Lapsenlapset

äiti mummi _

Meillä oli kaksi lapsenlasta hoidossa viikon.
En olisi uskonut kuinka raskasta oli, he olivat jo kymmenen vuoden molemmin puolin, tyttö ja poika.
Olenkohan jäänyt jälkeen kehityksessä, lapsukaiset olivat melko näsäviisaita, selvästi pitivät tyhmänä. Ruoka ei kelvannut, netissä istuisivat vaikka aamusta iltaan.
Paras hetki oli kun heidän vanhempansa saapuivat noutamaan ja auton perävalot näkyivät pihatiellä.
Kyllä minä välitän, rakasta ym... En vain jaksa pitkää aikaa enää niin levotonta elämää.

103

857

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuttu juttu

      Ymmärrän.

    • ,,,,,,,

      Olisi varmasti ollut mukavampaa, jos olisi ollut hoidossa vain toinen.
      Nenäkkyys olisi varmasti ollut vähäisempää.
      Sano seuraavalla kerralla ei.

    • Mummin mukulat

      Itselläni 9 lastenlasta 2-17 vuotiaita. Aina on elämä juhlaa heidän mummolassa ollessa, yhteistä puuhaa riittää ja lapset ovat valtavan kiinnostuneita vanhoista asioista ja siitä minkälaisia heidän vanhempansa olivat lapsina. Vintillä pengotaan vanhoja tavaroita eikä tule aika pitkäksi ja kaikki mummin ruuat maistuvat. Hyviä apulaisia ovat isommat kotiaskareissa, yhdessä hoidettuna kotipuuhat sujuvat kuin leikki.

      Mummilassa netti unohtuu eikä televisiotakaan pahemmin katsella, vaan papan jutut ovat paljon kiinnostavampia. Juhannukselta tänne jää neljä jo kouluikäistä ja loput tulevat heinäkuussa, reilun viikon ajan ovat kaikki samaan aikaan.

    • 69v mummo

      Olet terve "mummin mukulat", jos ei ole enää parhaissa voimissaan lähempänä seitsemääkymmentä, ei taatusti jaksa 9 lasta pitää koko kesää, vaikka olisivat vuoron peräänkin. Kyllä sinulle heistä lisätyötä tulee ihan varmasti.
      Minulla on lisäksi sairas aviomies hoidettavana, hänestä ei ole mitään apua, teettää enemmän työtä kun lapset yhteensä. Pelottaa lasten ja lastenlasten vierailut, olen niiden jälkeen ihan uupunut. Meillä on oma rytmimme, jos se häiriintyy menee elämä sekaisin potilaan kanssa.
      Nauti jäkikasvustasi kun on vielä virtaa. Minä yritän pärjäillä myös.

      • Mummin mukulat

        Tietysti nautin, olen terve ja minulla on koko kesän kestävä kesäloma, joten lapset ovat enemmän kun tervetulleita. Hyvin niiden kanssa jaksaa, kilttejä ja hyvätapaisia kun ovat. Pappa hyvänä apuna, lomalla jussista heinäkuun lopulle, on pojille (6 kpl) vähän niin kuin idoli, kalakaveri, "luontoasiantuntijana" ja tarinankertoja.

        Sinun kannattaa keskustella omien lasten kanssa voimavaroista, jotta osaavat ottaa ne huomioon vieraillessaan.

      • Rimmir tänään
        Mummin mukulat kirjoitti:

        Lapsenlapsillasi on hyvä tuuri kun on mummu ja pappa jotka yhdessä puuhastelevat heidän kanssaan. Missä ihmeessä teillä kaikki lapsenlapset nukkuvat?

      • Pirre*

        Tuosta idolista.., pienelle tyttäremme pojalle ukki oli kuin idoli tosiaan, hän käveli ukin perässä joka paikkaan, sitten ukki sairastui ja pieni poika katseli ihmeissään miksi ei mennä enää autotalliin rakentamaan juttuja..

      • Yksi mummu, ilman uk
        Rimmir tänään kirjoitti:

        Lapsenlapsillasi on hyvä tuuri kun on mummu ja pappa jotka yhdessä puuhastelevat heidän kanssaan. Missä ihmeessä teillä kaikki lapsenlapset nukkuvat?

        Niinpä, kaikilla ei ole sitä ukkia, hyvä kun edes mummu, jolla ei ole kesämökkiä järvenrannassa eikä muutakaan hulppeaa tilaa jossa voisi aikaansa viettää, mutta tämäkin vähä on riittänyt, mitä on.

      • pölhäeinari
        Mummin mukulat kirjoitti:

        Tietysti nautin, olen terve ja minulla on koko kesän kestävä kesäloma, joten lapset ovat enemmän kun tervetulleita. Hyvin niiden kanssa jaksaa, kilttejä ja hyvätapaisia kun ovat. Pappa hyvänä apuna, lomalla jussista heinäkuun lopulle, on pojille (6 kpl) vähän niin kuin idoli, kalakaveri, "luontoasiantuntijana" ja tarinankertoja.

        Sinun kannattaa keskustella omien lasten kanssa voimavaroista, jotta osaavat ottaa ne huomioon vieraillessaan.

        jotenkin lohdullista "satuilla" täydellisestä isovanhemmuudesta vastaukseksi ihmiselle joka huokaisee väsymystään- ja ihan oikeutetuksi. Éhkä sinusta on hauskaa keksiä tarinoita joihin itsekin uskot? onko koko pappaa olemassa vai onko papankin nimi satu?

    • Pirre*

      Huomenna tulee taas pikkuisin hoitoon 2,5 v., oma mökkeilykin täytyi keskeyttää, mutta ei haittaa, onhan miulla tätä vappaata lommailla taas.

      Tämä pienin kun oli vajaa kaksivuotiaana joskus hoidossa neljänäkin päivänä peräkkäin, niin silloin olin aivan puhkipoikki, mutta nyt kun tyttö on jo hieman vaurastunut eikä tee enää niin paljon "pahojaan", niin nyt hän tuo iloa päiviimme enemmän kuin työtä. Isommat lapset ovat harvoin yökylissä kun asuvat kaikki suht lähellä meitä.

    • Hei kun keikuskelen

      Tänään olin koko päivän hoitamassa. Tai sanotaanko perään katsomassa. Pojat 5v ja 14v.
      Aikamoisesti yrittää komennella tämä viis vuotias. Oltiin pihalla, niin hän pyysi minua hakemaan vettä sisältä janoonsa. Vastasin tomerasti, noh aika lempeällä äänellä kuitennii, että mee itte hakemaan.
      Myöhemmin sanoin, että voisivat mennä altaalle uimaan ja käskin viis vuotiaan hakea omasta huoneestaan toisesta kerroksesta uikkarit ja kodinhoitohuoneesta pyyhkeen. Vastasi, että ei jaksa ja pyysi minua hakemaan. Vastasin, että sunhan uikkarit ne on, mee itte hakemaan. Siihen vastasi tuimasti, että "Kyllä oot lasika mummu". Heh, nauratti :) Paljon niiden kanssa touhuilen, mutta en suinkaan ala juoksuflikaksi.

      Kiva päivä oli, vaikkakin välillä oli niin kuuma, että vallan pökerrytytti.

      Lähtiessä soitin ystävälleni ja pyysin tulemaan Mansikkasaareen istuskelemaan meren rannalle. Sielä istuttiin yli kaks tuntia ja oli kiva jutella aikuisen kanssa, kun päivä meni lasten kans jutellen.

      Montaa peräkkäistä päivää en oikein mielelläni hoitele. Ovat Erittäin vilkkaita tyyppejä. 14-vuotias on silloin tällöin yökylässä. Silloin pelataan pelikorteilla, pelataan shakkia ja jutellaan kaikkia kivaa. Niin ja herkutellaan herkuilla.

      • Hei kun keikuskelen

        Korjaus: Siis "Kyllä oot laiska mummu".

        Kääk, ottaa päähän kirjoitusvirheet:/

    • t.l.

      Aika on muuttunut ja lapset ajan mukana. Nuorina äiteinä jaksettiin se kun kuului silloiseen elämään. Itse teen työni lasten parissa enkä jaksa kovin usein hoitaa lastenlapsiani. Harvoin otan enää yökylään, mieluimmin menen lasten kotiin yökylään ja tästä vaihtoehdosta tykätään. Tänä aamuna syntyi nuorin lapsenlapseni, pieni poika, hmmm, hän on kymmenes.
      Aloittajalle, et ole jäänyt ajasta jälkeen, kyllä pienet lapset vievät energiaa mummoilta varsinkin kun tai jos ei ole vaaria kaverina.

      • mummo kuitenkin

        Minä en ole koskaan ottanut lastenlapsiani hoitoon! Ei ole tarvinnut kun vanhemmat on lapsistaan huolehtineet. Lapset on otettu mukaan ulkomaille jne. Minkähänlaisia teidän mummojen lapset ovat? Kovia bilettämään? Lähtevät kaksin ryyppäämään? Vai mikä on syy? Minunkin nuoremman pojan perhe, vaimo ja kaksi lasta, kävivät joulukuussa lomalla Egyptissä. Eivät he lähde ilman lapsiaan mihinkään. Molemmat vanhemmat on toissä, miniäni lisäksi opiskelee. Viettävät kaiken vapaa-aikansa lastensa kanssa eivätkä tyrkkää heitä mummolle hoitoon!

      • Pirre*
        mummo kuitenkin kirjoitti:

        Vanhempien epätyypillisen työn takia lapsenlapsellamme ei ole vielä vakituista hoitopaikkaa ja olen luvannut auttaa heitä, - ehkä tarvitsemme itsekin joskus jotain apua....ei hoitopaikkaa lapsilta kummiskaan. :)

        p.s. lapsenlapsemme ovat meille ilo, ei rasite.

        Huomenta. Niin, no eihän kenenkään elämää voi tietää näiden keskustelujen kautta. Onneksi omat lapseni eivät ryyppää vaan on monenlaisia asioita jotka saattavat laittaa kysymään voisiko mummo hoitaa lapsia tai lasta. Lomani alkaa ja olen suostunut hoitamaan viikon lapsia heidän kotonaan. Eipä sitä viisivuotiasta voi 11 vuotiaalle jättää hoitoon kyllä siihen jo viranomaisetkin puuttuu. Ei tänä päivänä. Päivähoidoissa yleisesti on kesäaikaa kahden kuukauden "porkkana" jonka suurin osa vanhemmista ottaa vastaan ja mielelläni tässä kohtaa autan lapseni perhettä ennen heidän lomansa alkua.
        Niin, ei minullekaan tyrkätä lapsia hoitoon, vaan kysytään "sopisiko mummolle ottaa" joskus sopii useimmiten ei, ja tähän he ovat tyytyneet ja varsin hyvin ymmärtävät.

      • SAS*
        mummo kuitenkin kirjoitti:

        Minä en ole koskaan ottanut lastenlapsiani hoitoon! Ei ole tarvinnut kun vanhemmat on lapsistaan huolehtineet. Lapset on otettu mukaan ulkomaille jne. Minkähänlaisia teidän mummojen lapset ovat? Kovia bilettämään? Lähtevät kaksin ryyppäämään? Vai mikä on syy? Minunkin nuoremman pojan perhe, vaimo ja kaksi lasta, kävivät joulukuussa lomalla Egyptissä. Eivät he lähde ilman lapsiaan mihinkään. Molemmat vanhemmat on toissä, miniäni lisäksi opiskelee. Viettävät kaiken vapaa-aikansa lastensa kanssa eivätkä tyrkkää heitä mummolle hoitoon!

        Luultavasti lastenlapsesi vanhempana ihmettelevät, että miksi toiset lapset pääsivät mummilaan, mutta ei me. Pidän luonnollisena, että isovanhemmat ottavat lapset luokseen joskus päiväksi tai päiviksi.
        Kaikilla lapsilla ei ole isovanhempia. Mielestäni se on rikkaus, että lapset oppivat tuntemaan mummit ja papat.
        Minä en ole saanut tuntea isäni vanhempia, koska ovat kuolleet ennen syntymääni.

      • t.l.
        SAS* kirjoitti:

        Kirjoitat juuri niin kuin itsekin olen asiasta mieltä. Pienet lastenlapset tulevat mielellään mummolaan vaikka päiväksi tai mummo heille. Tulee aika jolloin lastenlapsia ei enää juuru tapaa, vaan elämä vie heitä eri suuntiin maailmassa.
        Minä olisin myös halunnut tutustua omaan mummuuni, mutta matka oli pitkä eikä silloisessa elämänvaiheessa perheellä ollut varaa matkustella.
        Mukavaa tätä päivää kullekin, viimeinen työpäivä ennen lomaa :)

      • vain elämää-----

        "mummo kuitenkin"
        Lapseni miehineen toi joka perjantai-iltapäivä lapsen minulle. Kävivät juhlimassa.
        Kun ajoin pihaan töistä olivat jo odottamassa. Olin äskettäin eronnut, aika nuorikin vielä, olisin halunnut viettää viikonlopun rauhassa. Kerran kieltäydyin, sain vihat niskoilleni pitkäksi aikaa. Veivät lastaan toiseen mummolaan, uhkailivat yksinäisellä vanhuudella. Ei minulla ole mitään yksinäistä vanhuutta vastaan, saan olla rauhassa.
        Eivät he mitään juoppoja olleet, kovia juhlimaan. Itse en saanut koskaan lapsen hoitoapua, äiti sanoi että jokainen vastaa lapsistaan.
        Minun vikanihan se on, opetin liian hyvälle, annoin aina periksi. On aika etäiset ja viileähköt välit jälkikasvuun, he eivät hyväksy vieläkään sitä että haluan elää loppuelämäni rauhassa ilman isompia velvollisuuksia.

      • Mummin onni

        Ei vaan "mummo kuitenkin" viestissä ole pientä katkeruuden siementä, eikö lapsia luoteta mummille hoitoon? Minä pyydän pikkuisia luokseni yökylään vaikka vanhemmilla ei mitään menoa olisikaan, tai sitten keksin sitä niille, ostan vaikka jonkun lahjakortin kahdelle, saavat ihan kahdenkeskistä aikaa. Miten muuten voisin rakentaa läheisen suhteen lastenlasteni kanssa ellen viettäisi heidän kanssaan yhteistä aikaa?

      • Pirre*

        Onnea t.l., oletpa Sinä jo melkoisen katraan mummi, minulla heitä on vasta seitsemän, ja siihen taitaa jäädäkin :), mutta "pianhan" se kolmas sukupolvi alkaa lapsettumaan...no.. toivottavasti ei nyt ihan heti kummiskaan, vanhin vasta rapiat vaille 17: sta.

        Hienoa kesää ja -lomaa tl. :)

      • mummu minäkin
        SAS* kirjoitti:

        Luultavasti lastenlapsesi vanhempana ihmettelevät, että miksi toiset lapset pääsivät mummilaan, mutta ei me. Pidän luonnollisena, että isovanhemmat ottavat lapset luokseen joskus päiväksi tai päiviksi.
        Kaikilla lapsilla ei ole isovanhempia. Mielestäni se on rikkaus, että lapset oppivat tuntemaan mummit ja papat.
        Minä en ole saanut tuntea isäni vanhempia, koska ovat kuolleet ennen syntymääni.

        ,sulle SAS,uskotko todella että lapset ihmettelevät että miks me ei päästy mummilaan kun toiset pääsi...on paljon jota kaikki lapset ei saa,miksi kaikki ei pääse ulkomaille,miks kaikki ei pääse kesämökille,miks kaikki ei pääse saareen,miks kaikki ei asu maalla,miks kaikki ei voi lähtä kesälomalle,mik kaikilla ei oo mummilaa,miks kaikilla ei oo isää,miks mun äiti on kuollu,miks mie istun rullatuolis,miks,miks,miks....on paljon asioita jota ei saa kaikki

      • ||||
        mummu minäkin kirjoitti:

        Näin, ei kaikille riitä kaikkea, vaikka kuinka venyttäisi.
        Ei kaikilla kaikki ole kuin muilla.
        Eikä silti siitä tarvitse kärsiä.

      • SAS*
        mummu minäkin kirjoitti:

        ,sulle SAS,uskotko todella että lapset ihmettelevät että miks me ei päästy mummilaan kun toiset pääsi...on paljon jota kaikki lapset ei saa,miksi kaikki ei pääse ulkomaille,miks kaikki ei pääse kesämökille,miks kaikki ei pääse saareen,miks kaikki ei asu maalla,miks kaikki ei voi lähtä kesälomalle,mik kaikilla ei oo mummilaa,miks kaikilla ei oo isää,miks mun äiti on kuollu,miks mie istun rullatuolis,miks,miks,miks....on paljon asioita jota ei saa kaikki

        Kyllä sen ymmärtää, miksi ei pääse ulkomaille tai ei ole kesämökkiä. Kaikilla ei ole varaa näihin asioihin. Mutta... jos on mummila eikä sinne pääse. miks,miks.

      • mixkaisix

        Kannattaa kysyä ekana vanhemmilta, miksi ei suhteet toimi.

      • t.l.
        Pirre* kirjoitti:

        Onnea t.l., oletpa Sinä jo melkoisen katraan mummi, minulla heitä on vasta seitsemän, ja siihen taitaa jäädäkin :), mutta "pianhan" se kolmas sukupolvi alkaa lapsettumaan...no.. toivottavasti ei nyt ihan heti kummiskaan, vanhin vasta rapiat vaille 17: sta.

        Hienoa kesää ja -lomaa tl. :)

        Kiitos Pirre :) nysse sitten alko, loma. Mun vanhin lapsenlapseni täyttää ensi viikolla 15 ja rippijuhlat heinäkuussa ja taitaa olla pienimmäisen ristiäisetkin kohtapuoliin.

      • lapsenlapset
        t.l. kirjoitti:

        Kirjoitat juuri niin kuin itsekin olen asiasta mieltä. Pienet lastenlapset tulevat mielellään mummolaan vaikka päiväksi tai mummo heille. Tulee aika jolloin lastenlapsia ei enää juuru tapaa, vaan elämä vie heitä eri suuntiin maailmassa.
        Minä olisin myös halunnut tutustua omaan mummuuni, mutta matka oli pitkä eikä silloisessa elämänvaiheessa perheellä ollut varaa matkustella.
        Mukavaa tätä päivää kullekin, viimeinen työpäivä ennen lomaa :)

        Hei, nyt käsittääkseni oli alun perin kyse HOITAMISESTA. Ei mummon luona käyminen ole sitä.
        Totta kai lapsenlapset vierailevan mummon luona, mutta ei minun hoitaa heitä tarvitse. Enkä sitä paitsi edes pystyisi, on sen verran vaivoja.

      • 1943
        vain elämää----- kirjoitti:

        "mummo kuitenkin"
        Lapseni miehineen toi joka perjantai-iltapäivä lapsen minulle. Kävivät juhlimassa.
        Kun ajoin pihaan töistä olivat jo odottamassa. Olin äskettäin eronnut, aika nuorikin vielä, olisin halunnut viettää viikonlopun rauhassa. Kerran kieltäydyin, sain vihat niskoilleni pitkäksi aikaa. Veivät lastaan toiseen mummolaan, uhkailivat yksinäisellä vanhuudella. Ei minulla ole mitään yksinäistä vanhuutta vastaan, saan olla rauhassa.
        Eivät he mitään juoppoja olleet, kovia juhlimaan. Itse en saanut koskaan lapsen hoitoapua, äiti sanoi että jokainen vastaa lapsistaan.
        Minun vikanihan se on, opetin liian hyvälle, annoin aina periksi. On aika etäiset ja viileähköt välit jälkikasvuun, he eivät hyväksy vieläkään sitä että haluan elää loppuelämäni rauhassa ilman isompia velvollisuuksia.

        Vastaavia tapauksia olen seuraillut, pidetään itsestään selvänä, että isovanhemmat hoitavat jopa ennalta sopimatta. Sinulla on oikeus omaan elämään. Itse en saanut mitään hoitoapua isovanhemmilta, hoidin heitä esim. äitiyslomallani.

      • t.l.
        lapsenlapset kirjoitti:

        Hei, nyt käsittääkseni oli alun perin kyse HOITAMISESTA. Ei mummon luona käyminen ole sitä.
        Totta kai lapsenlapset vierailevan mummon luona, mutta ei minun hoitaa heitä tarvitse. Enkä sitä paitsi edes pystyisi, on sen verran vaivoja.

        :) Kiitos huomautuksesta. Vastasin edelliselle ja kyllähän nämä keskustelut tuppaa rönsyilemään asiasta toiseen.

      • tiinaex...
        Pirre* kirjoitti:

        Vanhempien epätyypillisen työn takia lapsenlapsellamme ei ole vielä vakituista hoitopaikkaa ja olen luvannut auttaa heitä, - ehkä tarvitsemme itsekin joskus jotain apua....ei hoitopaikkaa lapsilta kummiskaan. :)

        p.s. lapsenlapsemme ovat meille ilo, ei rasite.

        pirre sama täällä hoidetaan lapsenlasta vanhempien ollessa töissä ja mielellään hoidetaankin.

    • miekin mummu

      Täällä näkee että meitä on jos mimmosii ihmisii,varmaan elämä on antanut omat puitteet meille kaikille...Jotku jaksaa vielä lastenlasten kanssa kerrata entistä elämää,ttoiset taas ovat jo väsyneet ja antavat vanhemille lasten hoidon ja viihdytyksen..on tietty että lapsille on aina hyvä jos on useampia vanhempia kuvassa mukana,varsinkin jos sattuu ikäviä asioita,mutta meidän mummujen ja vaarien oma asia on kuinka voimat riittävät ,pitkä työrupiaman jälkeen on varsin ymmärettävää että ruumis tarttee lepoa...ja mieli...........ei siis pahoiteta toisten mieliä ,jotku nauttivat lastenlasten seurasta emäpi kun toiset...kaikkien oma valinta..mikä hyvä,sen aika näyttäköön....ihanaa kesää kaikille mummoille ja vaareille

    • ymmärrän sinua...

      äiti mummi
      Luin jo eilen juttusi ja tekikin mieli vastata, mutta kannatti odottaa toisten vastauksia, koska nythän tuli puolustuksen paikka itselleni.
      Älä huoli sinä "äiti mummi", sillä on täällä joku toinenkin, joka ei jaksa kauan noiden lasten kanssa.

      Olin tyttäreni luona paljon, kun heille poika syntyi ja tytär oli 2-v. Äidillä oli paha skolioosi ja kipuja paljon.

      Niin, asiasta viidenteen. Nyt ovat lapset 7-v ja 9-v, mutta minun luokse eivät tule yökylään enää, sillä olen tarvittaessa heillä ja se johtuu vain siitä, että asuntoni on pieni. Onneksi toisella mummilla on isompi asunto ja hän ottaa heitä mielellään yö kyläänkin.

      Mikä ihme olettamus tuokin oli, että vanhemmat ilmeisesti bilettää, koska lapsenlapset ovat yökylässä???

      Minulla oli aikoinaan mahtava etu, että äitini ja isäni jaksoivat hoitaa kesän lapsiani, joilla on todellakin ihania muistoja maatalon elämästä ja kalastuksesta.

      Totta puhut tuosta netissä olemisesta, koska se tuntuu olevan jo yleinen vitsaus lapsilla. Koneita kun on jokaiselle omansa, siis minun lapsenlapsilla.

      Äiti kyllä pitää "jöötä" kotona ja minun luona käydessä selitän, että koneeni on niin hidas. Äiti myös komentaa heti lapsensa, jos he huutelevat, että mummi kotiin heti, jota on joskus tapahtunut, kun komennan heitä.

      Yleensä se on päätynyt kuitenkin siihen, että älä lähde mummi!

      Huonosti kuitenkin nyt selitän asiat, kuinka se meillä menee, mutta väsynyt olen heillä ja yöksi en ole tarvinnut jäädä.

    • elämä tänään

      Olit liian kiltti, minun sana painaa oli ikä mikä tahansa.

      Järki tietenkin pelissä, jos on.....

    • drt7y8u9o0+p

      Onneksi minun "lapseni" ei ole lisääntynyt. En minä ainakaan jaksaisi lapsenlapsia hoitaa, siinä mukulassa oli ihan tarpeeksi kestämistä.

      • huonosti sikiävät

        Ei ole lapsenlapsia minullakaan vaikka omat on jo yli kolmekymppisiä. Vähän hoputellut niitä, että panisivat toimeksi jo ennenkun mummo tässä vanhenee liikaa.

    • 1943

      Asia ei minulle kuulu, mutta jos noin käyttäytyvät, voit kieltäytyä palvelemasta. Miten lapsesi on kasvattanut jälkipolvensa? Voisit asiallisesti keskustella vaikkapa kahden kesken lapsesi kanssa.

    • yks.h. mummi

      helpompaa on jos on ukki ja mummi, kuin et olis vaan mummi tai ukki..

    • voi aikoja,voi tapoj

      Kylässä käyminen ja lastenlapsien hoitaminen on iha eri juttu. Lapsille pitää olla tekemistä koko ajan, muuten ne alkaa kaivata kotiin.
      Onhan se välillä hyvinkin raskasta.

    • mummunpuolikas

      Kyllä mummona olo on mukavaa.Odotan innolla sitä päivää kun pääsen eläkkeelle ja ois aikaa ja voimaa lapsenlapsille.Mutta viisi vuotta vielä jäljellä raskasta hoitotyötä sairaalassa jäljellä,joskus käy mielessä että oonkohan sitten jo itte toisten autettavana.....Kun nuo lapsenlapsetkin ovat tulleet niin aikaisin että alkavat itse perhettä perustelemaan.Joka toinen viikonloppu oon ruokaa yrittänyt laitella kaikille kun oon vapaalla ,ja ovat kaikki kiitollisuudella tulleet syömään...mulla on ihanat lapset ja lapsenlapset,vähän nolotaa sanoa että he ovat aina ymmärtäneet ja olleet kiitollisia siitä vähästa mitä olen pystynyt heille antamaan ,olen samalla omaishoitaja yhdelle lapsistani...joskus on itsellä todella paha mieli,varsinkin kuin luin noita kirjoituksia edellä,mitä toiset mummit tekevät lastenlasten kanssa....olette todella saaneet elämältä suuren lahjan että jaksatte touhutavielä hedänkin kanssa....en tiedä olenko kateellinen,mutta minun elämäni on näin..........................

    • Oli mielenkiintoista lukea ketju. Kukaan ei maininnut, että lasten kanssa ei ole pakko itseään loppuun vetää, kunhan on vain läsnä.

      Minulla ei ole lapsenlapsia, mutta aikoinaan kun omani olivat pieniä, joka kesä mökilläni oli "ottopoikia" viikolla ja viikonloppuisin.

      Olin silloin työelämässä, pojat pärjäsivät keskenään, isommat katsoivat pienempien perään. Kun olin mökillä touhuilin omiani, olin siis läsnä.

      • Näin on silloin

        "touhuilin omiani, olin siis läsnä."

        Siis fyysisesti olit mutta et henkisesti :)

      • Näin on silloin kirjoitti:

        Muista, kun kirjoitat jatkossa tunteistani, et ole minä, et voi samaistua tunteisiini. Olet itse tunteeton ja esität omia mielikuviasi muista ihmisistä haluten loukata heitä. Mikä sinua vaivaa?

        Minulla on mökin seinällä iso juliste.

        Meidän äiti on maailman paras äiti.

        Lähden kohta kun kuopus tulee töistä, hänen, kortin lahjoittajan kanssa mökille ulkomaalin irrotushommeleihin.

        Olet ehkä fyysisesti terve, miten on henkisen terveytesi laita?.

      • Näin on silloin
        korpikirjailija kirjoitti:

        Mites se nyt noin kolahti äitiyteesi ikävästi? Kyse oli sinun läsnäolostasi, ei muusta.Ei sinun tunteistasi vaan kertomasi mukaan siitä, miten olit läsnä. Minusta aikuinen ei ole henkisesti läsnä jos touhuilee omiaan ja moni vanhempi siihen näinä aikoin syyllistyy.

        "Olet ehkä fyysisesti terve, miten on henkisen terveytesi laita?."

        Oolalaa, mikä kommentissani oli niin pahaa tai satutti että ihan tälle tasolle iti lähteä?

      • yhdeksikkönen
        Näin on silloin kirjoitti:

        Minusta aikuinen ei ole henkisesti läsnä jos touhuilee omiaan ja moni vanhempi siihen näinä aikoin syyllistyy.

        Mitenkä niin, "näinä aikoina"?

        Kyllä mun äitini oli läsnä, niin henkisesti, kuin fyysisestikin, vaikka saattoi koko päivän olla pesutuvassa hinkaamassa pyykkiä pyykkilautaan eli touhuili omiaan.

      • yhdeksikkönen kirjoitti:

        Juuri näin... ja kuten kirjoitin " lasten kanssa ei ole pakko itseään loppuun vetää, kunhan on vain läsnä."

        Lapset osaavat leikkiä keskenään, katse lasten perään silloin tällöin riittää.

        Meidän vanhemmat ja isovanhemmat olivat läsnä elämässämme. Eivät he rakkauden tunteitaan tyrkyttäneet eivät hössöttäneet vaan olivat aina jossain lähellä ja läsnä antaen turvallisuuden tunteen läsnäolollaan.

        Milloin he hoitivat lehmiä navetassa, milloin pirtissä valmistaen ruokaa.

        Läsnä olo on kaikille tärkeää, mutta jos ei ole kokenut läsnäolon tunteita niitä ei voi ymmärtää.

        Nyt menoksi ; )

      • Näin on silloin
        yhdeksikkönen kirjoitti:

        No ehkä sinä et ole näinä aikoina ollut se lapsi :).Sinun lapuutsi aikoina kun nyt kuusikymppisten palstalla ollaan oletan jotta äitisi oli töissä kotona, ei vieraalla, kuten nykyisin.

        Taitaa taas toinen puhua aidasta ja toinen aidanseipäästä. On eri asia olla läsnä kuin tietoisesti läsnä.

        Tätä lähinnä tarkoitin kun aloitin henkisestä läsnäolosta ja siitä vertaus "näihin päiviin"

        http://www.basambooks.com/kirja.php?detail_id=270

        Mutta jos otaksuu että kaikki kirjoittelut täällä koskee omaa elämää (ilman että muut täällä siitä tietää) on luonnollista että vetää hernettä nenuun ja aloittaa mielestään oikeutetun vastahyökkäyksen.Kyseenalaistamalla toisen kirjoittaja mielenterveyden. Aikuismaista käytöstä?

      • äiti,mummi,isomummi
        Näin on silloin kirjoitti:

        No ehkä sinä et ole näinä aikoina ollut se lapsi :).Sinun lapuutsi aikoina kun nyt kuusikymppisten palstalla ollaan oletan jotta äitisi oli töissä kotona, ei vieraalla, kuten nykyisin.

        sinä Korppiksen näykkijä osoitat vain oman henkisen pienuutesi näillä häneen kohdistuvilla näykkimisilläsi

        ainakin minä olen ollut lähes aina lasteni ja lastenlasteni kanssa henkisesti läsnä vaikka muuta olen siinä samalla puuhaillutkin, tai no vaippoja vaihtaessa olen pyrkinyt saamaan henkeni viritettyä ihan jollekin toiselle tasolle

      • Näin on silloin.
        äiti,mummi,isomummi kirjoitti:

        "häneen kohdistuvilla näykkimisilläsi"

        Juu ainahan se vika on muissa.

        Juuri näinhän se on nähtävä, hohhoijaa.Jos luuulee että jokainen kirjoitus koskee itseä ja perille ei mene selityksetkään, ihan turha kompata kaveria tai jopa kirjoittaa vastinetta puskasta.

        Mutta kun ei onnistu niin ei onnistu, lapsenmielistä ja iloista päivää :)

      • älä muunna totuutta
        Näin on silloin. kirjoitti:

        Kyseinen Korppiksen viestiin kohdistettu viesti oli kirjoitettu näin, ainakin minä ymmärsin sen koskevan nimenomaan hänen henkistä läsnäoloaan.

        "Näin on silloin
        10.6.2013 09:51
        0
        Sulje
        "touhuilin omiani, olin siis läsnä."

        Siis fyysisesti olit mutta et henkisesti :) "

      • Näin on silloin.
        älä muunna totuutta kirjoitti:

        Kyseinen Korppiksen viestiin kohdistettu viesti oli kirjoitettu näin, ainakin minä ymmärsin sen koskevan nimenomaan hänen henkistä läsnäoloaan.

        "Näin on silloin
        10.6.2013 09:51
        0
        Sulje
        "touhuilin omiani, olin siis läsnä."

        Siis fyysisesti olit mutta et henkisesti :) "

        No ehkä se on vaikeaa ymmärtää että tuo heitto, HUOM hymiö perässä!

        "Siis fyysisesti olit mutta et henkisesti :) "

        oli tarkoitus olla aasinsiltana tähän:

        http://www.basambooks.com/kirja.php?detail_id=270

        Mutta jostain syystä osui ja uppos liian henkilökohtaisesti, mikä ei ollut tarkoitus, enhän edes tunne koko Korppista enkä elämästään sen kummemmin ole tietoinen. Toki pääsin tutustumaan hieman tarkemmin sielun syvyyksiin saamalla niskaan epäilyä mielenterveydestäni. Toki se ei minua haittaa, minähän tasan tiedän sairauteni tai terveyteni, mutta minusta se kertoo lähinnä kirjoittajasta.

      • hohhoijakkatavaan

        etenemiskaavasi on aina sama, vaihda jo taktiikkaa

      • WoiVee

      • yhdeksikkönen
        Näin on silloin kirjoitti:

        No ehkä sinä et ole näinä aikoina ollut se lapsi :).Sinun lapuutsi aikoina kun nyt kuusikymppisten palstalla ollaan oletan jotta äitisi oli töissä kotona, ei vieraalla, kuten nykyisin.

        Kyseessä ei ollut nyt palkallisessa työssä oleminen, vaan läsnä oleminen, jota sinä et nyt näytä ymmärtävän.

      • WoiVee
        yhdeksikkönen kirjoitti:

        Kyseessä ei ollut nyt palkallisessa työssä oleminen, vaan läsnä oleminen, jota sinä et nyt näytä ymmärtävän.

        :)))))))))))))))))). No voe tokkiisa niinhän se olihi :)

      • Näin on silloin kirjoitti:

        Taitaa taas toinen puhua aidasta ja toinen aidanseipäästä. On eri asia olla läsnä kuin tietoisesti läsnä.

        Tätä lähinnä tarkoitin kun aloitin henkisestä läsnäolosta ja siitä vertaus "näihin päiviin"

        http://www.basambooks.com/kirja.php?detail_id=270

        Mutta jos otaksuu että kaikki kirjoittelut täällä koskee omaa elämää (ilman että muut täällä siitä tietää) on luonnollista että vetää hernettä nenuun ja aloittaa mielestään oikeutetun vastahyökkäyksen.Kyseenalaistamalla toisen kirjoittaja mielenterveyden. Aikuismaista käytöstä?

        "Viime kädessä kyse on taidosta luopua liiallisesta kontrollintarpeesta ja kyvystä hyväksyä elämä sellaisena kuin se on."

        Tässä asian ydin se oli liittämässäsi linkissä, jota et itse osannut tulkita oikein. Läsnä olon väänsit väkisin poissa oloksi..

        Kiitos teille, jotka ymmärsitte.

        Piste..

      • korpikirjailija kirjoitti:

        Kannattaako tuota enää jankuttaa kun ette näytä edes puhuvan samasta asiasta. Mitä sen on väliä ja tarviiko sitä täällä kernellekään todistella jos olet ollut lapsille läsnä olematta kuitenkaan "läsnä" vaan taustalla. Eikös riitä että itse tiedät. Sinä tiefdät olleesi lapsille läsnäoleva hyvä äiti ja piste.

        Minusta tuo linkki on sinänsä ihan mielenkiintoinen ja kolahti minuunkin äitinä. työ kodin ulkopuolella vei aikaa kun lapset olivat pieniä, ehkä olisi voinut olla enenmmänkin "läsnä" vaikka samassa tilassa oltiinkin, mene ja tiedä.

        Eikös tässä kuitenkin aluperin ollut kyse läsnäolosta, eikä tästä nimimerkin Näin on silloin lataamasta linkistä ekä siitä että

        "Viime kädessä kyse on taidosta luopua liiallisesta kontrollintarpeesta ja kyvystä hyväksyä elämä sellaisena kuin se on."

        Luulisi että kuusikymppiste palstalla voitaisiin kirjoittaa ssioista asioina eikä menemällä henkilökohtaisuuksiin.

      • 1943

        Mulla ei oo lapsenlapsia vielä, mutta kuvittelisin, että on ihan eri tilanne, jos on omassa kodissaan kuten lapset vanhempiensa kanssa. Eletään normaalia elämää ja itse ainakin olin pääpiirteittäin selvillä tilanteesta. Jos ollaan vaikka mummon luona, niin on vieraampi ympäristö. Lisäksi tilanne voi olla melko harvinainen ja mummo ja lapsenlapset haluavat tutustua toisiinsa. Se vaatii läsnäoloa. Ystävättärelläni on monta lastenlasta ja hän on kertonut, että on paljon helpompaa olla lasten kodissa kuin lasten oleminen mummolassa. Totta on kertomansa perusteella, että nauttii hetkistä, jolloin voi olla ihan yksin, varsinkin jos on pitkä rupeama lastenlasten kanssa takanapäin.

    • Pirre*

      Tuolla se parvekkeella pieni taas vetelee makoisia päiväuniaan, rallatteli vähän aikaa mummit ja kukit ja sinne vaipui. :)

      Amppelimansikat on kova juttu..ne tarkistetaan joka kerta josko oisivat jo kypsiä, nyt jo taas syöty :)

      • tttätttä5656

        Hei, illainen tapa teillä on suhteessa omiin lapsiinne?
        Tapaatteko sanoa suoraan heistä negatiivisia asioita vai oletteko neutraaleja ja ette sano aikuisille lapsillenne vanhoja ikäviä ominaisuuksia esimerkiksi tai heidän todellisia tai kuviteltuja ikäviä luonteenpiirteitä tai toimintatapoja? Sanooko he teistä?
        Mitenhän tällainen asia suvuilla on, ollaanko kilttejä vai sanotaanko ikäviä luonnehdintoja toisista läheisistä?
        Itse en mummona sano, mutta toinen vanhemmistani kritisoi lähiomaisiaan kovasti. Miten siihen suhtautua?

      • tttätttä5656
        tttätttä5656 kirjoitti:

        lissään vielä, että eihän ne läheisensä mitään täydellisiä ole, vikansa kuten kaikilla muillakin tavallisilla ihmisillä, mutta eivät he pahoja ole. Yrittävät elää normaalisti ja oikein.

      • tttätttä5656 kirjoitti:

        Minulla on erittäin läheiset välit molempiin lapsiin ja myös sitten omaan äitiini. Me voimme puhua kaikista asioista, rakkaudella myös toistemme "huonoista puolista". Rakkailtaan hyväksyy enemmän kuin muilta :)

      • Pirre*
        tttätttä5656 kirjoitti:

        Hei, illainen tapa teillä on suhteessa omiin lapsiinne?
        Tapaatteko sanoa suoraan heistä negatiivisia asioita vai oletteko neutraaleja ja ette sano aikuisille lapsillenne vanhoja ikäviä ominaisuuksia esimerkiksi tai heidän todellisia tai kuviteltuja ikäviä luonteenpiirteitä tai toimintatapoja? Sanooko he teistä?
        Mitenhän tällainen asia suvuilla on, ollaanko kilttejä vai sanotaanko ikäviä luonnehdintoja toisista läheisistä?
        Itse en mummona sano, mutta toinen vanhemmistani kritisoi lähiomaisiaan kovasti. Miten siihen suhtautua?

        En koskaan arvostele, ei tulisi mieleenikään, - en henkilökohtaisia ominaisuuksiaan, eikä vanhoja kaunoja ole, - olen sellainen lasteni kanssa että vaikenen mieluummin kuin riitelen, painan pahkaani, haluan pitää välit hyvinä, ja voihan asioista keskustella hyvässä hengessä..

        Mutta toisaalta sitten jos on oikeasti jotain sanottavaa, pidän puheen...:), enkä ole pitkävihainen kuin yksi siskoni on...tullut äitiini.

      • näin meillä....
        tttätttä5656 kirjoitti:

        lissään vielä, että eihän ne läheisensä mitään täydellisiä ole, vikansa kuten kaikilla muillakin tavallisilla ihmisillä, mutta eivät he pahoja ole. Yrittävät elää normaalisti ja oikein.

        tättärätätää?
        Vaikka en ymmärtänytkään tuota "illaista" tapaa, niin on täällä kirjoittajia mummoudesta ja lapsista ja lapsenlapsista hyvin monelta tapaa.

        ps. siis millaista?

        Toisilla on jo lapsenlapsen lapsia, jotka ovat yökylässä ja toiset nauttivat vasta näistä ensimäisistään, mikä kunkin ikäisinä, kuten minä.

        Minulla on toiseen lapseen sellaiset välit, että joskus luemme "madonluvut" kumpikin toisillemme, mutta toinen on ulkomailla, jolloin hän on v i e r a s..siis ei sanan varsinaisessa merkityksessä vieras, vaan odotettu ja toivottu vieras.

        Niin! Vikansa jokaisella, eikä lapset aina toimi niin, kuten haluaisi, puhumattakaan lapsenlapsista. Minulla nuo pikkuiset ovat kyllä aika hyvin johdateltavissa.

        Olipahan siinä tyttö 9-v, jolle sanoin, että sinulle on viesti (äidin) auton taka-ikkunassa, johon poika 7-v alkoi motkottaa, että koskaan ei hänelle!!!??? Haimme niitä tarhasta ja hänelle (pojalle) tuli myös kaveri iltapäiväksi pelailemaan.

        Kun paljastin viestin, että se oli "pese auto", niin pojathan "liukeni heti! EI! Kun sitten kerroin, että siitähän tulee palkkio!!, niin heti molemmat innostui pesemään auton.

        Oma lapsenlapseni tietää, että palkkio on muuta kuin euron ja kovasti pojat innostuivat, kun lupasin tuoda myös oman autoni, kunhan pojat ovat joskus yhdessä. Heti alkoi suunnittelu, että koska????

        Onneksi elämäni ei riitä murrosiän vaikeuksia näkemään ja omillani niitä ei tainnut ollakkaan? Taisin olla se juoppo vanhempi, jota tuolla joku ounasteli, jos lapset viedään isovanhemmille.

      • tttätttä5656
        näin meillä.... kirjoitti:

        Joo: Millaista.

    • Katselin kerran, kun viisitoista vuotiaan lapsen-lapsen ruumista kannettiin kosken alajuoksulta.
      Mummonsa rääkyi niin, että pelkäsin hänestäkin tulevan hengettömän.
      Onneksi kuola valui, eikä neste mennyt keuhkoihin.
      Lapsen vanhemmat olivat rauhallisia, he kun olivat jo osanneet odottaa.
      Vaikka minä tiedän että turha on lapsen...jne. odottaa, niin silti suhtaudun rauhallisesti lapsiini.
      Jos he kuolevat, niin kuolevat siihen ja sinne, mitä aina ovat halunneet.
      Omaan elämäänsä.
      Olen sen heille sanonutkin, kiittivät tiedosta svidusti, mutta niiasivat kuitenkin, poika pokkasi jollain känny-pokkarilla.
      Voi kuinka olenkaan helpottunut, en ole vielä iso isä, laihtunut isä vain.

      H

      • Minä taas olen sanonut omille lapsilleni et koittakaa nyt hankia ne mukulat sitä silmällä pitäen et mummo on vielä kondiksessa ammausapuna ja muutoinkiin ehtii nauttia lapsenlapsistansa, mut ei näy viel ei kuulu :). Toki eihän he oikiasti niitä minun mielikseni kuitenkaan hanki.

    • hiukan arvostusta

      Luin ketjun läpi. Miksi hyvät aloitukset loppua kohti muuttuvat riitelyksi juupas eipäs sinäsanoit eipäskun.....ja melkeesti aina on samat ihmiset riitelemässä. Joillakin taas on kova kiire kehumaan omaa erinomaisuuttaan.

      Aloittaja, luulen ymmärtäväni mistä puhut ja jaan kokemuksen kanssasi, en vain enää tahdo jaksaa pitempää aikaa lapsenlasten kanssa, en samalla kertaa sekä hoitaa, huoltaa että viihdyttää ja kuljetella tapahtumissa. Se aika ja voima on kohdallani jo ohi ja sen sanonkin vanhemmilleen, että huomatkaa, minä teen kaiken yksin tämänkin, niinkuin hoídin tädit, vaarit ja mummot senjälkeen kun omani kasvatin maailmalle. Nyt vaan tulee tunne että voimat ehtyvät, niin kovasti kuin heistä pidänkin.

      • lippoaja

        Kirjoitit "ja melkeesti aina on samat ihmiset riitelemässä." mistä tunnistat?

        hiukan arvostusta
        tttätttä5656
        näin meillä.
        WoiVee
        yhdeksikkönen
        hohhoijakkatavaan
        älä muunna totuutta
        Näin on silloin
        äiti,mummi,isomummi
        mummunpuolikas jne..jne..
        sekä muutama omilla vakionimmareillaan.

      • hiukan arvostusta
        lippoaja kirjoitti:

        Kirjoitit "ja melkeesti aina on samat ihmiset riitelemässä." mistä tunnistat?

        hiukan arvostusta
        tttätttä5656
        näin meillä.
        WoiVee
        yhdeksikkönen
        hohhoijakkatavaan
        älä muunna totuutta
        Näin on silloin
        äiti,mummi,isomummi
        mummunpuolikas jne..jne..
        sekä muutama omilla vakionimmareillaan.

        siis, kun täällä lukee jonkun ketjun, niin loppupäässä on melkeesti täysrähinä päällä ja siellä useimmiten samat nikit toisiaan sorsimassa, miksi ihmeessä pitää aina olla toistensa sanoja kaivelemassa ikävällä tavalla tai korostaa itseään kaikessa.

      • ----------
        hiukan arvostusta kirjoitti:

        siis, kun täällä lukee jonkun ketjun, niin loppupäässä on melkeesti täysrähinä päällä ja siellä useimmiten samat nikit toisiaan sorsimassa, miksi ihmeessä pitää aina olla toistensa sanoja kaivelemassa ikävällä tavalla tai korostaa itseään kaikessa.

        Monesti olen ihmetellyt samaa. Onko niin, että itsehillintä petää alun arvokkuuden siivuuttaen.
        Naurattaa, onneksi ei kiinnosta tappelukset. Viisaampi vaikenee, sanotaan.
        Tähän ketjuun tosin en ole syventynyt.

      • hiukan arvostusta kirjoitti:

        siis, kun täällä lukee jonkun ketjun, niin loppupäässä on melkeesti täysrähinä päällä ja siellä useimmiten samat nikit toisiaan sorsimassa, miksi ihmeessä pitää aina olla toistensa sanoja kaivelemassa ikävällä tavalla tai korostaa itseään kaikessa.

        Näyttääpi olevan näin että asiosita ei kyetä keskustelemaan siten että siedettäisiin toisten eriäviä omista poikkeavia mielipiteitä tai ajatuksia vaan odotetaan ihailuaa ja suitsutusta.Eihän tuossakaan muuta tarvinnut kuin että toinen kertoi olleensa läsnä ja toinen sitä ehdollisti tiettyyn linkkiin viitaten keskustelua herättääkseen.

      • H&J

        Näin minäkin ajattelen ja näin on, valitettavasti. Halua auttaa, rakkautta, välittämistä, kaikkea on, ei puutu kuin jaksaminen.
        Pienenpänä lapset ovat suloisia, heitä on helppo miellyttää, luonnosta löytyy aina mielenkiintoista, tai sitten kuunnellaan mummon juttuja.
        Isossa kaupungissa kasvaneet, murrosikää lähestyvät lapset ovat muuttuneet suloisista pikku enkeleistä erilaisiksi.Raha on asia jonka avulla saisi hyväksyntää. En kuitenkaan ole lähtenyt lahjonnan tielle. Isot lapset eivät enää viihdy mummolassa, kaverit ym. menee edelle.
        Pienenpiä olisi vielä, nyt vanhemmat ovat matkalle lähdössä, pelottaa kuinka jaksan viikon. Päivän jaksan hyvin, mutta sitten tulee väsymys, haluasin levätä, ukkia ei ole auttamassa. Meille on aikaisemmin voinut tulla aina, lastenikin on vaikea sopeutua siihen että mummi ei enää jaksa. Kyllä he tavallaan ymmärtävätkin, mutta yleensä puhumisen tasolla, ei käytännössä.

      • jaksaa jaksaa
        lusiina_ kirjoitti:

        tämä "näin on silloin" nimimerkki lisäsi linkin vasta kolmanteen viestiinsä, vasta kun oli jo kahdessa aikaisemmassa viestissään hyvinkin selkeästi piikitellyt korppista, tästä ilkeilystähän tämä riitaoksa käynnistyi
        joidenkin on vaan niin vaikeata hyväksyä ihmiset joilla menee suht hyvin ja jotka ovat sinuja itsensä ja tekemistensä kanssa

        äläkä ala taas syyttämään mua korppikseksi, meillä on ainakin 500 km:n välimatka

      • jaksaa jaksaa kirjoitti:

        No jos katsoisit korppiksen ensimmäisen vastineen nimimerkille Näin on silloin, minusta näyttää että aihe lähti siinä kohden jo lapasesta. Toinen tarkoitti viestinsä eri tavalla, toinen otti jostain syystä viestin koskevan hänen tunteitaan ja nousi puolustuskannalle. Ei kai siinä muuta tarvittu.

        Kylölä kai täällä livessäkin usein heitetään kommenttia toisen lausumiin, mutta yleensähän pruukataan kysyä tarkennusta että mitä oikein tarkoitit eikä lähdetä lataamaan heti oman mileikuvan tai tunnetilan pohjalta. Eli tarkennetaan ekka ja vedetään sitten herne nenuun jos on aihetta, oikeasti ;)

      • silmät päässä

        kateus se vie kalatkin vedestä, aika taitava olet kun pystyt tulkitsemaan ilkeilijän viestin, ja tietämään mitä hän tarkoitti, heh
        kuinka tyhminä pidät meitä muita?

      • Lusiina
        silmät päässä kirjoitti:

        Lukeva näkee :).

      • silmät päässä
        Lusiina kirjoitti:

        Lukeva näkee :).

        niimpä...enemmän kuin uskotkaan.

      • Lusiina
        silmät päässä kirjoitti:

        niimpä...enemmän kuin uskotkaan.

        Toiset haluavat henkilöittää asiat, toiset puhuvat keskusteluketjuista, vuorovaikutuksesta ja mitä niissä tapahtuu.Yrittävät ymmärtää molempien osapuolten kantoja, toiset eivät siihen kykene.

      • DD : )
        ---------- kirjoitti:

        Monesti olen ihmetellyt samaa. Onko niin, että itsehillintä petää alun arvokkuuden siivuuttaen.
        Naurattaa, onneksi ei kiinnosta tappelukset. Viisaampi vaikenee, sanotaan.
        Tähän ketjuun tosin en ole syventynyt.

        Et vaijennut, halusit mukaan, pettikö itsehillintäsi?

      • silmät päässä
        Lusiina kirjoitti:

        Toiset haluavat henkilöittää asiat, toiset puhuvat keskusteluketjuista, vuorovaikutuksesta ja mitä niissä tapahtuu.Yrittävät ymmärtää molempien osapuolten kantoja, toiset eivät siihen kykene.

        oli hauskaa testata onko sinulla vielä viimeisen sanan syndrooma, näyttää olevan :))

        omien viestien peukuttelu myös ja erimielisten miinustelu :))

        Hyvää kesää siitä huolimatta ja sen vuoksi.

      • Lusiina
        silmät päässä kirjoitti:

        oli hauskaa testata onko sinulla vielä viimeisen sanan syndrooma, näyttää olevan :))

        omien viestien peukuttelu myös ja erimielisten miinustelu :))

        Hyvää kesää siitä huolimatta ja sen vuoksi.

        Kiitos Hyvää kesää myös sinulle, joskaan tässä keskustelussa en ole peukutellut suuntaan enkä toiseen :). Näillä palstoilla pukuttelu on menettänyt täysin merkityksensä.

      • Lusiina
        Lusiina kirjoitti:

        Kiitos Hyvää kesää myös sinulle, joskaan tässä keskustelussa en ole peukutellut suuntaan enkä toiseen :). Näillä palstoilla pukuttelu on menettänyt täysin merkityksensä.

        Oooops, siis peukuttelu tietnkin.

      • sivusta seuraan
        Lusiina kirjoitti:

        Oooops, siis peukuttelu tietnkin.

        Miksi riitelette?

      • Lusiina
        sivusta seuraan kirjoitti:

        Miksi riitelette?

        Ei kai me riidellä, kuinnii? e puhutaan asioista vai mitä mieltä on nimim silmät päässä?

      • Lusiina
        Lusiina kirjoitti:

        Ei kai me riidellä, kuinnii? e puhutaan asioista vai mitä mieltä on nimim silmät päässä?

        Joksin nyt täytynee lopettaa kun sättäily täällä on kuulema kielletty .

      • -----------
        DD : ) kirjoitti:

        Et vaijennut, halusit mukaan, pettikö itsehillintäsi?

        Onko minulta kielletty yksi viesti ketjuun?
        Kunkahan monen monta itse veistelit?
        Mikä kismittää?

      • Pirre*
        H&J kirjoitti:

        Näin minäkin ajattelen ja näin on, valitettavasti. Halua auttaa, rakkautta, välittämistä, kaikkea on, ei puutu kuin jaksaminen.
        Pienenpänä lapset ovat suloisia, heitä on helppo miellyttää, luonnosta löytyy aina mielenkiintoista, tai sitten kuunnellaan mummon juttuja.
        Isossa kaupungissa kasvaneet, murrosikää lähestyvät lapset ovat muuttuneet suloisista pikku enkeleistä erilaisiksi.Raha on asia jonka avulla saisi hyväksyntää. En kuitenkaan ole lähtenyt lahjonnan tielle. Isot lapset eivät enää viihdy mummolassa, kaverit ym. menee edelle.
        Pienenpiä olisi vielä, nyt vanhemmat ovat matkalle lähdössä, pelottaa kuinka jaksan viikon. Päivän jaksan hyvin, mutta sitten tulee väsymys, haluasin levätä, ukkia ei ole auttamassa. Meille on aikaisemmin voinut tulla aina, lastenikin on vaikea sopeutua siihen että mummi ei enää jaksa. Kyllä he tavallaan ymmärtävätkin, mutta yleensä puhumisen tasolla, ei käytännössä.

        Tuota..miksihän lapsia pitää miellyttää, eikö riitä että lapset ovat osana mummilan/ukkilan tavallista elämää, ei kai isovanhempien tarvia mitään sirkustemppuja alkaa vääntää, en mie ainakaan. Joskus jotain extraa, vaikka jäätelökitskalla käynti, kauppareissut yhessä, ja jos muuten sopii niin jokunen kerta uimarannan retki jne..

      • ( : DD
        ----------- kirjoitti:

        Onko minulta kielletty yksi viesti ketjuun?
        Kunkahan monen monta itse veistelit?
        Mikä kismittää?

        Noh, kirjoitit näin:

        Naurattaa, onneksi ei kiinnosta tappelukset. Viisaampi vaikenee, sanotaan.
        Tähän ketjuun tosin en ole syventynyt.

        Kuitenkin et malttanut vaijeta ja olla kommnetoimatta, vaikka et syventynyt

    • bessie*

      Aloitukseen

      Olivatko lapsenlapset sisaruksia vai serkuksia? Olisi ehkä kannattanut järjestellä siten, että olisit ´hoitanut´ heitä heidän omassa kodissaan?

      En tiedä oletko jälkeen jäänyt kehityksessä, mutta vähän vanhanaikaiselta ja itsekin lapselliselta vaikutat.
      Lapset voivat keskenään kinastella, sisarukset varsinkin, ja se voi sivusta kuunneltuna olla rasittavaa. Aikuisen asia on (tarvittaessa) puuttua tilanteeseen, syyksi muuten riittää hyvin sekin, että nyt en jaksa kuunnella enää yhtään.
      Jos taas lapset ovat näsäviisailleet isovanhemmalle, niin se on ilmeisesti aikuisten oma vika jo alunperinkin, ei lasten.

      Tuon ikäiset lapset eivät mitään erityistä hoitoa enää tarvitse. Raskaaksi käy, ellei ole mitään tekemistä varattu ja suunniteltu lapsille. Aikuisten on tehtävä järjestelyt hyvin.
      Netissä ? voi antaa olla paljon enemmän kuin mitä saavat kotonaan olla, ei siitä mitään vahinkoa lapsille ole.
      Turha on myöskään vaatia lapsilta uusiin ruokiin totuttelua, helpompi on kysyä mitä haluavat ja laittaa sitä. Nehän nyt yleensä ovat ihan kelpo ruokia mistä lapset pitävät. Jauhelihaa mieluummin kuin kokolihaa, pienempien hampaatkin ovat vielä sellaiset ettei jonkun karjalanpaistin pureskelu oikein innosta. Sellaisetkin lapset jotka pieninä pitivät puurosta, oppivat yleensä viimeistään päiväkodissa tai esikoulussa että puuro on pahaa. Turha siitäkään on ruveta vääntämään, eiköhän nuo hengissä ja terveinä selviä vaikka vetäisivät äklöimpiä suklaamuroja yhden viikon ajan aamuaterioikseen ja vaikka vielä iltapalaksikin jos haluavat.

      Ääntähän lapsista aina lähtee, mutta tuota levottomuutta en oikein ymmärrä? Tulitkohan nyt tarpeeksi miettineeksi etukäteen omia resurssejasi?

      • 1943

        En kyllä lähde ketään neuvomaan. Mutta kyllä lastenkin on opittava jossain vaiheessa, että eri paikoissa on omat sääntönsä. Aina ei tahtoaan saa läpi. Toistaiseksi minulla ei ole minkäänlaista kokemusta siitä että isovanhemmat hoitavat lapsenlapsia. Koskaan en ollut isovanhempien sylissäkään. Omat appivanhemmat ja vanhemmat eivät pystyneet lapsiani hoitamaan. Jos tarvitsin apua, ulkopuolinen oli palkattava, kun ei muitakaan ollut lähistöllä. Kyllä jokainen tätä teemaa sivuava tapaus on omanlaisensa.

      • bessie*
        1943 kirjoitti:

        En minäkään, "1943".

        Tottakai lasten on opittava, että eri paikoissa on omat sääntönsä. Yleensä he taitavat sen oppia ilman erityistä opettamistakin, mutta aikuisen tehtävä se opettaminen aina on. Tietenkään lapset eivät saa läheskään aina tahtoaan läpi, eikä heille pidä antaa periksi vääärässä paikassa. Toisaalta ei heitä myöskään saa väärässä paikassa pakottaa ja vaatia mahdottomuuksia tai edes vähän kohtuuttomalta vaikuttavia asioita.

        Tuo on itsestäänselvyys, että jokainen tätäkin teemaa sivuava tapaus on omanlaisensa, mutta siitä kai on lähdettävä että viikko on pitkä aika lapsellekin ja lapsenkin jaksamista on ajateltava.
        Lapset kuitenkin ovat aina lapsia ja aikuisen pitää osata ja jaksaa olla aikuinen. Ja sehän ei tarkoita, että pitäisi jaksaa kuunnella jatkuvaa meteliä tai sietää näsäviisasta puhetapaa.

        Jos suostuu ottamaan kaksi lasta luokseen viikoksi (tai on ehkä peräti itse pyytänyt heitä luokseen), niin vastuullista ja välittävää aikuisuutta on varautua siihen, että nyt on viikon ajan kaksi lasta huushollissa. Ei siis voi, tai ainakaan ei pitäisi, vaatia että talossa on ihan sama rauha ja meininki kuin ilman lapsia.

      • aloittaja....

        Sinä bessie näyt tietävän kuinka muiden pitää elää.
        En pyytänyt lapsenlapsiani viikoksi meille, vanhemmat kuulemma tarvitsivat omaa aikaa, painostuksen alla suostuin, vaikka epäilin mitä siitä tulee.
        Ei lasten ylimielisyys minun vikani ole, vaikka kovasti yrität syyllistää. Vanhemmat antavat aina periksi, ei lapsilla ole ollut juuri rajoja, ei ole minun asiani puuttua kasvatukseen, saan vain vihat niskoilleni.
        Olen ollut emäntänä isolla koululla, osaan tehdä ruokaa, kiitos vinkistä siitä jauhelihasta :)
        Ei olisi pitänyt valittaa, kirjoitin vain sen hetkiset tuntemukseni, olivatpa sitten lapsellisia, tai mitä hyvänsä.
        Enää en ala, enkä usko että lapsetkaan tulevat, kaipaavat kavereitaan ja omaa elämäänsä mihin ovat tottuneet. On meillä ollut hyviäkin hetkiä kun olivat pienempiä.

      • bessie*
        aloittaja.... kirjoitti:

        Kukaan ei voi tietää kuinka muiden pitäisi elää, ja minä nyt viimeksi kun ei edes kiinnosta tietää.

        Missähän kohdin minä sinua lasten ylimielisyydestä yritin syyllistää? Itseasiassa en edes nielaissut tuota lasten ylimielisyyttä, vieläkin pureskelen.Tuon ikäisten lasten tavat ja asenteet ovat suurimmaksi osaksi aikuisten aikaan saamia. Mikäli lasten vanhemmat ovat puhuneet heidän kuullensa jollain tavalla väheksyen sinusta, niin lapset VOIVAT olla näsäviisaita ja ylimielisiä sinua kohtaan, mutta sinulla on kuitenkin valta ja määräysvalta omassa kodissasi, siellä sinä laitat rajat ja ´puutut kasvatukseen´.

        Epäilemättä osaat tehdä ruokaa, mutta miksi se ei kelvannut lapsille?

        Kirjoitit, että lapsukaiset ?! ovat melko näsäviisaita ja selvästi pitävät sinua tyhmänä. Kyllä tuo minusta kuulostaa aika lapselliselta. Järjestyksen ja käytännön asioiden hoitamisesta vastuu oli heidän vanhemmillaan ja sinulla. Olisit voinut tehdä viikosta helpon, rennon ja iloisen teille kaikille. Ainahan sitä huokaistaan helpotuksesta kun vihdoin ollaan taas omassa normaaliarjessa, mutta jos tuollaiset tuntemukset ajatukset lapsenlapsien käynnistä ja heidän luonteistaankin on, niin minun mielestäni voi vikaa olla omassa asenteessakin. Ja järjestelykyvyssä.

    • Itse en laiminlyönyt

      Tiedän vanhempia, ISIÄ ja ÄITEJÄ, pääosin kitenkin isiä, jotka laiminlöivät omien lastensa hoidon ihan tyystin. NYT YRITETÄÄN PAIKATA. Valitettavsti se on kuitenkin myöhäistä.

    • Alanpa minäkin valehtelemaan.
      Alkukesästä kävivät lapsen-lapseni luonani.
      Kyselivät milloin mennään sinne vuokra-mökille?
      Äitillä ja isisllä kun on taas joku meno.
      Minä sanoin pahoillani että ei ole nyt papalla varaa,
      Äitinne ja isinne eivät ole maksaneet osuuttaan sieltä Thaimaasta.
      Ai niin, ne säästävät sinne Disneylandiin.
      Isällä on siellä päin kavereitakin.
      Me mennään hienolla laivalla!
      Onko pappa koskaan mennyt?
      Ei pappa ole hienolla mennyt, mutta huonoilla on pappa oppinut tekemään aamu-puuron.
      Menkääs nyt nukkumaan, pappa tulee sit pussaamaan.
      Pappa tulee sit ennen kuin me nukahdetaan?
      Kyllä pappa tulee.
      Ostaako pappa sit joskus Kellogs-muroja?
      Katsotaan lapset, nukkumaan siitä nyt.

      H.

    • Matti-Pappa (N)

      Miksi toiset, tässä tapaksessa tyttären miehen vanhemmat omivat lapsenlapsemme.

      • 88+(7:7)

        Sama juttu täällä kuin Matti-Papallakin. Tyttären despootti appi kaiken takana.
        Emme edes saa nähdä lapsenlapsiamme.

      • ISOPUMMI prkele
        88+(7:7) kirjoitti:

        Sama juttu täällä kuin Matti-Papallakin. Tyttären despootti appi kaiken takana.
        Emme edes saa nähdä lapsenlapsiamme.

        Eron kohdatessa osat voivat vaihtua. Lapset jäävät yleensä äidille ja silloin tyttären vanhemmat tulevat näkemään pikkuisia enemmän ja ukon vanhemmat jäävät nuolemaan näppejään.

        Melkein toivon eroa, niin stanan itsekäs akka se ISOMUMMI on.

      • näinnii
        ISOPUMMI prkele kirjoitti:

        Eron kohdatessa osat voivat vaihtua. Lapset jäävät yleensä äidille ja silloin tyttären vanhemmat tulevat näkemään pikkuisia enemmän ja ukon vanhemmat jäävät nuolemaan näppejään.

        Melkein toivon eroa, niin stanan itsekäs akka se ISOMUMMI on.

        Näin se menee.

    • tiinaex...

      meillä on se yksi lapsenlapsi kaksjapuolvee hoidetaan sitä päivittäin eikä käy raskaaks putte kyläilee sillon tällön mutta siitä selvitään tiukalla otteella aina kun tulee känkkäränkkä niin meille tulee putte tosi ihanaa että on mahdollisuus tähän ihanuuteen just nyt melkein joka arkiaamu meille tuodaan pikkuinen tuhisija jatkamaan unia viiden kuuden aikaan.

    • Anonyymi

      Näin sivullisen joskus uimahallissa, kun joku kuriton ADHD-Älyllisesti jälkeenjäänyt lapsi oli vissiin äitinsä ja isoisänsä kanssa uimassa. Kakara riehui ja huusi altaassa, eikä mm. osannut uida. Kun koitti aika, kun oli enää puoli tuntia aikaa peseytyä ja pukea päälleen, kakru ja hänen pappa tulivat suihkutiloihin. Seurasin tapahtumaa saunasta kun vittuuntunut pappa peseytyi ja kakara ruiski vettä suihkulla ympäriinsä ja kiljui, juoksennellen ympäriinsä pesuhuonetta. Sitten pappa jotenkin kuritti lapsenlastaan tukistamalla, johon kolmosluokkalainen pikkupoika huusi: "Ai saatana!" Sitten hän potkaisi pappaansa. Hävytöntä käytöstä! Vielä noin pieneltä lapselta joka oli korkeintaan 3 luokkalainen.

    • Anonyymi

      Kun ikää tulee ja eläkellä.Todella voi raskaalta tuntua hoitaa alvariin lapsen lapsia : Vaikka Ovat koko sydän ja rakkaita. 8 vuotta jaksoin ja sohkki aikuinen lasi sanoi : Olen raskaana. Herran pieksun setään taasko vauva rumpa,päiväkodista hakeminen ymm.Sanoin en jaksa komea lasta hyvällä tahdollakaan.Puolisoa kun minulla ei ollut apu kätenä.Aikuinen lapseni suttui ja sen koomin häntä en nähnyt.Raivosi miehensä kanssa: Meitä et näe ikinä! Elämää.Sen hinta, Ainakin nyt rahani riitänyt.Kun vastan vain yksin oma talous,enkä näe enää nälkää.Kuten näin käytänössä ravinnon puutetta 8 vuotta..

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet toisen kanssa

      ...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain
      Ikävä
      222
      1537
    2. Näytit taas lihoneen.

      Tynnyri se vaan kasvaa.
      Ikävä
      29
      1393
    3. Kuka teistä on paras nainen

      A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊
      Ikävä
      61
      1269
    4. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      69
      1207
    5. Onko jotain mistä

      Olet huolissasi kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      78
      1194
    6. Osaako joku selittää tätä

      Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?
      Ikävä
      75
      1172
    7. Jos me joskus nähtäisiin

      niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi
      Ikävä
      103
      1163
    8. Koska vietät

      Yhteisen yön kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      54
      998
    9. Lesken uusi

      Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans
      Puolanka
      18
      942
    10. Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"

      Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per
      Lieksa
      175
      855
    Aihe