Vesisäiliöllinen puukiuas

Valintojen maailma

Pitäisi löytää sivuvesisäliöllinen puukiuas 12m3 mökkisaunaan, mutta sellainen, josta saisi tarpeen mukaan helposti sen sivusäiliön irti ja taas paikalleen, eli säiliö vaan nostettaisiin paikoilleen hanoineen päivineen jopa siten, että kiuas voisi säiliötä paikalleen nostettaessa olla lämmin?

Kastorilla taisi taannoin olla sen tapainen Incendo -mallissa, mutta se oli sikahintainen kuten kiuaskin ja sitä ei taida olla enää myynnissä.
Kastorin Karhu20 VV -mallissa sen saa jotenkuten lähes ilman työkaluja pois ja takaisin, mutta tuskaa sekin on (hana tiivisteineen irroitettava), ja sitten jää iso aukko kiukaan päälle reunaan, ja se irtokansikaan ei sitä peitä kun ei ole sisäsäiliö paikoillaan.

Onko vesisäiliöllisen Misa -kiukaan omistajia? Ilmeisesti siinä pitää puolestaan poistaa sivupaneeli, vaikka säiliö itsessään onkin vissiin yhtä pakettia.

Tai sitten pitää ilmeisesti kikkailla, jotta saan ahtaaseen paikkaan pienen erillisen padan välisuojaseinien avulla. Vapaa hormi sille tosin löytyisi, mutta huonossa paikassa liitoksen kannalta (päältäliitokset kun on mielestäni paitsi rumia, myös hanurista, eikä esim Harvian sinänsä näppärään pikkupataan sellaista voi edes laittaa).

Ja onko noista sivusäiliöllisistä kiukaista edes mihinkään pitkään saunottaessa? Pitää vissiin vähän väliä liruttaa kiehuvaa vettä pois ja laittaa kylmää tilalle, jos sitä säiliötä ei voi helposti tarvittaessa irrottaa?

3

493

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • erittäin tyytyväinen

      Me hommattiin tuollainen irtosäiliöllä (50 l) oleva rosterinen kiuas aikanaan ammattikoulun oppilastyönä ja lopputulos on ollut erinomainen.
      Nyt ollut liki 20 v. käytössä (saunottu keskimäärin kerran viikossa) ja näyttää siltä että toiset 20 v. menee vielä kevyesti.
      On hieman eri tavaraa kuin kaupoissa myytävät ja paino sen mukainen.

    • Löylyn lyömää

      Itse olen pitänyt suomalaista Misa kiuasta erinomaisena valintana.
      Siihen saa sivuun hanallisen säiliön mukaan varusteena.

      Muista laskea saunan tilavuuteen betoni-, tiili- ja ikkuna-alat, jotta tulee ostettua tarpeeksi iso kiuas.
      Lisäksi vesisäiliölle tarvitaan lisää lämmitystehoa!

      Kaikki nuo laskentakaavat löytyvät em. kiuastehtaan kotisivulta.
      Laskin huvikseni muutama päivä sitten, että isä papparaiselle oli mitoitettu rautakaupassa liian pieni kiuas ja lopputulos on sen mukainen.

      Olin sen verran epäkorrekti, että kerroin mielelläni hankkivani hänelle uuden kiukaan, kunhan saan itse kokemusteni perusteella valita merkin ja kiukaan koon.
      Kyllä suomalaiseen kesään kuuluu kunnon sauna.
      Valitettavasti myyjät tarjoavat mieluiten sitä, mistä heillä on itselleen paras kampanja!

    • eshh

      jotain hyvää niissä kiuastesteissä on ja se on se ettei myyjät voi ihan kaikkia latteuksia latoa kiukaista joita heillä on myynnissä. Faktat löytyy asikirjoista vaikka merkinnöillä ei mitään todellisuuden kanssa olekkaan tekemistä. Faktaa sen takia että kaikille on tehty samat testit joten vertailu onnistuu vaikka tulokset ovat kaukana todellisista. Valitettavasti niillä samoilla testituloksilla kusetetaan kuluttajia ja raskaasti. Siellä on kiukaita myynnissä jotka meni läpi testeistä esim. hormilämpötilojensa puolesta vaikka todellisuudessa suomessa ei ole niille edes tarpeeksi korkeaa hormiluokkaa..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      95
      1503
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1043
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      399
      905
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      163
      880
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      56
      733
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      678
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      641
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      632
    Aihe