LUONTAISLÄÄKETIETEEN PUOLESTA:

Luontaishoidettu

Tietoa Tri Tolosesta


Matti Tolonen on laillistettu lääkäri, lääketieteen ja kirurgian tohtori, Helsingin yliopiston dosentti. Hänet tunnetaan yhtenä Suomen luontaislääketieteen uranuurtajista. Life-ketju valitsi Tolosen ensimmäiseksi Vuoden terveysvaikuttajaksi (2009).

Luontaisterveys: Tohtori Tolosen 70-vuotishaastattelu
(2011)



Virkaurasta lyhyesti

Tohtori Tolonen valmistui lääkäriksi 1969 Helsingin yliopistosta ja väitteli tohtoriksi 1974 Turun yliopistosta. Hänet nimitettiin Helsingin yliopiston kansanterveystieteen dosentiksi 1978. Tolonen on toiminut työterveysopin professorina Tampereen yliopistossa, asiantuntijalääkärinä sosiaali- ja terveysministeriössä sekä ylilääkärinä lääkintöhallituksessa ja Työterveyslaitoksessa. Hän toimi 1980-luvulla Maailman Terveysjärjestön (WHO) asiantuntijana (temporary adviser) Euroopan aluetoimistossa Kööpenhaminassa ja päämajassa Genevessä.

Tohtori Tolonen on toiminut pitkään käytännön lääkärinä sairaaloissa, yksityisvastaanotolla ja työterveyslääkärinä muun muassa Suomen IBM:ssä, Mercantilessa, Fazerilla ja Stockmannilla. Tohtori Tolonen on nykyään eläkkeellä, hän asuu Espanjassa, eikä hän pidä enää vastaanottoa.



Tutkija ja kirjailija

Tolonen alkoi tutkia luonnonmukaisia hoitoja ja ravitsemuslääketiedettä 1980-luvun alussa. Hänen kansainvälinen työryhmänsä on julkaissut useita tutkimuksia kongresseissa ja tiedelehdissä ympäri maailman. Tolonen on esitelmöinyt ja kirjoittanut suuren määrän artikkeleita ja julkaissut useita kirjoja. Hänen bestsellerinsä Terveyttä ja pitkää ikää vitamiineista ja hivenaineista on julkaistu seitsemällä kielellä. Kirjaa on painettu yli 120 000 kappaletta. Vuonna 2003 ilmestyi Tohtori Tolosen Terveysoppi, 2005 Voita masennus luonnollisesti ja 2007 Ravitsemus ja mielenterveys. Vuonna 2008 ilmestyi ruotsiksi Näring och mental hälsa, kustantaja Facile-Publishing Oy. Lokakuussa 2011 tohtori Tolonen julkaisi yhdessä DI Leino Utriaisen kanssa kirjan Suuri kolesterolihuijaus (Readme.fi).

Tohtori Tolosen julkaisuja



Tuotekehittäjä

Tohtori Tolonen on kehittänyt monia uusia valmisteita ja menetelmiä itsehoitoon. Hänen valmisteensa ovat kautta maailman tunnettuja merkkituotteita. Carnosin- ja E-EPA-perheet sekä CardiOmega ovat Suomen suosituimpia itsehoitovalmisteita. Kesällä 2009 tohtori Tolonen toi Suomeen suuren suosion saavuttaneen berberiinin. Kaikki Tolosen tuotteet esitellään TÄSSÄ.

Tohtori Tolosen tuotteita on saatavana myös Ruotsissa, Englannissa, Kreikassa, Ukrainassa, Venäjällä, Espanjassa, Portugalissa, Belgiassa ja Japanissa. Internetin kautta niitä voi tilata kaikkialle maailmaan.

Tohtori Tolosen tuotteita markkinoi Suomessa:
Midsona Finland Oy
Sinikalliontie 3
02630 Espoo
puh. (09) 8634 850
fax (09) 8845 168
sähköposti [email protected]

24

308

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Parantunut diabeetik

      Joo, on todella hyvä lääkäri, paransi minunkin diabetekseni tosta noin vaan!
      Kannattaa noudattaa hänen ohjeitaan, niin paranee taudeistaan!

      • pahoja mokia

        >Hänet tunnetaan yhtenä Suomen luontaislääketieteen uranuurtajista.

        Kylläpä on saatu monta asiavirhettä yhteen virkkeeseen. Tolonen tunnetaan lähinnä lisäravinteiden kauppaamisesta. Tieteellinen toiminta on hiipunut vuosikymmeniä sitten, se ei edes koskenut hänen myymiään nappeja vaan työterveyttä, napit eivät ole kovin luontaisia.


    • Skepon toiminta?

      Mikä on skepon tieteellinen toiminta?
      Vaikuttaaa, että on keskittynyt aivan muualle kuin tieteelliseen toimintaan!

      • vertais00000000viuo

        Tarkoitatko Tolosta?


      • Vertsistuki
        vertais00000000viuo kirjoitti:

        Tarkoitatko Tolosta?

        Ei, vaan tasrkoitan sinuu!


    • Eurooppaan haluttiin
      • sokeira sairaille

        "Alaa ei haluta koulutettavan. Miksi?"

        Esimerkiksi homeopaatit ovat voimakkaasti kiistäneet, että heidän tarjoamiensa hoitotuotteiden vaikuttavuutta saisi tai voisi mitenkään tutkia. Kaikkiin ongelmiin vaan lykätään ratkaisuksi samoja sokeripillereitä. Mitä koulutusta sellainen muka vaatii?

        Jos puoskarit haluavat tehdä jotain vastuullista, he voisivat kouluttautua vaikkapa lähihoitajiksi ja tehdä oikeasti jotain hyödyllistä.


      • sokeria skeposille
        sokeira sairaille kirjoitti:

        "Alaa ei haluta koulutettavan. Miksi?"

        Esimerkiksi homeopaatit ovat voimakkaasti kiistäneet, että heidän tarjoamiensa hoitotuotteiden vaikuttavuutta saisi tai voisi mitenkään tutkia. Kaikkiin ongelmiin vaan lykätään ratkaisuksi samoja sokeripillereitä. Mitä koulutusta sellainen muka vaatii?

        Jos puoskarit haluavat tehdä jotain vastuullista, he voisivat kouluttautua vaikkapa lähihoitajiksi ja tehdä oikeasti jotain hyödyllistä.

        Valehtelet Olet aivan sika valehteleen.
        Syö sokeris ja halkee.


    • Samat toistot jatkuu

      Ne samat ikivanhat toistot toistuu skepolla toistojen toistumisien jälkeenkin. Tuossa ei paljon tiedettä eikä tutkimuksia tarvita. Nuo toistot osaa jo apukoululainenkin!

    • Opit köäyttöön!

      Tolonenhan on aivan yksi parhaista luonnonlääketieteen harrastajista ja edustajista. Valitettavasti on jo nyt eläkkeellä, mutta jakaa silti neuvojaan netissä ja kirjoissaan, koska on niin fiksu.

      Koululääketieteen olisi jo korkea aika ottaa hänen lukuisat hyvät oppinsa ja hoitotapansa käyttöön.
      Säästäisimme sairaanhoitokuluissa miljoonia euroja Tolosen opeilla.

      • Tarkempaa?

        Kerotisitko hieman tarkemmin, mitne olet päätynyt kustannushyötyanalyysissä tuohon summaan tai edes suuruusluokkaan tai edes siihen että säästöä syntyy?

        Mitkä Tolosen myymät tuotteet ovat laskelmassa mukana? Miten niiden vaikuttavuus kuolleisuuteen tai sairastavuuteen on laskettu? Onko jotain tolostuotteita, joiden käytön aiheuttama säästö olisi ollut suurempi kuin uhrattu rahamäärä?


      • Tarkennettu
        Tarkempaa? kirjoitti:

        Kerotisitko hieman tarkemmin, mitne olet päätynyt kustannushyötyanalyysissä tuohon summaan tai edes suuruusluokkaan tai edes siihen että säästöä syntyy?

        Mitkä Tolosen myymät tuotteet ovat laskelmassa mukana? Miten niiden vaikuttavuus kuolleisuuteen tai sairastavuuteen on laskettu? Onko jotain tolostuotteita, joiden käytön aiheuttama säästö olisi ollut suurempi kuin uhrattu rahamäärä?

        Palstan skepokos se taas siellä uteliaana väijyy?
        Eikös se tutkimushomma ja kolmoissokkokokeet ole teitin skeposten hommia?
        Niin, että ryhdy vaan hommiin!

        TUOTTEET JA NEUVOT OVAT NIINKAUAN HYVIÄ JA TOIMIVIA, KUNNES TOISIN TODISTETAAN,AIVAN KUTEN SIELLÄ KOULULÄÄKETIETEENKIN PUOLELLA!
        Eikös tämän asian pitänyt olla aivan selvää teille skeposille?
        Koska näihän se pilleritehdas ja yms. toimii siellä koululääketiteen puolella!


      • hyviä tuotteita
        Tarkennettu kirjoitti:

        Palstan skepokos se taas siellä uteliaana väijyy?
        Eikös se tutkimushomma ja kolmoissokkokokeet ole teitin skeposten hommia?
        Niin, että ryhdy vaan hommiin!

        TUOTTEET JA NEUVOT OVAT NIINKAUAN HYVIÄ JA TOIMIVIA, KUNNES TOISIN TODISTETAAN,AIVAN KUTEN SIELLÄ KOULULÄÄKETIETEENKIN PUOLELLA!
        Eikös tämän asian pitänyt olla aivan selvää teille skeposille?
        Koska näihän se pilleritehdas ja yms. toimii siellä koululääketiteen puolella!

        Iskikö paniikki? Lähdit valehtelemaan miljoonasäästöistä ja jäit kiinni housut kintuissa.


      • ljgkhgchchkck
        Tarkennettu kirjoitti:

        Palstan skepokos se taas siellä uteliaana väijyy?
        Eikös se tutkimushomma ja kolmoissokkokokeet ole teitin skeposten hommia?
        Niin, että ryhdy vaan hommiin!

        TUOTTEET JA NEUVOT OVAT NIINKAUAN HYVIÄ JA TOIMIVIA, KUNNES TOISIN TODISTETAAN,AIVAN KUTEN SIELLÄ KOULULÄÄKETIETEENKIN PUOLELLA!
        Eikös tämän asian pitänyt olla aivan selvää teille skeposille?
        Koska näihän se pilleritehdas ja yms. toimii siellä koululääketiteen puolella!

        Liika lisäravinteiden syöminen ON TODISTETTU kuolleisuutta lisääväksi tekijäksi.


      • Tytöntyllerö
        hyviä tuotteita kirjoitti:

        Iskikö paniikki? Lähdit valehtelemaan miljoonasäästöistä ja jäit kiinni housut kintuissa.

        Ei mulla oo mitään housuja! Kuljen näin kesällä vain hame päällä ja ilman mitään housuja, ettei pimpsa hikoile.


    • Liika syöminen

      Skepolla ei ole lainkaan kohtuutta ja tarpeenmukaisuutta. Se suosittelee aivan liian pieniä määriä, kun pelkää niin suuresti sitä pelottavaa, kuolettavaa yliannostusta!

    • Tohtorin henkilökuva
    • oikea oppi

      Olisipa enemmän tohtori Tolosen kaltaisia lääkäreitä, niin tervehtyisi ja paranisi nopeasti ja rahaa säästyisi muihin menoihin , kun valtion lääkekulut ainakin puolittuisivat.
      Tohtori Tolosen hoidot säästävät rahaa sekä terveyttä.

      • ime moloos

      • Protolonen

        Samoin Tolosen tuotteissa ei ole sivuvaikutuksia kuten Big Pharmassa.


    • luomua..

      Ainoa oikea hoito on luontaishoito.

    • ProTolonen

      Tri Tolonen parantaa kaikki sairaat!

    • LeikkaavaSkepo

      Olen skepo ja leikkelen kaikki syovat metsastyspuukollani.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä

      Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi
      Maailman menoa
      62
      10125
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      16
      6876
    3. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      73
      6438
    4. Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro

      Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j
      Maailman menoa
      85
      6164
    5. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      65
      4445
    6. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      32
      4313
    7. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      11
      4312
    8. Oikeistohallitusten aikaan saannokset.

      Holkerin touhujen seurauksena lama. Aho jatkoi tuhoa osaamattomuudellaan. Katainen ja alkoi talouden alamäki. Sipilä ja
      Maailman menoa
      46
      4150
    9. Tutkielma Marinin hallituksen epäonnistumisista rankkaa luettavaa

      Marinin hallituksen epäonnistumiset voi tiivistää negatiivisessa sävyssä seuraavasti: Hallitus teki useita vakavia virh
      Maailman menoa
      56
      4050
    10. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      44
      4038
    Aihe