Hei, joko on kutsuja tullut syksyn 2013 matkalle? Täällä innokas odottaa lähtöpäivää. Veronassa oli huippureissu.
NaturaMed-matka Costa Bravaan syksyllä 2013
142
2988
Vastaukset
- Uudeltamaalta
Kutsu tullut. Vastauskortti lähetetty. Ilmoittautumislomaketta odottelen. Toscanassa v. 2011 hyvä matka. Oletko saanut jo vahvistuskirjeen? Odottelen postia ja mukaan lähden varmasti.
- Etelä-savolainen
Ei ole vielä vahvistusta tullut. Jännityksellä odotetaan. :)
- Italian opiskelia
Minä myös olin Toscanassa, Nyt odotan Marchen matkaa innolla. Ihana matka 2011 ja lähden aina jos töiltä pääsen. Retket mahtavia ja oppaat Italian tuntijoita. Syksyä odotellen.
- huuhaatako
Tuli kutsu ja meni roskiin samantien.
- Etelä-savolainen
Ei todellakaan ole huuhaata! Itsekin epäilin niin, kun sain viime kesänä kutsun Gardajärvelle. Onneksi otin kutsun mukaan töihin. Työkaveri kertoi, että hänen vaimonsa on ollut reissuilla monta kertaa. En meinannut uskoa koko juttua, mutta työkaverini otti puhelun vaimolleen, niin pakkohan se oli uskoa todeksi. Reissu on ilmainen. Jos haluaa ostaa vapaehtoisen retkipaketin, niin se tietenkin maksaa. Minä en retkipakettia ostanut ja nautin reissusta ominpäin ja tosi mukavien seuralaisten kanssa.
- pobrenou
Etelä-savolainen kirjoitti:

Minäkin sain kutsun ja täytin sen heti ja lähetin eteenpäin.Sen jälkeen ei olekkaan tapahtunut mitään.Nyt hiipii epäilys että taitaa olla pelkkää huu-haata koko juttu.Oliskohan niin että sinne pääsee vain todella pieni porukka?Se kuullostikin niin uskomattomalta että voiko edes olla totta.Jos on totta,onko kellään tietoa minkälaisen tarjouksen matkakumppani saa?Jäädään odottelemaan epäuskoisena koko juttua.
- Lea-Mimmu
pobrenou kirjoitti:

Ei ole huhaata. Olen ollut Venetsiassa ja Gardajärvellä. Nyt olemme lähdössä lokakuussa Barcelona/Costa Brava mieheni kanssa. Olimme tällä viikolla Äkäslompolossa ja palasimme tänään. Viikolla oli tullut vahvistus matkasta. Lea-Mimmu
- Uudeltamaalta
Kokemuksesta; kutsun saannin jälkeen, reilun parinviikon kuluttua tulee jatkopostia. Miksi luulet vain pienen porukan pääsyyn? Koko koneellinen tietysti lähtee, mitä järkeä lennättää vajaa konetta. Pitkin syksyä jopa useampi lähtö. Kone varattu kokonaisuudessaan N-Pharmalle. Matkakumppanin tarjous ei erityisen halpa mutta jakaen kulut kahteen, reissu edullinen. Yksinmatkustava ei ole yksin, matkakumppaneita löytyy, vaikka huonekaverista. Jo lentokentällä rohkeasti juttelemaan ja tutustumaan N-Pharman reissaajien kanssa, samoin tällä keskustelupalstalla on hyvä luoda yhteenkuuluvuutta ja mielipiteiden vaihtoa. Jätin Gardan väliin, ajankohta ei sopinut. Toscanassa otin kaikki retket ja niin teen taas. Huippu osaavat oppaat ja kohteet hyvin valittuja. Turhat epäilyt pois ja reissumieli avoimena.
- pobrenou
Anteeksi tietämättömyyteni.Tämä kaikki vaan tuntui niin uskomattomalta.Odotellaan ja katsotaan kuinka käy.
- Kylmät kädet
pobrenou kirjoitti:
Anteeksi tietämättömyyteni.Tämä kaikki vaan tuntui niin uskomattomalta.Odotellaan ja katsotaan kuinka käy.
Minuakin hiukan epäilyttää. Tuli "Henkilökohtainen kutsu!" postissa ja matkan luvataan olevan ilmainen paikallisia lentokenttämaksuja lukuunottamatta (Helsinki-Barcelona).
Näiden luvataan olevan täysin ilmaisia:
-Lentomatka meno/paluu
-Hotelliyöpyminen 3 yötä jattu 2h-huone
-Aamiaiset
-Kuljetus lentokenttä-hotelli-lentokenttä
-Suomenkieliset oppaat
Jos matka todellakin tulee kokonaisuudessaan maksamaan vain paikalliset lentokenttämaksut ja päiväruoat ja juomat, niin todellakin tulen messiin. Varausmaksu luemma 100-200 euroa, joka luvataan palauttaa paikanpäällä takaisin!
Vainoharhaisena tosin ajattelen nytkin, että MITÄ JOS jokainen tämän topicin kirjoittaja onkin vain joku NaturaMedin työntekijä puhumassa palturia? - wilhelmiina
Kylmät kädet kirjoitti:
Minuakin hiukan epäilyttää. Tuli "Henkilökohtainen kutsu!" postissa ja matkan luvataan olevan ilmainen paikallisia lentokenttämaksuja lukuunottamatta (Helsinki-Barcelona).
Näiden luvataan olevan täysin ilmaisia:
-Lentomatka meno/paluu
-Hotelliyöpyminen 3 yötä jattu 2h-huone
-Aamiaiset
-Kuljetus lentokenttä-hotelli-lentokenttä
-Suomenkieliset oppaat
Jos matka todellakin tulee kokonaisuudessaan maksamaan vain paikalliset lentokenttämaksut ja päiväruoat ja juomat, niin todellakin tulen messiin. Varausmaksu luemma 100-200 euroa, joka luvataan palauttaa paikanpäällä takaisin!
Vainoharhaisena tosin ajattelen nytkin, että MITÄ JOS jokainen tämän topicin kirjoittaja onkin vain joku NaturaMedin työntekijä puhumassa palturia?Vastaan sinulle " Kylmät kädet"...Kyllä tämä on niinkuin luvataankin kutsussa jonka olet saanut. Niin minäkin epäilin ekakerralla kun sain kutsun Venetziaan ,
mutta lähtin mukaan hiukan epäillen ( kuten sinäkin).
Mutta kaikki pelasi kuten oli luvattukin kutsukirjeessä. Tämän onnistuneen Venetzian matkan jälkeen olen lähtenyt uudelleen Toscanaan ja nyt viimeksi Gardajärvelle, nämä kaikki matkat ovat olleet todella hienoja ja hyvin järjästettyjä matkoja ja nyt olen ilmoittanut itseni Costa Bravaan , innolla odotan kevään matkaa.
- Uudeltamaalta
Tänään tuli ilmoittautumiskaavake. Edessäni nyt täytettynä. Valitsin 3 yötä ja 4 päivää. Varausmaksu ja lentokenttävero, yhteensä 269 euroa. 200 euroa saa halutessaan takaisin. Aion käyttää sen retkiin, näin koko ohjelma tulee maksettua ennalta. Lähtöpäiväksi toivoin 24.9. joka saattaa muuttua, koska en maksa mitään vahvistettua lähtöpäivää, muutkin päivät käy mutta toivoisin lähtöä alkusyksyyn. Kun ottaa retkipaketit, niin rahaa kuluu vain ruokailuun, ohjelma on niin tiukka, ettei vapaata aikaa suuremmin jää, hyvä niin. Lomake postiin ja maksu matkanjärjestäjälle suht pian, niin tästä se etenee pikku hiljaa ja vilkas keskustelu ajatuksista alkaa tällä sivustolla.
Mukavaa "Jussia" kaikille!- campnou1
Mikä idea siinä on että ensin täytyy maksaa varausmaksu ja sitten sen saa kuitenkin takaisin?En oikein ymmärrä.Ei ole aikaisempaa kokemusta tallaisesta.Voisiko joku kertoa,joka on aikaisemmin ollut ko.matkalla.
- Etelä-savolainen
campnou1 kirjoitti:

Jos ei olis varausmaksua, niin ihmiset eivät välttämättä lähtis lainkaan reissuun. Parisataa on sen verran iso raha, ettei turhaan varaa paikkaa, jos ei ees meinaa lähteä. Varausmaksun saa takaisin heti perille päästyä, jos ei osta retkipakettia. On testattu ja toimii. :)
- Esperanza
Moi, mitä muita lähtöpäiviä oli kuin 24.9.? Olen kerran jo alustavasti ilmoittautunut Toscanaan mutta jostain syystä en sitten halunnutkaan lähteä reissuun 'yksin'. Nyt vastasin Costa Brava -kutsuun, vastausta ei ole vielä tullut. Olen 48 v. nainen Varsinais-Suomesta.
- Uudeltamaalta
Esperanza kirjoitti:

Hei Esperanza!
3 yötä ja 4 pv lähdöt: 24.9, 1.10, 8.10, 15.10 ja 22.10
4 yötä ja 5 pv lähdöt: 20.9, 27.9, 4.10, 11.10 ja 18.10. Lisäpv maksu 69 e.
Postitin ilmoittautumiskaavakkeen tänään, maksanut en ole vielä.
- Uudeltamaalta
Juuri näin varausmaksusta, kuten Etelä-savolainen kertoi. Ilman varausmaksua perillä saattaisi matkaaja todeta, ettei ole rahaa retkiin. Jää sitten lojuamaan hotelliin, tylsistyy, koska hotelli on yleensä vähän syrjemmällä. Aina mukana on reippaita omatoimisia, jotka keräävät oman porukan ja lähtevät onnistuneesti seikkailemaan. Jos tällainen sakki löytyy, voisin myöskin liittyä heihin. Matkan kesto on lyhyt, siksi pitäisi ennalta tutkia mahdollisuuksia ominpäin kulkemiseen, varmaan elämys sekin. Tykkään helppoudesta, istua bussiin opas mukana, on rahan arvoinen ja imeä kuulemaa oppaalta, jotka ovat kuin käveleviä tietokirjoja.Varausmaksusta vielä. Ennalta maksettuna, matkanjärjestäjä saa rahalle korkoa, jostain kai heidänkin pitää koota "ilmaisreissaajien" kuluja. Rehellistä toimintaa, kukaan ei tyrkytä retkiä, sinä itse päätät. Kannattaa lukea tarkkaan, mitä matkanjärjestäjä tarjoaa, sen pitävät.
- tosse1
Toscanassa olin vuosi sitten keväällä, ja nyt ehkä lähdössä Costa Bravaan! Ja retkistä; niitä voi ostaa erikseenkin, ei ole pakko ottaa koko pakettia, vaan vaikka yhdenkin retken voi ostaa.
- Uudeltamaalta
Hei Tosse 1, miksi EHKÄ lähdössä?! Tottaki lähdet, mitä! Hyvä jos ovat muuttaneet retkipakettejen ostossa. Syksy 2011 Toscanassa oli paketit: Gold ( full pack ) 175 euroa, joka sisälsi reissun Pisaan ja Firenzeen. Seur. päivänä San Gimignano viinitilalle ja maistiaisiin ja vapaata aikaa Piazza Cisterna-aukiolla. Illalla iltajuhla ( jäähyväisilta) vanhassa kartanossa sapuskoineen. Orkesterikin oli ja tanssittiin lopuksi.
Toinen retkipaketti oli: Silver pack 135 euroa. Kohteena Firenze ja Pisa.
Yksittäisretkiä ei silloin myyty.
Eikö kukaan ole vielä saanut ilmoittautumiskaavaketta? Kertokaa!- Pirkanmaalainen
Lueskelin näitä viestejä, kun olen ilmoittautunut tämän vuoden matkaan Italian Marcheen. Olin myös 2011 Toscanan matkalla ja hyvä matka olikin; otin kaikki mahdolliset retket ja vaikka kiirettä pitikin, niin se kannatti, varsinkin Pisa ja Carreran "marmorikaupunki" olivat mielenkiintoisia.
Toscanassa 2011 käynyt nimimerkki "Uudeltamaalta" kertoi, että jäähyväisilta sapuskoineen ja orkestereineen oli vanhassa kartanossa. Mielestäni tuo "vanha kartano" ei täysin kuvaa paikan ainutlaatuisuutta, mutta kun sanotaan, että se oli paavien vanha kesäasunto, niin voi vain kuvitella sen miljöön - aivan mahtava!!
Innolla odotan tämän syksyn matkaa!!
- Esperanza
Nyt sain ilmoittautumislomakkeen. Valitsen yhden lisäyön koska perlläoloaika tuntuu niin lyhyeltä. Saattaa olla että kallistun myös niihin retkiin, olen kuullut niin paljon kehuja. Hyvä ystäväni oli Toscanan matkalla vuosi sitten ja oli tosi tyytyväinen. Olen siitä asti odottanut kutsua. Vähän mietityttää se, jos tulee sellaisia soittoja että ei mahdukaan juuri sovituun lähtöön tai muuta. Kaikki lähtöpäivät minulle eivät sovi. Saa nähdä, toivottavasti päästään reissuun ;)
- Uudeltamaalta
Upeaa, sait ilmoittautumislomakkeen! Ainakin Toscanassa lisäpäivän ottaneet, asuivat eri hotellissa kuin 3 yön ottaneet. Näin ollen me emme asu samassa hotellissa, ellei hotelli ole oikein iso. Minkä oli toivomuksesi lähtöpäivään?
- Esperanza
Uudeltamaalta kirjoitti:

Hola!
Ruksin ensimmäisen neljän yön lähdön eli 20.9., ehkä sen vuoksi että olisi vielä mahdollisimman lämmintä. Olen varautunut vaihtamaan viikkoa jos tarvis ja saan vaan töissä soviteltua lomaviikon sille kohdalle, lisämaksua minäkään en halua maksaa tietystä lähdöstä.
Costa Brava kuulostaa ihanalta, missäköhän hotellissa siellä asutaan? Toivottavasti kuitenkin rannalla! Vaikka siellä sisämaassakin näkyy olevan hienoja vanhoja (siis todella vanhoja!) kaupunkeja. En ole käynyt Barcelonassa, entä sinä?
Saako hotellin tietää etukäteen, tai siis saiko edellisellä matkallasi tietää tarkemmin asuinpaikkaa? - Uudeltamaalta
Esperanza kirjoitti:
Hola!
Ruksin ensimmäisen neljän yön lähdön eli 20.9., ehkä sen vuoksi että olisi vielä mahdollisimman lämmintä. Olen varautunut vaihtamaan viikkoa jos tarvis ja saan vaan töissä soviteltua lomaviikon sille kohdalle, lisämaksua minäkään en halua maksaa tietystä lähdöstä.
Costa Brava kuulostaa ihanalta, missäköhän hotellissa siellä asutaan? Toivottavasti kuitenkin rannalla! Vaikka siellä sisämaassakin näkyy olevan hienoja vanhoja (siis todella vanhoja!) kaupunkeja. En ole käynyt Barcelonassa, entä sinä?
Saako hotellin tietää etukäteen, tai siis saiko edellisellä matkallasi tietää tarkemmin asuinpaikkaa?Hola! Peukut pystyssä 20.9 lähtötoivomuksellesi! Ehdit kotiutua ennen 3 yötä lähtijöitä. Kirjoitathan heti "matkakertomuksesi" tänne. Alkusyksyyn toivoin lähtöä minäkin, lähinnä sateettomuuden vuoksi, mutta sadepilvet voi karata milloin vain, kuten nyt lämpöaalto.
En ole koskaan käynyt manner-Espanjassa. Retkipaketissa on reissu Barcelonaan - La Sagrada Familia kirkkoon, jota alettiin rakentamaan v. 1882, valmiiksi ei taida tulla koskaan, oikea Iisakinkirkko! Nähtävä!
Hotellit ei varmaan ole rannalla, vaan halvoilla paikoilla jossain siimeksessä, jotta et ominpäin selviäisi kulkemisessa vaan turvaudut luotettaviin retkiin... hotelliasumisesta tieto tulee vasta viikko ennen lähtöpäivää, sesonkiaika kun on ohitse, matkanjärjestäjäkin tietää vasta silloin heille edullisimmat hotellit mutta ihan asuttavia hotelleja varmasti ovat.
Maksun jälkeen olin useasti yhteydessä matkanjärjestäjään Universal Tour Scandinaviaan. Ruikuttamalla sain haluamaani tietoa ennakkoon, kivoja ihmisiä. Maksun jälkeen postia tulee sujuvasti. Viimeksi maksoin heti ilmoittautumisen jälkeen, luulleen pääseväni toivomalleni päivälle, ei onnistunut. Nyt aion maksaa vasta heinä-elokuun vaihteessa. Oletko maksanut jo reissusi?
Hastala vista! - campnou1
Uudeltamaalta kirjoitti:
Hola! Peukut pystyssä 20.9 lähtötoivomuksellesi! Ehdit kotiutua ennen 3 yötä lähtijöitä. Kirjoitathan heti "matkakertomuksesi" tänne. Alkusyksyyn toivoin lähtöä minäkin, lähinnä sateettomuuden vuoksi, mutta sadepilvet voi karata milloin vain, kuten nyt lämpöaalto.

Hastala vista!Tuli ilmoittautumis kaavake.Oli tarkoitus lähteä yhdessä vaimon kanssa mutta kun näin seuralaisen matkan hinnan,heitin kaavakkeen roskiin.Itse Barcelonaan kun pääsee 2 henkeä paljon edullisemmin kun viitsii varata lennot ja hotellin netistä.Yksin olisi tietysti ollut lähes ilmainen.Mukavaa matkaa kuitenkin kaikille mukaan lähteville.
- Uudeltamaalta
campnou1 kirjoitti:
Tuli ilmoittautumis kaavake.Oli tarkoitus lähteä yhdessä vaimon kanssa mutta kun näin seuralaisen matkan hinnan,heitin kaavakkeen roskiin.Itse Barcelonaan kun pääsee 2 henkeä paljon edullisemmin kun viitsii varata lennot ja hotellin netistä.Yksin olisi tietysti ollut lähes ilmainen.Mukavaa matkaa kuitenkin kaikille mukaan lähteville.
No voihan vihta! Harmi ja kenutus, nyt jäi kaksi joukosta pois. Totta, seuralaista rokotetaan kunnolla ilmaisreissaajan puolesta, ilmaa hinnassa tuntuu olevan jonkinverran. Yksinmatkustavalle tämä on kiva mahdollisuus.
Netin kautta matkoja tilaten saa tuntuvasti edullisemmin. Mieheni varaa aina kaikki matkamme niin ja matkanjärjestäjät saa nuolla näppejään...
Missäs luuraa Etelä-savolainen ja pobrenou? Eikö postia ole tullut? - Esperanza
Uudeltamaalta kirjoitti:
Hola! Peukut pystyssä 20.9 lähtötoivomuksellesi! Ehdit kotiutua ennen 3 yötä lähtijöitä. Kirjoitathan heti "matkakertomuksesi" tänne. Alkusyksyyn toivoin lähtöä minäkin, lähinnä sateettomuuden vuoksi, mutta sadepilvet voi karata milloin vain, kuten nyt lämpöaalto.
En ole koskaan käynyt manner-Espanjassa. Retkipaketissa on reissu Barcelonaan - La Sagrada Familia kirkkoon, jota alettiin rakentamaan v. 1882, valmiiksi ei taida tulla koskaan, oikea Iisakinkirkko! Nähtävä!
Hotellit ei varmaan ole rannalla, vaan halvoilla paikoilla jossain siimeksessä, jotta et ominpäin selviäisi kulkemisessa vaan turvaudut luotettaviin retkiin... hotelliasumisesta tieto tulee vasta viikko ennen lähtöpäivää, sesonkiaika kun on ohitse, matkanjärjestäjäkin tietää vasta silloin heille edullisimmat hotellit mutta ihan asuttavia hotelleja varmasti ovat.
Maksun jälkeen olin useasti yhteydessä matkanjärjestäjään Universal Tour Scandinaviaan. Ruikuttamalla sain haluamaani tietoa ennakkoon, kivoja ihmisiä. Maksun jälkeen postia tulee sujuvasti. Viimeksi maksoin heti ilmoittautumisen jälkeen, luulleen pääseväni toivomalleni päivälle, ei onnistunut. Nyt aion maksaa vasta heinä-elokuun vaihteessa. Oletko maksanut jo reissusi?
Hastala vista!Aivan, viikko on jaettu pe-ti ja ti-pe eli ei törmätä, harmi! Nyt pitää tunnustaa, että ilmoittautumislomake kävi kanssani töissä perjantaina mutta unohdin lähettää sen.. Josko huomenna muistaisin. Tai oikeastaan lähden nyt lenkille ja otan sen mukaani ja tiputan laatikkoon.
Kiitos näistä kokemuksistasi. Noin ajattelinkin: eli edullinen majoitus ei ehkä ole parhailla paikoilla, mutta jos osallistuu retkille, etäisyys ei haittaa.
Ilmoista ei tosiaan tiedä, mutta sekään ei haittaa: sateen sattuessa ollaan sateessa :)
Minusta sekä Barcelonan että Tarragonan retki kuulostavat hyvältä, vaikka ne olikin aika lyhyesti selostettu. Lisäyön varanneilla on myös mahdollista tehdä Salvador Dali-retki. Riippuu hotellin sijainnista, tekeekö mieli ottaa omaa aikaa vai osallistua joka päivä retkille. Kaikkea tekee mieli, mutta ei Barcelonaa kerralla voi kuitenkaan haukata, tuskin sitten koko Costa Bravaakaan. Lomalla on kiva myös olla vaan ja kuljeskella.
Nyt en ole ihan kartalla. Pitääkö maksaa ennen kuin saa vahvistuksen omasta lähtöpäivästä? - Etelä-savolainen
Esperanza kirjoitti:
Aivan, viikko on jaettu pe-ti ja ti-pe eli ei törmätä, harmi! Nyt pitää tunnustaa, että ilmoittautumislomake kävi kanssani töissä perjantaina mutta unohdin lähettää sen.. Josko huomenna muistaisin. Tai oikeastaan lähden nyt lenkille ja otan sen mukaani ja tiputan laatikkoon.
Kiitos näistä kokemuksistasi. Noin ajattelinkin: eli edullinen majoitus ei ehkä ole parhailla paikoilla, mutta jos osallistuu retkille, etäisyys ei haittaa.
Ilmoista ei tosiaan tiedä, mutta sekään ei haittaa: sateen sattuessa ollaan sateessa :)
Minusta sekä Barcelonan että Tarragonan retki kuulostavat hyvältä, vaikka ne olikin aika lyhyesti selostettu. Lisäyön varanneilla on myös mahdollista tehdä Salvador Dali-retki. Riippuu hotellin sijainnista, tekeekö mieli ottaa omaa aikaa vai osallistua joka päivä retkille. Kaikkea tekee mieli, mutta ei Barcelonaa kerralla voi kuitenkaan haukata, tuskin sitten koko Costa Bravaakaan. Lomalla on kiva myös olla vaan ja kuljeskella.
Nyt en ole ihan kartalla. Pitääkö maksaa ennen kuin saa vahvistuksen omasta lähtöpäivästä?Hei, ilmoittautumiskaavake tullut ja lähtöpäiväksi toivottu 1.10. Kunhan palailen mökiltä kotiin, pääsen täyttämään passin numeron ja lähettämään kaavakkeen takaisin. Maksan 269 euroa samantien. Onpa sit hoidettu.
En ota retkipakettia, kuten en viime syksynäkään. Toivottavasti taas löytyy samanhenkisiä reissaajia kuin viime vuonna, niin tulee upea reissu.
- soomelain
Mitenkä tuo oman seuralaisen lisämaksu menee, kun tuossa lukee jaetussa 2 hengen huoneessa erikoishintana 599e. Eli maksanko itse tuon 269e ja seuralainen tuon 599e vai kuuluuku oma maksu tuohon, jolloin seuralainen maksaa vain 330e? Ja kahdella seuralaisella 3 hengen huoneessa kummankin matka maksaisi 300e/hlö?
- Kokenut ukko
Oma maksu on 69 euroa eli lentokenttäverot yms. Varausmaksun 200 euroa saat takaisin, jos et halua ostaa retkipakettia. Seuralaiselta menee ilmoittautumiskaavakkeen maksu. Mutta ei sinne kannata avecia raahata. Mukavaa seuraa saa ihan ilman hintaa.
- soomelain
Kokenut ukko kirjoitti:

Ymmärsikinkin tuon että 200 euroa saa takaisin sieltä itse takaisin, mutta nuo muut hinnat hämää. Eikait seuralaisen lisämaksu voi olla 599 euroa eli oletan että tuo pitää sisällään sen 269 euroa josta 200 euroa takaisin.
Tuleeko tuosta sitten lasku myöhemmin vai pitääkö tuo maksaa annetuin tilitiedoin ennenkuin ilmoituslomakkeen lähettää? Ja pidetäänkö kaavakkeen asiakkaan kopio itsellä vai lähetetäänkö se postitse myös. - Esperanza
soomelain kirjoitti:
Ymmärsikinkin tuon että 200 euroa saa takaisin sieltä itse takaisin, mutta nuo muut hinnat hämää. Eikait seuralaisen lisämaksu voi olla 599 euroa eli oletan että tuo pitää sisällään sen 269 euroa josta 200 euroa takaisin.
Tuleeko tuosta sitten lasku myöhemmin vai pitääkö tuo maksaa annetuin tilitiedoin ennenkuin ilmoituslomakkeen lähettää? Ja pidetäänkö kaavakkeen asiakkaan kopio itsellä vai lähetetäänkö se postitse myös.En luottaisi siihen, että seuralaista koskee talletusmaksu ja sen palautus, koska sitä ei erikseen mainita missään. Ota yhteys matkanjärjestäjään ja varmista, ennen kuin maksat. Minulle on jäänyt sellainen olo, että seuralaisen matkasta ei tule kovinkaan edullinen, mutta jos toinen (kutsuttu) pääsee lähes ilmaiseksi, sillä voi kompensoida jos jaetaan kulut puoliksi.
Kaavakkeen kopio jäää itselle ja sen takana ovat matkan ehdot, Niitä on hyvä tavailla ja vaikka alleviivata tärkeät kohdat esim. mihin mennessä peruutukset ja muutosilmoitukset olisi tehtävä.
Kieltämättä näissä tulee aina vähän tulkintavaikeuksia :)
Kannattaa soittaa ja varmistaa. - koettujanähty
Esperanza kirjoitti:
En luottaisi siihen, että seuralaista koskee talletusmaksu ja sen palautus, koska sitä ei erikseen mainita missään. Ota yhteys matkanjärjestäjään ja varmista, ennen kuin maksat. Minulle on jäänyt sellainen olo, että seuralaisen matkasta ei tule kovinkaan edullinen, mutta jos toinen (kutsuttu) pääsee lähes ilmaiseksi, sillä voi kompensoida jos jaetaan kulut puoliksi.
Kaavakkeen kopio jäää itselle ja sen takana ovat matkan ehdot, Niitä on hyvä tavailla ja vaikka alleviivata tärkeät kohdat esim. mihin mennessä peruutukset ja muutosilmoitukset olisi tehtävä.
Kieltämättä näissä tulee aina vähän tulkintavaikeuksia :)
Kannattaa soittaa ja varmistaa.Itsestäsi maksat 200 69, sen lisäksi seuralainen maksaa 599. Kahden hengen matka siis 768, ja tähän voi tulla vaikka mitä lisämaksuja. Tuo 200 kuitenkin palautetaan, ellet halua käyttää sitä retkipakettiin.
Itse tein seuralaisena matkan laatuun nähden elämäni kalleimman matkan. Hinnaksi tuli retkipaketin ja muiden lisämaksujen kanssa lähes 1000 (tuhat) euroa matkasta, jossa kokonaisia perilläolopäiviä oli 2 (kaksi). - "ilmainen?"
Kokenut ukko kirjoitti:
Oma maksu on 69 euroa eli lentokenttäverot yms. Varausmaksun 200 euroa saat takaisin, jos et halua ostaa retkipakettia. Seuralaiselta menee ilmoittautumiskaavakkeen maksu. Mutta ei sinne kannata avecia raahata. Mukavaa seuraa saa ihan ilman hintaa.
Onko kokeneella omakohtaista kokemusta? Epäilyttää aikalailla tuon järjettömän ja lainvastaisen varausmaksun takaisinsaanti. (varausmaksu ei saa ylittää kokonaishintaa). Soitin N.F. numeroon, josta ei suostuttu kertomaan oikeastaan mitään - heillä ei kuulemma ollut tietoja vastuullisesta matkanjärjestäjästä, kokonaiskuluista eikä juuri muustakaan. Alettuani tonkia asiaa, selvisi, että Euroopan kuluttajatiedotus varoittaa k.o. matkoista, ja ruotsissa tuo markkinointi on uhkasakolla kielletty tältä firmalta.
- pohjanmaa1
Tuleeko joku muu pohjanmaalta ?
Olemme menossa toivottavasti 4.10. - Esperanza
Otatte siis lisävuorokauden? Oletteko olleet ennenkin näillä reissuilla?
- Pohjanmaa1
Yep otimme lisäyön kun se sopii meille parempi.
Tämä on eka kertaa. Sain tänään ilmoittautumislomakkeen ja matkustussopimuksen, yritän reissuun ti 24.9. Eli kolme yötä. En niin välitä retkistä, mutta jos löytyisi mukavia kavereita, joiden kanssa kierrellä ominpäin, niin mielellään viettäisi hauskan kaupunkiloman. Aion lähteä yksin, arvottuun 2 hengen huoneeseen. Voisihan sitä kyllä valita retkenkin, tai kaksi. Hyvä että niistä voi päättää paikan päällä. Innolla reissua odottaen.
- Uudeltamaalta
Juuri kotiutunut. 2 vko tuli lomailtua Maarianhaminassa. Viikonlopuksi jazzeille ja ensiviikolla Tallinnaan. Raha siis palanut.. oma vika. Kotimaan matkailu vasta tyyristä on! Oletteko jo maksaneet varausmaksun? Minä en ole.
HUOMIOIKAA; ilmoittautumiskaavakkeen kääntöpuolelta kohta 4. Teksti: ---
Talletusmaksu on maksettava samanaikaisesti ilmoittautumisen kanssa -----Mitään matkaa ei vahvisteta ennen kuin maksut lisäpalveluista tai talletuksesta on maksettu jne.
Nopeat syövät hitaat ja nuukat. Varaukset eivät päde, jos maksu on maksamatta! Pelaan tuurilla. Kuun vaihteessa soitan UTS:iin ja kysyn tilannettani, mahtuuko mukaan.
Mani mani money... - rver
Ihan mielenkiinnosta kyselen että mihin paikkaan ja hotelliin Costa Bravalla matka suuntautuu?
- naismatkustaja
Hei, tarkat tiedot saa vasta juuri ennen lähtöä, jos ne haluaa selville. Veronassa oli neljän tähden hotelli erittäin hyvällä sijainnilla. Ja näin on ollut kuulemma ennenkin.
- kiinnostaisi tietää
Haluaisin kanssa matkaan. Mutta askarruttaa lentoyhtiö ja lentojen aikataulut. Onko teillä jo tietoa? Entä hotellit, onko niissä valinnanvaraa? Missä sijaitsevat ja miten sieltä pääsee mihinkään? Miksi määrätystä lähtöpäivästä joutuu maksamaan ylimääräistä?
- naismatkustaja
Kun saat vahvistuksen matkasta, saat tietää aikataulun. Hotellin saat tietää pari päivää ennen matkaa, jos kysyt sitä matkatoimistosta. Vikaan kysymykseen vastaisin, että jostakin on matkatoimistonkin saatava rahaa. Mikä on virallinen vastaus, en tiedä.
Hei! Olen saanut kutsun ja vastannut. Nyt odotan tietoa, koska on lähtö
- Pohjanmaa1
Mikä lähtöpäivä haluat ?
- Uudeltamaalta
Loma jotakuinkin lomailtu -lämmintä mutta aurinko ei tunnu enää kuumenevan toiveiden mukaan. Edelleen perään kysymääni; Oletteko maksaneet varausmaksun tai koko potin? Vaikka mitä päiväystä olette toivoneet, sitä ei huomioida, ennenkuin varausmaksu on maksettu, joka pitää maksaa ilmoittautumisen yhteydessä, eikä mitään yhteydenottoa heiltä helly, ennen maksua. Tiedoksi: Naturamed Pharma on valinnut asiakkaitaat matkaan, siis kutsuja. Yhteistyössä matkanjärjestäjä: Universal Tour Scandinavia ( norjal. matkatoimisto UTS) Maksun jälkeen saa melkein välittömästi sähköpostia varaustiedoista. Ainakin aiemmin soittavat ja kauppavat eka illalle jotain retkeä, v.2011 Lucca 120 eur. ja jotain muuta matkapäivää, joka pitää maksaa heti erikseen. Ellet suostu, sanovat ettet pääse ehkä reissuun ja saat rahat takaisin ( tämän kokenut ). Jos suostut ja maksat eka retken heti saat s.postia matkan maksun vahvistuksesta. Sitten saat tiedon lisämaksusta; polttoaineen lisämaksusta ( Toscanaan oli 32 eur. ) Eka retki polttoainemaksu väh. varusmaksusta. Seuraavaksi saat s.postia: Alusta vahvistus. Kun maksut ovat ajantasalla, saat s.postia: Maksun vahvistus.
Kun saldo hyväksesi näyttää 0 euroa, saat s.postia: Lopullinen vahvistus.
Jatkan hetken päästä, en tiedä paljonko tekstiä tämä ottaa vastaan.- Uudeltamaalta
Saat tiedon lopullisesta matkapäivästäsi. Hotellin nimen saat viikkoa ennen reissua vain kysymällä ja soittamalla Uts 09- 42419293. Minne sijoitut ja kuka jakaa h.huoneen kanssasi kerrotaan bussissa, lentokentältä Barcelonaan. Eka iltana tervetuliasiltana saat viinilasin ja blakaatin retkistä, valitset haluamasi ja suorititat maksun ajantasalle, maksaen lisää tai saat takaisin. Jos valitsit retket, heti aamiaisten jälkeen kiire retkikohteeseen. Ohjelma hurjan tiukka mutta retket ja oppaat huippuluokkaa. Tällä reissulla retket informoitu laimeasti - siksi jää ihmetys minulle. Niin ja hotelliin saapuessa maksat ns. hotelliveron 1-5 euroa yöltä. Hotellin sijainti jossain maaseudulla.
Yhteenveto: Mikäli jätät retket, matka edullinen. Millään matkanjärjestäjällä retket eivät sisälly hintaan! Kaupunkilomana yksinmatkustavalle retkineen edullinen matka. Koet ja näet paljon ja ehkä saat uusia mukavia ystäviä. Kulut riippuu itsestäsi! Lähde matkaan jos sisällytät nämä tiedot. Halpalentoyhtiö. Mutta ei valittamista; saapuu perille ja erittäin ystävällinen henkilökunta! Luxuskonetta et kai nyt voi odottaakaan--
- Pohjanmaa1
Koko maksu on muuten maksettu.
Hei! Tietääkö kukaan, mitä hotellivaihtoehtoja on tarjolla? En tiedä vielä päivää, koska on lähtö. Mulle sopii mikä tahansa päivä.
Onko Satakunnasta joku kenties lähdössä?- Kokenut ukko
Kuukausi ennen matkaa saat tietää lähtöpäivän. Hotellin saat tietää päivää tai kahta ennen lähtöä tai viimeistään bussissa matkalla lentokentältä hotelliin. Mutta hotelli on hyvä!
- Mikkeliläinen nainen
ETSINTÄKUULUTUS! Sinä hesalainen nainen ja Sinä lahtelainen mies! Olitte molemmat Veronassa syksyllä 2012. Kävimme porukalla Venetsiassa ja Gardajärvellä (ja melkein Milanossa ;) ). Oletteko lähdössä Costa Bravaan?
- Pohjanmaa1
Jotain uutta ?
T. M32/m68- matkoilla käynyt
mitäpä uutta tässä vielä . päivämääriä ootellen. Parin viikon päästä pitäis eka lähtijöille tulla jo tietoo.
- Pohjanmaa1
matkoilla käynyt kirjoitti:
mitäpä uutta tässä vielä . päivämääriä ootellen. Parin viikon päästä pitäis eka lähtijöille tulla jo tietoo.
No niin nyt tuli ainakin varauksen alustava vahvistus.
- matkoilla käynyt
Pohjanmaa1 kirjoitti:
No niin nyt tuli ainakin varauksen alustava vahvistus.
sieltä ne alkaa pikku hiljaa tulemaan.
- kesä kissa
matkoilla käynyt kirjoitti:
sieltä ne alkaa pikku hiljaa tulemaan.
Tuliko vahvitus puhelimella ensin vai suoraa kirjeennä kotiin
- Pohjanmaa1
kesä kissa kirjoitti:
Tuliko vahvitus puhelimella ensin vai suoraa kirjeennä kotiin
Ja nyt tuli maksun vahvistus...
- Pohjanmaa1
sähköpostilla tuli.
- Pohjanmaa1
Ja isälle kirjeenä
- turust2
Hei.Olen lähdössä 1.10.2013 reissuun onko Turun suunnalta lähtijöitä.
- turust2
Hei matka lähestyy,tavataan l-asemalla Turussa klo 10 bussi hesaan tiistaina 1.10.2013.Seikkaillaan.
- Jellonaemot
turust2 kirjoitti:
Hei matka lähestyy,tavataan l-asemalla Turussa klo 10 bussi hesaan tiistaina 1.10.2013.Seikkaillaan.
Täältä lähtee kaks naista kans samalle reisslle. Me hypätään bussiin vähän myöhemmin.
- Mikkeliläinen Nainen
Jellonaemot kirjoitti:
Täältä lähtee kaks naista kans samalle reisslle. Me hypätään bussiin vähän myöhemmin.
Onnea matkaan! Laitattehan kokemuksia jakoon heti reissun jälkeen.
- turust2
Jellonaemot kirjoitti:
Täältä lähtee kaks naista kans samalle reisslle. Me hypätään bussiin vähän myöhemmin.
Mukavaa.Mika hotelli teillä jellonaemot?
- Kokenut ukko
turust2 kirjoitti:
Mukavaa.Mika hotelli teillä jellonaemot?
Mikä hotelli sinulla on?
- Pohjanmaa1
olemme lähdössä 4.10 joku muu tulossa ?
- keitämuita
Ei ole muita. Saat mennä yksin!
No, vitsi, vitsi. On meitä koko koneellinen. Nähdään sitten lentoasemalla.
- R ailikki
Hei, kauanko pitää olla jäsenenä, että saa matkatarjouksen. Näköjään puolivuotta ei riitä...
- maikku_l
Mä olen toivonut lähtöpäiväksi 4.10.13. Olen Helsingistä ja lähdössä matkalle yksin. Kiva siis jo etukäteen tutustua matkakavereihin täällä! Retkipaketin ostoa mietin vielä; haluan joka tapauksessa retkeillä, mutta yksin en viitsi ruveta järjestelemään.
Mä olen ollut tilaajana jo useamman vuoden ja kutsuja on tullut aikaisemminkin, mutta vasta nyt olen lähdössä mukaan eka kertaa. - Barca
Onko joku kiinnostunut näkemään Barcan peliä? Voitais mennä katsomaan sitä yhdessä. Oon lähdössä pojana kans 4.10. ja peli Camp Noulla pelataan lauantaina 5.10. En ole vielä varannut lippuja peliin.
- Pohjanmaa1
Voi olla että kiinnostaa mutta en tiedä vielä.
- Pohjanmaa1
Pohjanmaa1 kirjoitti:
Voi olla että kiinnostaa mutta en tiedä vielä.
Mistä muuten voi ostaa lippuja ? Barcan kotisivulta ?
- Barca
Pohjanmaa1 kirjoitti:
Mistä muuten voi ostaa lippuja ? Barcan kotisivulta ?
Ostin pari vuotta sitten liput AC Milanin peliin viagogo.com kautta.Tosi hyvin hoitu loppuun asti.Liput tuodaan suoraan erillisellä kuljetuksella kotiin asti.Ajattelin ostaa nytkin liput sitä kautta.
- kova kisu
vieläkään ei ole tullut vahvistusta.ja enään lähtöihin muutama viikko eli
mulla taitaa lähtö olla se viimeinen
eli pöö vain kaikille.- Odottavan aika on...
Missäköhän vahvistukset viipyvät???
- turus2
minä sain vastauksen että lopullinen vahvistus tulee viim.10 pv.ennen lähtöä.
minulla on lähtö 1.10.i1 i=? - silikonitissi
turus2 kirjoitti:
minä sain vastauksen että lopullinen vahvistus tulee viim.10 pv.ennen lähtöä.
minulla on lähtö 1.10.i1 i=?sain tänään soiton, ett jos haluan reissuun 1.10, niin tarjoavat 1 hh hintaan 179 e. en halunnut. ilmoittavat, kun tietävät, mihin lähtöön kone arpoo minut. outoa! viime vuonna kaikki oli niin helppoa.
- kerran rahastettu
silikonitissi kirjoitti:
sain tänään soiton, ett jos haluan reissuun 1.10, niin tarjoavat 1 hh hintaan 179 e. en halunnut. ilmoittavat, kun tietävät, mihin lähtöön kone arpoo minut. outoa! viime vuonna kaikki oli niin helppoa.
Hei,
Oletko menossa yksin ?
Lähetin joskus kesällä lomakkeen ja kun ei tullut mitään tietoa,
niin soitin tänään ja sain kuulla, että olen jonossa ja viimeinen
lähtö 22.10. on peruttu, kun ei ollut riittävästi fiksuja osanottajia.
Koska en ottanut mitään lisäjuttuja, niin minut laitettiin jonoon,
toki tässä jutussa minun kohdallani saattaa olla 2012 Toscanan
matkan valitus. Nähtävästi fiksuimmat ovat nyt jonossa ja sitten
se poika sanoi,että, jos nyt syksyllä ei pääse, niin keväällä pääsee. - tuffetp
kerran rahastettu kirjoitti:
Hei,
Oletko menossa yksin ?
Lähetin joskus kesällä lomakkeen ja kun ei tullut mitään tietoa,
niin soitin tänään ja sain kuulla, että olen jonossa ja viimeinen
lähtö 22.10. on peruttu, kun ei ollut riittävästi fiksuja osanottajia.
Koska en ottanut mitään lisäjuttuja, niin minut laitettiin jonoon,
toki tässä jutussa minun kohdallani saattaa olla 2012 Toscanan
matkan valitus. Nähtävästi fiksuimmat ovat nyt jonossa ja sitten
se poika sanoi,että, jos nyt syksyllä ei pääse, niin keväällä pääsee.Hei,
ilmeisesti samassa jonossa ollaan. Mitään ylimääräistä en ole maksanut ja toiveeksi laitoin 24.9, jonka arvasin toteutumattomaksi. Oletin, että minuun otetaan yhteyttä ja ehdotetaan vaihtoehtoista päivämäärää. Ei ole kuulunut pihaustakaan matkanjärjestäjän taholta. Viimeinen lähtö 22.10 olisi myös sopinut ja katson olevani riittävän fiksu kyseiselle päivämäärälle.
On mielenkiintoista seurata, miten tämä oikeasti toimii. Tällä hetkellä ei mitenkään. - silikonitissi
tuffetp kirjoitti:
Hei,
ilmeisesti samassa jonossa ollaan. Mitään ylimääräistä en ole maksanut ja toiveeksi laitoin 24.9, jonka arvasin toteutumattomaksi. Oletin, että minuun otetaan yhteyttä ja ehdotetaan vaihtoehtoista päivämäärää. Ei ole kuulunut pihaustakaan matkanjärjestäjän taholta. Viimeinen lähtö 22.10 olisi myös sopinut ja katson olevani riittävän fiksu kyseiselle päivämäärälle.
On mielenkiintoista seurata, miten tämä oikeasti toimii. Tällä hetkellä ei mitenkään.Soita matkatoimistoon tai kysy sähköpostitse!!!
- arzu1
sain tiedon,että lähtöpäiväni on 1.10.Nyt innolla odotan matkaa.Lentotiedot ym tulevat sitten myöhemmin,nyt vasta alustava ilmoitus.Ja Pirkanmaalta olen lähdösssä.
- kuha kysyn
Onko teille tarjottu illallispaketteja tänä vuonna, joka sis. kasinokäynnin?
- Mikkeliläinen nainen
kuha kysyn kirjoitti:
Onko teille tarjottu illallispaketteja tänä vuonna, joka sis. kasinokäynnin?
Kyllä, tänään tuli viesti:
"Hyvä asiakkaamme,
ohessa alustava varausvahvistus matkallenne Costa Bravaan 08.10. Vastaatko ystävällisesti sähköpostiviestiimme samalla hyväksyt tarjouksemme: 2 illallista, Flamenco-shown, 1 drinkin ja sisäänpääsyn casinolle - paketin, arvo 125euroa, joka pidätetään 200 euron talletussummasta."
Taidanpa hyväksyä tarjouksen.
Onko muille tullut? - Pohjanmaa1
Mikkeliläinen nainen kirjoitti:

Onko muille tullut?Kun saimme alustava vahvistus siellä ei oli casino paketti mukana. Pelkkä vahvistus.
- Aina Matkaaja
Mikkeliläinen nainen kirjoitti:
Kyllä, tänään tuli viesti:
"Hyvä asiakkaamme,
ohessa alustava varausvahvistus matkallenne Costa Bravaan 08.10. Vastaatko ystävällisesti sähköpostiviestiimme samalla hyväksyt tarjouksemme: 2 illallista, Flamenco-shown, 1 drinkin ja sisäänpääsyn casinolle - paketin, arvo 125euroa, joka pidätetään 200 euron talletussummasta."
Taidanpa hyväksyä tarjouksen.
Onko muille tullut?Tuollaisen viestin minäkin sain. En hyväksy sitä. On niin sotkua niitten kanssa aina, etten sitten taida lähteä matkaan.
- Mikkeliläinen nainen
Aina Matkaaja kirjoitti:
Tuollaisen viestin minäkin sain. En hyväksy sitä. On niin sotkua niitten kanssa aina, etten sitten taida lähteä matkaan.
Lähde vaan! Reissusta tulee huippuhyvä! Edullinen edelleen! Googleta Costa Bravan casino. Näyttää tosihienolle!!!
- matkalainen2
Mikkeliläinen nainen kirjoitti:
Kyllä, tänään tuli viesti:
"Hyvä asiakkaamme,
ohessa alustava varausvahvistus matkallenne Costa Bravaan 08.10. Vastaatko ystävällisesti sähköpostiviestiimme samalla hyväksyt tarjouksemme: 2 illallista, Flamenco-shown, 1 drinkin ja sisäänpääsyn casinolle - paketin, arvo 125euroa, joka pidätetään 200 euron talletussummasta."
Taidanpa hyväksyä tarjouksen.
Onko muille tullut?Hei,
Ompa outoa, Natura Med Pharma tarjoaa matkan ja
matkatoimisto latelee ehtoja.
Onko muille tullut ehdotuksia ?
Lueskelin noita edellisiä 1 hengen huone 179 €,
niin pääsee mukaan. Kova hinta muihin verrattuna. - matkalainen2

niin pääsee mukaan. Kova hinta muihin verrattuna. - arzu1
Tuli tieto:ryhmä A lähtöpäivänä tuo 1.10 ;)
- Pohjanmaa1
arzu1 kirjoitti:
Tuli tieto:ryhmä A lähtöpäivänä tuo 1.10 ;)
Tuliko joku muu tiedot ? Lentoyhtiö ja aikataulun ?
- arzu1
Pohjanmaa1 kirjoitti:
Tuliko joku muu tiedot ? Lentoyhtiö ja aikataulun ?
Tuli aikataulu 1.10 15.30 lähtö
- saari
Moi, lähdössä 15.10 Hämeestä, ja yksin. Onko muita naisia täältäpäin?
Hei!
Olen l¨ähdössä 15.10 Espoosta. Olen ollut jo 2kertaa Toscanassa Naturamedin vieraana.
Olen taas ryhmässä D, missä ryhmässä olet. tavataanko kentällä ?
T. Helena
P.S Teen yleensä retket ominpäin :)
- Satakunta 2
Ensimmäinen rymä taitaa olla lähdössä 20.9.? Onko joku silloin lähdössä, voisitko kertoa tällä palstalla hotellin nimen ja muutenkin kokemuksia reissusta?
Itse vielä odotan ajankohtaa, joten taitaa olla 18.10. Koska muut ovat jo ohittaneet sen "30 päivää ennen saa vahvistuksen ajankohdasta". Jonka ilmoittavat olevan vahvistuksen saapumisajan. Onko muita kenties lähdössä 18.10. Olen nainen Satakunnasta ja ollut Veronassa viime vuonna.- 8.10.2013 lähtijä
Laittakaapa tosiaan viestiä hotellista ja kaikesta muustakin matkaan liittyvästä, jotka jo tässä kuussa pääsette Costa Bravan upeisiin maisemiin.
- Kokenut ukko
8.10.2013 lähtijä kirjoitti:
Laittakaapa tosiaan viestiä hotellista ja kaikesta muustakin matkaan liittyvästä, jotka jo tässä kuussa pääsette Costa Bravan upeisiin maisemiin.
Kuka tietää jo hotellin, minne majoittaudutaan???
- mat6
8.10.2013 lähtijä kirjoitti:
Laittakaapa tosiaan viestiä hotellista ja kaikesta muustakin matkaan liittyvästä, jotka jo tässä kuussa pääsette Costa Bravan upeisiin maisemiin.
HEI
Matka on takana päin, oli oikein mukava matka mutta kiirrettä piti,otin retket ja suositelen kyllä niitä kaikille.
Siinä näkee niin paljon.
Hotelli tosi hyvä. Paikka Tossa De Mare Don Juan
Ainoa iso miinus on se poissa lähtö hotelilta klo.02.00 - Kokenut ukko
mat6 kirjoitti:
HEI
Matka on takana päin, oli oikein mukava matka mutta kiirrettä piti,otin retket ja suositelen kyllä niitä kaikille.
Siinä näkee niin paljon.
Hotelli tosi hyvä. Paikka Tossa De Mare Don Juan
Ainoa iso miinus on se poissa lähtö hotelilta klo.02.00Kiitos infosta! Eipä tarvinne viimeisenä yönä vaivautua nukkumaan.
- Pohjanmaa1
No niin lopullinen vahvistus on tullut (4.10-8.10).
Lento AXE3813 ja AXE3810, jos olen kattonut oikein se on airexplore.
Helsinki vantaa 18:10 - Barcelona 21.50 (4.10)
Barcelona 07:30 - Helsinki 12:10 (8.10)
Ryhmä A.- Mikkeliläinen nainen
Jee, lopullinen vahvistus tuli. 8.10.2013 lento 18.10. Ryhmä C. Onko muita Mikkelin seudulta lähtijöitä?
- Kokenut ukko
Ilmoitathan, kun tiedät hotellinkin. Kiitos.
- reissaaja1958
Kokenut ukko kirjoitti:
Ilmoitathan, kun tiedät hotellinkin. Kiitos.
Kertokaapa kokemuksia reissussa olijat ja reissusta palanneet. KIITOS!
- Lentokonehullu
Hei,
11.10 matkalle lähtevät tässä.
Lentoyhtiö on slovakialainen Airexplore ja kone on 20 vuotta vanha
B 737, 169 matkustajapaikkaa.
Löydät tiedot www.aireplore.sk.
Pidetään hauska matka. - Lentokonehullu
Hei,
11.10 matkalle lähtevät tässä.
Lentoyhtiö on slovakialainen Airexplore ja kone on 20 vuotta vanha
B 737, 169 matkustajapaikkaa.
Löydät tiedot www.aireplore.sk.
Pidetään hauska matka. - ei haittaa
Lentokonehullu kirjoitti:
Hei,
11.10 matkalle lähtevät tässä.
Lentoyhtiö on slovakialainen Airexplore ja kone on 20 vuotta vanha
B 737, 169 matkustajapaikkaa.
Löydät tiedot www.aireplore.sk.
Pidetään hauska matka.http://www.airexplore.sk/ on oikea sivuosoite
- laajalahtelainen
Hei, Lähtöpäivä ensi tiistai eli 8. lokakuuta. Vähän perhosia vatsassa. :) :) :)
- Irina18
Hei! Lähden 15.10 Raumalta
- aapee
Olen myös jo käynyt Costa Bravassa ja hotellina Don Juan Tossa de Mar.
Hotelli mukava,henkilökunta ystävällistä.En ottanut retkiä,vaan nautin Tossa de Marista.Ranta hotellista n.300 m ja nähtävää riitti.Ilmakin suosi.Oikein mukavaa oli ja ainoa huono asia oli kotiinlähdön ajankohta, keskellä yötä.- unikeko2
Hei,
11.10 lähdössä kyselee.
Olitko 3 vai 4 yötä ?
Missä Sulle ilmoitettiin uudesta aikataulusta, Suomessa vai Costa Bravassa ?
Klo 2:00 lähtö, kauheaa. täytyy ottaa päivällä nokoset, jos meille käy samoin.
Kiitos Sulle ja lämmintäkin taisi olla.
- kätsy
Moikka kaikille! Isäni lähtee juuri tänään kyseiselle Costa Bravan matkalle. Tiedoksenne, että UTS:n ilmoittamat lentoaikataulut ovat UTC ajassa! Suomen aika kesäaikaan 3h! Eli tänäänkin lähdetään klo 21:10 ilmoitetun 18:10 sijaan. Herää näin ollen epäilys, että klo 12:10 ilmoitettu paluu on oikeasti 15:10 Suomen aikaa. Useampi odotellut tänään kolme ylimääräistä tuntia kentällä. Lähtöselvitysvirkailija oli kertonut, että ovat viime viikolla pyytäneet matkanjärjestäjää korjaamaan tiedon. Kun tänään aiemmin tarkistimme asiaa UTS:ltä, niin virkailija ilmoitti pokkana, että "olivat saaneet tiedon vasta tänään lentoyhtiöltä". Oikea lähtöaika toki oli Finavian sivuilla nähtävissä jo eilen.
- loppuhyvin
Kokemukseni mukaan kun olimme Toscanan matkalla, kone oli lähdössä Helsingistä myöhässä lähes kellonympäryksen.
Perillä Italiassa oltiin klo:3.30, syötiin kylmenneet iltapalaksemme tarkoitetut ruuat.
Sitten oli herätys seitsemältä ja alettiin vetää sama ohjelma tiivistetyssä muodossa läpi.
Kotiutumis aikataulu piti kyllä paikkansa, herätys oli 4.30 pieni aamupala lähtöaamuna ja lentoasemalle.
Olo oli kotiin päästyä väsynyt mutta onnellinen! - Mikkeliläinen nainen
loppuhyvin kirjoitti:
Kokemukseni mukaan kun olimme Toscanan matkalla, kone oli lähdössä Helsingistä myöhässä lähes kellonympäryksen.
Perillä Italiassa oltiin klo:3.30, syötiin kylmenneet iltapalaksemme tarkoitetut ruuat.
Sitten oli herätys seitsemältä ja alettiin vetää sama ohjelma tiivistetyssä muodossa läpi.
Kotiutumis aikataulu piti kyllä paikkansa, herätys oli 4.30 pieni aamupala lähtöaamuna ja lentoasemalle.
Olo oli kotiin päästyä väsynyt mutta onnellinen!Tossa de Mar oli huippupaikka. Lento lähti tosiaan vasta 21.10 ja lähtö takaisin oli hotellilta klo 2 yöllä, mutta kaikki muu oli positiivista. Mahtavaa seuraa, siisti hotelli, ihana kylä ja casino-paketti positiivinen yllätys. Toivottavasti pian tulee taas kutsu seuraavalle matkalle.
- entinen pillerintila
Mikkeliläinen nainen kirjoitti:
Tossa de Mar oli huippupaikka. Lento lähti tosiaan vasta 21.10 ja lähtö takaisin oli hotellilta klo 2 yöllä, mutta kaikki muu oli positiivista. Mahtavaa seuraa, siisti hotelli, ihana kylä ja casino-paketti positiivinen yllätys. Toivottavasti pian tulee taas kutsu seuraavalle matkalle.
Costa Bravan ja Barcelonan matkat olivat tosi kivat, kahdessa päivässä
näimme paljon.
Työkaveri oli vastassa ja katsellut FInnavian sivuilta koneen tuloaikaa ja
oli huomannut, etttä Barcelonasta tullaan 11:30 ja 12:15 lähdetään
Pisaan ja 20:20 tullaan Pisasta ja 21:10 lähdetään Barceloonaan.
Ja näin se oli. Sama matkatoimisto lennättää päivällä Toscananaan.
Tämän päivämatkaajan takia olimme joutuneet odottamaan yli 3 tuntia
lähtöa matkalle ja tulemaan kotiin yöllä. V-käyrä nousi.
Tutkailimme lentoyhtiöiden sivuja ja nillä tahansa yhtiöllä pääsee
3:n vuorokauden matkalle hotelliyöpymisineen tai vaikkapa viikon
löhölomalle tällä 917 €, jonka maksoimme ja retket päälle. - Silikonitissi
entinen pillerintila kirjoitti:
Costa Bravan ja Barcelonan matkat olivat tosi kivat, kahdessa päivässä
näimme paljon.
Työkaveri oli vastassa ja katsellut FInnavian sivuilta koneen tuloaikaa ja
oli huomannut, etttä Barcelonasta tullaan 11:30 ja 12:15 lähdetään
Pisaan ja 20:20 tullaan Pisasta ja 21:10 lähdetään Barceloonaan.
Ja näin se oli. Sama matkatoimisto lennättää päivällä Toscananaan.
Tämän päivämatkaajan takia olimme joutuneet odottamaan yli 3 tuntia
lähtöa matkalle ja tulemaan kotiin yöllä. V-käyrä nousi.
Tutkailimme lentoyhtiöiden sivuja ja nillä tahansa yhtiöllä pääsee
3:n vuorokauden matkalle hotelliyöpymisineen tai vaikkapa viikon
löhölomalle tällä 917 €, jonka maksoimme ja retket päälle.Olin Costa Bravassa. Matka maksoi 69 euroa. Neljän tähden hotellit aamiaisineen lentojen lisäksi. Mistä muualta saisi näin edullisesti??? Ei mistään. Olen erittäin tyytyväinen.
- Outoa toimintaa
Ilmoittauduin syksyn Costa Brava matkalle jo kesäkuussa, eikä sen jälkeen ole kuulunut mitään. Minulla ei ollut mitään lisämaksuja, joten on kai jätetty sen takia huomiotta. Soitin toimistoon, ja vastattuani automaatin kysymyksiin "matkustatko toisen henkilön kanssa, oletko varannut yhden hengen huoneen jne." kerrottiin, että kaikki asiakaspalvelujamme ovat varattuja ja voit jättää automaattiin viestin. Viestiin ei kukaan tähän päivään mennessä ole vastannut. Eli toisin sanoen, jos et ole maksanut mistään ylimääräisestä, sinua ei oteta huomioon, jos maksavia tulijoita riittää. Harmi vain, että olin varautunut syys-lokakuun matkaan (päivällä ei olisi ollut niin väliä) ja siirtänyt muita menojani. Tämä saattaa Naturamed Pharmankin erittäin huonoon valoon.
- eläkeläinen vm -37
Costa Brava on hieno paikka, mitään retkiä ei oikeastaan tarvitsisikaan. Retkille lähdettiin niin aikaisin ja palattiin niin myöhään, ettei itse lomapaikkaa ehtinyt nähdäkään. Ylimääräinen päivä pitäisi k'äyttää siihen. Hotelli oli hyvä ja ruoka kunnollista. Oppaat ihan hyviä. Bussissaistumista aika paljon. Tarragonan matka oli hyvä ja kiinnostava,
Lentomatkat olivat rankkoja: Barcelonaan tultiin paljon puolenyön jälkeen, sitten matkatavaramme olivat väärässä terminaalissa ja meitä juoksutettiin ympäri sinne tänne ulkona ja sisällä. Pääsimme sentään hotelliin ja aamulla oli lähtö retkelle.Paluumatka oli myös yöllä: lähtö hotellista klo 2. Sitä ennen oli jonkinlainen aamiainen.
Halpamatka on aina halpamatka. Ei pidä odottaakaan luxusta sillä rahalla. Ihan mukavaa oli.- pettynyt matkustaja
Minäkin olin ns. maksavana matkustajana Tossa de Marissa. Olimme hotelissa lauantaina 12.10. vähän ennen klo 4.00 aamulla ja lähtö hotelista oli tiistaina 15.10. klo 2.00 yöllä. Tein elämäni kalleimman matkan, perillä siis kolme päivää. Olin maksanut neljän yön matkasta 737 e ja retki Barceloonaan 135 e. Sagrada Familiaa katseltiin kadulta, ei ollut aikaa käydä sisällä, Casa Milan kohdalla bussi hivenen hidasti, samoin olympia-stadionin. Lentokone ikivanha B 737, siinä oltiin kuin silakat suolassa. Tuolla 872 eurolla olisin tehnyt kahden viikon matkan johonkin toiseen lomakohteeseen jonkin toisen matkatoimiston kautta. Harkitsenkin valituksen tekoa.
- öliub
pettynyt matkustaja kirjoitti:

niin ku "halvalla" saa. Ei oo totta että joku maksaa tollasesta tuollasen hinnan! Uskomatonta!
- matkalla ollut
HEI
Matkalla jo ollut.
Eihän nämä ole pakollisia matkoja ,nyt mitä on kuulut ja lukenut niin moititaan vaan,
itse olin tyytyväinen koko reissuun,paitsi se yö lähtö vähän harmitti.
mutta joka tapauksessa olis ollut aikainen herätys oli se lähtö sitten klo.2.00 tai .8.00
Hotelli ja ruoka oli hyvää Retket ja oppaat hyviä.
Olen tosi tyytyväine..Näille reissuille täytyy vaan otta retkimieli mukaan ja hurtti huumori.
Kiitos järjästäjille.- kirkkonummelainen 51
Hei ,
kirjoitit asiaa. Positiivisella mielellä lähdin matkaan ja positiivisellä mielellä palasin takaisin. Kaikki hyvin. Kotona voi nukkua. KIITOS matkakumppaneille!
Uutta kutsua odottaen.
Muuten oli hyvä reissu, mutta todellisuudessa vain yksi yö hotellissa ja kaksi yötä matkalla.
Aikataulu siis aivan liian tikka joten nukkuminen jäi vähiin.Vielä tarkennus makan todella tiukkaan ohjelmaan:
Ti klo 21.05 lähtö Helsingistä.
Ke noin klo 3.00 perillä osta Bravassa.
Ke Barcelonan kiertoajelu ja flamenco show. to klo 1.00 yöllä.
Torstaina retki koko päivän.
Perjantaina voileipä klo 1.30 ja klo 2.00 lähtö lentokentälle.
Käytännössä siis vain yksi hotelliyö ja kaksi päivää kiertoajeluilla bussissa, jos on maksanut retket (eivät kuitenkaan ole pakollisia).
Harmittaa kyllä niiden puolesta jotka ovat maksaneet matkan itse.- Nainen..............
Sain kutsun. edelleen olen epäileväinen. Ja yksin kai pitäisi lähteä, kun ei mies lähde mukaan. Miten siellä "yksin" pärjää? Jos ei ole kauhean sosiaalinen tapaus...
- iitta
Sama juttu, kutsu tuli tänään. Keväällä pääsisin lähtemään melkein koska vaan. Yksin lähtisin, enkä ottaisi varmaan retkiä. Yhdenhengen huonetta mietin. Aikataulu myös mietityttää ja se tieto, että jos ei maksa mitään ylimääräistä, ei välttämättä mahdu mukaan.
- Paloma
iitta kirjoitti:

saitteko jo mahdollisia lähtöpäiviä tietoonne? Itse sain myös kutsun, mutta en ole vielä pyytänyt ilmoittautumislomaketta. Olen Varsinais-Suomesta ja nainen vähän alle 50v. Reissu kiinnostaa jonkun verran, vaikka pelkäänkin että liika kiire ja huonot aikataulut verottavat viihtymistä. - epsanja
Paloma kirjoitti:
Hei,
saitteko jo mahdollisia lähtöpäiviä tietoonne? Itse sain myös kutsun, mutta en ole vielä pyytänyt ilmoittautumislomaketta. Olen Varsinais-Suomesta ja nainen vähän alle 50v. Reissu kiinnostaa jonkun verran, vaikka pelkäänkin että liika kiire ja huonot aikataulut verottavat viihtymistä.Mietitään kevään lähtöä, minä, tyttäreni ja äitini. Aion pyytää ilm.lomakkeen, katsotaan sitten. Eihän siellä varmaan yksin olla, jos jotain sattuu. Keski- Suomesta ollaan lähdössä.
- himomatkaaja
Kutsu saapunut kevään matkalle Costa Bravaan, Toscanan jätin välistä mutta nyt ajattelin ihan yksin matkaan lähteä. Onko muita joille on tullut kutsua kevään reissuun?
- himomatkaaja
Voitaisiin kehitellä ihan omat retket sillä olen paljon matkustellut ja espaniassakin useasti. Olisi mukava tutustua tuleviin matkakumppaneihin jo etukäteen. Mieheni jätän suosiolla kotiin ja lähden rennoin mielin katsomaan mitä tuleman pitää.
Olen ilmoittautunut kevään matkalle, ystävätterini kanssa , Tässä vain odotellaan , olen ollut jo näillä matkoilla kolme kertaa ennenkin . Ja olen ostanut aina retkipaketin , ne on olleet hyvin järjästettyjä,ja melko kalliitakin, mutta olisi kiva kokeilla oma toimiretkijäkin jos saisi pienen ryhmän jonka kanssa retkeiltäisiin.Olisin kiinnostunut jos satuttaisiin samalle matkalle.
Kirjoitellaan täällä ,lähemmin kun tulee vahvistus lähtöpäivästä.- malwiina1
Tänään se sitten tuli se vahvistus maaliskuun lopulla noustaan koneeseen.........
Otin illallis paketin johon kuuluu kolme illallista ja pääsymaksu Casinolle ja
Flamenco-show... Että siellä nähdään sitten.- iitta1
Lähdössä pe 21.3. 4pvän reissuun. Jos saisi pari yötä nukuttuakin, kun ilmeisesti on yölennot. Illallispaketin otin, retkeillä aion itsekseni tai sitten vain kävellä merenrannalla. Jaettu huone tuntenmattoman kanssa vähän mietityttää, mutta seikkailumielellä vaan :-)
- tar2
Moi!
Mä olisin kanssa lähdössä 21.3. matkalle Costa Bravaan yksin. Otin ylimääräisen yön siihen, kun ajattelin, että josko paremmin pääsisin matkalle. Tarjosivatkin sitten tuota illallis- ja casinopakettia mutta sanoin kohteliaasti ei kiitos.
Olen ollut jo kahdella Naturan matkalla, enkä ole maksanut muuta kuin lentokenttäveron. Reissut ovat olleet upeita ja mukavaa matkaseuraa on löytynyt.
Joten nyt vain odotellaan, josko vahvistus saapuisi! - neljäs kerta
LÄHTÖ 21.03....siis sama kuin (iitta1 ja tar2 ) minulla on myös illalis paketti Casino........mutta olisin kiinnostunut omatoimi matkasta jos joku lähtisi myös niin olisin mielelläni liittynyt seuraan, jos sopii. Voitaisiinko olla yhteydessä jo ennen matkaa jos vaikka onnistuisi. Minuun saa yhteyden sähköpostilla : [email protected] nähdään........terveisin malwiina2
- Tyttö karjalasta
Costa Bravaan 18.3. Onko muita lähdössä samalle matkalle, jotka haluavat nauttia meren läheisyydestä ja omatoimiretkeilystä? Olin illalliset, Flamingo-esityksen ja Casinon, joten en halua tehdä liian kiireistä ja kallista matkanjärjestäjän retkillä!
- lomailija2
Reissu tehty Costa Bravaan. Kylläpä oli hyvät ja antoisat retket. :) :)
- maarit2
Ihmettelen kovasti että tällä viikolla kirjoittamani arvostelu on pyyhitty pois. taitaa myönteisten kokemuksen porukka naturamedin porukkaa, Kyllä lenntokonekin oli niin harvinainen ettei kukaan vantaalla tiennyt sellaisen olemassaolostakaan.Siitävaan sikarilootaan juomaan kuppi kahvia kuppi vettä mutta ei ainakaan tule lentoemoille kiire.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.62453- 1161628
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361366Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1571195- 521105
- 1161101
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051054- 571051
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46929- 60892