Etanan planeetta

Sattuiko kukaan muu olemaan yhtä onnekas kuin minä, että näki suomalais-korealaisen dokkarin, Etanan planeetta.
Jos nyt (turhilta) kiireiltä oli aikaa siihen paneutua, minulla oli.
Oli upea kertomus siitä kuinka paljon voi elämässä olla onnea, vaikka siitä paljon yleisen näkökulman perusteella puuttuukin.
Kuinka paljon turhaa, saa vähän aikaa, ja kuinka hitaus voi olla elämän suola.

Huvittaa joskus täällä kamala kiire, jota eläkeläisten kai nykyisin on pakko tuntea.
Ihan kuin se olisi kansalaisvelvollisuus.
Tällä parilla ei ole varmaan koskaan ollut kiire, ja silti kaikki on tullut tehtyä, vaikea lampun vaihtokin.

http://areena.yle.fi/tv/1515597

http://www.menaiset.fi/artikkeli/ajankohtaista/televisio/pakko_katsoa_palkittu_dokumentti_etanan_planeetta_koskettaa_syvalta
8102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mulla oli aikaa,paneutua.

Äänestä
  • Olitko mieltä, mitään? Minusta oli hyvä dokumentti, kuinka ihminen voi olla osassaan onnekas, eikä vain märsytä siitä, mitä puuttuu.
    Tai tuli hännän alla hyökkiä paikasta toiseen, eikä saa tehtyä mitään.
    Kahdenlaista kiirettä, älykästä ja älytöntä. Älytöntä on lisääntyvässä määrin.
    Tokihan moni on tarpeellinen useammalle, kuin joku toinen.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Olitko mieltä, mitään? Minusta oli hyvä dokumentti, kuinka ihminen voi olla osassaan onnekas, eikä vain märsytä siitä, mitä puuttuu.
    Tai tuli hännän alla hyökkiä paikasta toiseen, eikä saa tehtyä mitään.
    Kahdenlaista kiirettä, älykästä ja älytöntä. Älytöntä on lisääntyvässä määrin.
    Tokihan moni on tarpeellinen useammalle, kuin joku toinen.

    Sitä lampunvaihtoa kattelin ,kätevästi homma kävi,hienosti likka rummutti tietoja.

    Äänestä

  • old_profile_43590 kirjoitti:

    Sitä lampunvaihtoa kattelin ,kätevästi homma kävi,hienosti likka rummutti tietoja.

    Viisas keinot keksii, tekee miten tekee, kunhan saa tehtävänsä tehtyä.
    Kiireettäkin.

    Äänestä

Näin.

En katsonut, oli jotain pikkupuuhaa menossa. Jonkinlainen käsitys jäi mieleen. Netti ei oikein skulaa, ei pysty Areenalta kattomaan, nyt ois paremmin aikaa.

Ei oikeasti kiirettä ole olemassa, ihminen sen kiireen tekee. Koko ajan muka valtavan kireät aikataulut ja juostava ties minne. Olen koittanut päästä ite eroon tosta kuviosta. Onnistuu kohtuullisesti ja jäänyt aikaa mietiskelyyn ja kirjoittelemiseen. Aikanaan ei ehtinyt, kun aina oli muka "kiire" jonnekin.

On kiireelle tietenkin perusteensa, jotkut hommat nyt pitää joskus hoitaa. Aivan turha alkaa joulukuussa miettimään, "pitäisköhän istuttaa toi pottumaa". Sama monessa muussa jutussa, elämän kiertokulku aiheuttaa kiireitä. Tässä seuraillut tota naakkaa. Sillä poikaset. Sillä on kiire kerätä kakaroille evästä ja ruokkia niitä. Muutenhan naakat on varsin rauhallisia elukoita.

Knaak, knaak, knaak, knaak, knaak...

=DW=

Hitti, toi naakka alkaa vaikuttamaan mun filosofiaankin.

Äänestä
  • Ei tosiaan aukea linkki, jospa myöhemmin. Toki on ajallisia kiireitä, joista on selviydyttävä, niin kauan kuin selviää.
    Ei pottuja voi tammikuussa panna seipäälle.
    Mutta kuin sanoit, ihmisten itsensä paljon tekemää, ja yhteiskunnan kehittämää on kiire monesti.
    Mitä siitä on seurannut, pahaa paljon.
    Siksi kai eläkeläistenkin on elettävä kiire-elämää, niin kauan kuin jaksavat. Kaikki eivät parane, kun hilla kypsyy.

    Knaak vaan sinne ja suojateillesi.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Ei tosiaan aukea linkki, jospa myöhemmin. Toki on ajallisia kiireitä, joista on selviydyttävä, niin kauan kuin selviää.
    Ei pottuja voi tammikuussa panna seipäälle.
    Mutta kuin sanoit, ihmisten itsensä paljon tekemää, ja yhteiskunnan kehittämää on kiire monesti.
    Mitä siitä on seurannut, pahaa paljon.
    Siksi kai eläkeläistenkin on elettävä kiire-elämää, niin kauan kuin jaksavat. Kaikki eivät parane, kun hilla kypsyy.

    Knaak vaan sinne ja suojateillesi.

    ajalliset kiireet?
    Oli aika jolloin juoksin syrän kurkussa peläten tulevani liian myöhään.
    Tuli aika jolloin sain lopettaa juoksuni,ei ollut enää kiirettä kun kukaan ei tarvinnut minua.
    Nyt on aika jolloin koko ajan tunnen olevani kuin pahanteossa kun istun ja ihmettelen,alitajunta kyselee miksi et juokse.
    Tottumus on toinen luonto.

    Äänestä

  • old_profile_43590 kirjoitti:

    ajalliset kiireet?
    Oli aika jolloin juoksin syrän kurkussa peläten tulevani liian myöhään.
    Tuli aika jolloin sain lopettaa juoksuni,ei ollut enää kiirettä kun kukaan ei tarvinnut minua.
    Nyt on aika jolloin koko ajan tunnen olevani kuin pahanteossa kun istun ja ihmettelen,alitajunta kyselee miksi et juokse.
    Tottumus on toinen luonto.

    Liekö jollain elämässä sopiva tasapaino, mikä se sitten lie.
    Nuorilla perheillä on usein kiire, kiire.
    Vanhusten pitää kilpailla, kellä on kiireellisin aikataulu.
    Mutta kaikkihan eivät kaikesta puhu.
    Ajallisia = aikamääreisiä.

    Sanotaan, että kaikkeen tottuu. Minä en usko siihen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


etana-latana kirjoitti:

Sattuiko kukaan muu olemaan yhtä onnekas kuin minä, että näki suomalais-korealaisen dokkarin, Etanan planeetta.
Jos nyt (turhilta) kiireiltä oli aikaa siihen paneutua, minulla oli.
Oli upea kertomus siitä kuinka paljon voi elämässä olla onnea, vaikka siitä paljon yleisen näkökulman perusteella puuttuukin.
Kuinka paljon turhaa, saa vähän aikaa, ja kuinka hitaus voi olla elämän suola.

Huvittaa joskus täällä kamala kiire, jota eläkeläisten kai nykyisin on pakko tuntea.
Ihan kuin se olisi kansalaisvelvollisuus.
Tällä parilla ei ole varmaan koskaan ollut kiire, ja silti kaikki on tullut tehtyä, vaikea lampun vaihtokin.

http://areena.yle.fi/tv/1515597

http://www.menaiset.fi/artikkeli/ajankohtaista/televisio/pakko_katsoa_palkittu_dokumentti_etanan_planeetta_koskettaa_syvalta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu