kohta 9kk ja ei osaa nukua yöunia.

Vauvamme on pari viikkoa vajaa 9kk. Yöt ovat menneet vielä huonommiksi mitä ne ovat aina olleetkin. Laitetaan vauva nukkumaan n. klo 20 vaihdellen herää ekan tunnin aikana 0.4 kertaa. Sitten nukkuu n. klo24 asti ja sitten se heräileminen alkaakin. Viime yöntä heräs tunnin välein kunnes otettiin meidän petiin. Ollaan miehen kanssa tehty päätös, että klo 02 saakka nukkuisi omassa pedissä ja jos herää niin tassutellaan uneen. Nyt kuitenkaan tassuttelu ei auta vaan pitää sylissä nukuttaa jotta saisi toisen sänkyyn. Siinäkin menee aikaa yleensä n. 30 min. ..Aina kun laskee alkee itku. Kahden jälkeen kun saa tulla perhepetiin niin tissiä pitäisi saada tällöinkin melkein tunnin välein, ihan vain muutama hörppy. Joskus saattaa nukkua pidemänkin pätkän.

Aloitettiin lempeä unikoulu kun vauva oli yli poulivuotias. Osaa siis nukahtaa omaan sänkyyn, joskus paremmin ja joskus huonomminn. Vierastus oli toisella tosi paha ja eroahdistus äidistä alkaa pikku hiljaa helpotumaan. Hampaita ei tunnu tulrvan ja ryömiään on oppinut vähän aikaa sitten ja nyt harjoittaa konttaus/karhu asentoa ja istumista. Ei kuitenkaan osaa näitä vielä. Päivisin nukkuu parit/kolmet päikyt.
Laitetaan nukkumaan siis 20 ja nyt on herännyt vasta äidin vierestä muutamat päivät 8. Varmasti sen takia, että saa roikkua tissillä ja yöt ovat kovin katkonaisia.
Ollaan yritetty että ei anneta tissiä mutta tulos on tunnun välein herääminen ja puolen-tunnin huutonukutus.

Voimia tämä vie, enkä todellakaan tiedä miten tästä jatkaa. Tuntuu, että ois helpomapaa pitää vauva perhepedissä ja syö silloin kun syö jotta edes vauva ja mies saisi nukkua. Minä taas en tuolloin saa nukuttua ollenkaan, mutta en kyllä silloinkaan kun vauvaa pitää miehen kanssa vuorotellen kanniskella koko yö ja vieläpä ilman tulosta.

Kokemuksia tästä? Miten selvisitte? Ja milloin?
1113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Meidän esikoinen oli tuollainen vähän väliä heräilijä. Se onneksi kuitenkin loppui siihen, että siirtyi omaan huoneeseen nukkumaan. Tai ei loppunut, mutta väheni siitä 10 kerrasta yössä 1-2een.

Kun kakkosen yöunet meni katkonaisiksi, lopetin yöimetyksen. Se vähän rauhoitti niitä öitä. Hänen kanssaan olen ollut laiskempi ja tulee yhäkin 1,5v:nä yöllä viereen nukkumaan. Tällä hetkellä ei vain ole ollut paukkuja suurempiin unikoulutuksiin, joten mieluummin nukumme kaikki keskenään. Ja kyllä sitä perhepedissäkin mamma nukkuu, kun tarpeeksi väsyttää ja siihen tottuu. Projektina on nyt sitten kesälomalla opetella tuosta hommasta pois ja todennäköisesti se ei ole ongelma, kun isä sen tekee. Äiti on hällä aina semmoinen, että haluaa syliin ja viereen.

Teidän kaveri on vielä aika pieni, joten miettisin jokotai eli odottelisin ehkä kuukauden pari ja sitten kaikki öiset palvelut pois ja vaikka pinnis vanhempien sängyn viereen tai patja lattialle, että voi olla lähellä, mutta ei sen enempiä kuin käsi sinne ja sitte huutakoot jos huutaa. Toisaalta nyt kun kahden kanssa elelee ja arvostaa sitä unta ihan millä tavalla vaan, olisin ehkä laiska ja miettisin, että pääasia, että kaikki nukkuu ja tyytyisin vielä perhepetiin. Tosin jos sinä et nuku silloin, niin jotainhan on tehtävä. Mutta jokatapauksessa en kantelisi enää vauvaa yömyöden vaan ainoastaan joko viereen tai sitten tassutellen omaan sänkyyn. Ei yö enää tuon ikäisellä (terveellä lapsella, ei korvatulehdusta, hampaita tms.) voi olla aikaa, että kanniskellaan ympäriinsä ja annetaan virikettä sillä ja lapsi menee ihan yliväsyneeksi. Kainalossakin on turvallista huutaa ja protestoida ja siihen todennäköisemmin helpommin nukahtaa, kun ei ole turhaa virikettä.

PS: hyvä vinkki on, että älkää vekslatko näiden ollaan yritetty ettei anneta-juttujen kanssa. Joko lopetatte tai ette lopeta, koska turha sekoittaa lasta sillä, että kun huutaa kolme tuntia, nii saa jotain. Sitte saa ihmetellä miksi hän jatkossakin protestoi pitkään ja hartaasti. Mieti miten haluatte muuttaa teidän unitottumuksia ja sitten päätät opettaa ne lapselle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


väsy5 kirjoitti:

Vauvamme on pari viikkoa vajaa 9kk. Yöt ovat menneet vielä huonommiksi mitä ne ovat aina olleetkin. Laitetaan vauva nukkumaan n. klo 20 vaihdellen herää ekan tunnin aikana 0.4 kertaa. Sitten nukkuu n. klo24 asti ja sitten se heräileminen alkaakin. Viime yöntä heräs tunnin välein kunnes otettiin meidän petiin. Ollaan miehen kanssa tehty päätös, että klo 02 saakka nukkuisi omassa pedissä ja jos herää niin tassutellaan uneen. Nyt kuitenkaan tassuttelu ei auta vaan pitää sylissä nukuttaa jotta saisi toisen sänkyyn. Siinäkin menee aikaa yleensä n. 30 min. ..Aina kun laskee alkee itku. Kahden jälkeen kun saa tulla perhepetiin niin tissiä pitäisi saada tällöinkin melkein tunnin välein, ihan vain muutama hörppy. Joskus saattaa nukkua pidemänkin pätkän.

Aloitettiin lempeä unikoulu kun vauva oli yli poulivuotias. Osaa siis nukahtaa omaan sänkyyn, joskus paremmin ja joskus huonomminn. Vierastus oli toisella tosi paha ja eroahdistus äidistä alkaa pikku hiljaa helpotumaan. Hampaita ei tunnu tulrvan ja ryömiään on oppinut vähän aikaa sitten ja nyt harjoittaa konttaus/karhu asentoa ja istumista. Ei kuitenkaan osaa näitä vielä. Päivisin nukkuu parit/kolmet päikyt.
Laitetaan nukkumaan siis 20 ja nyt on herännyt vasta äidin vierestä muutamat päivät 8. Varmasti sen takia, että saa roikkua tissillä ja yöt ovat kovin katkonaisia.
Ollaan yritetty että ei anneta tissiä mutta tulos on tunnun välein herääminen ja puolen-tunnin huutonukutus.

Voimia tämä vie, enkä todellakaan tiedä miten tästä jatkaa. Tuntuu, että ois helpomapaa pitää vauva perhepedissä ja syö silloin kun syö jotta edes vauva ja mies saisi nukkua. Minä taas en tuolloin saa nukuttua ollenkaan, mutta en kyllä silloinkaan kun vauvaa pitää miehen kanssa vuorotellen kanniskella koko yö ja vieläpä ilman tulosta.

Kokemuksia tästä? Miten selvisitte? Ja milloin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu