Köyhyys

Amis1

Hei, olen 16-vuotias poika, joka ei ole saanut koskaan itselleen omaa käyttörahaa. Tilanteeni on tietenkin siinä mielessä hankala, koska kaikki muut ikätoverini ovat saaneet vanhemmiltaan ostamat mopot yms. Olen koko peruskouluaikani tuntenut itseni aina ulkopuoliseksi vanhempieni köyhyyden takia. Jos joskus harvoin olen saanut jotain lahjarahaa, olen todennäköisesti pyytänyt jotain ulkopuolista henkilöä ostamaan niillä minulle tupakkaa ja alkoholia. Nykyään voin vanhempana ja viisaampana todeta päihteiden käytön turhaksi. Vihaan pinnallisia ja itsekeskeisiä ihmisiä, jotka tuomitsevat toiset ihmiset heidän tekemiensä virheiden perusteella. Vanhempiaan ei voi valita, mutta ihminen voi päättää itseään koskevista asioista tullessaan täysi-ikäiseksi. Puolustetaan me köyhät ihmiset omia oikeuksiamme, emmekä anna rikkaiden meitä lannistaa !

4

183

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Amis1

      Tässä vielä jatkoa tosiaan edelliseen viestiini. Vanhempieni mielestä olen jo riittävän vanha muuttamaan omilleni solu-asuntoon, mutta käytännön ongelmaksi muodostuu se, että en ole oikeutettu vielä ikäni puolesta saamaan edes opintotukea, jolla voisin rahoittaa omalla opiskeluajallani aiheutuvat menot. Menen syksyllä amiksen toiselle vuodelle, joten opiskeluaikaani on jäljellä vain kaksi vuotta. En voi kuitenkaan keskeyttää opintojani, koska silloin en varmaan valmistuisi koskaan mihinkään ammattiin. Koulutus on kuitenkin hyvä olla, koska pelkällä peruskoulutodistuksella on nykyään vaikea löytää töitä. Kun olen 18-vuotias menen varmaan anomaan sosiaalivirastosta toimeentulotukea, jotta pärjäisin paremmin. Täytyy kyllä myöntää, että vanhempieni kasvatuksessa on jotain pahasti vialla, kun eivät viitsi lastaan auttaa edes äärimmäisessä hädässä.

    • bad_girl96

      Moikka!
      Niin onhan tuo sinun tilanne hankala, itsekkin olen köyhästä perheestä ja kyllä minä sen ymmärrän ettei porukoillani vain yksinkertaisesti ole varaa hankkia minullle uutta mopoa yms. Mutsi on ainut ketä käy meidän perheestä töissä, faijalla on selkä paskana, kuulemma ollu jo 40- vuotta joten ei pysty tekemään töitä. Minun kuukausi rahani mitä saan on yleensä 50-100e joskus ei ollenkaan.
      Kannatan tuota sosiaalivirastoon menemistä, eihän sekään raha mikä sieltä tulee niin ole suuri, mutta tyhjääkin parempi. Raha ei kasva puussa kuten sanotaan joten älä missään nimessä keskeytä opintojasi! :)
      Kyllä se siitä, ei me köyhätkään lannistuta!
      Tsemppiä sulle ja hyvää kesää! :)))

    • amis1

      Kiitos samoin ja hyvää kesää !

    • mukko

      Suomessa köyhät maksaa kaiken mut rikkaiden ei tartte maksaa mitään tai ne kiertää verot jotenkin mulkkuja ovat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      0
      3570
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      43
      3151
    3. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      56
      2887
    4. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      34
      2768
    5. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      16
      2688
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2560
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      44
      2200
    8. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      26
      2065
    9. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      1965
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      1749
    Aihe