Se oli elokuva joka oli ohjattu kopioimalla suoraan Hollywoodista.
- Opettelemalla alastomana olemusta, jonkun hirmusuuren X-bicyclepyörän kanssa, jonka saattoi nähdä tämän tavattoman vanhoillisen ja seksiä ymmärtämättömän ryhmän luomukseksi, mitään välittämättä, mistä hinnasta kiinni ja mistään hinnasta riippumatta.
Tämä alastomuuden opettelun yhteydessä mainintana muistelemalla, ei kiinnosta vesirokon yhteydessä ollenkaan. Kun se oli han keskenjäänyttä.
Maanvoima ei vain ollut minun omani. Se oli suuri hallitila, ja arvatenkin siellä, koulun liikuntasalissa oli jo kymmeniä vuosia ennen minua luovutettu. Luovutettuina ne tekivät terää ja olivat otetta omasta itsestä, sekä arjesta, vain muillekin ihmisille väärikäsityksin, ihmeteltäviksi.
- Käytän jatkuvasti omaa pyörääni, totesin mahdottomuutta mahdollisesti. Ulkona paistoi helteellä aurinko raskaan rankasti, yhtä rankasti se pyörä oli vain tehty liikuttamaan, liikkuttamalla poljettavaksi. Odotin jo pääsyä ulkoilmaamme...
Kuinka voisin ottaa sillä tavalla toisen omaa? Anastaen riistää, jotakin niin kohahduttavan söpöä ja ongelmia tutkivaa, sielua ja mieltä, yhdessäolosta nauttimalla ja läheisyydestä vain ajattomina hetkinä turvallisesti. Kaksin ja ilman säikähtämistä enää koskaan, niin kovaa.
-Niin se oli se. Se oli jotakin: Äiti Gaia ja siksi rakentunut koskettaen.
Se katsoi vain altakulmain, hänen karhunhattunsa otsalippa oli, vain melkein tippunut silmille valahtamaan, ja poltti niitä häijysti, jo olemuksen niin kumartuneen melkein oksentamaan saaden. Lumen vähyyttäkin se mainosti ihan vain elokuvana, joka oli niin kaunis, kauniisti kerrottu unelma vapaudesta, ja varjopuolista, edustettuna, vain pelkän seksiväkivallan, väkivaltaisuuden luonteen juonteilla.
Edes osoittavina ne eivät koskaan tavoittaneet unelmana maaperää.
Mikä tämä toinen radio on?
-. Onko tämä sävel sinulle tuttu?
On joo... Miten niin?
Ne käsittelevät omaa sisäistä traumaasi, ihan vain ulkopuolisina kuten esim. armeijan ohjaamina.
- Onko teillä muilla kohtalotovereita tähän verrattomaan keskeneräisyyden maailmaan, ja maailmankuvaan, jota leimaavat useat ympäristö ja sadismina sen osoittamisenakin hyvin kohtuuttomat vapaudenriistämisen yritykset, siten täysin harhasta peräisin olevana?
Näitä ei ole tällä tavoin olemassa, jos et kauheasti heräile, tai ole edes herätettävissä oman kuvakehyksesi keskeltä.
Tämä on aivan oikeasti vain armeijan lähetys ja mun seuran pitämiseen, minulle itselleni, kun en oikeasti välitä, enkä edes huomaa, kun vain teen työni, seurauksi itselleni, että heräisin edes välillä tästä harhakuvien, haavekuva maailmasta myös itselleni, seuraksi edes. Koska en edes välillä huomaa muita, tai heidän aikuismaista otettaan arjesta, tai muista ihmisistä, ja siten aina seurailtuna, myös julkisesti.
- Odotatko vähän mun seurani: "Armeija yrittää tavoittaa mua."
Että heräisin...
- Kun koulut tosiaan loppui jo.
- Opettelemalla alastomana olemusta, jonkun hirmusuuren X-bicyclepyörän kanssa, jonka saattoi nähdä tämän tavattoman vanhoillisen ja seksiä ymmärtämättömän ryhmän luomukseksi, mitään välittämättä, mistä hinnasta kiinni ja mistään hinnasta riippumatta.
Tämä alastomuuden opettelun yhteydessä mainintana muistelemalla, ei kiinnosta vesirokon yhteydessä ollenkaan. Kun se oli han keskenjäänyttä.
Maanvoima ei vain ollut minun omani. Se oli suuri hallitila, ja arvatenkin siellä, koulun liikuntasalissa oli jo kymmeniä vuosia ennen minua luovutettu. Luovutettuina ne tekivät terää ja olivat otetta omasta itsestä, sekä arjesta, vain muillekin ihmisille väärikäsityksin, ihmeteltäviksi.
- Käytän jatkuvasti omaa pyörääni, totesin mahdottomuutta mahdollisesti. Ulkona paistoi helteellä aurinko raskaan rankasti, yhtä rankasti se pyörä oli vain tehty liikuttamaan, liikkuttamalla poljettavaksi. Odotin jo pääsyä ulkoilmaamme...
Kuinka voisin ottaa sillä tavalla toisen omaa? Anastaen riistää, jotakin niin kohahduttavan söpöä ja ongelmia tutkivaa, sielua ja mieltä, yhdessäolosta nauttimalla ja läheisyydestä vain ajattomina hetkinä turvallisesti. Kaksin ja ilman säikähtämistä enää koskaan, niin kovaa.
-Niin se oli se. Se oli jotakin: Äiti Gaia ja siksi rakentunut koskettaen.
Se katsoi vain altakulmain, hänen karhunhattunsa otsalippa oli, vain melkein tippunut silmille valahtamaan, ja poltti niitä häijysti, jo olemuksen niin kumartuneen melkein oksentamaan saaden. Lumen vähyyttäkin se mainosti ihan vain elokuvana, joka oli niin kaunis, kauniisti kerrottu unelma vapaudesta, ja varjopuolista, edustettuna, vain pelkän seksiväkivallan, väkivaltaisuuden luonteen juonteilla.
Edes osoittavina ne eivät koskaan tavoittaneet unelmana maaperää.
Mikä tämä toinen radio on?
-. Onko tämä sävel sinulle tuttu?
On joo... Miten niin?
Ne käsittelevät omaa sisäistä traumaasi, ihan vain ulkopuolisina kuten esim. armeijan ohjaamina.
- Onko teillä muilla kohtalotovereita tähän verrattomaan keskeneräisyyden maailmaan, ja maailmankuvaan, jota leimaavat useat ympäristö ja sadismina sen osoittamisenakin hyvin kohtuuttomat vapaudenriistämisen yritykset, siten täysin harhasta peräisin olevana?
Näitä ei ole tällä tavoin olemassa, jos et kauheasti heräile, tai ole edes herätettävissä oman kuvakehyksesi keskeltä.
Tämä on aivan oikeasti vain armeijan lähetys ja mun seuran pitämiseen, minulle itselleni, kun en oikeasti välitä, enkä edes huomaa, kun vain teen työni, seurauksi itselleni, että heräisin edes välillä tästä harhakuvien, haavekuva maailmasta myös itselleni, seuraksi edes. Koska en edes välillä huomaa muita, tai heidän aikuismaista otettaan arjesta, tai muista ihmisistä, ja siten aina seurailtuna, myös julkisesti.
- Odotatko vähän mun seurani: "Armeija yrittää tavoittaa mua."
Että heräisin...
- Kun koulut tosiaan loppui jo.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Se osoittaa mulla että olen parafreeninen skitsofreenikko, kertoo mun armeija-arvoista toivon mukaan jotakin, että mua uhkaa joku asia, että mun pitää mennä, jonkun uhkaavan mun tärkeitä ihmisiä, että joku haluaa piittaamattomuutta, että käyttää sadistisuutta edesvastuuttomasti esim. sen ohjailuun, että joku häiritsee läheiseni omaa rauhaa tai terveyttä, että on empatiattomuutta, ja muunlaista suureellisuutta, kuin hulluutta, että on aika keskittyä, että on aikaa rauhoittua, ja on aikaa nukkua.
On epätietoisuutta tasapainottomuudesta, epävakaata säätä, kaikenlaista kohtuuttomuutta, ja kilpailua, horisontissa näkyvissä nyt tyyntä, joskus pelottaen, tai samanaikaisesti aina liikaa rauhoittaen, on vapautta saada ja antaa myös muiden yrittää, avunpyyntönä keskeneräisyydellä voi monia joskus auttaa, liiasta avunpyytämisestä aina sakotetaan, että on tasapainoinen. Tyventä vain myrskyn edellä...
Avunpyytämisestä sakotetaan keskeneräisyytenä onnea ilona tavoittelevana aitona mielenä, se on sairaalloisuus, kiikkerästi poisveivattava väkivaltaisuus, kilpailun aikaansaama, myötäelämisen taidottomuutta, kultaisissa kuvakehyksissä unelmien ja oman elämän haavekuvissa, pyytämistä jatkuvasti sadatellen, unelmien avulla leimaamista, aina joka sana laitokseen sulkemista, liian paljon pyydettynä oma elämän turhana tulevaisuutena, hyvin suunniteltuna ja säädeltynä, ettei katkeruuden kateus valtaa, on joskus hyvä osata luopua, omaksi eduksensa sitä ei saa tavoitella pelolla.... Auttamisena.
Ei voi keskeneräisyydestä kilpailla edes oikeustieteellisesti yli-ihmistä luomalla.
- Että miten tämä tuenta tulee?
Se tulee päälle väleistä, kimppuun käymättä ja tukemaan terveyttä, mutta se on tarkoitettu, että "älä baby loukkaa taas".
- Se tarkoittaa välittämistä, myös omaa ja itseä.
Se on salaista, yhdessäolemista ja joku salaisuus, kuten tulevaisuus.
- Siitä ei kerrota muille, eikä voi edes apua tarjota "hulluille."
Kun joskus on ollut jo samankaltaisesta ympäristöstä, muistaa varmasti että miksi liika hektisyys ei ole olemassaolonarvoisena, mutta aina apua tarjotaan eletyillä elämillä, entiselle, vangille ja nopeasti samankaltaiselle, joka on tarjoamaan apua, vain itsensä kaltaiselle.
- Tällaiset eivät sovi arvonlahjoina tai hälytteinä arvosteltaville.
Eikä apua sovi tarjota tunkeilijoille, raivona vain häiriintyville,
ja muut ihmiset heitteillejättäville, tungettelijoille ja raivon valtaamille.
Osaan mä tietysti jotain uuttakin, mutta ääni ei riitä merkiksi, eikä työn ilosta vielä vuoksikin, välttämättä jos uhriksi, niin muista sitoa itsesti kyltiksi. Tavoitella voi monenlaista, epätietoisuutta on seurasta, aralla monenlaista. Sopeutua erityisesti ei näy kaikille, laajana suureellisena ja avarana sopimatonta on keskeneräisyytenä, epätietoisuutena sopimattomuudesta erakoituneille.