Ihana, tuskainen RAKKAUS

Se iski niin yllätyksellisesti, tunne on varmaan sama kun huomaa saaneensa lotossa 7 oikein. Olin odottanut sitä jo parikin vuotta, mutta en ehkä ikinä oikeasti pitänyt sitä todennäköisenä, vaikka paljon sitä halusinkin. Lottovoitto tosiaan. Elämäni muuttui täysin, olin onnellisempi kuin koskaan. Mikään ei vaivannut, jokainen arkipäivä oli kuin jouluaatto.

Sain kuitenkin pian huomata, että kaikki hyvä loppuu aikanaan. Kun sitä on rakastunut, sydän on vahvoilla teoissa mukana, järki jää alakynteen. En edes ajatellut, että mikään voisi mennä enää pieleen. Jos olisin pystynyt kuuntelemaan enemmän järkeäni, enkä olisi sokaistunut sydämeni onnellisuudesta, olisin voinut ehkä korjata tilanteen. Mutta rakkaus sokaisee. Kun sokeutensa "näkee", on liian myähäistä.

Sain maksaa kovan hinnan lottovoitostani, suuremman kuin mitä se minulle antoi. En voi enää haaveilla tai uneksia siitä tietämättä, että en ehkä koskaan voisi saavuttaa sitä uudestaan. On vaikea nauttia elämästä, jos toivoa ei ole.

Rakkauden puolesta voi menettää melkein mitä tahansa. Mutta jos menettää rakkaansa, mielestäni ei tarvitsisi menettää enää muuta. Näin kuitenkaan ei ole. Vaikka menetin rakkaani, menetin myös hänet ystävänä. Tämä ei mielestäni ole reilua, kaikkea muuta.

Toivoni ei ole aivan kuollut, yritän parhaani mukaan saada välejäni kuntoon. Haaveilen yhä, mutta se on lähinnä surullista ja tuskaista muistelua. Miten hyvin asiat joskus olivatkaan, ennen kuin sydän puuttui peliin oikein olan takaa...

On hieno ominaisuus osata sekä antaa että pyytää anteeksi. Pyydän anteeksi sinulta, Salla-Mari, ja voin vain toivoa että pystyt anteeksi minulle antamaan.