Jokos Saija on saanut uuden pakun ja onkos Lontoo jo nähty?
Saija
London Bridge
19332
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Emme saa tietää enää. Arkoja asioita.
Ei uskalleta ottaa esille?
Mammarit.
Salaisuuden verho vallitsee Heinolassa seuraavat neljä vuotta, joten saamme olla pimennossa, kunnes pääsemme uudelleen vaaliuurnille. Koettakaa vain kestää rauhallisina kaapparin valtaa.
Höpö höpö. Rakastat vaan draamaa ja jos ei sitä omassa elämässä riitä, kehittelet sitä sitten näin.
Onnea ja menestystä kuvitelluille käänteillesi!
Taas ensi kesänä sataman ilmaiskonsertissa näytetään peukkuja, kun Matoja koukkuun -orkesterin myötä rouva hallituksen puheenjohtaja seurueineen juo ja jammaa ravintolan terassilla. Tulee ehkä sittenkin eri paha mieli kun joutuu itte ulkopuolella kattomaan suu napsaten. Asettuvat vissiin taas keskelle niin että varmasti näkyy.
Näin tehdään. Me mennään ilmaiskonserttia kuulemaan ja katsomaan, mutta Heinolan kesäteatteriin ei mennä ennenkuin sen tilinpito on selvitetty. Haluamme tietää paljonko me maksamme verorahoistamme muiden kuntien asukkaiden huvia. Vai saammeko kilisevää kaupungin kassaan tästä bisneksestä? Vai ohjautuuko mainostetut voitot johonkin muualle?
Jos niistä, jotka asiasta jotain tietävät, on häpeällistä kirjoittaa tällä palstalla asiaa voi selvittää esim. Itä-Häme-lehdessä:
Heinolan kulttuuritoimistolla on anniskelulupa nimellä Pikku Teatteri. Se on tiettävästi jatkuvasti voimassa joko koko vuoden tai puolisen vuotta. Jos Pikku Teatterilla tarkoitetaan Heinolan kesäteatteria niin sehän pyörii vain kuukauden vai pitääkö myös harjoituksissa anniskella. Heinolan kulttuuritoimistohan ei paljon muuta kulttuuria järjestä, vaan voimat menevät kesäteatteriin. Ei ainakaan sellaisia tapahtumia, missä pitää anniskella. Emmehän me sellaisia kaivatakaan vaan erilaisille ryhmille tarkoitettuja kulttuuurinautintoja, joiden tekemiseen voivat kaupunkilaisetkin osallistua. Niissä ei alkoholilla ole mitään tekemistä.Nythän yleisesti puhutaan, että Heinolassa kulttuuri on kuollut. Nyt olisi tosi tärkeää tietää kulttuuritoimen alkoholin anniskelusta enemmän. Onkohan muillakin Heinolan toiminta-aloilla (koulutoimi, sosiaalitoimi, tekninen toimi jne.) anniskelulupa?
Kun sj jatkaa Heinolan Lahteen liittämisen jälkeen kesäteatteria omana bisneksenään, kaavaileeko hän sille nimeksi Pikku Teatteri?
Ei ihan niin "PIKKU TEATTERI" anniskeluineen.
Tuleville vuosille on budjetoitu 41.000 alkoholiostot Kesäteatterin Pikku Teatterille.
Katsokaa kaupungin pääbudjetti ja sieltä Kesäteatterimusikaalit.
Eli veronmaksajat maksavat alkoholiostot, anniskelun tuotto kirjataan Pikku Teatterille, joka käyttää tuoton mihin käyttääkään? Kuka tietää.
Onko kirjanpidossa Pikku Teatterin anniskelusta tuottoja, kun menoja ei ole.
Eikös oikeudenmukaisuuden vuoksi kaupungin pitäisi tukea myös muuta anniskelutoimintaa. Heinolan Heilille 41.000 alkoholiostoihin, niin johan alkaa kannattamaan.
Tukkijätkälle 41.000 euroa alkoholiostoihin jne.
Miksi veronmaksajat tukevat Heinolassa vain Saijan isoa Kesäteatteria, eli vuokraa, korjaukset, katteen uusiminen, mainostaminen, lipunmyynti ym. veronmaksajien piikkiin? Kesäteatterin menot on kirjattu kahteen kohtaan: kesäteatteri ja kesäteatterimusikaalit. Saijan omalla " Pikku Teatterilla", joka hoitaa väliaika ym. tarjoilut lienee ihan oma kirjanpitonsa, koskapa ei näy kirjanpidossa.
Onko lasta vielä kohdeltu huonosti, kun äiti on "pöytää putsaamassa". Saako lapsi pitää sekä kesäteatterin ja kesäteatteriravintolan väliaika ym. tarjoilua varten veronmaksajien tukemana? Voidaanko Jyrää-tapahtumaa nyt ollenkaan järjestää ilman Saijan pakettiautoa?
Jaa ei täällä muita tapahtumia ole missä alkoholia nautitaan vai? Esim. museon avajaisissa ympäri vuoden tarjotaan skumppaa, kaiken maailman stand up tapahtumaa ja muuta maksullista konserttia pidetään pitkin kesää... Kultturitooimi on paljon muutakin ku kesäteatteri...
Mitä ihmettä se sulle kuuluu???
Kaikki, mitä yhteisillä verovaroilla tehdään, kuuluu mulle ja sullekin, vaikka et maksaisi veroja. Jos et maksa veroja, elelet kuitenkin muitten maksamilla verovaroilla.
Normaalikäytäntö:
kesäteatterin kaltaisilla tapahtumilla kaupunki (= kulttuuritoimisto) antaa lupaa tarjoilun järjestämiseen yrittäjälle, erityisesti jos tarjoiluun kuuluu alkoholimyynti (Casino, Heili, Tukkijätkä jne.).
Heinolan käytäntö:
kaupunki itse myy alkoholia itse oudolla aniskeluluvalla, ja myymättä jäänyt alkoholi hävikkinä kaadetaan viemäriin.
Onko Saija jo jakanut hovilleen vapaalippuja? Tänä vuonna niitä jaetaan vähemmän, koska ei ole vaaleja. Ilmaiseksi katsomaan pääsee tänä vuonna vain lähisuku ja lapsen kaverit ja muutaman kaverin äiti.Ja tänä vuonna niistä pitää olla todella hiljaa. Hyshys.
Ei viemäriin vaan "parempiin suihin".
Hei otetaas taas! Saako olla Lumumbaa vai Hennessyä.
Onko jo matkasuunnitelmia täksi kesäksi?
Missä kulttuuritoimiston väki ei vielä ole käynyt?
Miksi Heinolan kaupunki ei anna ravintola-alan yrittäjien hoitaa anniskelua kesäteatterissa? Miksi kulttuuritoimen täytyy itsensä se hoitaa? Tietääkseni ennen Sannaa kesätetterin ravintolatoiminta ja anniskelu oli annettu heinolalaisten ravintoloiden hoitoon. Tässäkin olisi yksi mahdollisuus kaupungin tukea yittäjiä. Kuka tietää? Kertokoon meille tiedonhaluisille.
Tarkoitin tietysti Saijaa.