Hei kaikki! Haluaisin uuden puhelimen, mutta sain uuden hieman alle vuosi sitten. Puhelin on melkein ehjä ja toimii melkein niinkuin pitääkin. Vikoja luettelen myöhemmin, nyt ongelman pariin.
Äitini tai isäni ei suostu, että saisin uuden puhelimen. Ostaisin sen itse, omilla rahoillani. Miten saisin suostuteltua heidät siihen? Olen jo kerännyt rahat kasaan. Ne riittäisivät puhelimeen, ja sen suojakuoreen, ettei se hajoaisi.
Kuten kerroin, nykyinen puhelimeni on _melkein_ ehjä.
Näytössä on ihan pieniä naarmuja, sekä kulmissa putoamisjälkiä.
Soittaessa se tuut... tuut.... tuut särisee hieman.
Puhelimen akku ei kestä kuin päivän.
Puhelimen näytön lukitus avautuu itsestään. Kerran olin soittanut siis vahingossa ystävälleni liikuntatunnilla, kun puhelin oli taskussani.
Nykyinen puhelimeni on siis Nokia 500, mutta haluaisin erään Samsung puhelimen. Ymmärrän miksi he eivät suostu, puhelimeni on kuitenkin suht. uusi, sekä toimiva. En silti ymmärrä, mikä vika on, jos ostan puhelimeni omilla rahoilla, sekä pitäisin siinä suojakuorta sekä näytön päällä kalvoa. Takuukin korvaisi puhelimen, jos se hajoaisi.
Vielä yksi syy, miksi tarvisin puhelimen, on kiusaaminen. Muut kiusaavat minua puhelimestani. Asiaan on yritetty puuttua, mutta nyt olen siirtymässä yläasteelle, joten siellä on varmasti lisää kiusaajia, niin suuri tuleva kouluni on.
Haluaisin sen tässä kesän aikana. Joskus mietin, että rikkoisin sen tahallani, mutta en halua. Nyt kun puhelin on ehjä, sen voisi antaa tuttavalleni käyttöön. Jos rikkoisin sen, se olisi hyödytön.
Antaisitteko vinkkejä, miten saisin uuden puhelimen? :)
Miten suostutella vanhemmat uuteen puhelimeen?
43
7093
Vastaukset
Sikäli aika jännä että puhelimen takia kiusataan. Itse kun olin ala-asteella niin aika harvalla oli puhelin ja jos olikin niin perustasoa. Mutta yläasteella ei ainakaan täällä ollut myöskään "kisailua tai "kiusaamista" että kellä on paras puhelin.
Mutta kannattaa tehdä hyvä "perustelu" että miksi sinun tulisi saada uusi puhelin jotta vanhemmat voisi suostua siihen. Tai pyytää vaikkapa synttärilahjaksi.- unelmoiva tyttö
He kiusaavat, koska muilla on "paremmat" ja kalliimmat puhelimet. Monilla on iPhone, jollaista en todellakaan haluaisi. Muut saavat ladata maksavia sovelluksia, minä en edes haluaisi.
Yritän keksiä jonkinlaista perustelua, hyvä idea!
Synttärini menivät huhtikuussa :c - 5230,. (500)
unelmoiva tyttö kirjoitti:
He kiusaavat, koska muilla on "paremmat" ja kalliimmat puhelimet. Monilla on iPhone, jollaista en todellakaan haluaisi. Muut saavat ladata maksavia sovelluksia, minä en edes haluaisi.
Yritän keksiä jonkinlaista perustelua, hyvä idea!
Synttärini menivät huhtikuussa :cMun siskon likalla joka täyttää huomenna 13v oli vähän samanlainen tilanne,vuoden vanha uudenver nokia 500 taskussa.Sitä ei kyl kiusattu koulus puhelimesta mutta kun kaikilla muillakin on joko iphone tai joku android joihin saa helkutisti pelejä ja muita sovelluksia alkoi sekin kinua ittelleen iphonee.Se sopi vanhempien kanssa pitkien neuvottelujen jälkeen että kotitöillä maksaa sen pikkuhiljaa eli vanhemmatkaan ei suostunu siihen että se tulee kuin manulle illallinen.Nyt sillä on iphone4s kytkyllä hommattuna,ja on kyl likan meininki muuttunu,on face puhelut ym,plus kaikki pelit mitä voi vaan olla,hyvä kamera,netti ym,kyllähän se eri peli on kuin 500 että ei ihme et muksut sitä paljon ostelee,siskokin osti iphone4s viime viikolla
- ihmetyttää vähän
5230,. (500) kirjoitti:
Mun siskon likalla joka täyttää huomenna 13v oli vähän samanlainen tilanne,vuoden vanha uudenver nokia 500 taskussa.Sitä ei kyl kiusattu koulus puhelimesta mutta kun kaikilla muillakin on joko iphone tai joku android joihin saa helkutisti pelejä ja muita sovelluksia alkoi sekin kinua ittelleen iphonee.Se sopi vanhempien kanssa pitkien neuvottelujen jälkeen että kotitöillä maksaa sen pikkuhiljaa eli vanhemmatkaan ei suostunu siihen että se tulee kuin manulle illallinen.Nyt sillä on iphone4s kytkyllä hommattuna,ja on kyl likan meininki muuttunu,on face puhelut ym,plus kaikki pelit mitä voi vaan olla,hyvä kamera,netti ym,kyllähän se eri peli on kuin 500 että ei ihme et muksut sitä paljon ostelee,siskokin osti iphone4s viime viikolla
iphonet ovat vaan varsin kalliita puhelimia teineille
- unelmoiva tyttö

Onnea hänelle synttäreistä! :)
Haluaisin sen puhelimen osittain sen kiusaamisen takia, osittain siksi että vanha on ihan ihan vähän rikki. Mutta myös sen takia, kun se on niin hieno, ja paljon kehuttu puhelin.
Maksaisin sen puhelimen aivan itse. Äiti on enemmänkin uuden puhelimen kannalla, sillä puhelimesta häviää kenttä välillä yht äkkiä, eikä siihen voi soittaa. Äidille voisin tästä siis enemmänkin puhua, isä ei lämpene ajatukselle yhtään. - toteaja.
5230,. (500) kirjoitti:
Mun siskon likalla joka täyttää huomenna 13v oli vähän samanlainen tilanne,vuoden vanha uudenver nokia 500 taskussa.Sitä ei kyl kiusattu koulus puhelimesta mutta kun kaikilla muillakin on joko iphone tai joku android joihin saa helkutisti pelejä ja muita sovelluksia alkoi sekin kinua ittelleen iphonee.Se sopi vanhempien kanssa pitkien neuvottelujen jälkeen että kotitöillä maksaa sen pikkuhiljaa eli vanhemmatkaan ei suostunu siihen että se tulee kuin manulle illallinen.Nyt sillä on iphone4s kytkyllä hommattuna,ja on kyl likan meininki muuttunu,on face puhelut ym,plus kaikki pelit mitä voi vaan olla,hyvä kamera,netti ym,kyllähän se eri peli on kuin 500 että ei ihme et muksut sitä paljon ostelee,siskokin osti iphone4s viime viikolla
ei kyllä kannata ostaa mitään 2v vanhaa 4s mallia....varsinkaan 2v kytkyllä....arvaapa kiusataanko vuoden päästä.
- 4s 4s
toteaja. kirjoitti:
ei kyllä kannata ostaa mitään 2v vanhaa 4s mallia....varsinkaan 2v kytkyllä....arvaapa kiusataanko vuoden päästä.
4s ostellaan vielä tosi paljon sen takia kun se maksaa puolet vähemmän kuin 5 eikä 4s takia kiusata ainaka kolmeen vuoteen jos ylipäätään ollenkaan
- Iphone on hyvä valin
unelmoiva tyttö kirjoitti:
He kiusaavat, koska muilla on "paremmat" ja kalliimmat puhelimet. Monilla on iPhone, jollaista en todellakaan haluaisi. Muut saavat ladata maksavia sovelluksia, minä en edes haluaisi.
Yritän keksiä jonkinlaista perustelua, hyvä idea!
Synttärini menivät huhtikuussa :cSamalla tavalla niitä sovelluksia on maksullisia sekä ilmaisia kaikkiin älypuhelimiin, iphoneen tosin aina päivittäin satoja maksullisia saa ilmaiseksi.
Kaikki on myös puhtaita ja huoletta voi ne asentaa. - halvemman sain
unelmoiva tyttö kirjoitti:
Onnea hänelle synttäreistä! :)
Haluaisin sen puhelimen osittain sen kiusaamisen takia, osittain siksi että vanha on ihan ihan vähän rikki. Mutta myös sen takia, kun se on niin hieno, ja paljon kehuttu puhelin.
Maksaisin sen puhelimen aivan itse. Äiti on enemmänkin uuden puhelimen kannalla, sillä puhelimesta häviää kenttä välillä yht äkkiä, eikä siihen voi soittaa. Äidille voisin tästä siis enemmänkin puhua, isä ei lämpene ajatukselle yhtään.Minkä puhelimen ostaisit. Kun olin itse hankkimassa uutta niin ajattelin ensin melkein 300e sgs2 mut äiti ei suostunut, koska se on niin kallis ja sit kun se tippuu ni menee rikki. Sanoin et käyttäisin suojakuorta mut ei silti suostunu. Mut nyt mulla on sit taskussa 104e sgs advance ja ihan hyvä luuri on mut harmittaa vaan kun tässä on android 2.3.6 eikä uudempaa saa.
- halvemman sain
halvemman sain kirjoitti:
Minkä puhelimen ostaisit. Kun olin itse hankkimassa uutta niin ajattelin ensin melkein 300e sgs2 mut äiti ei suostunut, koska se on niin kallis ja sit kun se tippuu ni menee rikki. Sanoin et käyttäisin suojakuorta mut ei silti suostunu. Mut nyt mulla on sit taskussa 104e sgs advance ja ihan hyvä luuri on mut harmittaa vaan kun tässä on android 2.3.6 eikä uudempaa saa.
siis 204e sgs advance
halvemman sain kirjoitti:
siis 204e sgs advance
SGS Advance malliin on tulossa Android 4.1 päivitys jos sitä kaipailet: http://mobiili.fi/2013/05/06/samsung-aloittamassa-galaxy-s-advancen-paivitysta-jelly-bean-aikaan/
- Anonyymi
unelmoiva tyttö kirjoitti:
He kiusaavat, koska muilla on "paremmat" ja kalliimmat puhelimet. Monilla on iPhone, jollaista en todellakaan haluaisi. Muut saavat ladata maksavia sovelluksia, minä en edes haluaisi.
Yritän keksiä jonkinlaista perustelua, hyvä idea!
Synttärini menivät huhtikuussa :cPoinsit sinne, android on paaljon mukavampi. 👍
- Anonyymi
ihmetyttää vähän kirjoitti:
iphonet ovat vaan varsin kalliita puhelimia teineille
Tuun nyt tosi myöhässä mutta tällä hetkellä uusin iphone 16 maksaa reilusti yli 1000€ niin on nuo varmaan vanhat puhelimet ollu aika halpoja
- sgs2
minkä Samsungin sä haluut?
- iphone 4S
Mä saan valkoisen iPhone 4S kännyn joululahjaksi :)
Suostuttelin ne sanomalla iskälle : "iskä, saax mä iPhone 4S kännyn valkosen,se maksaa vaan 600€ onkai meillä siihen rahaa?? " (pusu poskelle)
Jaaa, iskä sano että saan joululahjax :):):) - edqdqwpdqod
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288582336770.html
olepppa varovainen iphones kanssa- Jollan poika
Osta Jolla, ei mulla muuta.
- Tyhmää
Olen 14 v poika ja itselläni on lumia 520. En ostannust sitä itse koska sain sen joululahjaksi joten en yllättynyt kun vanhempani eivät ostaneet kalliimpaa puhelinta. Mutta kateellinen olen siskolleni koska hän sai tuliterän iphone 5s:än ja sitä ennen kaksi vuotta aikaisemmin iphone 4s:än :( Olen tarjoutunut itse ostamaan omilla rahoilla uuden puhelimen mutta vanhempani eivät anna. Osaako kukaan sanoa miks siskolleni vuidaan ostaa uusia iphoneja enkä itse voi edes itse ostaa puhelinta :(
- kuopus
En tiedä itsellänikin käy aika usein noin koska olen kuopus ja minulla on 2 vuotta vanhempi sisko ja 4 vuotta vanhempi veli.
Kun siskoni oli kymmenen hän sai oman läppärin jota ei kertaakaan edes käyttänyt ja nyt minä olen kaksitoista enkä vieläkään ole saanut läppäriä vaikka olen sitä jo vuoden kinunnut ja todella tarvitsisin sitä.
- katuja
Mä rikoin puhelimeni heittämällä sen maahan. Nyt se ei ota edes kosketusta, luulin että saisin uuden puhelimen,mutta en ole sitä saanut. Enkä tule vähään aikaan edes saamaankaan. Voisin itse ostaa puhelimen omilla rahoillani mutten saa ja kadun hirveästi sitä että heitin kännykkäni maahan. Minäkin ihmetten sitä miksi en saa ostaa uutta puhelinta, edes omilla rahoillani!!
- Neuvosinulle
Älä ihmettele, kun olet niin lapsellinen. Kasva aikuiseksi ja älä heittele puhelimia maahan, niin ehkäpä sit saat ostaa uuden puhelimen.
- Iphoneisbest
Neuvosinulle kirjoitti:
Älä ihmettele, kun olet niin lapsellinen. Kasva aikuiseksi ja älä heittele puhelimia maahan, niin ehkäpä sit saat ostaa uuden puhelimen.
Oon ihan samaa mieltä ja jos on niin kova hinku heitellä sitä kapulaa niin käyppä vaikka priset hakee semmonen puhelin kuin CAT ps. Ihan varmasti kestää pss. Älkää siis heitelkö puhelinta ja ostakaa iphone (best phone ever
- pikkuipoikkka
APUA APUA PLZ AUTTAKAA mun pitäs ostaa 10 km säteellä crossi mut en saa ; (
Miten kinuta ?? - Anonyymi
Mulla on OnePlus 5 mikä on silti todella tehokas kännykkä mutta en oikein pidä "pienestä" näytöstä koska ylä ja älä reunat ovat tosi paksut ja en tiedä tulenko saamaan uutta puhelinta hetkeen koska muuten saisin iskän Samsung s9 mutta siihen tulisi kestämään aika kauan. Olen kertonut jo äidilleni asiasta mutta en viitti kertoa vielä isälleni.
- Anonyymi
Tuolla pärjää vielä ainakin vuoden. Turha siis vaihtaa..
- Anonyymi
Otan osaa.. iphone mania monella, haluavat että kaikilla on samanmerkkiset puhelimet. Sama koskee mac käyttäjiä.
- Anonyymi
Et tarvii uutta puhelinta ooo kiitollinen siitä mikä sul on<3 kaikilla ei oo varaaa
- Anonyymi
No on nyt jo varmaan se puhelin uusittu pariinkin kertaan.
- Anonyymi
Sano, että kaikilla muillakin on uusi puhelin.
- Anonyymi
TOSI myöhään tuun kirjottaa, mut haluun kertoo että VOI HERRAN JESTAS NE KIUSAAJAT ON TYHMIÄ! Vanhempasi halusivat ostaa sinulle puhelimen, ja ne kiusaavat sutä! Vanhemmille tulisi paha mieli, jos saisi tietää että muut haukkuu sitä. Puhelimesta VOI tehdä hienon vain vaihtamaloa kuoria
- Anonyymi
Sano niille, että vanha luuri on täynnä pornoa ja siksi ihan tukossa niin tarviit uuden.
- Anonyymi
No ei pitä yleistää, omasihan on :)
- Anonyymi
Kellä on iPhone
- Anonyymi
Monet vaihtaa iphonen koska se on sekava.
- Anonyymi
Mun puhelin räjähti kun se oli yön laturissa.
- Anonyymi
Jos sulla on koira niin houkuttele se puraisemaan puhelinta. Sitten voit sanoa porukoillesi, että koira söi puhelimesi. Tai toinen vaihtoehto on, että sano, että nykyisestä luurista sua lähentelee jokin karvainen ukkeli.
- Anonyymi
Uhkaa, että jos et saa uutta puhelinta niin sun pitää liittyä Only Fansiin hankkiaksesi rahaa puhelimeen. Sen luulisi pistävän porukoihisi vauhtia kohti puhelinkauppaa.
- Anonyymi
Itsellä on redmi 9A, ja saan sen perjantaina käyttöön.
- Anonyymi
Vanhempasi tottuneet jo vanhoihin hyvintoimiviin luureihinsa. Miksi he haluaisivat jonkun uuden ja oudon värkin jota tuskin osaavat edes käyttää. Lisäksi niissä on paljon turhaa krääsää mtä vanhus ei ikinä tule tarvitsemaan.
- Anonyymi
Laita osoite niin lähetämme heille DORO-mainoksen.
- Anonyymi
Kun haluat suostutella vanhempiasi uuteen puhelimeen, paras tapa on osoittaa, että olet ottanut huomioon heidän tarpeensa ja että he voivat luottaa siihen, että pärjäät hyvin uuden puhelimen kanssa. Yritä esimerkiksi selittää heille, miksi tarvitset uuden puhelimen, ja osoita heille, että olet valmis ottamaan vastuun ja huolehtimaan puhelimestasi. Voit myös kertoa, että olet tehnyt tutkimusta ja löytänyt jonkin puhelimen, joka kestää ja soveltuu tarpeisiisi, ja että olet valmis maksamaan siitä omilla rahoillasi. Voit myös tarjota, että voit huolehtia ja huoltaa puhelimen itse.
- Anonyymi
Sano niille, että jos uutta luuria ei tipu niin alat tekemään videoita OnlyFansiin ja hommaat sitten itse puhelimen. Luulisi löytyvän sulle uusi puhelin aika nopeasti :-)
- Anonyymi
Sano että se ei toimi kunnolla että se tekee asioita itsestään
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.62483- 1161688
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill371431Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1641263Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1191227- 1431219
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1451167- 521155
- 571081
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46979