Synnytys

Olen ensikertalainen koiran synnytyksessa, kissoista on kokemus. Olen seurannut koirani vointia melkein jokaista ilmettä. Ja nyt synnytys on alkaamaan päin, lämmönmittauksen perusteella ja oireiden.
Aamulla koira oksenteli, ja näin kuinka sillä oli selkeästi paha olo, tämä tapahtui klo.05.00
Vein koiran pissalle ja se ulosti, oli muuten virkeä. Kotiin tullessa se joi vielä vettä.
Mutta mitään pesää koira ei ole tehnyt itse, minä olen sen laittanut.
Nyt koira nukkuu rauhallisesti ja nostaa unissaan vähän takajalkaakin kun näkee unia.

Kasvattaja jonka piti tulla luokseni pitämään synnytysvahtia, ei päässytkään sairastapauksen takia ja jäin yksin nyt.

Saan tarvittaessa synnytysapua naapurilta, hän on entinen kasvattaja. Hän asuu viereisessä talossa.

Kun nyt itse en ole nukkunut kunnolla 2 yöhön ajattelin yhdessä vielä vetää nokoset koiran kanssa.

Pesä ja kaikki tarvikkeet ovat valmiina, sekä 2 eläinlääkärin ns. hätäpäivystysnumerot.
Minä alan nyt itse olemaan zombi linjalla.
268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Levätkäähän koiran kanssa,niin jaksatta hoidella sen penikoimisen yhdessä :)

Äänestä
  • Eilen koira oli jälleen oma itsensä, se söi ja teimme rauhaisen lenkin iltasella.
    Nukkui koko yön rauhallisesti.
    Aamulla lämpö oli pudonnut 36.0 asteeseen.
    Tarjosin "ruokaa" ei halunnut syödä, otin ruuan pois ettei pilaannu.
    Pennut potkivat niin paljon, että sen näkee ulospäinkin. Aamulla koira nuoli kaikki nisänsä.
    Me mennään hetki kerrallaan nyt ja en enään jännitä tai ns. pelkää.
    Pentuekoko on 6.

    Lapset sanoo että koiran tuoksu on muuttunut, itse en sitä haista. Tuoksu ei ole paha.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


22. kirjoitti:

Olen ensikertalainen koiran synnytyksessa, kissoista on kokemus. Olen seurannut koirani vointia melkein jokaista ilmettä. Ja nyt synnytys on alkaamaan päin, lämmönmittauksen perusteella ja oireiden.
Aamulla koira oksenteli, ja näin kuinka sillä oli selkeästi paha olo, tämä tapahtui klo.05.00
Vein koiran pissalle ja se ulosti, oli muuten virkeä. Kotiin tullessa se joi vielä vettä.
Mutta mitään pesää koira ei ole tehnyt itse, minä olen sen laittanut.
Nyt koira nukkuu rauhallisesti ja nostaa unissaan vähän takajalkaakin kun näkee unia.

Kasvattaja jonka piti tulla luokseni pitämään synnytysvahtia, ei päässytkään sairastapauksen takia ja jäin yksin nyt.

Saan tarvittaessa synnytysapua naapurilta, hän on entinen kasvattaja. Hän asuu viereisessä talossa.

Kun nyt itse en ole nukkunut kunnolla 2 yöhön ajattelin yhdessä vielä vetää nokoset koiran kanssa.

Pesä ja kaikki tarvikkeet ovat valmiina, sekä 2 eläinlääkärin ns. hätäpäivystysnumerot.
Minä alan nyt itse olemaan zombi linjalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu