Julkaistu: 4.6.2013 13:29 IS
Kesämatkailijoita houkutellaan nyt melkoisilla hintatarjouksilla.
Esimerkiksi Matkahuollon bussilippuja myydään nettitarjouksilla, jolloin vaikkapa Helsinki-Tampere-välin hinnaksi jää ainoastaan kaksi euroa. Kahdella eurolla pääsee niin ikään Tampereelta vaikkapa Turkuun tai Vaasaan.
Toisilla väleillä hinta saattaa olla viisi euroa ja tietyillä väleillä parikymmentä euroa. Reittejä, joilla alennuksia saa, on yli 40. Niiden ulkopuolella on tosin Pohjois-Suomi. Tarjouslippuja on rajoitetusti eri lähdöille. Niiden määrä riippuu ajankohdasta ja reitin ruuhkaisuudesta.
- Yrittäjät ottivat alennuksia käyttöön jo viime kesänä muutamilla reiteillä ja niitä tuli lisää vuoden vaihteessa ja keväällä, kertoo Matkahuollon henkilöliikennepäällikkö Jukka Ylitalo.
Voimakkaan alekampanjan taustalla on kova kilpailu. Liikennöitsijät haluavat uusia matkustajia yksityisautoilijoista. Ylitalo myöntää, että myös VR:n ja Onnibussin tarjoukset ovat vaikuttaneet hinnoittelupolitiikkaan.
- Uskon, että uusilta bussiyrittäjiltä tulee vielä uusia avauksia ja että he lähtevät kokeilemaan uusia hintoja, Ylitalo ennustaa tulevaisuuteen.
Esimerkiksi Helsingin ja Tampereen väliä matkustaneet tietävät, että linja-autossa voi olla erittäin vähän matkustajia. Ylitalo kertoo, että alennukset ovat tuoneet lisää matkustajia jonkin verran.
Joukkoliikenteessä on enemmänkin kesätarjouksia. Esimerkiksi Onnibus myy monille reiteille halvimmillaan kolmen euron nettilippuja. VR myy kesällä eri reiteille alennuslippuja, jotka ovat halvimmillaan 11 euroa.
Kesämatkailijoita houkutellaan nyt melkoisilla hintatarjouksilla
insider
0
95
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2434203Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1172659Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412412Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161446Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811446- 481189
- 781107
- 59973
- 45966
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58941