""Rehellisesti myönnän ettemme paljoo tienneet toimeentulotuesta, sinisilmäisesti luotin että saamme sen mitä kuuluukin. asia selvisi vihdoin, tutkailimme asiaa perhetyöntekiän kanssa, ja hän oli järkyttynyt siitä että saamme joka kuukausi vähintään 115e liian vähän toimeentulotukea. Varmaankin jatkuva stressi, väsymys, ahdistus tästä tilanteesta on tehnyt niin tyhmäksi ettei ole tajunnut. Mutta kun ei ole kokemusta niin ei ole.
On tällänen niin raskasta ja vaikeaa...ei jaksais enää tapella.""
Ihmisten EI pitäisikään jaksaa tapella, vaan viranomaisten pitäisi jakaa tietoa heille kuuluvista eduista ja oikeuksista!
Miksi viranomaiset koittavat suorastaan kusettaa kansalaisilta heille kuuluvat oikeudet?
"Toimeentulotukea jää edelleen nostamatta suuria määriä. Tampereen ja Turun yliopistojen tutkijat arvioivat, että etuuksia jää käyttämättä joka vuosi satojen miljoonien eurojen arvosta. Syynä tuen hakematta jättämiseen on usein se, ettei hakija tiedä, mihin on oikeutettu.
Vuonna 2005 tehtyjen tutkimusten mukaan noin 300 miljoonaa tukieuroa jää vuosittain käyttämättä, eikä tutkijoiden mukaan tilanne ole muuttunut viime vuosina.
Sosiaalityön lehtori ja tutkija Anna Metteri Tampereen yliopistosta toteaa, että suuri syy tuen hakematta jättämiseen on tiedon ja tuen puute."
1990-luvun säästöpolitiikan aikaan Suomessa lakattiin jakamasta tietoa toimeentulotuesta!!!
http://yle.fi/uutiset/miljoonia_euroja_toimeentulotukea_jaa_nostamatta/5844393

Vastaukset 4
Vanhimmat
Arviolta puolet toimeentulotukeen oikeutetuista jättää etuutensa käyttämättä.
Tuen hakumenettely koetaan niin byrokraattiseksi, etteivät huono-osaiset osaa tai jaksa ryhtyä paperisotaan.
Tuoreiden tutkimusten mukaan toimeentulotuen niin sanottu alikäyttö on yhä samalla tasolla kuin kolmisen vuotta sitten. Puolet varattomista jättää yhä etunsa käyttämättä.
Yleisimmin kompastutaan byrokratian ryteikköön, koska paperisota vaatii tositetta toisensa perään.
Käyttämättä jääneestä toimeentulotuesta koitui kunnille ja valtiolle pari vuotta sitten arviolta yli 600 miljoonan euron säästöt.
Tämä saattaa osaltaan selittää, miksi haku on luotu niin hankalaksi!!!
http://yle.fi/uutiset/monet_huono-osaiset_eivat_osaa_tai_jaksa_hakea_toimeentulotukea/5052023
SILLÄ LAILLA saatana.
Hallintolaissa on viranhaltijalla neuvontavelvollisuus, tuota rikotaan tahallisesti ja jatkuvasti. Pitäisikö tehdä niin, että mennään sossuun kysymään tuista tallentavan äänilaitteen kanssa ja kun neuvoja ei tule tai neuvotaan väärin niin tehdään rikosilmoitus virkavelvollisuuden rikkomiseta. Montakohan rikosilmoitusta tarvitaan ennen kun käytäntö muuttuu.
oikeasti hakeminen ei ole edes vaikeaa, kun saa ensimmäisen ajan sossulle, jolta kannattaa ja PITÄÄ kysyä kaikki, mihin on oikeutettu. tämän jälkeen tiliotteiden ja laskujen toimittamisen ei pitäisi olla enää niin hankalaa 1-3 kuukauden välein..??