4 Smile

Olen risteyskohdassa. Noussut romahduksen kautta pohjamudista ja nyt mietin, mitä seuraavaksi? Koko tulevaisuus ammottaisi tyhjyyttään, näyttää puhtaalta sivulta, mutta silti mietin ja arastelen.. Näetköhän korttien kautta jonkinmoisia tienviittoja?

Kiitos jo etukäteen. Toivon kovasti jaksamista myös sinulle. Oon käsittänyt, että olet viimeaikoina ollut uupunut. Muistathan levätä ja ottaa aikaa myös itsellesi. Väsymys ja uupumus usein kertoo, että elämässä täytyy laittaa asioita uuteen järjestykseen. Jostain täytyy luopua, että voi saada uutta tilalle. Aurinkoa ja voimia kesääsi!
250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

aika poikki oon ollu ku viikonlopuks kotti pääsen.
kattelen näit lappuja viikonloppuisin, aina en jaksa sillonkaan.
nyt on menny siihen, et vaan muutamalle saan katottua ja voi olla et nekin katsannot menee päin pyllyä.
muistuta jossain vaihees, nyt heitän tonne pitkäkseni.. kumma juttu kun autossa nukkuu paremmin ku kotona!!!

Äänestä

Mennyt
Virkamiehen takia on pitäny valintoja tehä ja ne ovat olleet aika ravistelevia juttuja. Kuitenkin voitonratsusi selkään olet jo istahtanut ja se mitä maailmalta olet kuullut, on saanut sinut kovinkin onnelliseksi ja toiveikkaaksi

Nyt
Kovasta kilpailusta huolimatta, totuutta on osattava katsoa silmiin. Tää on juttu jossa sut on jätetty pikkusen ulkopuoliseks ja se on aika paljon muuttanut asioitasi, tähän liittyy joku pikkusen harvemmin tavattu ystäväsi ja jokin ehdotus, joka on lähtenyt viemään sinua uuteen suuntaan.

Tulee
Millään et saata uskoa, että säilyttäisit tasapainosi, tässä kyse voi olla äitinä olemiseen, sillä jotakin tulee kyllä tosi yllättäen ja se saa tilanteen pikkusen elämään, kun osaat ratkaista asian, voi katsoa tulevaisuuteesi ihan luottavaisin mielin.
Itekses ollessas, kun tilanteet ympärilläs rauhottuu, kuulle esität haaveitasi siitä, kuinka kauan vielä pitää tahkoa vääntää. Täällä on vaalea nainen, jokin hyvä ystäväsi, jonka kanssa teillä on ollut omat 'tyttöjen jutut.' ja tähän taas liittyy vaalea aikuinen mies.
Kun tulee jokin viesti, on ihan hyvä ottaa järjen lamppu käteen ja funtsia asiat halki, sillä vaikka aurinko porottaakin täydeltä taivaaltaan - kuitenkin koet asiat vaikeiksi ja luottamuksen kanssa on vähän niin sun näin, hirveitä huolia koko ajan. Mutta niihin tulee muutos kun,pääset yli jostain tyypistä joka on tökkinyt puukolla sinua selkään, rohkeutta kohdata asiat, se vaatii kyllä ja aineellisissa asioissa ainaki suutut kunnolla. Kaikki onnistumisen avaimet on kuitenkin sinulla ja menestyäkin voit, mutta silti sua ahistaa.
Mitä tulee työkuvioihin, pikkuhiljaa tilanne alkaa rauhoittua kun saat tietää jotakin jostain.., ei niin luotettavasta naisesta. Tähän liittyy rahasopimus asiat.
Jokin yllättävä tietokin roikkuu ilmassa ja jotakin ilmeneekin jostain ristiverisestä naisesta ja vaaleasta aikuisesta miehestä, jokin haasteellinen juttu, joka vaatii oikeudenmukaisen ratkaisunsa ja tuo tullessaan onnellisuutta - vaikka paljon sitä pohditkin.
Kuulet jostain erosta jonkun ajan kuluttua, mutta omat juttusi on ok, vaikka päättäväisyyttä tarvitaankin.
kotiasiat on ihan suotuisien tähtien alla ja harmoniaakin löytyy, muttet voi sille mitään että joku viesti tulevaisuuden suunnitelmiesi suhteen, ristiverisen aikuisen miehen kanssa, avaa sinulle täysin uusia ovia. Tyytyväinenkin olet ja rilluttelet senkun ehdit, mutta jonkun asian takia joka jo pitkään on ollut vallalla, olis hyvä pikkusen rauhoittua, ettet stressaannu siitä, mitä muutoksen tuulet mukanaan tuovat..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maya-1 kirjoitti:

Olen risteyskohdassa. Noussut romahduksen kautta pohjamudista ja nyt mietin, mitä seuraavaksi? Koko tulevaisuus ammottaisi tyhjyyttään, näyttää puhtaalta sivulta, mutta silti mietin ja arastelen.. Näetköhän korttien kautta jonkinmoisia tienviittoja?

Kiitos jo etukäteen. Toivon kovasti jaksamista myös sinulle. Oon käsittänyt, että olet viimeaikoina ollut uupunut. Muistathan levätä ja ottaa aikaa myös itsellesi. Väsymys ja uupumus usein kertoo, että elämässä täytyy laittaa asioita uuteen järjestykseen. Jostain täytyy luopua, että voi saada uutta tilalle. Aurinkoa ja voimia kesääsi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu