan... :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


piirustuksia kirjoitti:

Tuota noin, mahtaakohan kukaan tietää mistä löytyis edes jonkinnäköisiä piirustuksia asekaapista. Lukkolaite, saranat ym rakenne tulisi varmasti paremmin selville yksityiskohtaisista piirustuksista kuin pelkistä kaapin ulkopuolelta otetuista kuvista. Helpottais näin ollen kyseisen kaapin tekemistä, koska ei tarttis keksiä kaikkea ihan heti uudelleen. Yritin tosta Kuukkelilta katella muttei sieltä löytyny oikein mitään kunnollista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu