Äidilläni on todettu noin vuosi sitten verisuoniperäinen dementia ja hän on nyt muidenkin, fyysisten sairauksiensa takia hoidossa sairaalassa. Kotona ei selviytyisi yksin tuettunakaan missään tapauksessa (vaikka itse toista mieltä onkin).
Hänelle on viime aikoina ollut tyypillistä hyperaktiivinen käytös; ei malta olla aloillaan, pöyhii tavaroitaan, penkoo kassejaan, etsii sellaista, mistä on monta kertaa sanottu, että on turvassa ja tallessa. Mitenkään ei voi ymmärtää tätä. Muutenkin luulee usein ihmisiä ihan toisiksi ja puhuu ns. järjettömiä suurimmaksi osaksi. Dementia on edennyt mielestäni todella nopeasti. Onko teillä kokemuksia tällaisesta käytöksestä vai onko kyseessä tavalliset dementian oireet? Oletteko löytäneet hyviksi havaittuja keinoja kummunikoida tällaisen henkilön kanssa?
Hänelle on viime aikoina ollut tyypillistä hyperaktiivinen käytös; ei malta olla aloillaan, pöyhii tavaroitaan, penkoo kassejaan, etsii sellaista, mistä on monta kertaa sanottu, että on turvassa ja tallessa. Mitenkään ei voi ymmärtää tätä. Muutenkin luulee usein ihmisiä ihan toisiksi ja puhuu ns. järjettömiä suurimmaksi osaksi. Dementia on edennyt mielestäni todella nopeasti. Onko teillä kokemuksia tällaisesta käytöksestä vai onko kyseessä tavalliset dementian oireet? Oletteko löytäneet hyviksi havaittuja keinoja kummunikoida tällaisen henkilön kanssa?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei huolestunut6,
tulin palstalle kirjoittaakseni äidistäni jolla on juuri tämä vaskulaarinen/sekamuotoinen dementia. Hän on myös tuollainen jatkuvassa liikkeessä olija, touhuaja ja tavaran hämmentäjä. Ihan koko ajan etsii jotain. Tullessaan meille penkoo minun kaapit ja laatikot. Koska näkee harhoja, siis myös olemattomia ihmisiä, hehän tietysti hänen tavaransa piilottavat. Toisaalta ajattelen että se on hänen tapa purkaa ahdistustaan jota ei pysty käsittelemään muuten.
Tänä vuonna äiti sai pysyvän paikan dementiakodista. Äidillä on aina ollut vahva pärjäämisen meininki ja pitkälle hän sillä pääsikin. Nyt syyttelee kaikkia kurjasta olostaan, kun ei ymmärrä että ei voi enää asua yksin. Hoitajien puuttuminen hänen asioihin rassaa häntä, samoin asuintoeverien tavat ja läsnäolo vaikka omat huoneet onkin. Kyllä sen ymmärränkin toisaalta. Enää ei saa penkoa vaatteitaan, ne lukitaan kaappiin koska muuten pukee kerroksittain ylleen ja kyllähän ne nuhraantuukin jatkuvasta hämmentämisestä.
Hoitolaitokseen hakeminen oli pakkojuttu, kun ei löytänyt enää kotipihassa asuntonsa ovea, vuorokausirytmi täysin sekaisin, vesilasku hirmuinen (hanat unohtui auki) jne...mutta mitään näistä kommelluksista ei hänelle itselleen voi käyttää perusteluna nykyisille järjestelyille, koska hän omasta mielestään osaa ja kykenee - joku muu sen vedenkin laski, ei hän! Eikä hän kuulemma koskaan eksy....
Olen, jotta hieman paremmin osaisin ja ymmärtäisin, lukenut läpi kaiken mitä olen netistä aiheesta löytänyt, kirjat päälle. Silti minun on ajoittain vaikea suhtautua lempeästi ja kannustavasti äitiin hänen syytellessä ja moittiessa kaikkea ja kaikkia. Sitä vain ei millään meinaa jaksaa sietää ja kuunnella vaikka kuinka tiedostaisi sairauden. Äidin luonteen negaatiot ovat selvästi korostuneet ja useimmiten ei kerta kaikkiaan voi toimia niin, etteikö hän löytäisi jotain vikaa. Hänen 'virkistäminen' esim. käyttämällä kotonani kahvilla tms. tarkoittaa että olen itse illalla täysin uuvuksissa ja olenkin harventanut tätä käytäntöä. Käyn vain hänen luona, pieni lenkki jos sää sallii jne.
Äiti puhuu "iloisesti sekaisin" täysin asiaa ja täyttä puppua. On käsittääkseni n. 5 vuotta sairastanut, diagnoosi reilut 2v. sitten. Vuodessa on paljon huonontunut.
Voimia sinulle ja kaikille tämän sairauden läheisissään kohdanneille.
Joillakin on lääkitys joka hidastaa dementian kulkua.Mikään ei kyllä poista sitä..Se etenee ja ja yleensä nämä puuhaliisat menee ihan mahdottomiksi ajan kanssa.Pää on tyhjä mutta jalat kyllä vipeltää..:P Kun ne alkavat karkailla ja eksyilevät-on laitoshoito edessä.Se on raskasta omaisille.