Toivoisin keskustelua ja selviytymistarinoita, miten kukakin muuttaa ja monipuolistaa kypsän iän elämäänsä, jossa ei oikeastaan ole mikään oikeasti huonosti, turvallisen tavanomaista ja tylsää kylläkin, ja aika yksinäistä kun suku ympäriltä on huvennut maan multiin ja hiukan vaivalloistakin, kun jalka ei enää nouse yhtä ketterään kuin nuorempana.
Miten Sinä elelet? Pinnisteletkö vielä työelämässä? Kuinka voit, miten selviät? Kenen kanssa puit mieltäsi painavat asiat? Kuka lähtee kanssasi reissuun vai matkustatko yksin? Onko sinulla luottoystävä tai kuulutko itse ystäväpiiriin, joka on myös turvarinkisi? Pelottaako sinua vanhuus? Onko eläkkeelle pääsy ollut pettymys sen suhteen, mitä odotit? Onko sinulla unelma jonka vielä aiot toteuttaa?
Miten Sinä elelet? Pinnisteletkö vielä työelämässä? Kuinka voit, miten selviät? Kenen kanssa puit mieltäsi painavat asiat? Kuka lähtee kanssasi reissuun vai matkustatko yksin? Onko sinulla luottoystävä tai kuulutko itse ystäväpiiriin, joka on myös turvarinkisi? Pelottaako sinua vanhuus? Onko eläkkeelle pääsy ollut pettymys sen suhteen, mitä odotit? Onko sinulla unelma jonka vielä aiot toteuttaa?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Mitä muuttaa? En mitään! Kunhan asiat pysyisivät edes nykyisellään.
Omien vaikutusmahdollisuuksien ulkopuoliset asiat on vaan hyväksyttävä ja elettävä niiden puitteissa.
Muissa asioissa ovat omat resurssini ja tavoitteeni tasapainossa.
Miikään ei pahemmin paina mieltäni.
Elän, asun ja matkustelen vaimoni kanssa.
Se kehveli on vielä iltauninenkin.
Eläköityminen oli pitemmän tähtäyksen suunnitelma eikä sisältänyt mitään yllätyksiä.
Kaikkinensa hyvin tapahtumaköyhää ja väritöntä elämää.
Mutta tälläisenään mukavaa!
Päivä vain ja hetki kerrallaan. En liiemmälti suunnittele. Elämä on hieno asia. näin eläkeläisenä ei tarvitse juuri herätyskelloa. Ystäviä on sekä lähellä, että kauempana. Yritän pitää huolta omasta kunnostani. Autan lähiomaisiani, mutta en liikaa, elän myös ikiomaa elämääni, johon on sisältynyt hienoja ihmissuhteita. Olen elänyt eikä tarvitse katua, etten uskaltanut silloin kuin oli mahdollisuus. Miessuhdettakaan en haikaile, jos on tarkoitettu, niin sellainen järjestyy. Matkustelu ei oikeastaan enää kiinnosta niin hirveästi. Tavallinen kotielämä vaikka ihan yksin on ihan jees. Ja puutarhanhoito, luonto yms.
Pärjään hyvin, voin hyvin ja jos terveyttä riittää niin projekteja myös: mihinkään tylsään, pitkävetiseen vanhuuteen en aio satsata. Lähdin eläkkeelle n. vuosi sitten, hieman etuajassa, pienillä rahoila mutta sitäkin suuremmalla tuurilla: tapasin mulle sopivan miehen ja löimme hynttyyt yhteen melkein heti, koska olemme samanikäisiä ja jos nyt emme elä elämäämme niin koska sitten.
Nyt meillä on oma yhteinen koti: aloitimme puhtaalta pöydältä. Mun kamat ja sun kamat ja osa uutta, osa löydettyä, osa perittyä talon mukana tullutta, mutta tää on meidän oma, yhteinen ensikotimme.
En kaipaa duuniin sitten pätkääkään, tää eläkeläiselämä sopii mulle tavattoman hyvin: huushollaan, blogaan, kasvattelen kukkasia, seurustelen lapsenlapsien ja perheen kanssa. Ystäviäkin on ihan kiitettävästi ja sukulaiset (etenkin nuorempi sukupolvi) tulevat mielellään kylään ja majoittuvatkin meille ruotsinmatkoillaan. Olen sosiaalinen ja seurallinen ja nautin kun on vähän hässäkkää ja jos rahaa palaa niin so what sitten kun ei oo niin syödään kaurapuuroa (tykkään kaurapuurosta :))
Unelmia ja suunnitelmia on vaikka muillekin jakaa, mutta nyt mulla on sellanen periodi menossa jolloin tarvii laittaa asiota taas kerran jonkinlaiseen arvojärjestykseen: sysksyllä lähdemme käymään entisessä kotimaassani E-Amerikassa ja miettimässä mitä teen talolleni siellä. Elämä on ohi silloin kuin emme enää jaksa/osaa uneksia mistään.
Kommenttiasi oli kiva lukea.
Tein tekstistäsi sillan Ruotsissa vieteyihin nuoruusvuosiini. Suklaatehtaan tytön rahat menivät vaatteisiin. Usein ennen tilipäivää syötiin kaurapuuroa, jos hyvin sattui voisilmällä jos ei ilman.
Suomi on kallis maa, huomasin eilen kun lähdin jääkaappiani täyttämään. Ruoka on ylihinnoiteltu. Mietin mitä hintakuplaa Suomi kasvataa. Milloin kupla puhkeaa. Eilen luin, että korkeasti koulutetut eivät työllisty. Eläkeikäiseten määrä Suomessa kasvaa. Onko meillä jatkossa riittävästi maksukykyisiä kasvattamaan kuplaa?
Espanja oli halpa maa asua. Hollannissa on halvempaa asua kuin Suomessa. Joten onneksi löytyy pakopaikkoja.
Mutta taisi menää ohi aiheen ; ))
Yksin ei ole hyvä elää ja rakkaan ystävän löytyminen eläkepäivinä antaa elämälle vipinää. Yhdessä on hyvä vaeltaa eteenpäin ja vanheta käsikädessä arvokkaasti.
elämäänki on opeteltava vielä vanhana kun puoliso kuolee,
tahtoisin paljonki,
yskin on vaikeamppaa toteuttaa haaveitaan kuin kaksin,
puoliso oli kaikkeni, matkustimme paljon,
oli elämän mittainen avioliitto kunnes kuolema erotti,
yksin ei voi toteuttaa haaveita samoin kuin teimme yhdessä ,
raha ei riitä yksin enään samoin
nyt upottaa suruni ja yksinäisyyteni ulkoiluun, liikuntaan, soppailuun, käsitöihin,
jos rahaa riittää ja saan jonkun kaveriksi, voin matkustaa vielä,
vanhuus on vaivaloista yksin,
tavallaan opettelen elämään aivan uudelleen, opettelen elämään yksin,
vanhan puolison menetys on pahempijuttu kuin nuorena,
vanhana uusien ihmis-suhteitten muodostaminen on vaikeampaa, jos ei peräti mahdottomuus.
onneksi vanhaki ihminen voi haaveilla ja haaveissaan toteuttaa unelmiaan.
Erilaisia polkuja meidän elämäämme mahtuu. Toisella tavalla vaikeaa olisi ollut menettää puoliso jo nuorempana. Esim. lapsille olisi tarvittu edunvalvoja. Suru vie aikansa, kaipaus jää. Itse olen luonut melko paljon uusia ihmissuhteita lähinnä eläkeläisyhdistyksen kautta. Jopa ystäviä on löytynyt ja paljon tuttavia. muutama sana vaihdetaan, kun kohdataan. Kuulun oikeastaan neljään eri porukkaan eläköitymisen kautta. Yhdessä toimin aktiivisesti, olen sihteeri. Toisissa poimin parhaat palat ja osallistun, kun mukavaa ajanvietettä on tarjolla. Esim. viime viikolla oli lounas, kesäkuussa puutarhajuhlat, jouluna konsertti ja joulupäivällinen. Toivottavasti Sinunkin haaveesi toteutuvat, elämä voi yllättää myönteisestikin.
Yhdyn "oppia ikä kaikki" samanlainen kohtalo. Mutta itsensä sääliminen pois ja keksiä harrastus itselle, on lukemista ja kansalais-työväenopistot tarjoaa vaikka mitä.
Vaikeinta on opetella yksin elämään ja ajattelemaan ei tule vastauksia kysymyksiin.
Minun kohdalla ei ainakaan uusi kaveri tulisi kysymykseen. Eläkkeelle jäänti ei minulle aiheuttanut ongelmia, kun töitä riitti senkin jälkeen vaikka ei ansiotyötä.
Huomenta - yksin elelen, asuntoa vaihdoin pari vuotta sitten ja työelämässä olisi vielä kolme vuotta. Työ vie paljon aikaa oheishommiensa kanssa. Asunto tulee syksyyn mennessä maksettua eli asiat siltä osin ok. Tottahan sitä unelmia on, ehkä opiskelen valkolakin loppuun asti, jota aloitin muutama vuosi sitten ja jätin kesken. Suurempi unelma on jatkaa työsuojelun tiimoilta työhyvinvoiniasioita ja heittää keikkaa eläkepäivinä työpaikkoihin siis ehkä. No asia jää nähtäväksi mitä tekee, onko terveys tallella ja mitä sitten oikeasti viittii tehä.
Mieltäni puin aikuisten lasteni, ystävien ja työkavereitten kanssa, mistä asiasta sitten on kysymyskin. Totta, joskus on tylsääkin sekin menee ohi.
Olen nyt 57- vuotias ja en ihan vielä kuulu tähän ikähaarukkaan, mutta lähellä se on. En kyllä haluaisi olla enää työelämässä yli 60-kymppisenä. Yritän jo nyt pikku hiljaa mukautua ja sopeutua edessäni siintävään vanhuuteen.
Olen pienituloinen ja tietenkin yritän ylläpitää ja säästää pientä pääomaa yllättävien menojen varalle, liikunnalla ja terveellisillä elämäntavoilla voin parhaiten vaikuttaa, että pysyn vireänä ja hyvinvoivana seniorivuosina.
Vanhuus ei minua pelota, eikä tulevaisuus. Perusturvani lepää uskossa Jumalaan ja tiedän etä myös elämäni loppuerä maan päällä on Korkeimman kädessä.
Ihmiselle on annettu järki ja vastuu. Se mitä pystyy, on kohtuullista omalle vastuulle, pitää huolehtia, mutta sittenkään elämää ja tulevaisuutta ei voi ennkaoida. MInunkin ikäluokaa poistuu ajasta vaikeiden sairauksien murtamana, kuolee onnettomuuksissa, sairastuu kroonisesti. Sukuni on suppea: ei ole puolisoa, lapsia ja tädit ja enot kuolevat pois. Varmaan tulee pidettyä enemmän yhteyttä kahden sisaren kanssa, kun heidänkin jälkikasvu alkaa pyöriä omissa kuvioissaan. Puhuimme juuri tästä asiasta eilen sukujuhlassa. Ystävä- ja tuttavapiiri on tärkeä voimavara.
En kyllä usko, että elämä 60-, 70-, 80-, on tylsää ja turvallisen tasaista mikäli pysyn suhteellsien terveenä. En ole mikään himomatkustaja, mutta päivän, parin jopa viikon reissut pois omalta paikkakunnalta piristävät ja tuovat riittävästi vaihtelua elämään.
Ihmiskunnassa on tapahtunut suuri kehitysharppaus elinaikana vuosina 1950 - 2010 aikana. On siirrytty melkein keskiajalata tietoyhteiskuntaan. Ja minulla on melko paljon tietoa myös kantaisovanhempieni elämästä ja millaisia persooonallisuuksia sukuuni kuuluu. Tänään tuo tieto ei ylioppilaspoikaa paljoa kiinnosta, mutta minun iässä hän saattaa ajatella toisin.
Unelmana voisi olla kirjoitella jonkinlainen laajamittainen koelma sukuni, kyläni ja paikkakuntani historiasta. Ei työn tarvitse olla edes hieno kirjallinen teos vaan voin kirjoitella kestävällä musteella vaikka ruutuvihkoihin kaikenlaista tietoa elämästäni ja henkilöistä. Niissä tieto säilyy eikä tarvitse huolehtia, että uusi teniikka ei voi enää avata vanhentuneita tallenteita. Pääasia että tieto ei valu hautaan. Tämä voisi olla unelmani.
En tahtoisi muuttaa mitään. Unelmat tuli toteutettua nuorempana, siltä osin kuin omat rahkeet siihen riittivät. Nyt riittää tämä hetki sellaisena kuin se vastaan tulee.
Toiveissa on tietenkin oman terveyden säilyminen niin, että sen kanssa pärjää. Samaa toivon läheisilleni.
Ystäviä on paljon, varhaisimmilta vuosilta saakka, mutta yhteydenpito on vähäisempää, satunnaistakin. Myös uusia ystäviä on tullut - vai pitäisikö puhua tutuista ? Huomaan, että uusissa ystävissä minua kiinnostaa heidän tarinansa, selviytymisensä, juuri nuo kysymykset, joita aloittaja esitti. Seuralaista tai uskottua en ystävistä oikeastaan hae, puoliso täyttää sen tarpeen.
Kyllä vanhuus ja ennen kaikkea lisääntyvä avuttomuus pelottavat. Eikä kumppani välttämättä tuota pelkoa poista, hänkin voi sairastua, raihnastua ainakin, mitä on jo osittain tapahtunutkin.
Eläkkeelle jäin vähitellen, keikkatöistä. Lapsenlapsen synnyttyä luovuin niistä.
Isoäitiys on antanut uudenlaista sisältöä ja merkitystä elämään.
Me emme matkustele ulkomailla. Kotimaassakin vain tuttuja reittejä, sukua ja tuttuja tapaamaan tai sitten luonto- tai kulttuuritapahtumien vuoksi.
Vapaaehtoistyötä teen edelleen jonkinverran tutuissa ympyröissä. Järjestöissä pysyn rivijäsenenä.
Vetäytymistä, hiljaisuuden hakua huomaan itsessäni yhtä enemmän. Siihen osastoon kuuluu kai tämä kirjoittelukin. Mystiikkaan olen myös aina tuntenut vetoa. Siinä kiehtoo rajattomuus, uuden etsiminen ja löytämien.
Hienoja vastauksia!
Huomaan että oma elämäni on kuin poimintoja teidän kaikkien elämänpiireistä, jokaiselta löytyy jotakin samanlaista ja uskokaa vaan, myös sellaista asioita jotka tuntuu tutuilta vaikka en ole sellaisia tuntoja havainnut itsessäni olevankaan.
Joitakin teistä elämä on satuttanut viemällä rinnalta rakkaan ihmisen, mutta sen vastineeksi on kukkura mitalla onnellisia muistoja yhteiseltä ajalta. Teissä kaikissa on tyytyväisyyttä ja ponnistusta pitää itsensä virkeänä ja kunnossa. Niin on omalla kohdallani myös, vaikka sairaudet joskin lievät sentään, on ollut pakko hyväksyä osaksi elämää.
Iloitsin vastausten sopuisuudesta ja kypsyydestä, ei yhtä ainutta ikävää eikä riitaisaa kannaottoa, joita ketjuihin yleensä tuppaa tulemaan. Kunpa voisin kutsua teidät kaikki kahvipöydän ääreen juttelemaan elämästä ja haaveista. Mutta vaikka se olisi mahdollistakin, olen kai liian ujo ja siksi aina hiukan sivussa ja useimmiten yksin. Ajattelen että olen syntynyt vieraaksi tähän maailmaan alun alkaenkin. Silti iloitsen jokaisesta elämäni päivästä.
Toivon teille kaikille hyvää mieltä ja rohkeutta, suloista kesää.
"Ajattelen että olen syntynyt vieraaksi tähän maailmaan alun alkaenkin"...
Tuo ajatus on ymmärtääkseni yleisempi kuin luullaan. Minulla se esiintyy siinä muodossa, etten oikein koe tätä aikaa omakseni. Joskus ajattelen, että tunne
ulkopuolisuudesta on ominaista kirjoittaville ihmisiä. Tarkkailijoihan me olemme.
Minuakaan nuo tunnot eivät vaivaa, pikemminkin ovat saaneet kiinnostumaan asioista ja ihmisistä, etsimään yhteyksiä, rakentamaan siltoja.
Hyvän kesän toivotukset myös sinulle ja kiitoksia hyvästä aloituksesta.
Anteeksi kirjoitusvirheet. Vanhuus on lisännyt niitäkin..))
Muutoksia on ollut paljonkin elämässäni ja muutoksia tulee tulevassa elämässänikin......
Kuunnellen itseäni ja sitä mukaa antaen tapahtua vain mitä tuleman pitää...avoimin mielin.
Vaikeuksia on ollut, enemmän kuin tarpeeksi kohdallani. En ole jäänyt niitä murehtimaan, märehtimään enkä ainakaan katumaan mitään.
Asun maalla kesät kissan kanssa, tykätään olla kaikessa rauhassa kahden. Talvet kaupungissa osakkeessa.
Olen ihanasti eläkkeellä.
Voin kohtalaisen hyvin ikäisekseni, ei minulla ole ainakaan vielä mitään vaikeuksia selvitä siitä mistä nuorenpanakin.
En pidä tarpeellina puida asiotani kenenkään kanssa.
Matkustelen talvisin aina yksin, yhden hengen huoneessa.
On yksi tärkeä ihminen, luotan häneen mutta en kaada vaikeuksiani hänen niskaansa.
Turvarinkiin suhtaudun vähintäänkin epäluuloisesti.
Miksi vanhuus pelottaisi, kaikkea kysytkin, pelottaako itseäsi.
Eläkkeelle pääseminen on ollut mahtavaa!
Lähden Käymään Australiassa, se on ollut kauan haaveeni. Ensi syksynä sitten.
Aikani kuluksi vastailin, ulkona on hyvin kuuma joten tulin hetkeksi sisälle.
Jaa, jos kaksi kolmasosaa iästä pois nyt aluksi...
Päästä vaipoista eroon.
Vrtsan pidätys kyky takaisin.
Sama koskee kävelyä, seisomista kaikkea parannusta liikkumiseen. On kurjaa kotona nuokkumin, kun voisi olla ulkona kavereiden kanssa.
Näillä näkymin muuten olen tyytyväinen.