yh-äiti

Hei! Lapsemme syntyy 08/13. Nyt on kuitenkin niin, että olemme eronneet lapsen isän kanssa. Milloin pitää mennä lastenvalvojalle tekemään elatus-ja tapaamissopimukset. Ennen lapsen syntymää vai jälkeen?
Exälläni on edellisestä suhteesta viisi vuotias lapsi, josta on luonnollisesti maksanut elatusmaksuja. Meneekö lasten etuudet tasapuolisesti ja samanarvoisesti? Entä kun äitien tuloissa on selvä ero, niin otetaanko se myös huomioon?

Olisi myös mukava kuulla, että miten te yh-äidit olette pystyneet jäämään äitiysloman jälkeen kotiin? Onko jotain etuutta, mitä en ole vain huomannut. Pelkällä kotihoidon tuella ei minulla ainakaan ole mitään mahdollisuutta olla pidempään kotona vauvan kanssa, vaikka halua olisi hurjasti.

Kiitos kaikille, jotka viitsii vastata.
25357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Sinulle tulee kutsu lastenvalvojalta n. 2 viikkoa lapsen syntymästä. Itse otin puhelimen kauniiseen käteen seuraavana päivänä ja sovin ajan mahdollisimman pian, yksin jäänyt siis jo 8lla viikolla. Itse en lähde tähän sen enempää vastaamaan kuin että tukia on kaikenlaisia, vaan ihmisiä on paljon jotka niitä ei ota vastaa sosiaalisten paineiden syystä. Tarkotan toimeentulotukea. Saahan sitä myös asumistukea ja lapsilisää kotihoidontuen lisäksi. Plus elatukset. Elarit tulee valtiolta niin kauan kun isä ek makskyvyllinen.

Äänestä

Minä olen yh, ollut tiedossa rv10 asti ja lapseni on nyt 9kk.
Lastenvalvojalta tosiaan tulee kutsu isyydentunnustamiseen kun lapsi on syntynyt.
Tuo kotiajääminen lapsen synnyttyä oli itselleni ehdoton. Vanhempain raha kausi loppui juuri ja kotihoidontuki alkoi.

Kahden hengen talouden asumiskustannuksiin lasketaan 580€ (sosiaalitoimiston tiedotteen mukaan) ja asumispinta-alaksi maximissaan n. 57n2(kelan määrittelyjä 2 hengen riittäväksi asuinpinta-alaksi). Asumistukea saa vanhempainraha kaudella riippuen vanhempainrahan koosta (sehän määräytyy tulojen mukaan) ja kotihoidontuella ollessaan sen saa hakemalla.
Kotihoidontuen hoitolisän saa jos hoitaa lasta kotona. Hoitolisän kokoon vaikuttaa tulot ja se on maksimissaan suunnilleen 150€. Joissain kunnissa saa myös kuntalisää. Tämä selviää kun käyt kelan sivuilla laskurilla laskemassa lastenhoidonetuuksien määrän omalta kohdaltasi tai kysymällä kelasta teidän kunnan ttilanteen.

https://easiointi.kela.fi/WHLaskenta/laskenta.jsf?locale=fi

Jos isä ei maksa elatusta niin kelalta saa haettua elatustukea, Kelan elatustuki yh korotuksella on n.150€.
Lapsilisä on kans haettava erikseen ja se alkaa lapsen syntymästä seuraavan kuun alusta, n.150€ yh korotuksella.

Oman tilanteeni olen laskenut niin että kotihoidontuella muilla mainitsemillani etuuksilla pärjään. Haen toimeentuloa vasta jos tulee jokin erityinen syy tai tulee tarvetta.

Äänestä
  • Ai herranjumala miten ankeeta tulee olemaan teillä jos tosiaan ilman toimeentulotukea meinaatte kotona pysyä :o pelkästään vuokran jälkeen aika oikkuset rahat jää teille.

    Äänestä

  • otamitäannetaan kirjoitti:

    Ai herranjumala miten ankeeta tulee olemaan teillä jos tosiaan ilman toimeentulotukea meinaatte kotona pysyä :o pelkästään vuokran jälkeen aika oikkuset rahat jää teille.

    En minä saisi ainakaan toimeentulotukea, kuin 50euroa, joten en ole hakenut.
    Köyhyys ei myöskään ole synti.

    Äänestä

  • en ota kirjoitti:

    En minä saisi ainakaan toimeentulotukea, kuin 50euroa, joten en ole hakenut.
    Köyhyys ei myöskään ole synti.

    Saat tukien lisäks jostai muualta rahaa? Meinaan ei noilla tuilla tulla pärjäämään kovin hyvin. Ja ei, köyhyys ei ole synti. Mut toimeentulotukea saa aika reippaasti enemmän ku 50e, ainaki neljä kertaa enemmän jos hakee perustoimeentulotukea ja tukea asumiskustannuksiin. Eli jos vaan 59 saisit niin silloin sulle täytyy tulla palkkaa? Sitä et tekstissö mainitse.

    En ole ap.
    Minulla on halpa vuokra, joka vähentää kuluja, vesi kuuluu vuokraan. Asun lidl:n lähellä, joten ruokaankaan ei mene hirveästi. Meidän kunnassa toimeentulouen hakeminen johtaa lastensuojelun yhteydenottoon ja se ei houkuttele. Menen takaisin töihin, kun lapsi täyttää kolme.

    Miten olet saanut ilman toimeentulotukea hommattua vauvalle kaiken? Ne tuet ei meinaa oikeesti oo vuokran jälkee kummoset. Ja kertoo sitten kuntanne lasten hyvinvoinnista jos noin on että lastensuojelun asiakkaaks joudut hakemal toimeentulotukea. Haiskalhtaa nyt vähä.

    Äänestä

  • otamitäannetaan kirjoitti:

    Ai herranjumala miten ankeeta tulee olemaan teillä jos tosiaan ilman toimeentulotukea meinaatte kotona pysyä :o pelkästään vuokran jälkeen aika oikkuset rahat jää teille.

    Miten ankeaa? Vuokran jälkeen jää melkein 600€ käyttörahaa ja se on huomattavasti enemmän mihin olen tottunut osa-aikatyössä pienellä palkalla. Elän oikein hyvin ilman toimeentulotukea lapseni kanssa tuolla.

    Ja miumau, minä olen hommannut kaiken vauvalle ilman sitä toimeentulotukea. Ostin kirpputoreilta isommat tavarat ja sain jonkinverran vaatteita tuttavilta. Ei vauvan tarvikkeisiin tarvitse toimeentulotukea kun hankkii käytettyjä ja näkee vähän vaivaa.

    Äänestä

  • miumau2 kirjoitti:

    Miten olet saanut ilman toimeentulotukea hommattua vauvalle kaiken? Ne tuet ei meinaa oikeesti oo vuokran jälkee kummoset. Ja kertoo sitten kuntanne lasten hyvinvoinnista jos noin on että lastensuojelun asiakkaaks joudut hakemal toimeentulotukea. Haiskalhtaa nyt vähä.

    Toi asiakkaaksi otto on kuntakohtainen juttu. Onhan se vähän liiottelua, mutta minkäs teet. Saan kotihoidon tuen, lapsilisän, asumistuen ja elatusmaksun. Sen lisäksi saan alimman vammaistuen lapsestani. Rahat riittävät kyllä. Olen aina ollut tarkka taloudestani. Siksi uskalsin heittäytyä kotihoidontuelle. Vuokra on 430 kaksiosta. Tulot nousevat kun menen töihin. Palkka on n. 2400 euroa kuussa.

    Äänestä

  • yhäippä kirjoitti:

    Miten ankeaa? Vuokran jälkeen jää melkein 600€ käyttörahaa ja se on huomattavasti enemmän mihin olen tottunut osa-aikatyössä pienellä palkalla. Elän oikein hyvin ilman toimeentulotukea lapseni kanssa tuolla.

    Ja miumau, minä olen hommannut kaiken vauvalle ilman sitä toimeentulotukea. Ostin kirpputoreilta isommat tavarat ja sain jonkinverran vaatteita tuttavilta. Ei vauvan tarvikkeisiin tarvitse toimeentulotukea kun hankkii käytettyjä ja näkee vähän vaivaa.

    No meillä vuokra jo niin korkea että siihe menee suurin osa, ei todellakaan tulis kysymykseen olla ilman toimeentulotukea. Kaikrn kaikkiaan jää 400e käytettäväksi. Et siitä sit laskemaan paljonko menee vauvan korvikkeisiin ja ruokiin. siihe sit omat ruuat ja välttämättömyydet ni ei siit kauheesti säästellä. Ja sosiaalityöntekijä täällä ei koskaan ollut kuullut tuosta käytännöstä että otettais lastensuojelun asiakkaaks jos hakee toimeentulotukea.

    Äänestä

Musta lapsilla on samanlaiset oikeudet, jos isällä on vaan elatuskykyä. Ei lapsia voi arvottaa, että toinen saa enemmän kuin toinen. Äitien tulot otetaan myös tietääkseni huomioon ja korreloidaan keskenään ja tukiin. Ei satavarmaa tietoa, mutta melko kuitenki.

Surkuhupaisaa, mutta usein ihmisilä joil on työ ei pysty jäämän kotihoidontuelle. Työttömät ym hakee toimeentulotukea ja kappas, kotona voidaan olla ties kuinka kauan. Taas yks pykälä, missä ei työtätekeviä kannusteta.

Äänestä
  • Voin kertoa näin työttömänä yksinhuoltajana että ei näillä tuilla herroiksi eletä. Kaike välttämättömän olen saanut hommattua pitkään säästämällä. Ihan varmasti olis helpompaa jos llisin töissä. Mut on olemassa sellanen asia ku työkyvyttömyys. Vuoden aikana kuitenkin tulen saamaan helpotuksen tähänkin asiaan jollon voin tehdä asialle jotain. Kaikilla työttömillä ei ole muuta syytä hakea tukia kuin se että ei vaan pysty telemään töitä vaikka kuinka haluaisi. En ala jeesustelemaan ja kieltäytymään toimeentulotuesta vain siksi että jotkut näkee sitä hakevat sossupummeina.

    Äänestä

  • Isän tulojen mukaan määräytyy elatusmaksun suuruus. Siihen ei äidin tulot vaikuta!
    Asumiskuluihin saa asumistukea, mars Kelaan hakemusta täyttämään, tai netin kautta, liitteet pitää kuitenkin toimittaa itse Kelaan.

    Toimeentulotukea kannatta myös hakea, ei se ole kummoinenkaan paperisota.

    Sen määrään vaikuttaa tulot, elatusmaksu, lapsilisä, asumistuki.

    Jos tuki myönnetään niin kannattaa anoa sitä "jatkoanomuksella" joka kuukausi. Sairauskulut otetaan huomioon joka kuukausi reseptin tai laskun toimittamalla.

    Äänestä

  • Vauvalomalla kirjoitti:

    Isän tulojen mukaan määräytyy elatusmaksun suuruus. Siihen ei äidin tulot vaikuta!
    Asumiskuluihin saa asumistukea, mars Kelaan hakemusta täyttämään, tai netin kautta, liitteet pitää kuitenkin toimittaa itse Kelaan.

    Toimeentulotukea kannatta myös hakea, ei se ole kummoinenkaan paperisota.

    Sen määrään vaikuttaa tulot, elatusmaksu, lapsilisä, asumistuki.

    Jos tuki myönnetään niin kannattaa anoa sitä "jatkoanomuksella" joka kuukausi. Sairauskulut otetaan huomioon joka kuukausi reseptin tai laskun toimittamalla.

    Juurikin näin!! Ja toimeentulotukea on todella helppo hakea. En ihavtarkkaan muista olisko yheden ihmisen osuus 150? Ja kun meitä kaks ni 2 kertaa se, plus asumiskustannuksiin tuleva toimeentulotuki.

    Äänestä

  • miumau2 kirjoitti:

    Juurikin näin!! Ja toimeentulotukea on todella helppo hakea. En ihavtarkkaan muista olisko yheden ihmisen osuus 150? Ja kun meitä kaks ni 2 kertaa se, plus asumiskustannuksiin tuleva toimeentulotuki.

    Väärin. Äidin suoja osuus on pikkuisen päälle 500€ ja lapsen vähän päälle 300€!
    Eli tämä raha pitää jäädä pelkästään elämiseen.
    Asumismenot, vuokra/yhtiövastike, sähkö, vesi, lääke, kotivakuutus menot ovat sitten sitä korvattavaa menoa. Eli ne otetaan huomioon menoina, ne maksetaan soskun pussista.

    Yh-äiti käytä kaikki nämä avut jotka sinulle ja lapsellesi kuuluvat :)

    No meidän kunnas ei ole noin

    Äänestä

  • miumau2 kirjoitti:

    No meidän kunnas ei ole noin

    Tilaa aika ja käyppäs kysymässä! Kaikissa kunnissa on tässä asiassa samat tariffit.
    Perusosa yksinhuoltajalla ( 1 lapsi) on 858€
    Menoiksi otetaan tämän päälle huomioon nuo edellä mainitsemani menot.

    Äänestä

  • Vauvalomalla kirjoitti:

    Tilaa aika ja käyppäs kysymässä! Kaikissa kunnissa on tässä asiassa samat tariffit.
    Perusosa yksinhuoltajalla ( 1 lapsi) on 858€
    Menoiksi otetaan tämän päälle huomioon nuo edellä mainitsemani menot.

    Ei herranjumala, todella uskot etten ole käynty keskustelemassa sosiaalitytöntekijän kanssa ennen kuin aloin toimeentulotukea hakemaan itseni lisäksi tytölle. Jos me tommosta toimeentulotukea saatais ni meil ei ois mitään hätää. 700e saadaan ja siit menee surin osa suoraan vuokraan. Eli ei todellakaa saada noin paljoa. Huhhuh!! Missäs asustelet? Muutetaan samantein sinne suunnille jos toimeentulotuki tota luokkaa

    Se on lakisääteinen tuo laskelma,tee valitus. Edellinen kirjoittaja ei tarkoita että yli 800 euroa saisi toimeentulotukea vaan että kaikkien muiden tulojen ja menojen jälkeen pitää tuo summa jäädä ruokaan,vaatteisiin ym yhdelle aikuiselle ja lapselle. Ja riippuu siis lapsen iästä,10v täyttäneestä saa enemmän kuin sitä nuoremmasta.

    Kerro kaikki tulosi ja menosi ja paikkakunta niin sen voi helposti laskea.

    Äänestä

Mutta kun on toimi, niin se muuttaa tilanteen. Tätä varmaan ap. tarkoitti myös. Ei silloin voi hakea tukia, vaan on pakko palaa töihin vaikka kotona lapsen kanssa haluaisikin olla.

Minusta myös lapset ovat tasavertaisia jos vaan isän tulot riittää.

Äänestä
  • Eikös alle 3 vuotiaan kanssa voi jäädä hoitovapaalle?!

    Äänestä

No totta ihmeessä äidin tulot vaikuttaa siihen paljonko isä maksaa elatusmaksuja! Joku tonttu väitti toisin. Vanhemmilla on elatusvelvollisuus ja molemmat osallistuu siihen elatusKYKYNSÄ mukaan. Ensin lasketaan elatuksen tarve, sitten vanhempien elatuskyky. Jos elatustarve on esim 400€/kk, vähennetään siitä äidin saama lapsilisä ilman yh korotusta, (yh korotus huomioidaan sitten äidin tuloksi) eli elatustarpeeksi jää 300€, joka jaetaan vanhempien elatuskyvyn mukaan. Elatuskykyä laskettaessa huomioidaan tulot (tai mahdollisuus tuloihin), asumiskulut ja yleiset ns elämisenkulut, muu elatusvelvollisuus jne. Jos elatuskyky on molemmilla vanhemmilla samansuuruinen, maksetaan lapsen elatus puoliksi eli tässä kuvitteellisessa elatustarpeessa isä maksaisi elatusmaksua 150€/kk. Jos taas elatuskyky on hyvinkin eritasoinen, voi lopputulos olla esim että äiti vastaa elatuksesta 100€/kk ja isä maksaa elareita 200€/kk. Tai toisinpäin. Silkkaa matematiikkaa.

Eli miehen maksama elatusmaksu aiemmasta liitosta olevasta lapsesta ei välttämättä ole ollenkaan samansuuruinen kuin se, mikä määritellään maksettavaksi tulevasta lapsesta. Näin siksi, että "aiemman" lapsen äidin elatuskyky on huomioitu myös.

Joku kirjoitti myös kelan elatustuen yh korotuksesta...no hö, sellasta ei ole olemassakaan elareissa (tietenkään), lapsilisässä on.

Äänestä
  • Ei pidä paikkaansa..vauvalomalla puhuu totta!

    Äänestä

työttömyys korvausta saa samaan aikaan kuin kotihoidontukea. eli liitosta tai kelasta saa osa aikaista työttömyys korvausta. ite en asiasta tienny ku vasta kun lopetin kotihoidontuen. eli saatte puolet lisää rahaa kun haette korvausta kotihoidon tuen lisäksi. itse kituutin 2v. tosi pienillä rahoilla.. voi kumpa oisin tiennyt että voi hakea saman aikaisesti..

Äänestä
  • Niin saa mutta työkkäri voi ohjata kurssille, työharjoitteluun, työhaastatteluihin jne ja sitten ei voi olla lapsen kanssa kotona. Työttömänä olet velvoitettu ottamaan tarjotun työn vastaan ja jos et työtä ota niin saat karenssin joka voi olla useita kuukausia.
    Itse olen alalla jonne haetaan kokoajan työntekijöitä niin ei kannata ilmoittautua työttömäksi kun haluan hoitaa lapseni itse.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

heidilampi kirjoitti:

Hei! Lapsemme syntyy 08/13. Nyt on kuitenkin niin, että olemme eronneet lapsen isän kanssa. Milloin pitää mennä lastenvalvojalle tekemään elatus-ja tapaamissopimukset. Ennen lapsen syntymää vai jälkeen?
Exälläni on edellisestä suhteesta viisi vuotias lapsi, josta on luonnollisesti maksanut elatusmaksuja. Meneekö lasten etuudet tasapuolisesti ja samanarvoisesti? Entä kun äitien tuloissa on selvä ero, niin otetaanko se myös huomioon?

Olisi myös mukava kuulla, että miten te yh-äidit olette pystyneet jäämään äitiysloman jälkeen kotiin? Onko jotain etuutta, mitä en ole vain huomannut. Pelkällä kotihoidon tuella ei minulla ainakaan ole mitään mahdollisuutta olla pidempään kotona vauvan kanssa, vaikka halua olisi hurjasti.

Kiitos kaikille, jotka viitsii vastata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu