osamaksusta

ninnnuli

Osaako kukaan sanoa, että miten usein kasvattajat suostuvat osamaksu sopimukseen. Olisimme kiinnostuneet eräästä rodusta mutta rotukoirat ovat aika hinnakkaita. Kuulin, että on olemassa kennelliiton osamaksu sopimus johon kasvattajat suhtautuvat todella nihkeästi? Pitääkö tämä paikkansa, eivätkö kasvattajat suostu muutaman erän maksusopimukseen? Vai täytyykö etsiä joku edullinen sekarotuinen koira kaveri jos koiran haluaa?

8

1970

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Opiskelijan tarina

      Hei ninnnuli! Meille tuli pari kuukautta sitten koiranpentu, joka maksoi ruhtinaalliset 1200e. Tuo hinta on kahdelle opiskelijalle todella suolainen, mutta hyvästä ja laadukkaasta pennusta kannattaa maksaa. Siinä säästää sitten lääkärikuluissa yms. kun ei tarvitse pelätä pennulla olevan mitään sairauksia jo siinä vaiheessa, kun sen saa kotiinsa kasvattajalta. Tiedämme myös pennun sukujuuret ja suvun sairaudet. Meillä on myös kasvattajan täysi tuki taustalla. Emme olisi saaneet pentua ilman sinnikkyytä ja itsevarmuutta!

      Pentumme on siis rekisteröity Kennelliittoon ja ostettu hyvältä, maineikkaalta kasvattajalta. Olemme opiskelijoita, jonka kerroin kasvattajalle ihan alussa, kun otin häneen ensimmäisen kerran yhteyttä. Kerroin samassa sähköpostiviestissä myös, millaisia olemme, taustoistamme yms. Kasvattaja vastasi lyhyesti, että hänellä on muitakin ostajaehdokkaita, jolloin ajattelin, että hän ei varmasti halua kallisarvoista pentuaan "huonoihin oloihin" köyhille opiskelijoille.

      Me emme kuitenkaan halunneet mitään sekarotuista pentua, emmekä varsinkaan ostaisi rotukoiraa tuon halvemmalla. Siitähän tietäisi heti, että kysessä on huijari/pentutehtailija. Emme siis luovuttaneet siihen. Laitoin lisää sähköpostia, jossa kerroin vielä tarkemmin, MIKSI haluamme juuri häneltä pennun (mm. yllämainitut syyt) ja miten aiomme valmistautua ja sitoutua pennun tuloon, mikäli onni meitä potkaisisi. Kasvattaja oli vieläkin nihkeänä ja vastasi lyhyesti palaavansa asiaan, mikäli valitsee meidät. No sehän on sanomattakin selvää, ettei hän aikonut ottaa yhteyttä.

      Soitin sitten seuraavana päivänä kasvattajalle ja puhuimme varmaan tunnin puhelimessa kaikista mahdollisista asioista tähän koiranostoon liittyen. Puhelun lopussa kasvattaja yllättäen sanoi, että saisimme tulla katsomaan pentuja, jos haluamme. No tottakai halusimme! Kävimme kaksi kertaa katsomassa pentuja ja samalla kasvattaja "tenttasi" meitä siinä ohessa. Kun olimme katsomassa pentuja toista kertaa, kasvattaja sanoi pitävänsä meistä, mutta haluaisi vielä nähdä kotimme ennen päätöstä. Suostuimme tietenkin. Kyllähän kasvattaja haluaa nähdä millaisiin oloihin pentu on lähdössä.

      Meillä on tilava ja valoisa kaksio (60 neliötä), joka on alkuvuodesta valmistunut. Sisustukseen olemme panostaneet todella paljon. Emme ole lähteneet ulkomaille/festareille/shoppailemaan/ryyppäämään, vaan olemme säästäneet rahaa ja eläneet sen verran niukasti, että ostimme sitten vähän kalliimpia ja hienompia huonekaluja yms. Koti on meille todella tärkeä asia ja haluamme viihtyä kotonamme. Uskon että kotimme oli juuri se syy, joka loppujen lopuksi vakuutti kasvattajan. Hän ei ollut uskoa silmiään, kun tuli meille ja hän myönsi, että oli luullut, että asumme jossakin kauheassa läävässä. Niimpä hän siis suostui myymään meille yhden pennuistaan.

      Noh, sitten tuli vastaan tämä hinta-asia. En uskaltanut heti kertoa kasvattajalle, että emme pysty mitenkään maksamaan koko 1200 euroa kerralla, kun vuokrammekin on 800e/kk. Olimme niin innoissaan siitä, että kasvattaja oli edes suostunut myymään meille pennun, että odotin pari viikkoa ja annoin kasvattajankin "tottua" meihin ja siihen, että yksi pennuista tulee meille. Kävimme säännöllisesti katsomassa pentuja, joten olimme paljon tekemisissä kasvattajan kanssa. Pari viikkoa ennen luovutusikää kasvattaja sanoi, että voisimme ensi kerralla kirjoittaa kauppakirjat valmiiksi. Ajattelin, että nyt on jo liian myöhäistä, mutta pakko se oli kuitenkin sanoa. Kerroin siis ihan rehellisesti, että emme pysty mitenkään maksamaan tuota 1200 euroa yhdellä kertaa ja pahoittelin tilannetta. Kysyin tuosta osamaksusopimuksesta, että onnistuisiko mitenkään jos maksaisimme vaikka neljässä erässä. Kasvattaja mietti hetken ja sanoi, ettei hän voi suostua neljään erään ja että kolme erää on ehdoton maksimi. Mietimme hetken ja sanoimme, että se kolme erää sopii meillekkin, koska emme halunneet, että osto olisi kaatunut siihen.

      Emme me siis kovin "helpolla" päässeet, kun kuitenkin pitää 400e maksaa aina yhdessä erässä. Tässä on nyt sitten kituuteltu ja vielä olisi siis heinäkuussa yksi erä maksettavana. Meillä on ollut tosi tiukkaa, mutta pennun ruuasta ja rokotuksista yms. emme ole tinkineet! Olemme tinkineet omista ruuista ja menoistamme. Ja voin kertoa, että rahoille on saanut enemmän vastinetta, kuin osasimme ikinä odottaa! Pentu on aivan mahtava ja todella rakas meille (:

      Eli siis meidän tapauksessa auttoi sinnikkyys, siisti kotimme ja se, että olimme tutustuneet kasvattajaan ja pentuihin kunnolla ennen osamaksusopimuksen ehdotamista. MUTTA kaikki kasvattajat eivät tietenkään käyttäydy tällä tavoin. Moni olisi voinut sanoa, että kauppa jäi sitten siihen. Monesti kasvattajat eivät halua tuota osamaksusopimusta sen takia, koska pennuista koituu paljon kustannuksia ja pentujen isällekkin (omistajalle) täytyy maksaa tietty summa jokaista myytyä pentua kohden. Monesti myös ajatellaan, että jos ei ole varaa maksaa koko koiraa heti, ei ole varaa ruokkia ja huolehtia siitä.

    • ...

      Edellisellä oli hyvä tarina.

      Kasvattajat suhtautuvat nihkeästi, juuri sen takia, että koirille on ottajia riittävästi, siis myös sellaisia yhtä hyviä kuin te, mutta myös maksukykyisiä.

      Yksi hyvä kohde päästä helpommin osamaksusopimukseen on, kasvattajalle palautuneet, siis jo vähän vanhemmat pennut. Niille kasvattajien on vaikeampi löytää kotia, moni kun haluaa juuri luovutusikäisen pennun.

    • ei kannata

      Eivät anna.. Kannattaa vaan suosiolla hommata joku sekarotuinen koira. Suomessa kasvattajat ovat ennakkoluuloisia ja vain harva suostuu osamaksukauppaan raha ahneutensa takia. sinulla on hyvä tuuri mikäli sellaisen kasvattajan löydät joka suostuu antamaan osarilla nykypäivänä, Etsi sekarotuinen jossa on haluamaasi rotua sekä jotain vastaanlaista toista rotua, niin saat erinomaisen koirakaverin. Kasvattajilla on myös se ärsyttävä "pakko viedä näyttelyihin"pakkomielle, että en suosittele sitä rumbaa kenellekkään. Usko pois!

    • Nezz1e

      Opiskelijan tarina oli hyvä esimerkki onnistuineista kaupoista. Mielestäni kuitenkin paras vaihtoehto osamaksulle on säästäminen. Koiran hankintaa kun usein suunnitellaan kuitenkin jonkin aikaa, hetken mielijohteesta en sitä suosittele ottamaan.

      Helpompi on säästää muutama kuukausi ja maksaa pentu sitten kerralla, sillä koiran tulon jälkeen lisäkuluja tulee kuitenkin hieman. Ruoka, tarvikkeet, rokotukset yms. Jos jo nuo vetävät budjetin tiukille, entäs jos koira tarvitseekin ylimääräisen eläinlääkärikäynnin, tutkimuksia ja lääkkeitä? Tämän ei ole tarkoitus olla saarna, mutta toivoisin aloittajan kuitenkin huomioivan nämäkin asiat.

    • Tahvo

      Hei, olen kääpiö-villakoirien harrastaja (itsellä ollut 4 aikuista ja 7 koiranpentua). Olen itsekin ostanut kaksi viimeistä koiraani osamaksulla ja sekä myynyt. Ja sitä vaihtoehtoa on ihan ehdotettu. En ole myöskään koskaan kuullut, että osamaksulla ostaminen olisi ollut kenellekään kasvattajalle ongelma.
      Aina on parempi ostaa koiranpentu kasvattajalta. Kuitenkin sekarotuisissakin löytyy erinomaisia yksilöitä.
      Pennut ovat niin kalliita, että niihin ei ole kaikilla varaa sijoittaa kerralla koko summaa. Osamaksu-sopimus (Kennelliiton) sitoo ostajaa ihan samalla tavalla kuin mikä tahansa osamaksu-sopimus.
      Toivon sydämestäni, että löydät kasvattajan, joka myy pennun osamaksulla. Vastuullinen kasvattaja tietää, että tärkeintä on saada pentu hyvään ja rakastavaan kotiin.
      Tsemppiä!

    • .................

      Opiskelijan tarina oli joissain kohdin hiukan epätarkka. Hän esimerkiksi kirjoitti, että 1200 euroa halvemmat pennut olisivat muka pentutehtaiden tai vastuuttomien kasvattajien epämääräisiä pentuja. Aika väärässä oli. Korkea hinta ei ole laadun tae automaattisesti. Pitkälti hintaa määrittää myös kysyntä. 1200 euroa on pääsääntöisesti melko korkea hinta keskivertoroduissa. Sitten on ns. marginaalirotuja, joiden kasvattajat etsivät ensisijaisesti hyviä ja sopivia koteja, Pitävät myyntihintaa sellaisena, että se kattaa kulut. Edes jotenkin. Esimerkiksi oma viimeisin koiramme, kaikki on kunnossa, vaikka myyntihinta ei niin paha ollutkaan. Itseasiassa yllätyin itsekkin matalaa hintaa. Koska kyseessä oli kuitenkin ns. huippupentue. Toisaalta, minet metsästyskoirarodut saattavat olla hyvinkin huokeita ostohinnaltaan, kysyntä kun ei ole samanlaista kuin suosituimpien rotujen kohdilla.

      Mitä tulee osamaksuun, niin aika useinhan se maksu tapahtuukin tavallaan kahdessa erässä, meilläkin ensin päätöksentekoaikana varausmaksu, ja loppu kauppahinta sitten varsinaisella ostohetkellä, kun oli lääkärintarkastukset ja muut sellaiset asiat hoidettu. Käytännössä siis 1,5 kuukautta oli väliä noilla suorituksilla. Moni koiranhankintaa miettivä unohtaa tämän asian.

      Moni kasvattaja on vaan yksinkertaisesti kyllästynyt siihen, että niitä loppuja kauppahinnasta joutuu odottelemaan ja perimään, eli sen takia tehneet päätöksen, että ei osamaksukauppaa. Rahoitusjärjestelyitä voi tehdä muutoinkin, jolloin riski ja vaiva mahdollisesti rahojen tulemattomuudesta jää toisille tahoille. Itse ymmärrän kasvattajia ja heidänkin motiiveitaan. Koiran hankkijoissa kun on kaikenlaista, ja aina välillä kokenutkin kasvattaja tekee virhearviointeja.

    • ex opiskelija

      Minusta tuo oli kyllä vähän huono tarina sori vaan...
      Minä SÄÄSTIN, OPISKELIJANA, YKSIN muutaman VUODEN rahaa jotta minulla olisi varaa maksaa 2300e. juuri siitä koirasta jonka halusin.
      Harkitsin koiraa kauan, vierailin kasvattajan luona jo kauan ennen kuin olin ottamassa pentua, pidimme ja pidämme edelleen yhteyttä todella usein.
      Kasvattaja ei empinyt pennun myyntiä ja olisi varmaan antanut koiran osamaksullakin jos olisin vain pyytänyt.

      Ennen ajattelin että voisin tulevaisuudessa itsekin myydä koiran osamaksulla, mutta nykyään ajattelen, että koirasta pitää maksaa kerralla vähintään 2/3 osaa hinnasta, jotta näkee että koiraa varten on säästetty ja sitä on harkittu.

      • ffå

        No ei varmasti empinyt kun noin älyttömän summan menit koirasta maksamaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      27
      3603
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      41
      2449
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      36
      2274
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      2047
    5. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      43
      1562
    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1489
    7. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      127
      1292
    8. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      13
      1289
    9. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      265
      1265
    10. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      45
      1255
    Aihe