Seurustelematon

Tämä on minulle ikuisuuskysymys ja tätä on varmaan kyselty ennenkin. Minulla on käsitys että monet lesbot eivät olisi seurustelleet ja sitä kautta rakastelleet niin nuorena kuin heterot, en tiedä mikä pelottaa tai tuntuu oudolle, ihankuin pitäisi hävetä että en ole vielä 21 vuotiaana kokenut ensimmäistä kertaa, ja mietin mitä tuleva tyttökaveri siitä ajattelee, en ole edes suudellut ikinä (vaivun maanrakoon!) Yhden illan juttuja en voisi harrastaa. En asu pienessä enkä isossakaan kaupungissa, siltä väliltä, muutan pääkaupunkiseudulle kuitenkin tulevaisuudessa kun saan täällä hommat kasaan, jospa saisin rakkauselämäni siellä käyntiin. Nimittäin rakkauden kaipuu on suuri, saisinpa vain pitää häntä sylissä, suudella....

Jooh niin!!!
23754
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Mitä väljä? Ihmiset, asuinpaikat, elinympäristöt , kaverit ym on niin erilaisia suomen kokoisessa maassa.

"Rakkaus ei satuta, luota vaistoihisi äläkä hukkaa aikaa huolehtimiseen." Syöpäsairas neljän lapsen äiti kirjoitti ennen kuolemaansa koskettavat elämänohjeet jälkipolvelle, kertoo Daily Mail.
Brittiläisellä Annmarie James-Thomasilla todettiin kaksi vuotta sitten kohdunkaulan syöpä. Ennen kuolemaansa nainen halusi kuitenkin jättää perinnöksi lapsilleen muutaman viisauden, jonka oli elämänsä aikana oppinut.

Daily Mailin mukaan aviomies Geraint julkaisi sydäntä särkevän kirjeen samana päivänä, kun James-Thomasilla olisi ollut 45-vuotissyntymäpäivä. Neljän lapsen äiti kirjoitti elämänohjeita sisältävän kirjeen maaliskuussa hieman ennen kuolemaansa.

20 elämänohjetta

1. Kaikki, mitä itsestäsi annat, saat jossain vaiheessa takaisin.

2. Jokainen määrittele itse oman elämänsä käsikirjoituksen. Älä anna kenenkään muun käsikirjoittaa sitä.

3. Mitä tahansa joku toinen on sinulle aiemmin tehnyt, sillä ei ole merkitystä nykyisyydessä. Ainoastaan, jos annat sille vallan.

4. Kun ihmiset paljastavat sinulle todellisen luonteensa, usko ensimmäisellä kerralla, että he ovat aitoja.

5. Huolehtiminen on ajan heittämistä hukkaan. Käytä sama energia keskittymällä johonkin muuhun asiaan.

6. Mihin tahansa uskotkin, sillä on enemmän voimaa, kuin sillä, mistä unelmoit tai haaveilet. Sinä muutut siksi, mihin uskot.

7. Jos ainut rukouksesi on "kiitos", se riittää.

8. Onnellisuutesi on suorassa yhteydessä rakkauteen, jota annat muille ihmisille.

9. Epäonnistuminen on suuntamerkki kääntyä toiseen suuntaan.

10. Maailma ei kaadu, vaikka tekisitkin päätöksen, jota vastaan muut ovat.

11. Luota vaistoihisi. Intuitio ei valehtele.

12. Rakasta itseäsi ja opi levittämään rakkautta myös muihin ihmisiin jokaisella kohtaamisella.

13. Anna intohimon ohjata urapolkuasi.

14. Rakkaus ei satu. Se tuntuu todella hyvältä.

15. Jokainen päivä tuo mahdollisuuden aloittaa alusta

16. Epäilys tarkoittaa: älä. Älä vastaa. Älä hätiköi.

17. Kun et tiedä, mitä tehdä, ällä tee mitään. Vastaus tulee kyllä.

18. Ongelma ei kestä ikuisesti.

19. Muista: tämäkin menee vielä ohi.

20. Kaikessa tekemisessä tulee olla rehellinen itselleen.

Äänestä

kyllä, allekirjoitan myös nuo kaikki. Toivoisi että ihmiset tajuaa elämän yksinkertaisen totuuden ilman tuota herättävää minä kuolen-kokemusta. Miksi usein tarvitaan se kauhea ravistus joka aukaisee silmät.

Ap:lle, etsi sellainen tyttö johon luotat ja sun ongelmasi on hävinnyt. Jos sä pelkäät niin asian menee reisille joka tapauksessa. Maltti on valttia ja sulla on aikaa. Lopeta neitsyyden murehtiminen ja keskity muihin asioihin.

Sinä et ole monet, sinä olet sinä, se on sun tärkein ominaisuus. Älä siis koita olle monet.

Äänestä

Monet lesbot... Älä yleistä, jokainen on yksilö. Se, että satut tuntemaan tai tietämään tietynlaisia lesboja ei vielä tarkoita, että kaikki lesbot olisivat sellaisia. Lesboihin mahtuu erilaisia persoonia maan ja taivaan väliltä. Osa ei ole kokenut ja ensimmäinen seurustelusuhde tulee tosi vanhana, kun taas toiset lesbot ovat aloittaneet seurusteluelämän hyvin, hyvin nuorena ja osa taas siltä väliltä.

Lesbot sitä, lesbot tätä, älä yleistä! Lesbot ovat yksilöitä!

Äänestä
  • no ei tässä nyt mikää törkee yleistys ollut ap:lta. Selkeesti sanoi että hänellä on käsitys että monella, silloin on ymmärrettävä lukemaansa. Hänellä on tällainen tunne asiasta. Siinä ei niputettu lesboja yhteen vaan hän ainoastaan pohti omaa tilannettaa oman käsityksensä mukaan asioista. Joten ei kande pillastua kun aihetta ei edes ollu.

    Äänestä

  • f4ck kirjoitti:

    no ei tässä nyt mikää törkee yleistys ollut ap:lta. Selkeesti sanoi että hänellä on käsitys että monella, silloin on ymmärrettävä lukemaansa. Hänellä on tällainen tunne asiasta. Siinä ei niputettu lesboja yhteen vaan hän ainoastaan pohti omaa tilannettaa oman käsityksensä mukaan asioista. Joten ei kande pillastua kun aihetta ei edes ollu.

    Totta, oman fiiliksen pohjalta kirjoitin :)
    f4ck : "Ap:lle, etsi sellainen tyttö johon luotat ja sun ongelmasi on hävinnyt"
    Tuo oli hyvä kuulla toisestakin suusta, osaan tunnistaa ihmisistä yleensä onko hänessä semmoista "puhtautta" vai mitenkä sanoisin, juuri sitä luotettavuutta, sitten on ihmisiä joista jo kaukaa aistii erilaisen ajatusmaailman ihmissuhteista.

    Äänestä

  • Älä yleistä, lesbot ovat yksilöitä! vasta pitkän avioliiton jälkeen vähitellen tajusin olevani muuta kun pelkkä edustusvaimo...... olen akateeminen,monikielinen eronnut vuosia sitten. olen ollut vuosia yksin, jospa nyt löytyisi vaikka jonkun tuttavan kautta akateeminen tail lesbo lääkäri 55 v.puh. on 0449201636

    Äänestä

No ohhoh, joku leväytti naamalle kokonaisen elämänfilosofia-teoksen.

Se on helppo sanoa jollekulle että "älä ajattele sitä, keskity johonkin muuhun". Olen myös sitä mieltä että eka kerta kannattaa kokea sen oman kullan kanssa, eikä pidä ottaa stressiä asiasta. Ja et todellakaan ole millään mittapuulla "vanha".

Mutta jos kokemattomuus kalvaa sinua hirvittävästi, niin hyvin voit lähteä ottamaan kontaktia toisiin tyttöihin vaikket olisikaan valmis varaamaan hääkirkkoa. Esimerkiksi vaikka suutelemalla ja halailulla, sitten kuin sopiva tilaisuus tulee.

Uskon, että pienen tuntuman saaminen voi helpottaa oloasi ja pystyt paremmin siirtämään ajatuksesi pois seksin harrastamisesta ja siihen liittyvistä paineista. Jos ei ole mitään kokemusta, voi mieltä kalvaa juuri sellainen "jos ei kukaan haluakaan mua"-ahdistus, ja koko juttu paisuu lumipallon lailla ihan naurettaviin mittasuhteisiin. Näin ainakin omasta kokemuksesta voin sanoa.

Äänestä

Minä olen 23-vuotias ja neitsyt myös. Tähän mennessä ole ainakin säästänyt itseäni koska halusin jonkun, joka oikeasti välittää ja kieltäytynyt antautumasta "metsästäjien" saaliiksi.. Se oli helpompaa nuorempana, mutta nyt alkaa iskeä jo pieni paniikki kun olen jo 23 eikä vieläkään mitään. Usko ja toivo alkaa pikku hiljaa mennä. Aikani alkaa kulua loppuun. Elämä valuu hukkaan. Nuoruus menee. Päässäni on herännyt ajatus, että on vaan luovutettava ja annettava mennä, antauduttava jollekkin joka nyt sattuu mut haluamaan koska ompahan sitten tullut tehtyä edes jotakin elämässään. Mulle on annettu ruumis, miksen siis käytä sitä? Kai se on parempi kuin ei mitään.. Haluaisin kyllä hyvän, rakastavan parisuhteen mutta tuntuu, että olen tehnyt jo kaikkeni sen löytääkseni ja taistelutahtoni alkaa hiipua.

En halua, että kun vanhana muistelen nuoruuttani, ainoat muistoni ovat, että pyörin yksin kaupungilla päämäärättömänä niinkuin usein teen. Minulla ei juuri ole tyydyttäviä ystävyyssuhteita, sillä se menee aina lähinnä päihteiden käytöksi, ainakin heidän osaltaan ja minä istun tunnin tai pari sohvan nurkassa yksikseni ja sitten lähden. Kaipaisin kunnon kontaktia ja läsnäoloa.

Tähän mennessä olen siis katsonut elämää kuin lasisen seinän läpi. Siltä tuntuu. Ollut ulkopuolella. Aina. Ja nyt alkaa pikkuhiljaa riittää...

Äänestä
  • Mistä päin Suomea olet?Kiinnostaisiko vaihtaa ajatuksia samassa tilanteessa olevan kanssa?Itse olen 24-vuotias ja Etelä-Suomessa.Pistä vaikka joku maili-osoite niin voisin kirjoitella sinulle.

    Äänestä

  • tÄssä olen. kirjoitti:

    Mistä päin Suomea olet?Kiinnostaisiko vaihtaa ajatuksia samassa tilanteessa olevan kanssa?Itse olen 24-vuotias ja Etelä-Suomessa.Pistä vaikka joku maili-osoite niin voisin kirjoitella sinulle.

    Olen itse myös Etelä-Suomesta, tarkemmin Uudeltamaalta. :) Ajatuksen vaihto voipi olla ihan tervetullutta.
    Tuonne voipi laittaa mailia: [email protected]

    Äänestä

  • Hyvä teksti Sinulta!
    Hienoja ajatuksia. Kannattaa säästää kauneutta sille OIKEAlle, sille johon vaivautuu tutustumaan pitkän tähtäyksen suunnitelmalla.

    Vapaus ja vastuu!

    En minäkään haluaisin istua nurkassa vain telkkaria katsellen, jos ei ole muutamaa kunnon yhteistä harrastusta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, tunnetta siitä että minua arvostetaan ihan itseni takia!

    Parempi oottaa vaikka hetki vielä.
    Ei se määrä vaan se laatu.
    Ei sen puutteeseen kuole.

    Tosin Ystäviä ja läheisiä ihmisiä tarvitaan moniin juttuihin ja harrasteisiin eikä yksin intiimisuhdetta varten.
    Henkinen yhteys on se yhteys, jota kohden kannattaisi pyrkiä kasvamaan.

    Kärsivällisyyttä!
    Onnea kesään!

    Äänestä

  • Rakastan elämää kirjoitti:

    Hyvä teksti Sinulta!

    Kiitos viestistäsi. :)

    Kun tuntu, että sitä akaa ei nimenomaan ole. :/ Ainakaan paljoa enää. Okei, liioittelin ehkä vähän kun sanoin "ensimmäiselle ottajalle". En ehkä ihan enmmäiselle, kyllä mulle on tärkeää, että kemiat kolahtaa. Osittain olen vain puhtaasti utelias ja minulla on olo, että seksin harrastamisen aloittaminen, vaikkakin ilman kiinteää parisuhetta saattaisi tuoda jonkin sortin varmuutta, aikuisuutta (toisaalta pelkään että kadun, loppupeleissä tiedän haluavani täyspainoisen parisuhteen jossa minusta välitetään). Osittain se kyllä myös sitä, että en vaan usko löytäväni ketään tarpeeksi ajoissa. Kaikilla on ollut tähän ikään mennessä kokemuksia ja tunnen häpeää siitä, että minulla ei.

    Se etten ole ketään löytänyt johtui kaiketi uskon puutteesta, en siis uskonut löytäväni ketään (se tuntui niin surrealistiselta, musta on aina tuntunut että minä olen se ulkopuolinen ja noille muille tapahtuu kaikkea) ja osittain varmaan siitä että olin liian selvillä siitä mitä haluan, en vain omasta mielestäni sitä kyennyt löytämään.

    Äänestä

  • lookingthrough kirjoitti:

    joskus on hyvä uskaltaa vähän joustaakkin. Sä et kuitenkaan ole shoppaamassa täydellistä hametta tai käsilaukkua, niissäkin sä teet varmasti kompromisseja. Rakkauden ja ihastumisen suhteen pitää olla rohkeakin. Se että sä kuvittelet jonkinlaien ihmisen olevan sulle täydellinen on kovin yksipuolinen kuva parisuhteesta. Elämä olisi aika tylsää jos asiat menis noin että miten sen ajattelis just olevan parhaaksi.

    Uskalla tuntea asioita ja katsoa mihin johtaa. Näin sä opit myös omia tunteitasi, epäonnistumiset ja sydänsurut on kasvattavia. Itkut kuuluu elämään ja sitten sä opit taas jotain uutta.

    Älä etsi varmaa, etsi oikeita tuntemuksia.

    Äänestä

En minäkään ollut kokenut eka kertaa 21-vuotiaana. Eka kerta oli 23-vuotiaana ja sekin oli pieni ihme.

Äänestä

Allekirjoittaneen mielestä kokemattomuus on söpöä ja viehättävää. Etenkin jos siihen liittyy ajatus siitä, että tahtoo säästää itseään. Ihanaa ja ihailtavaa.
Ei kannatakaan antaa ihan kelle tahansa, vaan odottaa jotakuta erityistä, joka on sen arvoinen (tosin, kuten on jo sanottu, ei täydellisiä satujen prinsessoja taivaalta tipahtele, rakkaudessa pitää olla realistinen). Eikä ihmisellä ole parasta ennen -päiväystä, eli turha kiirehtiä.

Oma eka kerta oli 18-vuotiaana, sitä suhdetta kestikin viisi vuotta, kunnes toisen osapuolen ansiosta tapahtui kaikkea ikävää. Mutta silloin hetki oli oikea ja ihminenkin, eikä se kaduta nytkään.

Äänestä
  • Aika aikaseen ihmiset olleet pyörimässä keskenään. 23 vaiko 24 oli vasta omalla kohdalla jännittävät hetket.
    En ymmärrä miksi täytyy yleensäkään panikoida ja tuntea painostusta kokemattomuudesta. Monien nuorten hetskujen tavoin ei kannata kiirehtiä sitä pois alta.

    Äänestä

  • hitaasti hyvä tulee kirjoitti:

    Aika aikaseen ihmiset olleet pyörimässä keskenään. 23 vaiko 24 oli vasta omalla kohdalla jännittävät hetket.
    En ymmärrä miksi täytyy yleensäkään panikoida ja tuntea painostusta kokemattomuudesta. Monien nuorten hetskujen tavoin ei kannata kiirehtiä sitä pois alta.

    Ihmiset kypsyvät eri aikaan. Toinen voi olla nuorena henkisesti kypsempi kuin toinen. Vaikka nuorena olisi aloittanut, se ei välttämättä tarkoita, että olisi jotenkin kiire saada jotain koettua tai saada jotain pois alta. Nuorenakin voi ja saa rakastua. Ei voi myöskään yleistää, että kaikki heterot..Heteroissakin on ihmisiä laidasta laitaan, kypsyvät eri aikaan, eikä kaikille mikään kiire ole neitsyydestä eroon, onhan näitä uskisten rakkaus odottaa-liikkeitäkin. Toisaalta jos päässään on kehitellyt täydellisen unelmatyypin ja odottaa kohtaavansa sen joku päivä ja odottaa ja odottaa, eikä ymmärrä, että ei sitä täydellistä ihmistä olekaan, kaikilla on omat pikkuvirheensä eikä ymmärrä, että ihmissuhteissa pitää toisinaan joustaa enemmän tai vähemmän...Käy siis lopulta niin, että vuodet vain vierii ja yhtäkkiä huomaa olevansakin jo eläkeläinen, eikä vieläkään sitä täydellistä unelmien kohdetta ole löytynyt..Toisaalta, jos ei vain rakastu niin ei sitten rakastu. Siihen ei voi pakottaa itseään. Jos ei kertakaikkiaan rakastu elämänsä aikana ainuttakaan kertaa, niin minkä sille sitten voi.

    Äänestä

  • hitaasti hyvä tulee kirjoitti:

    Aika aikaseen ihmiset olleet pyörimässä keskenään. 23 vaiko 24 oli vasta omalla kohdalla jännittävät hetket.
    En ymmärrä miksi täytyy yleensäkään panikoida ja tuntea painostusta kokemattomuudesta. Monien nuorten hetskujen tavoin ei kannata kiirehtiä sitä pois alta.

    No mikä nyt sitten itse kullekkin on täydellistä, kyllä tuolla on ihmisiä, jotka ovat toisensa löytäneet ja kokevat, että ovat toisilleen juuri täydelliset. Minusta ei todellakaan tarvitse joustaa ihmissuhteessa tai suu viivana sietää kaltoin kohtelemista sillä perustein, että kukaan ei ole täydellinen. Käsitettä täydellinenhän ei voi edes rajata, koska se on niin yksilöllistä. Kaikki on samaan aikaan sekä täydellistä, että epätäydellistä. Mutta tyytyminen yhtään vähempään kuin mitä omat tapeet on.. Ei tule kysymykseenkään. Sitten on ihan sama oll ilman. Itse en ihastu kovn helposti ja viimeisinkin kiinnostuksen kohteeni oli varattu..

    Painostus tulee nimenomaan siitä ulkopuolisuuden tunteesta, kun kokee olemansa epänormaali ja friikki ja pelkää sitä (toivottavasti aiheettomasti), että katsotaan kieroon kun asia selviää. Minulla itselläni on sellainen tausta,että ala-asteella syrjittiin. Luonnollisesti lapsena haluaa vain olla osana porukkaa ja päästä leikkeihin mukaan ja tottakai tuo syrjiminen on jättänyt jälkensä. Vaikka tuostakin on nyt jo kauan niin aina sitä ulkopuolisuuden tunnetta on kantanut mukanaan ja nyt aikuisiällä se tulee esiin asioiden tiimoilta, jotka liittyvät tähän ikään eli seksin ja seurustelun. Ja tässäkin suhteessa koen taas jälleen kerran olevani ulkopuolinen.

    Asiaa ei myöskään helpota se ihmisten yleinen hokema, että "eikös sinun pitäisi käydä ulkona ja seurustella niinkuin muutkin nuoret" eli sinä jo määritellään se, miten kuuluu elää ja minun tapauksessa, siis yksilön joka on aina halunnut olla normaali ja kuulua joukkoon, tuo hokema lähinnä aihdistaa, koska eihän tätä nuoruutta ole enää paljoa jäljellä... Tietenkään se, että haluaa vaan olla "normaali" ei ole mikään hyvä syy aloittaa seksin harrastamista enkä minä sitä sen takia haluaisikaan aloittaa. Mutta olen turhautunut.

    etkö ole tuntenut seksuaalista vetoa kehenkään? Sanoit ettet ole mennyt metsästäjien matkaan, eli oletan baarissa tapahtuvia kaatumisia puoleesi. Mut siis onko sulla ollut itselläsi ihastumisia joissa olisi ollut mukana myös seksuaaliset tunteet. Koska voihan olla että olet aseksuaali yms.
    Ymmärrän kyllä että se on rasittavaa kuunella kun muut painostaa oletuksillaan, mutta sä olet henkisesti aika vankkaa tekoa. Jos sulla on selkeesti hyvä olo asian kanssa, silloin kun sulle ei kerrota mitä sun pitäisi olla tekemässä tälläkin hetkellä, niin sulla on asiat ok.
    Jos taas sulla on itsesikin kanssa levottomuutta asian suhteen niin ehkä ne on niitä tunteita jotka työntää sua vähän eteenpäin asiassa.

    Tärkeintä tässäkin asiassa on ett sä itse tiedät missä menet ja mitä tahdot. Sua ei ole muut saanut murtumaan ennenkään joten kun taas tulee hokemia niin sano että sähän myyt seksiä, ja oot nyt vapaalla. Tai sitten vain annat niiden pyöriä omassa pyörässään ja olettaa että kaikki haluaa siihen samaan.

    Luulen että sä olet aika itsenäinen ihminen, se on suuri ominaisuus ihmisessä, että menee omaa tietään vaikka painetta olisi tehdä niin kuin muutkin. Pysyt nyt vain sillä tiellä ja muista että sulla on upea elämä edessä, kun kuuntelet mitä haluat ja menet sitä kohti. Nyt mietit tämän asian, miten haluat edetä, olisiko jo ajatus kypsynyt päässä ottaa seuraava askel asiassa. Sen mukaan sitten jatkat ja voimaa sinussa on, pidä huoli itsestäsi niin kaikki menee hyvin.

    Voin taata, etten ole aseksuaali. :) Mulla on aina seksuaaliset tunteet mukana kun ihastun, siitähän nimenomaan määrittelen sen olenko tosissani kiinnostunut jostakusta.

    En usko että tämä kokemattomuus olisi minulle mikään ongelma tai että reagoisin tähän yhtään mitenkään ilman noita menneisyyden kokemuksia. Minulla on kaikkea muuta, kuin vahva olo.
    Ja asiahan vaivaa minua kyllä lähes päivittäin.

    Äänestä

Tunnen tuskasi, mua ahdistaa kans, oon sua vuoden vanhempi ja oon kerran eläessäni suudellut, mutta sekin oli ulkomaalaista ja miestä. Tyhmyyksissäni 17 vuotiaana. En ole suudellut naista ikinä enkä harrastanut seksiä. Mua ahdistaa, kun mua 4 vuotta nuorempi pikkusiskokin ehti tehdä noi ensin....

Äänestä
  • Kun aloittaa vähän myöhemmin, niin voi ottaa vaikka menetetyn määrän kiinni laadussa :) Itse ehdin lähemmäs kolmeakymppiä ennen ensimmäistä kertaani, eikä hävetä tippaakaan. Nuorempana asia toki ahdisti, mutta päädyin kuitenkin siihen, että en lähde mihinkään väkisin vaan odotan, jos vaikka tulee tilanne eteen sellaisen ihmisen kanssa, joka oikeasti kiinnostaa. Ja tulihan se. Näin vanhemmiten sitä on oppinut ajattelemaan, että se on oikeasti yksi hevon hailee, missä vaiheessa neitsyytensä menettää. Ei se kuitenkaan niin vaikeaa ole, etteikö sitä ehtisi opetella myöhemminkin. Ja onhan se omassa ylhäisessä yksinäisyydessäkin kivaa, suosittelen :)

    Äänestä

Niin mua vaivaa just itteäni toi mitä manittiin että tuntuu että kukaan ei mua halua :D Jotenkin, semmonen kova ahdistus, oonko lopun elämän yksin.

Sit kun, kaikki sukulaiset puhuu ja olettaa että jään vanhaksi piiaksi, pappa heittää koko ajan tosi ilkeetä kommenttia asian suhteen. Mua kun ahdistaa ajatus ihan mielettömästi, mun suurin haave ja toive olis perustaa perhe. Haluaisin lapsiakin.... Jotenkin aijemmin vaan heilautin hiuksiani :D ja saattepa nähä, nyt tuntuu että alan uskoa noita kommentteja ittekkin.

Sitten ei se oven taakse tule!! ei tule ei, mutta, nyt paikkakunnan vaihdoksen myötä liityin setaan oon nyt mukana sen toiminnassa, käyn baarissa yksin...... Oon yrittänyt jutella ja hieroa tuttavuutta, tuntuu vaan että kukaan ei ole kiinnostunut mun seurasta..

Ääh, nyt kun, vielä riidannuin mun ex kämppiksen kanssa ja asun yksin, en nauti tästä tippakaan, tää yksinäisyys... Vihaan asiaa yksinäisyys ja tuntuu että se ei koskaan muutu, saavutin kaiken mutta, juuri siihen mihin en voi vaikuttaa ei tapahdu ikinä

Äänestä

Kommentoi aloitusta

extra virgin oil kirjoitti:

Tämä on minulle ikuisuuskysymys ja tätä on varmaan kyselty ennenkin. Minulla on käsitys että monet lesbot eivät olisi seurustelleet ja sitä kautta rakastelleet niin nuorena kuin heterot, en tiedä mikä pelottaa tai tuntuu oudolle, ihankuin pitäisi hävetä että en ole vielä 21 vuotiaana kokenut ensimmäistä kertaa, ja mietin mitä tuleva tyttökaveri siitä ajattelee, en ole edes suudellut ikinä (vaivun maanrakoon!) Yhden illan juttuja en voisi harrastaa. En asu pienessä enkä isossakaan kaupungissa, siltä väliltä, muutan pääkaupunkiseudulle kuitenkin tulevaisuudessa kun saan täällä hommat kasaan, jospa saisin rakkauselämäni siellä käyntiin. Nimittäin rakkauden kaipuu on suuri, saisinpa vain pitää häntä sylissä, suudella....

Jooh niin!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu