Jo on alas vajonnut Vähäsöyrinki

Vaan oli se erikoinen tarina, se minkä Erja Kuivalainen kertoi (lehtitietojen mukan) siinä dopingtutkinnassa Marjo Matikainen-Kallströmin mustamaalaamiseksi.

Lehtitietojen mukaan hän siis väitti nähneensä Marjon yöpöydällä pullon, jossa luki se EPO:n koko nimi "erythropoetiiniini". Tämän omituisen nimen hän oli pystynyt lukemaan ilman, että otti pullon käteensä. (Alan ihmiset tosin väittävät kyseistä ainetta säilytettävän ampulleissa, joten pitkän nimen oikein lukeminen ilman tuotteen käteen ottamista tuntuu huimalta suoritukselta.)

Sitten Erja Kuivalainen oli kertonut asian Jaana Savolaiselle. Tämä taas oli kysynyt asiasta kolmannelta henkilöltä, joka oli lääkäri. Lääkäri oli pystynyt kertomaan, mihin kyseistä lääkettä käytetään.

Omituista asiassa on se, että miten ihmeessä joku pystyy ensivilkaisulla muistamaan noin karmean pitkän vieraskielisen lääkkeen nimen?

Muistan itse, kun sain ensimmäisen verenpainelääkkeeni ja sen nimi oli puolet lyhempi, kuin tämä EPO:n koko nimihirviö. Minun ainakin piti ihan asioikseni moneen kertaan opetella tämän kolmitavuisen lääkkeen nimi, jotta pystyin sen kohtalotovereilleni kertomaan. Opiskelin noina aikoina vieraita kieliä.

Mutta nämä hiihtäjättäret muka pystyivät, ensimmäinen kertavilkaisuulla ja toinen kertakuulemisella, välittämään tiedon kolmannelle osapuolelle oikeasisältöisenä.

Naisten selitys ei kuulosta uskottavalta. Jos tämä keskustelu EPO-pullosta yleensäkin hiihtäjänaisten kesken käytiin, niin silloinhan lääke ja sen nimi täytyi olla heille todella tuttu, että siitä pystyttiin lääkäriltä mielipidettä kysymään.

Ja jos mielipidettä yleensäkin piti kysyä, niin oliko nämä nuoret naiset uunotettu EPO:n käyttäjiksi ilman, että he tiesivät, mitä ainetta se todellisuudessa oli? Sehän ei näinä aikoina vielä edes ollut kiellettyjen aineiden listalla.

EPO-juttu kirjoitti:

Vaan oli se erikoinen tarina, se minkä Erja Kuivalainen kertoi (lehtitietojen mukan) siinä dopingtutkinnassa Marjo Matikainen-Kallströmin mustamaalaamiseksi.

Lehtitietojen mukaan hän siis väitti nähneensä Marjon yöpöydällä pullon, jossa luki se EPO:n koko nimi "erythropoetiiniini". Tämän omituisen nimen hän oli pystynyt lukemaan ilman, että otti pullon käteensä. (Alan ihmiset tosin väittävät kyseistä ainetta säilytettävän ampulleissa, joten pitkän nimen oikein lukeminen ilman tuotteen käteen ottamista tuntuu huimalta suoritukselta.)

Sitten Erja Kuivalainen oli kertonut asian Jaana Savolaiselle. Tämä taas oli kysynyt asiasta kolmannelta henkilöltä, joka oli lääkäri. Lääkäri oli pystynyt kertomaan, mihin kyseistä lääkettä käytetään.

Omituista asiassa on se, että miten ihmeessä joku pystyy ensivilkaisulla muistamaan noin karmean pitkän vieraskielisen lääkkeen nimen?

Muistan itse, kun sain ensimmäisen verenpainelääkkeeni ja sen nimi oli puolet lyhempi, kuin tämä EPO:n koko nimihirviö. Minun ainakin piti ihan asioikseni moneen kertaan opetella tämän kolmitavuisen lääkkeen nimi, jotta pystyin sen kohtalotovereilleni kertomaan. Opiskelin noina aikoina vieraita kieliä.

Mutta nämä hiihtäjättäret muka pystyivät, ensimmäinen kertavilkaisuulla ja toinen kertakuulemisella, välittämään tiedon kolmannelle osapuolelle oikeasisältöisenä.

Naisten selitys ei kuulosta uskottavalta. Jos tämä keskustelu EPO-pullosta yleensäkin hiihtäjänaisten kesken käytiin, niin silloinhan lääke ja sen nimi täytyi olla heille todella tuttu, että siitä pystyttiin lääkäriltä mielipidettä kysymään.

Ja jos mielipidettä yleensäkin piti kysyä, niin oliko nämä nuoret naiset uunotettu EPO:n käyttäjiksi ilman, että he tiesivät, mitä ainetta se todellisuudessa oli? Sehän ei näinä aikoina vielä edes ollut kiellettyjen aineiden listalla.

Kaipa ne tunnsivat pullon, koska KAIKKI niitä aineita käyttivät myös turskit. Nykyisin tunnistamattomat aineet, joita ei toisille kerrota.