Uimarannat Lappeenrannassa ja lähiseudulla

Tästä uimaranta-aiheesta ei mielestäni vielä ole ollut galluppia tällä keskustelupalstalla. Siis kerro mikä on suosikki uimarantasi Lappeenrannassa tai lähiseudulla.

Itse tykkään käydä Parkinmäen uimarannassa Skinnarilassa. Kaunis ja viihtyisä paikka, johon on mukava kävelläkin kaunista metsäpolkua pitkin. Tykkään käydä myös Tyysterniemen, Voisalmen ja Kuivaketveleen uimarannoilla. Sitävastoin Kivisalmen ja Huhtiniemen uimarannat vaikuttavat mielestäni jotenkin ankeilta ja epäsiisteiltä.
Yksi erittäin mukava uimapaikka Lappeenrannassa on Kivisalmen kalliot aivan Taipalsaaren tien lähellä. Kiva paikka ottaa aurinkoa ja kallioilta pääsee heti uimaan syvään veteen eikä tarvitse kahlata. Vanhassa Lappeenrannan kartassa vuodelta -83 tämä paikka on merkitty ihan yleiseksi uimarannaksi. Paikka voisi nykyäänkin olla yleinen uimaranta ja sinne voisi rakentaa pukukopit.
Myös Murheistenrannassa on hieno hiekkaranta, mutta vesi on siellä kuitenkin melko tummaa. 80-luvun lopulla tuli käytyä usein Mattilan soramontulla uimassa, mutta nykyään paikka vaikuttaa aika epäilyttävältä, eihän se vesi pääse vaihtumaan millään tavalla. Korkkitehtaanrannasta en ole jostain syystä koskaan oikein pitänyt, vaikka sekin on periaatteessa ihan hyvä uimaranta. Jotenkin se ympäristö kaikkine tehdasrakennuksineen on jollainlailla epäviihtyisä.
Kauempana sijaitsevista rannoista täytyy mainita Päihäniemi. Hieno hiekkaranta ja upea retkikohde. Mutta kaikista paras uimaranta on mielestäni Kuolimon Säkniemessä Savitaipaleella. Matala ranta, puhdas kristallinkirkas vesi ja pehmeä hieno hiekka. Ei voisi enää upeampaa olla! Ehdoton ykkönen tämän seudun rantakohteista! Olen kuullut, että myös jossain Kuolimon saaressa on aivan yhtä upea hiekkaranta.

Minua kiinnostaisi tietää, että millainen ranta on Huuhanranta Ruokolahdella. Kannattaako mennä käymään? Olen kuullut, että se on Suomen pisin sisävesien hiekkaranta. Entä Hinkanranta Joutsenossa? Onko hyvä uimapaikka?
157324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Joutsenon Sappulasta pidän!

Äänestä

Huuhanranta aivan mahtava paikka, suosittelen käymään. Hiekkarantaa tosiaan riittää parin kilometrin verran. Nuotiopaikkoja rakennettu pitkin rantaa. Pohja on todella sileää hiekkaa ja vesi kirkasta, usein myös lämmintä matalasta rannasta johtuen. Saa kahlata jopa parisataa metriä ja jalat ylettää vielä kunnolla pohjaan.
Rannalle on myös kunnostettu uusi tie. Tienvarressa viitta Huuhanranta, joka vie parkkipaikalle siintä tosin joutuu kävellä jonkun matkaa rantaan. Autolla pääsee myös ajamaan aivan rantaan, kun kääntyy n. 1km ennen opastettua risteystä vasemmalle Kietäväläntieltä. jyrkkä alamäki alas (huom) mäki voi olla todella huonossa kunnossa mutta muuten suht hyvä tie.
Maisemat Huuhanrannalla mahtavat suuri aukea selkä saa maiseman näyttämään melkein kuin merenrannalla olisi. Tuuli voi tästä johtuen joskus olla voimakasta..

Äänestä

Lepäkanto savitaipaleella!

Äänestä

Hinkanrannassa on viileä vesi, joka piristää. Sopivasti pyöräilyreitin varrella. Myllysaari taas keskeisellä paikalla. Kannattaa kiertää eri rannoilla, osassa aamuaurinko paistaa ja osassa iltapäivällä parempi.

Äänestä

Kuivaketveleen ranta ehdottomasti paras eikä yleensä ole edes paljon porukkaa ja kivisalmen uimaranta myös ihan ok.

Tyysterniemen uimaranta sen sijaan taas muuttunut ihan kamalaksi paikaksi, tosi epäsiisti jne...

Äänestä

Olen vasta muuttanut Lappeenrantaan. Kivasti tuntuisi löytyvän uimarantoja ihan läheltä, mutta osoitteita ei näy missään. Myllysaaren tiedän, mutta muita en tiedä missä tarkelleen ovat. No ompahan kesäksi tekemistä

Äänestä

Ruissalon ranta kestää vertailun, on hiekka, sekä kalliorantoja, silmänruokaa riittää. Airiston suuntaan myös kauniit näkymät..

Äänestä

Hinkassa on monesti hinkattu..

Äänestä

Tuskin missään Suomen kaupungissa on näin paljon hyviä uimarantoja kuin on meillä Lappeenrannassa. Kaikkia ei millään jaksa alkaa luettelemaan mutta Murheistenrannassa ja Sappulassa et taatusti pety, jos pidät todella puhtaasta ja kylmästä vedestä niin sitten määränpääsi on Kiukkaanlampi. Huuhanranta on kuitenkin kingi ja Päihäniemi kakkonen, joutuu vaan menemään pitäjän rajojen yli.

Äänestä

Lappeenrannan rannoilla vesi todella sameaa ja tälläkin hetkellä sinilevää ainakin Sunisenselän rannoilla fazerin ja saimaa beveragesin vieressä. Heti Joutsenon ja Imatran puolelta löytyy huomattavasti puhtaammat vesistöt suur-saimaan puolella. Hinkanranta, Papusenranta, Valkamanranta. Imatran puolella Ukonniemi, Lempukka, Hosseinlahti.

Äänestä

Huuhanrannassa tuli eilinen päivä vietettyä. Todella hieno ranta!

Miinusta oli paarmat joita oli todella paljon varsinkin jos iho oli märkä niin jatkuvasti sai puremia. Hiekka pohjaa peitti 15m. matkan kuollutta kaislaa. Sen jälkeen pohja oli puhdas ja pehmeän hiekkainen. Rantaa voi kahlata todella pitkälle ennen kuin syvenee kunnolla.

Wc löytyy ja nuotiopaikkoja, jotkut kantoivat jostain polttopuitakin. Autolla pääsee rantaan asti jos löytää oikean metsätien.

Äänestä

Hellettä pakoon! Eilen päivällä kävimme Savitaipaleen säkniemessä. Selältä kävi tuuli ja ranta oli puiden varjostama, sopii hyvin ihmiselle joka ei halua rannallakaan olla auringon paahteessa. Illemmalla aurinko voi tietysti paistaa ihan rantaankin. Hiekka oli puhdasta ja vesi matala. Ehkä tuulen ansiosta rannalla ei ollut paarmoja vaikka niitä parkkipaikalla lentelikin. Täälläkin voi halutessaan ajaa autolla rantaan asti, jos on esim paljon kantamuksia. Myllylammentie, Savitaipale navigaattoriin niin löydät perille.

Äänestä

Löytyi tällainen vanhempi keskustelu uimarannoista. Huhtiniemenranta ja Korkkitehtaanranta lienee sama?

Äänestä

Satamatorin maalaistenlaiturilta on mukava pulahtaa uimaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kesää pukkaa kirjoitti:

Tästä uimaranta-aiheesta ei mielestäni vielä ole ollut galluppia tällä keskustelupalstalla. Siis kerro mikä on suosikki uimarantasi Lappeenrannassa tai lähiseudulla.

Itse tykkään käydä Parkinmäen uimarannassa Skinnarilassa. Kaunis ja viihtyisä paikka, johon on mukava kävelläkin kaunista metsäpolkua pitkin. Tykkään käydä myös Tyysterniemen, Voisalmen ja Kuivaketveleen uimarannoilla. Sitävastoin Kivisalmen ja Huhtiniemen uimarannat vaikuttavat mielestäni jotenkin ankeilta ja epäsiisteiltä.
Yksi erittäin mukava uimapaikka Lappeenrannassa on Kivisalmen kalliot aivan Taipalsaaren tien lähellä. Kiva paikka ottaa aurinkoa ja kallioilta pääsee heti uimaan syvään veteen eikä tarvitse kahlata. Vanhassa Lappeenrannan kartassa vuodelta -83 tämä paikka on merkitty ihan yleiseksi uimarannaksi. Paikka voisi nykyäänkin olla yleinen uimaranta ja sinne voisi rakentaa pukukopit.
Myös Murheistenrannassa on hieno hiekkaranta, mutta vesi on siellä kuitenkin melko tummaa. 80-luvun lopulla tuli käytyä usein Mattilan soramontulla uimassa, mutta nykyään paikka vaikuttaa aika epäilyttävältä, eihän se vesi pääse vaihtumaan millään tavalla. Korkkitehtaanrannasta en ole jostain syystä koskaan oikein pitänyt, vaikka sekin on periaatteessa ihan hyvä uimaranta. Jotenkin se ympäristö kaikkine tehdasrakennuksineen on jollainlailla epäviihtyisä.
Kauempana sijaitsevista rannoista täytyy mainita Päihäniemi. Hieno hiekkaranta ja upea retkikohde. Mutta kaikista paras uimaranta on mielestäni Kuolimon Säkniemessä Savitaipaleella. Matala ranta, puhdas kristallinkirkas vesi ja pehmeä hieno hiekka. Ei voisi enää upeampaa olla! Ehdoton ykkönen tämän seudun rantakohteista! Olen kuullut, että myös jossain Kuolimon saaressa on aivan yhtä upea hiekkaranta.

Minua kiinnostaisi tietää, että millainen ranta on Huuhanranta Ruokolahdella. Kannattaako mennä käymään? Olen kuullut, että se on Suomen pisin sisävesien hiekkaranta. Entä Hinkanranta Joutsenossa? Onko hyvä uimapaikka?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu