Side/ Irem Garden

Hei!
Olemme lähdössä syyskuun lopussa Sideen ja siellä Irem Gardeniin lasten kanssa. Onko kenelläkään kokemuksia ko hotellista ja vinkkejä tuonne päin?
2193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olimme ko. hotellissa lasten (6,8v) ja oli lapsille todella hyvä valinta. Oli parveke altaille päin, joten näimme kokoajan mitä lapset touhusivat. Osa parvekkeista ei ole altaille, mutta suosittelen jos on tuon ikäisiä, lisämaksusta sen sai. Meillä oli vain aamupala, mutta se riitti aikuisille, lapset söivät suurimmaksi osaksi suklaamuroja ja turkkilaista jogurttia. Joka aamu sama kattaus. Ravintolassa söimme pari kertaa, hinnat edullisempia kuin meillä täällä. Pitza oli hyvää, sen söimme päivällä kolmeen pekkaan, hinta 14-18 liiraa, päiväksi se riitti, illalla söimme sitten paremmin. Limut ja juomat oli suhteessa ruokaan kalliimpia, lasten limu 6 liiraa ja tuoppi olutta 4-6 liiraa, hinnat vaihteli tarjoilijan mukaan. Pippuripihvi 30-32 liiraa. Hintahan on euroina n. puolet. Kannattaa maistaa turkkilaista lihapataa, (n. 75-77 liiraa/kahdelle) oli paras ruoka jonka söimme. Paikka on vähän syrjässä, vanhaan kaupunkiin pääsee kävellen (n.2km), mutta taksi on 15 liiraa (7 euroa). Paljon katsottavaa.
Ostin laukun(d&c) pyysivät 150 liiraa, mutta sain tingittyä 34 liiraan (fekki laukku). Tinkiä pitää. Hotellilta on ilmainen kuljetus "omaan rantaan", siellä on vain hotellin ravintola ja hinnat on samat kuin hotellilla ja menu myös. Managvatin markkinoilla kannattaa käydä, samaa roinaa kuin muuallakin, mutta sieltä saa hedelmiä ja vihanneksia edullisesti jos niitä kaipaa. Paljon on myös rättikauppiaita, joilta voi saada topin hintaan 1 euro, ostimme pari. Dönereitä kannattaa syädä, ne on edullisia (2 euroo), niitä saa myös hotellilta, vaikka ei ole listalla. Jos tupakoi tullessa saa lentokentältä halvalla tupakkaa, ostin pall mallia 2 kartonkia, hinta 33 euroo. Matkailu avartaa. Hyvää matkaa teille!

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta!
    Lisää vinekkjä otetaan vastaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


menossa kirjoitti:

Hei!
Olemme lähdössä syyskuun lopussa Sideen ja siellä Irem Gardeniin lasten kanssa. Onko kenelläkään kokemuksia ko hotellista ja vinkkejä tuonne päin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu